Myöhäisestä keskeytyksestä selviäminen
Rakenneultrassa viikoilla 19+2 todettiin sikiön vaikea sydänvika, ennuste erittäin huono ja lapsi joutuisi kärsimään paljon ensihetkistään alkaen, jos eloon edes jäisi. Päädyimme keskeytykseen, joka tulossa rv20+1. Olen aivan riekaleina. Ensimmäinen lapsi kyseessä, olen lähes kolmekymppinen ja viettänyt melkein joka päivä plussan jälkeen suunnitellen vauvahankintoja ja elämää vauvan kanssa. Olen henkisesti hyvin vaativassa työssä ja töihin palaaminen tuntuu tällä hetkellä aivan mahdottomalta, hyvä jos jaksan kotona pieniä askareita tehdä. Tuntuu, että tarvitsisin kunnon irtiottoa arjesta, esim. parin kuukauden ulkomailla oloa, että pääsisin eroon tästä kaikesta ja jaksaisin jälleen suunnitella uutta raskautta. Miten nopeasti olette selvinneet takaisin normaaliarkeen myöhäisen keskeytyksen/keskenmenon jälkeen? Entä miten nopeasti olette yrittäneet uutta raskautta ja miten raskaus on sujunut?
Kommentit (4)
Valitettavasti en voi vastata kysymykseesi, mutta haluan toivottaa sinulle voimia ja tsemppiä.
Olen todella pahoillani puolestasi. Huh miten surullista. Minäkin haluan toivottaa voimia <3
tosi ikävä juttu. Olen myös 30 ja oli eka raskaus. Mulla ei ollut ihan sama tilanne mutta mulla oli keskeytynyt keskenmeno joka huomattiin ultraäänissä viikko 12, se oli kuitenkin shokki kun luulin että olin jo "turvassa". Oli myös hirveän hankala saada sitten se raskausmateriaali pois, kokeiltiin lääkkeillä mutta silloin rupesi vaan veri lorahtaa niin paljon että joutui sairaalaan ja olin siellä pari päivää ennen kun ne päätti ottaa kaavinalla ne loput sitten pois. Silloin oli pari viikkoa vielä kesälomaa mutta rupesi tuntuu että seinät tuli päälle kotona, itkin kaikista ja en halunnut lähteä ulos että siinä vaiheessa oli hyvä päästä töihin. Mutta jos susta tuntuu että et halua töihin ja jos on haastava paikka niin ota silloin vapaata ja mene vaikka lomailee tai yritä olla läheisten kanssa, ainakin mulle yksin kotona oli huono juttu.
kokeiltiin sitten pari kuukauden päästä uudestan tulla raskaaks mutta kroppa oli vissiin vielä vähän sekaisin, kuukautiset tuli vähän silloin ja tällöin ja gynekologi väitti että mulla ehkä ei ollut ovulaatio ollenkaan kun oli yhtäkkiä ilmestiynyt tosi monta pientä myoma. Mutta onneksi kokeiltiin monta päivää joulukuussa ja silloin tunsin että oli ovulaatioaika ja raskaaksi tulin. Kesti siis 4 kuukautta tulla raskaaks. Nyt on 13 viikkoa ja kaikki näyttää olevan hyvin :) ja täytyy sanoa että kannatti tulla raskaaks, nyt se keskenmeno ja kaikki myomat ei haita enää ja olen taas iloinen ja jännittää uusi elämä.
eli voimia sulle ja kyllä sinä saat se vauva!
Hei. Otan osaa. Olet varmasti elämäsi raskaimman kokemuksen äärellä. Avoimuus ja puhuminen auttaa. Puhumalla ja kuuntelemalla huomaa ettei ole asian kanssa yksin. Yllättävän moni on joutunut kokemaan tavalla tai toisella lapsen menetyksen tuskaa. Kun itse rohkenee olla asiassa avoin monet ihmiset avautuvat ja kertovat omista tai läheistensä kokemuksista. Näin saa vertaistukea suuressa surussa.
Minä olen nyt raskaana. Puolessa välin mennään. Hartaana toiveena, että saisimme tämän lapsen. Viime kesänä jouduimme päätymään keskeytykseen rv 19+5. Lapen osalta ennuste oli, että 96% todennäköisyydellä menehtyy kohtuun ja jos jaksaisikin syntyä elävänä, elinajan ennuste oli minuuteista muutamaan päivään. Kyseessä oli trisomia 13. Tutkimusten ja tulosten odottaminen oli kaikista pahinta. Vahva epäilys poikkeavuuteen tuli jo np ultrassa. Tutkimuksien ja tulosten odottamisessa kului kaikkiaan 6 viikkoa. Tosin tuona aikana oli kerennyt hankkimaan paljon tietoa ja valmistautumaan pahimpaan.
Itse keskeytys sujui ilman komplikaatioita. Lapsi syntyi kuolleena. Lapsessamme oli myös silmin nähtäviä merkkejä, joista saimme varmuuden, että tutkimustulokset ja sitä myöten päätöksemme keskeytyksestä olivat oikeat. Saimme pitää häntä luonamme ja hyvästellä hänet kiireettömästi. Keskeytystä seuraavana päivänä sairaalapastori piti huoneessamme hyvin koskettavan muistotilaisuuden.
Seuraavat viikot olivat hyvin sumuiset. Hillitön väsymys, mutta toisaalta hankala unettomuus vaivasivat. Sairaslomaa ja mieliala lääkitystä olisi ollut tarjolla.... En halunnut suruani pois lääkitä. Menin töihin. Se auttoi saamaan taas normaalirytmistä kiinni ja ajattelemaan muutakin kuin vain selviytymistä päivästä toiseen.
Meille oli selvää, että lapsen me haluamme ja kohdallemme sattunut trisomia oli täysin satunnainen, ei periytyvä. Annoimme lapselle luvan tulla heti kun vain on tullakseen. Toiseen kiertoon tulin uudelleen raskaaksi mutta se päätyi keskenmenoon. Sen keskenmenon jälkeen taas raskaaksi toiseen kiertoon ja nyt sitä raskautta kannetaan. Tähän asti kaikkintutkimuksen viittavaat hyvään suuntaan.
Suru ja kipeä kohta sielussa säilyy ja kulkee mukana varmasti koko loppuelämän. Tyhjän sylin tuska iskee välillä hyvin voimakkaasti. Hartaasti toivotun lapsen menetys on suuri. Ei siitä mihinkään pääse. Ja kun itse vielä joutuu punnitsemaan asioita ja tekemään päätöksen keskeyttääkö vai antaako luonnon hoitaa rikkinäisen pois. Me tunsimme keskeytyksen armollisimmaksi vaihtoehdoksi, jolla pystyimme minimoimaan pienokaisen kärsimystä.
Muistakaa miehesi kanssa tukea toinen toistanne ja auttakaa toisianne surun yli. Siten voitte selvitä asiasta yhdessä ja hitsautua vaikean kokemuksen myötä yhteen. Entistä vahvemmaksi pariksi.
Carpe Diem 20+3