Kenenkä 6- vuotias ei pärjää yksin pihalla?????

Meilla ulkoillaan perheen voimin. Tekemista keksii kylla sisallakin. Me kylla ollaan paljon menossa ihan perheen voimin nain viikonloppuisin. Meilla ei isi tai aiti makaa krapulassa la tai su. Meilla lapset tulee mukaan ihan arkijuttuihin: kaupassakaynteihin, asioiden hoitoon jne jne Yleensa ollaan ulkona 0.5h -2h kerrallaan (siis leikkipuistossa) ja kylla se nayttaa tuolle esikoisellekin riittavan. Suomalaisittain me kylla "jarjestetaan" paljon tekemista lapselle. Nyt aletaan vahitellen opettaa, kuinka itse voi soittaa kaverille ja kysya "play date".

Ilman muuta kaikki muut vanhemmat on krapulassa, joiden lapset saavat olla yksin ulkona?

Missä ne kaikki vähemmän täydelliset palstailee, haluaa siirtyä sinne...

Että eikö aina vanhempien kanssa ulkoilevilla 6-8 vuotiailla ole siinä omassa ympäristössä mitään "kaveriporukoita" joiden kanssa pelataan ja leikitään kirkkistä jne? Vai istuuko koko köörin äidit rivissä penkillä katsomassa kun lapsi leikkii?



Minä koen olevani melko huolehtiva ja vähän sellaiseen varo sitä ja varo tätä meininkiin taipuvainen. Olen kuitenkin huomannut jo kahden lapsen kohdalla, että eskarivuonna tapahtuu sellainen mystinen itsenäistymisen halu. Siis ollaan toki vielä ihan äidin helmoissa, mutta tietyissä asioissa on halua laajentaa reviiriä ja yksi selvimmistä on meillä ollut tuo kaverit ja leikit. Siispä olemme antaneet 6-vuotiaan mennä tässä lähiympäristössä parin sadan metrin säteellä. Jotenkin en osaa nähdä tilannetta, jossa me vanhemmat juoksisimme lapsen perään kirkkiksen piiloon tms.



Meillä on tarkat säännöt ja kuten jo kirjoitinkin, sellainen "kylä kasvattaa" mentaliteetti aikuistenkin kesken.

ja joka päivä on lapset siinä minulle kertomassa juttujaan, näyttämässä taitojaan, pyytämässä rakentamaan esim hiekkalinnaa tms. Kaipaavat selvästi aikuista. Ja taloyhtiön lapset ovat kaikki omaa poikaani vanhempia ja ulkoilevat yksin aina.

Eilen ulkoilin poikani kanssa 4,5 tuntia yhteen menoon. Syötiin välipalakin ulkona, jottei leikit keskeytyneet.

en ymmärrä suomalislasten itsenäistymistuputusta minäkään :(

Siis minä puolestani en tajua sitä, miksi lapsen olisi pakko olla vanhempien "kyljessä" 24/7...

Meidän esikoinen on saanut olla pihalla "yksikseen" nelivuotiaasta. Vanhemmat oli siis ulkona, mutta lapsi meni omien kavereitetn kanssa vaikka toisella puolen taloa. Viisivuotiaana sai jo olla naapurinkin pihalla, kunhan kävi ensin kertomassa, mihin on menossa. Kuusivuotiaana sai mennä naapuriin kysymättä. Jommaltakummalta pihalta lapsen piti löytyä. Muualle ei saanut lähteä. Nyt on seitsenvuotias, reviiiri laajentui koskemaan meidän tien pihoja (niillä joilla asuu lapsia), sekä tien päässä olevaa leikkipuistoa.

Syksyllä lähtee kouluun, joten pakko antaa lapsen opetella itsestään vastuunottoa. Tämä ei mielestäni tarkoita, että lapsi olisi heitteillä. Hän tietää KOKO ajan, missä vanhemmat ovat. Hän tietää, että saa nauttia "vapaudestaan" juuri niin kauan kuin haluaa. Ja tulla sitten äidin tai isän helmoihin. Olemme monesti ulkona itsekin, mutta lapsi kulkee juuri niillä pihoilla, joilla haluaa.

Tiedän ja tiedostan, että maailmassa on pahojakin ihmisiä. Että juuri minun lapseni voi sattua pedofiilin kohdalle tai kiusaavan yläluokkalaisen kynsiin. Olen yrittänyt puhua lapselle, kuinka vieraisiin ei saa luottaa liiaksi. Kuinka kannattaa miettiä, mitä tekee. Lapsi liikkuu päiväsaikaan, valoisalla, tutuilla pihoilla ja tutulla tiellä. Ensi syksynä minun on luotettava, että hän osaa mennä kouluun ihan itse (meillä ei ole ap-kerhoa). Haluan, että lapsi pikkuhiljaa uskoo osaavansa ajatella omillakin aivoillaan eikä tukeudu koko ajan äidin/isän ajatteluun. Että lapsi osaa tehdä pieniä päätöksiä itsekin: laitanko villahanskat vai toppakinttaat -tyyliin.

En haluaisi itsenäistää lastani liian aikaisin. En haluaisi hänen tuntevan itseään hylätyksi taikka orvoksi. Mutta haluan, että hän kokee, että osaa itsekin vastata itsestään - pieninä sopivina annoksina. Turvallinen aikuinen on aina läsnä. Syksystä alkaen ainakin puhelimen päässä (tai sitten se naapurin rouva).

ne hyvinkasvatetut lapset saattavat olla kaikkein pahimpia kun vanhemmat ei näe.

kun saa aikaiseksi tappelun kivenkin kanssa, puhumattakaan muista lapsista. Eli aina on jommankumman vanhemman oltava näköyhteyden päässä. Toisaalta saman perheen 4v pystyy toimimaan aivan loistavasti ilman jatkuvaa valvontaa pihassa...

24/7 vahtimista kaikille lapsille kun oma elämän sisältö on tasan tarkkaan se. Seliseli vaan, että ihan koko perheen kanssa ulkoilee muutenkin. Kakkaa, kun se äijä on töissä tai viihtymässä aikuisten kaveriensa kanssa.

Mulla on 5-vuotias tyttö, enkä päästä häntä kuin 5-10 minuutiksi yksin pihaan, esim. hän saa mennä edeltä ulos keinumaan ja minä tulen perästä. Talon vieressä menee katu ja parkkipaikka, ja ikkunasta ei näe koko pihaa. En ymmärrä, miksi minun pitäisi lykätä hänet kohta tuntikausiksi pihalle ilman aikuisen valvontaa.



Vaikka lapsi olisi KUINKA FIKSU tahansa, ei 5-vuotiaalla ole valmiuksia havainnoida kadulla ajavia autoja. Mun tyttö on tosi kiltti ja noudattaa sääntöjä, mutta se ei takaa hänen turvallisuuttaan pihalla. Olen välillä järkyttynyt, kuinka huolettomasti alle kouluikäsiten lasten annetaan liikkua ulkona ilman aikuisen valvontaa. Ja kun kysy ei ole mistään turvallisesta ympäristöstä.

Meillä on lapset 2-3v alkaen sisarusten kesken ulkona (näistä vanhin 6v). Tuossa rivarin pihassa ja metsässä leikkivät eikä kertaakaan ole sattunut mitään.

Silloin kun haluavat äidinkin ulos niin tulevat kyllä pyytämään, ja kerran päivässä tuon 1v kanssa käynkin joka tapauksessa. En tiennytkään että tuollaistakin on ettei eskari-ikäinen pääse ilman äitiä ulos, ilmankos on vastuunotto itsestä ja tekemisistään hukassa nykylapsilta. Äiti ryntää hätiin kun töhrivät junan seiniä, ne kun ei osaa itsenäisesti miettiä mitäköhän saa ja kannattaa tehdä.

Olen lastensuojelussa töissä, ja yleensä nämän junantöhrijät ovat juuri niitä poikia, jotka liikkuvat keskenään lapsilaumassa. Ei ole ruoka-aikoja, ei kotiintuloaikoja...ja tämä kehitys alkaa usein jo ennen kouluikää. Toisin sanoen aikuiset antavat lapselle vapautta liian paljon liian varhain, ja siitä seuraa turvattomuutta ja liian aikaisia päihde. ym. kokeiluja.

tunnen monia äitejä joista tullut ihan vieraantuneita luonnosta ja maalaisjärjestä, vaikka moni jopa asuu itse maaseudulla, isojen lasten kanssa ulkoillaan ja uskaltaudutaan joskus jopa viralliselta tieltä metsäpolulle ja koko ajan lapselle huomautellaan ,varo sitä varo tätä, älä vaan kaadu oi oi iso kivi pistävä oksa voi kulta älä ota sitä puun kaarnaa ai ai,

sitten kun kullanmuru kompastuu maasta esillä tököttävään juureen ollaan melkein mediheliä vailla ja ei tulla vaaralliselle metsäpolulle enää pariin kesään ainakaan ilman panssaria ja mehiläisenhoitajavarustusta.

Itse en voi kyllä ymmärtää.

BTW eskarilaiseni ulkoilee pihalla ilman minua ja joskus kolhii itseään, pidän sitä normaalina, sitten laitetaan laastari.

Isompia lööppitason onnettomuuksia on harvassa tavallisen tallaajan elämässä, mutta jotenkin tuntuu että kun nuo lööpit siwassa hyppii av-mammojen silmille joka päivä, ei näitä äärimmäisen harvoin sattuvia tapauksia osata eritellä niin harvinaisiksi kuin ne todella ovat.

ulkoilla, eikä istua perse homeessa koneella... Kotityöt ehtii tehdä kyllä, vaikka ulkoilisi 4h/vrk.

Mitä ne äidit tekevät, jotka eivät laske 6-vuotiasta yksin ulos, silloin kun se 6-vuotias haluaa olla vaikka 4 tuntia pihalla? Esim eilen oli kaunis ilma, 6-vuotias haluaisi leikkiä ulkona vaikka klo 12-16... Ovatko he aina 6-vuotiaan kaverina ulkona silloin kun tämä haluaa?

Meillä on lapset 2-3v alkaen sisarusten kesken ulkona (näistä vanhin 6v). Tuossa rivarin pihassa ja metsässä leikkivät eikä kertaakaan ole sattunut mitään.

Silloin kun haluavat äidinkin ulos niin tulevat kyllä pyytämään, ja kerran päivässä tuon 1v kanssa käynkin joka tapauksessa. En tiennytkään että tuollaistakin on ettei eskari-ikäinen pääse ilman äitiä ulos, ilmankos on vastuunotto itsestä ja tekemisistään hukassa nykylapsilta. Äiti ryntää hätiin kun töhrivät junan seiniä, ne kun ei osaa itsenäisesti miettiä mitäköhän saa ja kannattaa tehdä.

Olen lastensuojelussa töissä, ja yleensä nämän junantöhrijät ovat juuri niitä poikia, jotka liikkuvat keskenään lapsilaumassa. Ei ole ruoka-aikoja, ei kotiintuloaikoja...ja tämä kehitys alkaa usein jo ennen kouluikää. Toisin sanoen aikuiset antavat lapselle vapautta liian paljon liian varhain, ja siitä seuraa turvattomuutta ja liian aikaisia päihde. ym. kokeiluja.

Jos 6-vuotias saa ulkoilla yksinään, hän on siis ihan heitteillä pyörimässä lapsilaumassa vailla kotiintuloaikoja ja ruoka-aikoja? Aika erikoinen käsitys ilmeisesti ammattilaiselta.

Meillä pyörivät naapuruston lapset - ikää sellaiset 6-9 v - välillä laumassa isomalla välillä pienemmällä kokoonpanolla omakotitaloalueellamme. On sovittu tarkat rajat minkä yli ei saa mennä ja esim. läheisen koulun pihaan saa mennä vain erikseen luvan kanssa. Lapset ovat käytännössä melkein näkö- ja vähintään kuuloetäisyydellä. Meillä on myös tarkat ajat tulla kotiin syömään ja muuten vain ilmoittautumaan ja homma toimii yleensä niin, että sanon esim. 6-vuotiaallemme, että sun täytyy tulla kotiin klo yhdeltä ja kuusivuotias sanoo saman viestin sen kaverin vanhemmille, jonka pihassa kulloinkin leikitään ja vanhempi sitten lähettää tenavan ajallaan kotiin. Isommilla saattaa olla kännykät mukana. Homma on toiminut pilkun tarkasti. Vaatii vain vähän välittämistä muistakin kuin omista lapsista ja vanhempien keskinäistä yhteistyötä - joka ei meillä ainakaan edellytä mitään hullua yhteydenpitoa ja naapuruston grillijuhlia, vaan ihan normaalia hyvän päivän tuttuutta. Monesti lapset ovat kiinni jossain leikissä niin, että se jatkuu tyyliin koko päivän ja käyvät vaan välillä syömässä tai ilmoittautumassa ja säntäävät jatkamaan "maalaistyttö" -leikkiä tai "hevostallia" tai "koirienkouluttajaa". Meillä ainakin leikit on jo sellaisia, ettei vanhempaa siihen kaivata tappamaan luovuutta.

pienempien lasten vanhemmilta apua, sanoisin, että aika harva 6-vuotias pärjää yksin. Tai joo, eihän ne siellä kotona tiedä, että autoin laittamaan lapsen hihaan tai kielsin syljeskelemästä keinuun ja autoin avaamaan pyörän lukon. Eli aika moni luulee lapsensa pärjäävän, vaikkei ne oikeesti pärjääkään!

pienempien lasten vanhemmilta apua, sanoisin, että aika harva 6-vuotias pärjää yksin. Tai joo, eihän ne siellä kotona tiedä, että autoin laittamaan lapsen hihaan tai kielsin syljeskelemästä keinuun ja autoin avaamaan pyörän lukon. Eli aika moni luulee lapsensa pärjäävän, vaikkei ne oikeesti pärjääkään!

Se, että auttaa jotakuta vierasta lasta vaikka laittamaan lapasen takin hihaan? Jos meidän pihalla on leikkimässä joku kaveri, joka ei saa lapasta takin hihaan ja meinaa lähteä sen kanssa kotiin pyytämään apua, niin tottakai autan mieluummin. Johan se äiti pitäisi minua ihan sekopäänä. Saatan muuten kysyä ihan uppo-oudolta isommalta lapselta vaikka puistossa tarviiko apua jos on joku pulmatilanne. Joo, keinuun sylkeminen on tietenkin ihan idioottia ja se pitää kieltää, mutta en kyllä koe, että lapsi ei pärjää ulkona kavereiden kanssa jos tarvii joskus satunnaisesti apua lapasen tai kengännauhan kanssa.

Kyllä meillä tarvii 8-vuotias koululainenkin joskus apua jossain, mutta koulussakin on kuitenkin käytävä. Nyt puhutaan kuitekin lapsista, ei kai heidän "pärjäämisensä" sentään aikuisen tasoa ole eikä tarvii ollakaan, siitähän ne hommat oppii.

minä ja kuopus ollaan myös pihalla. Syksystä kevääseen ulkoillaan yleensä 1-2 kertaa päivässä 1-2 h kerrallaan ja nyt keväästä syksyyn 3 krt/pvä yhteensä n. 4-5 h/pvä. Joskus ollaan kuopuksen päiväuniaika sisällä (siihen mene n. 2 h ja sen ajan esikoinenkin tykkää olla sisällä, lukee kirjoja jne.), joskus taas koko päivä ulkona. Musta on ihanaa olla ulkona ja sivusta seurailen lasten leikkejä. Esikoinen viilettää pihalla muiden samanikäisten kanssa ja saavat olla ilman erillistä lupaa missä vaan taloyhtiön isolla pihalla. Asutaan siis kerrostalossa, mutta meiltä kotoa ei ole näköyhteyttä leikkipaikalle. Esikoinen saa lähteä pihalle n. 15 min ennen meitä ja tulla n. 15 min meidän jälkeen kotiin, mutta koska ollaan kuopuksenkin kanssa yleensä aika kauan pihalla, esikoinen lähtee yleensä ihan tyytyväisenä välillä kotiinkin. Ja yleensä mennään kotiin syömään, eikä poika sitä vastustele. Esim. viikonloppuna ulkoiltiin näin: klo 10.30-13 ulkona, klo 13 lounas, sen jälkeen käytiin pikaisesti isovanhemmilla kylässä, klo 16-17 ulkona, klo 17 lounas ja klo 18-19.30 ulkona. Ja kaikki noi ulkoiluajat oli myös toinen vanhemmista kuopuksen kanssa pihalla, koska me vanhemmatkin tykätään ulkoilla, kuopuksesta nyt puhumattakaan.



Nyt varmaan kesällä päästän tulevan eskarin olemaan pihalla esim. kuopuksen päiväuniaikaan myös ilman aikuista, jos siellä on kavereita silloin. Mutta yksin en häntä sinne silloinkaan vielä päästä, vaikka onkin hyvin luotettava lapsi. Se mikä mua yksin ulkoilussa huolestuttaa on erilaiset tapaturmat. Mitä jos lapsi tippuu pää edellä kiipeilytelineestä, eikä kukaan näe tapahtumaan. Sinnehän jää sitten maahan loukkaantuneena makaamaan. Kouluun kun menee, niin sittenhän lapsi alkaa joka tapauksessa liikkua itsekseen tässä ympäristössä ja sitten mun on hänet päästettävä yksin ulos, mutta vielä eskarivuoden voin olla hänen lähettyvillään (mutta pihalla tietyn välimatkan päässä), eikä se tee musta huonoa äitiä tai lapsesta mitenkään säälittävää. Ehtii ne lapset istenäistyä sitten kouluikäisinäkin.

Mitä väliä sillä on, jos jonkun 6-vuotias ei pärjää pihalla vaikka omanne pärjää tai päinvastoin? Jokaisella perheellä on tapansa toimia ja omanlaisensa olosuhteet, joiden puitteissa tasapainoillaan. Miksi pitää löytää tähänkin jokin "oikea" tapa toimia?



Meillä 6-vuotias ulkoilee pääsääntöisesti muun perheen kanssa. Syitä on monia, mm:

- oma (kerrostalon) piha on suht virikkeetön ja tylsä, yleensä lähdetään muualle leikkimään

- oman pihan lähiympäristössä on monenlaisia vaaroja (isot tiet, junarata, korkea pudotus kalliolta, järvi)

- pienempi lapsi (3 v) tarvitsee joka tapauksessa aikuisen siihen kotipihallekin

[

Olen lastensuojelussa töissä, ja yleensä nämän junantöhrijät ovat juuri niitä poikia, jotka liikkuvat keskenään lapsilaumassa. Ei ole ruoka-aikoja, ei kotiintuloaikoja...ja tämä kehitys alkaa usein jo ennen kouluikää. Toisin sanoen aikuiset antavat lapselle vapautta liian paljon liian varhain, ja siitä seuraa turvattomuutta ja liian aikaisia päihde. ym. kokeiluja.

Meillä saa kuten jo kerroinkin esikoululainen olla pihalla ilman, että koko ajan valvomme vieressä (olen 101). Mutta lapsi tietää, että olen koko ajan tavoitettavissa. Seuraan lapsen liikkeitä ja tiedänkin suurinpiirtein koko ajan missäpäin pihaamme lapsi on. Ei tykkää olla yksin ulkona, mutta parin kaverin kanssa kylläkin.

Kotiintuloajat meillä on, vieläpä tylsästi ne tarkimmat alueellamme. Ruoka-ajat on. Paitsi välipalasta voidaan joskus luistaa. Eli vapautta ja vastuuta itsestään sopivassa määrin. Ei siten, että tuuppaamme lapsen pellolle ja sanomme, että illalla vasta kotiin! Vaan siten, että huolehdimme hänestä koko ajan.

Ja kylläkyllä, edelleenkin tiedän, että huonolla tuurilla lapselleni voi jotain sattua. Mutta en voi häntä purkissakaan kasvattaa ja sitten kun koulu alkaa, olettaa, että pärjää yksin heti kerralla. Pakko pikkuhiljaa tätä tehdä. Olen muuten lukenut haastattelunkin, jossa psykologi sanoi, ettei saisi pitää lasta liian tiukassa hihnassa. Että viisivuotias osaa kävellä jo parkkipaikalla aikusien kanssa taluttamatta, että kuusivuotiaan pitää antaa olla hetken "yksin", jos tämä niin haluaa.