Kuopuksella on oikeus aikaan yksin äidin kanssa - esikoinen hoitoon

Kyllä nykyäideillä on vain omat oikeudet, joista pidetään kiinni kynsin hampain.

mun kakkonen oli 4kk kun aloin ihmetellä miksi se on niin kiukkuinen esikoisen kerhon aikaan. Peräti 2h 2krt viikossa. No sehän kaipasi sisartaan.



Kuopuksella on oikeus sisaruksiinsa sanon minä.

sillä juuri tänään tuli mieleen se, että sisarukset ovat rikkaus: Odottelin seiskakuisen kanssa esikoista ja iskää kellarin portaiden yläpäässä, ensin tuli esikoinen (isoveli), niin johan oli kuopus tohkeissaan kuin lentoon lähdössä ja tietty sama juttu isän kohdalla, iloinen jällennäkeminen jopa muutaman minuutin eron jälkeen : ).

Eli oikeus sisaruksiin. Tästä ei koskaan puhuta kun on kyse isomman hoitoon laittamisesta.

Meillä ovat kotona ollessani lapset käyneet 3 krt vko pari-kolme tuntia kerrallaan kerhossa yli 3-vuotiaana. Mutta muuten ovat olleet kotona.



Sisarus on rikkaus :) ja jokainen kuopus-vauva kerrallaan on tosiaan nauttinut isompien sisarusten seurasta. Eivätkä nuo isommat nyt ihan kauheasti ole vaikuttaneet kärsivän siitä, että ovat olleet kotosalla äidin + välillä vähän vaativammankin vauvan kanssa.

Esikoinen on nauttinut oikeudestaan ekat kolme vuotta. Daa.

että juuri tänään mietin asiaa omalle kohdalle. Minulla ei ole kuin tämä ainokaiseni, esikoiseni, joten asia ei sinällään edes kosketa minua... Mutta ajattelimpa kuitenkin. Että jos ja kun meille joskus toivottavasti tulee toinen lapsi, hän ei koskaan pääse olemaan niin totaalisen täydellisesti perheen keskipisteenä kuin esikoisemme. Se on tavallaan vähän surullista.

Esikoista pihalla keinuttaessani mietin, miten ihmeessä sitä sitten pystyy huomioimaan seuraavaa lastaan yhtä antaumuksella kuin esikoista. Miten seuraavalle lapselle voisi taata "laatuaikaa" vain äidin ja isän kanssa? Sillä kyllähän toinenkin lapsi sitä ansaitsee. Se olisi vähintäänkin reilua.

Esikoinen on täyttänyt elämäni täysin, olen niin rakastunut lapseeni etten usko että kykenisin seuraavaa lasta edes yhtä paljon rakastamaan.. (vaikka kai äidit rakastavat kaikkia lapsiaan oikeasti yhtä paljon) Mietin että kyllähän esikoiseni tarvitsee äitiä ja syliä aivan samalla tavalla kuin ennnen sisaruksen syntymääkin.



Eli miten tämän yhtälön sitten ratkaisisi? Miten antaa uudelle sisarukselle sitä samaa totaalista antaumusta mitä esikoiselle? Pitääkö esikoinen laittaa hoitoon jotta vauvan kanssa saisi olla päivällä ihan kaksin? Eipä tunnu kovin reilulta esikoista kohtaan... En tänään päässyt ratkaisuun tässä asiassa. Ilmeisesti elämä vaan menee niin, että esikoisella on erityisasema perheessä. Hän saa aikansa jakamatonta huomiota, muille sisaruksille tätä ei suoda. Onko niin, että heidän vaan täytyy tyytyä osaansa?

että se esikoinen joutuu olemaan vanhempiensa vanhemmuuden harjoituskappale, se, jonka kanssa asiat opitaan kantapään kautta. Nuoremmilla on monessa suhteessa helpompaa kun esikoinen on raivannut heille tien valmiiksi.

tällä tarkoitan sitä että eihän kuopus tiedä muuta kuin sen että hän syntyyy perheeseen jossa on muitakin lapsia, ja siihen hän tottuu. Esikoinen on aina hieman erikoisasemassa, juuri siksi kun on ainut ja saa huomiota enemmän vain itselleen.. (silloin kun on vielä siis ainoa laspi perheessä). Kun hän saa sisaruksen hänen roolinsa perheessä muuttuu; hänestä tulee yksi lapsista eikä ole enä ainoa lapsi. Kuten ei voi olla se kuopuskaan. Mutta tietysti täytyyy joskus järjestää jokaiselle lapselle kahden keskistä aikaa vanhemman kanssa, on se sitten vaikka tunti silloin tällöin.

Miten tämän voisi yksinkertaisemmin selittää..

edelliselle...seon vain sisaruksen tyydyttvä osaansa..Ja ei se ole yhtään sen huonompi. Eihän lapsi osaa mitään erityishuomioita olla edes vailla kuten esikoinen on ollut. Kun syntymästä asti se esikoinen on siinä ollut vierellä jakamassa huomiota.

Minä en ainakaan suosittelesi sillä verukkeella esikoista hoitoon viemään että voi antaa vauvalle " laatuaikaa"..

Taitaa olla tämän ajan muoti-ilmiö tuo laatuajan viettäminen vauvelin kans ja isompi tarhassa...

Jos pk:n johtajat saisivat itse valita kenet ottaisivat hoitoon, he eivät edes jakaisi hoitopaikkooja niille jotka veisivät vain sen vuoksi lapsen hoitoon että saa pienemmän kans laatuaikaa...huh huh tätä nykypäivää...

Olen samaa mieltä aikasempien kans että lapsella on oikeus sisaruksiin...

Eli siinä vaiheessa kun kakkonen syntyy, häntä rakastaa ja ihailee jne jo yksi ihminen enemmän :-). Siinä vaiheessa kun numero 3-4-5 syntyy, on rakastavia ihmisiä jo vielä useampi.



Kyllä meillä on vauvaan upottu, vielä tuohon viidenteenkin. Minä olen uponnut, sisarukset ovat uponneet, isänsä on uponnut. Antaumuksella. Ei rakkaus ole jotain, mitä jaetaan tietystä potista, vaan se vaan lisääntyy sitä mukaan kuin lapsia tulee lisää.



Juuri katselimme kuvia kuopuksen vauva-ajalta, kun hän halusi tänään. Jo laitoksella on kuvasarjoja pikkuihmisestä koko muun katraan ympäröimänä, sitten milloin kenenkin sisaruksen sylissä. Ja sama meno jatkui kotona: hänestä seuraava isoveli palvoi vauvaa lähietäisyydeltä sängyn päällä ja lattialla maaten. Muut taasen sylittivät minkä ehtivät. Joten sen sijaan, että minä vain olisin totaalisesti antaumuksella omistautunut, meitä oli monta.



Toki on eri asia tuoda kotiin vauva, kun kotona odottaa vain se 2-vuotias isosisko, jonka syliin ei voi vauvaa jättää :), kuin tuoda kotiin vauva kun kotona on jo kouluikäisiäkin isosisaruksia, jotka ovat innolla odottaneet vauvaa. Mutta ainakin meillä aikoinaan kovasti mustasukkaisuudesta kärsineen esikoisenkin kanssa (ikäero kakkoseen tasan 2 vee) oli niitä hetkiä kuin istuin ja palvoin vauvaa :) - mm. esikoisen nukahdettua. Ja syliin mahtui hyvin kaksi lasta, esikoinen istui mm. polvella samalla kuin imetin vauvaa.



Äidin syliä riittää kyllä kahdellekin (tai kolmelle, neljälle jne). Ei ehkä ihan just joka hetki ihan just tasapuolisesti, mutta jos on kannateltu kunnolla ne ekat vuodet ennen vauvan syntymää, osaa isompi ymmärtää - vaikka mustasukkaisuudella höystettynäkin. Meillä on selkeästi ollut havaittavissa, että isommat, ne pienemmät isommatkin, huolestuvat jos vauva itkee, haluavat äidin tekevän jotain ja mm. itsekin ryhtyvät viihdyttämään pientä, jos tämä vaikuttaa siltä että tarvitsee sitä. Klassinen "anna äiti sille maitoa" :) on kanssa monesta eri suusta kerrottu aikojen saatossa.



Tosin lopputuloksena esim. meillä oli muuten sitten melko piloille pidetty ;-) kuopus, koska äidin ja isän lisäksi häntä tosiaan palvoi sitten neljä muutakin ihmistä. On hankalaa olla olematta maailman ihanin ja täydellisin ;-) kun muu perhe kantaa kuin pientä kukkaa kämmenellä :-).

kaksosteni kanssa. Erityisesti silloin, kun lapset olivat ihan pikkuisia ja toinen oli aina odottamassa vuoroaan. Nyt kun lapset ovat isompia, olen sitä mieltä, että he saavat (ja ovat koko ajan saaneet) moninkertaisesti enemmän sisarussuhteesta, kuin mitä ovat jakamattoman huomion puutteesta menettäneet. Rakkautta ja niitä kahdenkeskisiä pieniä hetkiä vanhemman kanssa riittää kummallekin.



Eli omasta näkökulmastani tuollainen ap:n esittelemä näkemys on tosi outo.

ja ovat kyllä toistensa parasta seuraa. Esikoinen ei oikein edes muista aikaa ilman kuopusta. Jos toisen kanssa käy kaupassa tai muuten yrittää 'erityisaikaa' vain toisen kanssa, heti tuntuu molemmilla olevan ikävä. Ovat nyt 2 ja 3 vuotiaita ja menevät osa-aikaiseen hoitoon syksyllä. Onneksi saatiin samalle hoitajalle.

Aika hyvin sanottu :)

- nro8

Se on korvausta siitä, että se esikoinen joutuu olemaan vanhempiensa vanhemmuuden harjoituskappale, se, jonka kanssa asiat opitaan kantapään kautta. Nuoremmilla on monessa suhteessa helpompaa kun esikoinen on raivannut heille tien valmiiksi.

Kyllä tuli hyvä mieli tästä, ja usko että ei seuraavat lapset tosiaan jää vähemmälle. Päin vastoin :)

Kiitos sinulle silmiä avaavasta viestistä, ja kaikkea hyvää! :)

- nro8

8: toisaalta esikoisella ei ole pienenä niitä sisaruksia. Eli siinä vaiheessa kun kakkonen syntyy, häntä rakastaa ja ihailee jne jo yksi ihminen enemmän :-). Siinä vaiheessa kun numero 3-4-5 syntyy, on rakastavia ihmisiä jo vielä useampi.

Kyllä meillä on vauvaan upottu, vielä tuohon viidenteenkin. Minä olen uponnut, sisarukset ovat uponneet, isänsä on uponnut. Antaumuksella. Ei rakkaus ole jotain, mitä jaetaan tietystä potista, vaan se vaan lisääntyy sitä mukaan kuin lapsia tulee lisää.

Juuri katselimme kuvia kuopuksen vauva-ajalta, kun hän halusi tänään. Jo laitoksella on kuvasarjoja pikkuihmisestä koko muun katraan ympäröimänä, sitten milloin kenenkin sisaruksen sylissä. Ja sama meno jatkui kotona: hänestä seuraava isoveli palvoi vauvaa lähietäisyydeltä sängyn päällä ja lattialla maaten. Muut taasen sylittivät minkä ehtivät. Joten sen sijaan, että minä vain olisin totaalisesti antaumuksella omistautunut, meitä oli monta.

Toki on eri asia tuoda kotiin vauva, kun kotona odottaa vain se 2-vuotias isosisko, jonka syliin ei voi vauvaa jättää :), kuin tuoda kotiin vauva kun kotona on jo kouluikäisiäkin isosisaruksia, jotka ovat innolla odottaneet vauvaa. Mutta ainakin meillä aikoinaan kovasti mustasukkaisuudesta kärsineen esikoisenkin kanssa (ikäero kakkoseen tasan 2 vee) oli niitä hetkiä kuin istuin ja palvoin vauvaa :) - mm. esikoisen nukahdettua. Ja syliin mahtui hyvin kaksi lasta, esikoinen istui mm. polvella samalla kuin imetin vauvaa.

Äidin syliä riittää kyllä kahdellekin (tai kolmelle, neljälle jne). Ei ehkä ihan just joka hetki ihan just tasapuolisesti, mutta jos on kannateltu kunnolla ne ekat vuodet ennen vauvan syntymää, osaa isompi ymmärtää - vaikka mustasukkaisuudella höystettynäkin. Meillä on selkeästi ollut havaittavissa, että isommat, ne pienemmät isommatkin, huolestuvat jos vauva itkee, haluavat äidin tekevän jotain ja mm. itsekin ryhtyvät viihdyttämään pientä, jos tämä vaikuttaa siltä että tarvitsee sitä. Klassinen "anna äiti sille maitoa" :) on kanssa monesta eri suusta kerrottu aikojen saatossa.

Tosin lopputuloksena esim. meillä oli muuten sitten melko piloille pidetty ;-) kuopus, koska äidin ja isän lisäksi häntä tosiaan palvoi sitten neljä muutakin ihmistä. On hankalaa olla olematta maailman ihanin ja täydellisin ;-) kun muu perhe kantaa kuin pientä kukkaa kämmenellä :-).

että neljännellä on asiat parhaiten. Hänellä on 3 sisarusta ja vielä isä ja äiti, jotka pyöri hänen ympärillään.



Esikoisen ja seuraavan ikäero on vähän yli vuosi. Ikävöivät vieläkin toisiaan jos toinen on poissa. On kuulemma tylsää, eikä voi mitään tehdä. Ja ovat jo murkkuiässä.



Olen todella tyytyväinen, että silloin kun lapsemme olivat pieniä, ei ollut muotia viedä isompia pois tieltä, että vauva saa laatuaikaa. Näin lapsemme kasvoivat tiiviisti yhteen ja pitävät toistensa puolia. He eivät elä isän ja äidin kautta vaan heillä on keskenään ihan omat juttunsa.

Oletko tosiaan noin yksinkertainen? Meillä, kuten monella muullakin on päiviä, kun tehdään juttuja yhdessä..päiviä, kun isä on kuopuksen ja äiti esikoisen kanssa...ja päiviä, jolloin toisinpäin..eli lapsi saa kyllä 100% vanhemman huomion itselleen, kun tarve...

Et tainnut ymmärtää alkuunkaan mitä tarkoitin. En tarkoittanut 100% huomiota hetken aikaa. Vaan sitä samaa mitä esikoinen on saanut nyt yksivuotiaaksi saakka, ja saa siihen saakka kunnes seuraava lapsi syntyy.

Hän on keskipisteenä KOKO ajan. Eli hänen kanssaan ollaan KOKO ajan. Olemme nukkuneet perhepedissä lapsen syntymästä saakka. Olen kantanut häntä kantoliinassa päivät rintaani vasten. Hän on saanut roikkua tississä kiinni 24/7 jos siltä on tuntunut. Emme ole olleet erossa toisistamme kuin muutamia tunteja. Hän on todellakin vienyt huomion täysin ja pyörittänyt perhettämme (hyvällä tavalla) ihan 100-0.

Entä kun syntyy seuraava lapsi. Ei hänen kanssaan ole aikaa vajota vaaleanpunaiseen pumpuliin moneksi kuukaudeksi, kun on esikoinenkin hoidettavana! Ei seuraavan lapsen vuoksi muuteta päivärytmiä mihinkään, hän saa tottua siihen rytmiin jota ollaan eletty esikoisen kanssa. Ei ole enää aikaa maata koko päivää sängyllä tissittelemässä ja leikittämässä vauvaa. Onhan esikoisenkin kanssa leikittävä, ruokittava ja siivottava koti. Eikä seuraavaa lasta työnnetä vaunuissa 10km lenkkejä jotta nukkuisi edes hetken, ei sellaiseen vaan ole aikaa.

Puhun siis ennenkaikkea VAUVA-AJASTA. En siitä ajasta kun lapset on niin isoja, että isä voi lähteä toisen kanssa kalaan ja äiti toisen kanssa uimahalliin.

t. nro 8 joka mielestään ei ole kovinkaan yksinkertainen

Oletko tosiaan noin yksinkertainen? Meillä, kuten monella muullakin on päiviä, kun tehdään juttuja yhdessä..päiviä, kun isä on kuopuksen ja äiti esikoisen kanssa...ja päiviä, jolloin toisinpäin..eli lapsi saa kyllä 100% vanhemman huomion itselleen, kun tarve...

Kyllä tuli hyvä mieli tästä, ja usko että ei seuraavat lapset tosiaan jää vähemmälle. Päin vastoin :)

Kiitos sinulle silmiä avaavasta viestistä, ja kaikkea hyvää! :)

- nro8

t. 12 :-)

että jollekin on tullu mieleen kuopukselle annettava kahdenkeskinen aika jotenkin niin tärkeänä. Ehkä se tuntuu siltä silloin kun on vaan se yksi jolle sitten antaa kaiken aikansa ja huomionsa. Mutta kuten täällä on moni todennut, vauva syntyy aina perheeseen. Esikoinen äidin ja isän perheeseen, ja sitä nuoremmat sitten vanhempien ja sisarusten luomaan perheeseen. Vauva ei kaipaa eikä hänelle ole sellaista todellisuutta jossa ollaan kaksin äidin kanssa päivästä toiseen. Ja yleensä se menee vielä niin, että vauva kyllä saa tarvitsemansa ajan äidin kanssa, mutta isommat sitten vähän joutuvat tinkimään siitä.



Meille syntyy syksyllä kolmas, ja on älyttömän ihanaa miten koko perhe odottaa vauvaa. En tosiaan usko, että vauva tulee hetkeäkään kaipaamaan sitä ettei isommat nyt vain olisi viemässä häneltä jotain laatuaikaa kaksin äidin kanssa. Päin vastoin, kuopuksen kohdalla ainakin kävi niin että kun vauva vähänkin osasi katsellaan seurata muita niin tarkimmin hän isoveljeä seurasi. Ja kun liikkeelle pääsi niin veljen perässä mentiin ja kovaa. Tästä kaikesta on esikoinen jäänyt paitsi :), kun hänellä on ollut vain äiti ja isä!