Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Menee hermot taaperoon
02.05.2009 |
Olen yrittänyt jaksaa miestäni ja lastani tässä nyt vuoden päivät ja mahdottomaksi menee. Taaperolla (kohta 2 vuotta) on uhmaikä pahana päällä ja joka saatanan päivä on yhtä kiukkuamista, huutoa, potkimista jne. koko ajan saa kieltää kaiken mahdollisen. Äsken söimme tuossa tippaleipiä kun taapero alkoi inisemään, ei saanut kokonaisesta tippaleivästä irti kunnolla paloja. Sanoin että autan häntä ja mursin leivän kahtia- seuraavaksi sainkin tippaleivästä päin naamaa. Hirveä huuto, taapero viskeli tippaleivän palasia lattialle raivoissaan- yritin vielä kääntää asiaa leikiksi ja pyysin että tämä rauhottuisi nyt ja maistaisi tippaleipäänsä. Mitä vielä, huusi kahta kauheammin ja viskasi KAIKKI palat lattialle. Minulta paloi käämit, otin oman tippaleipäni ja heitin senkin menemään. Mies tietenkin huutaa minulle että mitä ihmettä oikein teen, itse marssin makuuhuoneeseen rauhottumaan.
Joka ikinen päivä on nykyään tälläistä paskaa. Koko ajan vaan typeriä tappeluita, hermot palavat kilpaa kaikilta kolmelta. En yritä puolustella itseäni mutta sairastamani masennus+persoonallisuushäiriö pahentavat suhtautumistani taaperon touhuihin enkä esim. kaipaa häntä ollenkaan jos hän on mieheni kanssa vaikkapa anoppilassa yötä. Muiden mielestä taapero on ihana, joskin nykyään vaikea, lapsi- minusta hän on vain rasittava. Ja samaa mieltä olen, vaikka mieheni on nyt ollut lomalla ja antanut minun levätä lapsenhoidosta kohta viikon...
Miten eteenpäin? Ihan turha haukkua minua lapselliseksi, sen tiedän jo itsekin.
Kommentit (18)
kun on kotosalla. Ja voitte muutenkin hoidattaa lasta esim. mummolla enemmän.
Sitten lohdutuksen sana sulle ap. Lapsi on sinun lapsesi vielä kymmeniä vuosia. Sinulla on vielä aikaa hyvittää lapselle ne huonot päivät jolloin et jaksanut olla "pimahtamaton" äiti lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa uskoa että sain pahamaineiselta palstalta näin paljon vertaistukea...
olen sanaton. Kiitos, kanssa"kärsijät" ja muutkin!!
Juttelin miehen kanssa tästä pimahtelusta ja tajusin siinä samalla että oma äitini ei kestänyt omaa uhmaani ja se on yksi syy, miksi sairastuin. Jotenkin totuus iski kasvoille ja älysin nyt ottaa etäisyyttä uhmatilanteisiin, mies totesi että alkaa ottamaan enemmän vastuuta lapsesta. :) Onhan minulla mahdollisuus toteuttaa äitiyttäni muutenkin, osaan tehdä paljon kivojakin juttuja lapsen kanssa. Tänään illalla leikimme ja riehuimme yhdessä, poika juoksi riemusta kiljuen syliini monesti.
Ap
Voi tähän ottaa humoristisenkin kannan:
tää oli oikea Vapputarina uhmaikäisperheestä! Aitoa uhmaa - ja tippaleivät lenteli! :D
t. 4-vuotiaan uhmiksen äiti
..ja jälkeen päin häpeän itseäni ihan sikana.. Miksi ei voi aikuinen ihminen käyttäytyä aikuisen lailla (kukahan siihen kriteerit kertoo..), vaan pitää aina kiehahtaa.. Oma esikoinen on onneksi jo 5-v ja helpompaa on, kun pystyy aina jälkikäteen kertoo "nyt äidillä meni hermot ja siksi sulle turhaan raivosin.." Välilä tosin on niin raivona, että tekisi mieli vaan kadota jonnekin..
Taaperon kanssa ajattelen, että tuo on ihana tasapainottava voima perheessä kun kumppanit valvoo toinen toistensa kasvauskäytöntöjä - meillä haukutaan toinen toisemme viikotttain, useimmiten juuri syistä et; "mitenkä sä noin julma olet lasta kohtaan" " Mietipä mistä syystä se tän teki.." jne.. Rankkaa ja kuluttavaa sillä hetkellä, mutta jälkeen päin ajatellen on ihanaa että on kaksi ihmistä jotka ottaa vastuuta ja asioista keskustellaan!
Eli kyllä se elämä kantaa teitäkin!
samoin nousi rattaan selkänojalle seisomaan ja keikautti kärryt, onneks sain kiinni ennen maahan mäiskähtämistä. Kauheeta draamaa tää elämä.
ja välillä "antaa" sattuu ja tapahtuu, oma esikoiseni on oikein sarvipää (härkä) ja oppii ainoastaan kantapään kautta ja ei auta muukuin antaa oppia sitten vaikka sen kantapään kautta!
meillä onneksi toimii lahjonta kiristys ja uhkailu muista myös välillä toteuttaa ja silloin viimestään kun sitä "vähiten" odottaa, takavarikoi leluja, laske kolmee ja jos yksi odota hetki tapahtuuko mitään, kaksi ja taas odoto sit sanot tämä on viimeinen varoitus ja kolmosen kohdalla jos asia ei mene perille, sitten jäähypenkille ikään vastaavaksi ajaksi niin johon oppii kun yksi joutuu istua kököttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa etta miehesi on tosi auttavainen ja vastuuntuntoinen, ja mukavaa kun pystytte puhumaan noin.
Meillakin yhdessa yritetaan kasvattaa, mutta selvaahan se on, etta kaksi eri perheesta tulevaa aikuista on kasvatusasioista(kin) joskus eri mielta. Ja aina kuulostaa niin paljon pahemmalta kun se on se toinen joka lapselle huutaa. Itse en jaksa mitaan kiukuttelua, ainakaan nyt kun olen raskaana, ja joskus tulee kihahdettua, mutta yleensa vain lahden tilanteesta pois. Lapsi yleensa antaa periksi ja sitten on ihan kiltisti sen jalkeen.
Me ollaan yritetty, ettei lapsen nahden alettais toistemme kasvatuskaytantoja kritisoimaan eika myoskaan oltais eri mielta naista asioista, mutta jalkeen pain kyllakin olen monta kertaa sanonut, etta oliko pakko noin ojentaa....
Tsemppia sinulle ja kaikille muillekin taaperoiden aideille!
en vaan kerennyt kuin nostaa lapsen rattaaseen ja nanosekunnissa hän keikkui jo selkänojalla. Joten ihan turha on tulla moralisoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkettää oma käytös ja pelkään että taapero vihaa minua kun olen nykyään tälläinen :(. Mutta se raivontunne mikä tulee kun mikään ei toiselle kelpaa, on uskomattoman vahva enkä siinä tilanteessa edes TAHDO olla fiksumpi...olen stressaantunut ja väsynyt koko ajan, ihan sama teenkö oikeasti jotain vai makaanko vain sängyssä.
AP
itse vaan oikein odotan että taaperoni on tuossa vaiheessa on niin ihanaa katsoa sitä tahdon taistelua, tosin meillä on kaksi aikuista lasta ja neljä koululaista 2 yläasteella ja 2ala-asteella ja nailla kaikilla omat ikään liittyvät jutut eli tämä meidän iltatähti on mielestäni helpoin ja rentouttavin tapaus. Mutta näin siis vain meillä en mitenkään halua vähätellä vaan antaa toivoa että joka ikäkaudella on omat murheet välillä pienet välillä suuret.
Lähtekää vaikka ulos piknikille esim. leikkipuistoon siellä varmasti taaperosi viihtyy ja saa touhuta mielin määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiukkua kiukun jalkeen, ei siina itsekaan aina pysy rauhallisena. Meilla viela lisaksi uhmaa 4vuotias ja vauvakin hoidettavana. Onneksi jotku paivat ovat helpompia!!
Jos sinulla on kerta persoonallisuushäiriötä tai muita mielenterveysongelmaa. Apua tarvitset, lapsi on lapsi ja sun pitäisi kyetä olemaan aikuinen uhmasta huolimatta ja juuri sen takia!
Itkettää oma käytös ja pelkään että taapero vihaa minua kun olen nykyään tälläinen :(. Mutta se raivontunne mikä tulee kun mikään ei toiselle kelpaa, on uskomattoman vahva enkä siinä tilanteessa edes TAHDO olla fiksumpi...olen stressaantunut ja väsynyt koko ajan, ihan sama teenkö oikeasti jotain vai makaanko vain sängyssä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mielestäni olen fiksu ja hyvä äiti. Mutta silti esikoinen sai minut raivopulttifiiliksiin nanosekunnissa. Varsinkin kun olimme kahden. Eikä esikoinen ollut edes kovin uhmaikäinen.
Minä sanoisin, että tuo kumpuaa jostain tosi syvältä. Jostain omasta lapsuudesta. Äitini oli herkkä pimahteleen. Vaikka tietenkin tänä päivänä väittää muuta ja paheksuu syvästi, jos minä pimahdan hänen läsnä ollessaan lapsilleni. On hyvä, että käsittelet asiaa. Ehkä se helpottaa ajan kanssa. Ainakin itse olen tuon kuopuksen uhmaiän selvinnyt paljon paremmin läpi.
Jaksamista!
lapsentasoisesti (eli suuttunut, raivonnut ja kiukutellut) lapsille muistuu mieleen saamani äitienpäiväkortti jossa luki:
ÄITI- vain neljä kirjainta sinulle,koko maailma minulle
ja ymmärrän tekstin totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä vielä poika ei anna vaihtaa vaippaa vaan saa siitäkin jumalattoman raivarin, hakee pissavaipan roskista ja halailee sitten sitä lohdutukseen. Yks päivä riisui raivareissaan vaatteet pihalla... piti kantaa alastomana himaan.
Samoin nousi rattaan selkänojalle seisomaan ja keikautti kärryt, onneks sain kiinni ennen maahan mäiskähtämistä. Kauheeta draamaa tää elämä.
Sä raivostut siihen lapseen niin paljon, koska rakastat häntä niin paljon.
Sitä ei voi etukäteen lapsettomana ymmärtääkään miten vahvoja tunteita oma rakas lapsi herättää, niin hyvässä kuin pahassa!
Tuo ikä ja tuo raivo. Toki niitä tulee lisää, mutta niitä tulevia ei kannata miettiä. Hengitä syvään ja yritä selvitä tästä hetkestä yli. Enkä tarkoita, että lasket kymmeneen ennen kuin hermostut, vaan sitä, että hengitä syvään ja ajattele, että vaikka nyt on hankalaa, sitä ei todellakaan tule kestämään niin kauan, että menetät itsesi kokonaan. Nyt on vaikeaa, mutta ehkä jo viikon kuluttua helpompaa. Ja luultavasti onkin. Kunnes seuraava hankala paikka tulee eteen.
Sinun on vain löydettävä oma tapasi suhtautua noihin tilanteisiin ja oma tapasi selvitä päätöksestäsi. Ja siitä, että joskus saatat siitä hienosta päätöksestäsi lipsua. Olet ihminen, äiti. Et sen enempää. Vaikka se tuossa elämänvaiheessa saattaisi tuntua koko maailmalta.
Haastavasti käyttäytyvän kehitysvammaisen teinin äitinä voin sanoa, että yllättäen sitä selviää vaikka kuinka vaikeista paikoista elämässä ja pystyy olemaan jopa onnellinen. Ihan koko perhe.
Miten teillä kaikilla nykyään menee? Lapset on jo isoja ainakin.
Alue: Aihe vapaa
Kirjoituksesi kosketti todella. Kiitos!