Lue keskustelun säännöt.
Onko kenenkään miehellä yhtä outoa sukua...
24.04.2009 |
Huomasin just, että avomieheni isä ei muista vieläkään etu- eikä sukunimeäni. Eihän tässä olla oltukaan miehen kanssa kimpassa kuin vaivaiset yhdeksän vuotta...
Miehen suvun omituisuuksista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Onko kenelläkään muulla omituisia sukulaisia?
Kommentit (32)
alkoholisteja (miehen isän puoli) ja miehen äiti mielenterveysongelmainen ihme hösöttäjä joka yrittää tunkee nokkansa kaikkiin meidän asioihin. Oon tietty tosi tympee akka, mutta sanoin heille että huolehtikoot omista asioistaan.. meidän elämiseen on turha puuttua enää yhtään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tulkinnut asian niin, ettei arvosta minua pätkääkään. Työpaikankin kysely on vain smalltalkia. Voisin aivan hyvin vastata hänelle ihan mitä tahansa,menee aina toisesta korvasta sisään toisesta ulo.
Lapsesta saattaa kysyä jotain, mutta koskaan ei mitään minusta. Mieheni kuulumisia kyselee kyllä häneltä. Kun kerron jotain anopille hän kyllä kuuntelee (tai on hiljaa) mutta ei tee koskaan mitään tarkentavia kysymyksiä eikä kommentoi millään tavalla. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta enkä ole ollankaan varma tietääkö anoppini mitä teen työkseni, missä olen opiskellut tai mitä, onko minulla sisaruksia tms. Ainoa asia josta anoppi on minulta useamman kerran kysynyt, on koska muutin pois kaupungista x. En ole koskaan asunut k.o. kaupungissa, mutta vanhempani ovat viettäneet lapsuutensa siellä (äiti muutti 15-vuotiaana, isä 18). He tosin tapasivat nykyisellä asuinseudullamme. Jostain syytä tämä kaupunki on jäänyt anopin mieleen ja hän on tänä vuonna kysynyt minulta jo kaksi kertaa minkä ikäisenä olen sieltä muuttanut.
Muuten anoppi ei koskaan kysy minulta mitään. Tuntuu turhauttavalta kertoakaan mitään, sillä tuntuu ettei se kiinnosta. Ekan vuoden ajan anoppi myös muista nimeni väärin, tyyliin Marja - Mirja. Väärä nimi löytyi postikorteista, anopin pitämästä mökkipäiväkirjasta, joululahjapaketeista jne. Edelleenkin hän muistaa isäni nimen väärin. Joskus vieläkin saattaa lipsauttaa väärän nimen. Entistä sukunimeäni hän ei edes muista...
Minä olen kanssa jo lapsuudenkodista oppinut, että vieraiden kanssa seurustellaan ja jutellaan, se on ihan luontevaa. Miehen perheessä taas on näköjään opetettu että vieraiden läsnäollessa istutaan hiljaa, eikä puhuta mitään.
Esimerkki: meillä käymään tullut kaverini meni olohuoneeseen jossa appiukko ja kaksi miehen sukulaista istui. Sanoi Moi, niin kukaan ei vastannut mitään. Istuivat vaan vaivautuneen näköisinä.
Se minusta on kyllä jo aika avutonta ja onnetonta, jos ei edes osaa tervehtiä...
mutta muuten ei kysytä keneltäkään mitään. En tiedä, ovatko sitten niiiiin hienotunteisia, että pelkäävät utelevansa vai eikö vain kiinnosta.
Minä olen kanssa jo lapsuudenkodista oppinut, että vieraiden kanssa seurustellaan ja jutellaan, se on ihan luontevaa. Miehen perheessä taas on näköjään opetettu että vieraiden läsnäollessa istutaan hiljaa, eikä puhuta mitään.
Esimerkki: meillä käymään tullut kaverini meni olohuoneeseen jossa appiukko ja kaksi miehen sukulaista istui. Sanoi Moi, niin kukaan ei vastannut mitään. Istuivat vaan vaivautuneen näköisinä.
Se minusta on kyllä jo aika avutonta ja onnetonta, jos ei edes osaa tervehtiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sentään muistaa lastemme nimet ja jopa syntymäpävät, etenkin pojan (jota itse ei koskaan saanut, lapsuudenkodissamme ei ollut poikia mikä isälle "paha" juttu)
No oma isäni kysyy lähes joka kerta tavatessamme missä olinkaan töissä?
Olen tulkinnut asian niin, ettei arvosta minua pätkääkään. Työpaikankin kysely on vain smalltalkia. Voisin aivan hyvin vastata hänelle ihan mitä tahansa,menee aina toisesta korvasta sisään toisesta ulo.
Olen tulkinnut asian niin, ettei arvosta minua pätkääkään. Työpaikankin kysely on vain smalltalkia. Voisin aivan hyvin vastata hänelle ihan mitä tahansa,menee aina toisesta korvasta sisään toisesta ulo.
Tämä se just on, halutaan keskusteluja mutta jos erehtyy kysymään jonkun asian uudelleen, katsotaan että ei arvosta. Pitääkö aina olla niin vakavaa ja muistaa kaikki? Pistä vähän huumoria peliin ja sano ensi kerralla kun kyselee että olen vielä siellä missä viimeksi kerroin... ja voit leikkimielisesti kysyä että joko se rupea muisti lipsumaan...
Miksi muuten pitää vetää aina omia tulkintoja toisten puheista? ne on yleensä vääriä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä anoppi utelee kaiken ja sanoo kaikkeen mielipiteensäkin mikä useimmiten loukkaa...Olen kuulemma liian läheinen äitini kanssa, pitäsi olla enemmän isäni kanssa tekemisissä, kotini on niin "rikkonainen" ja olen hemmoteltu ainokainen, ylipainoa on minulla liikaa,töihin pitäisi minun palata nopeammin,en ole sopeutuvainen kun en viihdy paikkakunnallamme...
Pärjäisin kyllä huomattavasti paremmin ilman hänen jatkuvia analyysejään elämästäni. Aina niistä suutun samoin kuin jatkuvalla syötöllä tulevista neuvoista. Vaihtaisin anoppini hiljaiseen hissukkaan vaikka heti!Ei anopin tartte olla mikään sydänystävä tai bestis, kunhan on asialliset välit!
Dementia voi alkaa suhteellisen nuorena, esimerkiksi juuri näin? En nyt tarkoita että kummankin isällä sellainen on, muttei kannata sulkea vaihtoehtoa poiskaan. Isäni sairastui Altzheimeriin reippaasti alle 50 vuotiaana, ja se minkä äitini tulkitsi välinpitämättömyydeksi ja arvostuksen puutteeksi olikin ensimerkkejä tästä alkavasta sairaudesta. Ja kyllä, todellakin alle 50-vuotiaana sairastui.
Olen tulkinnut asian niin, ettei arvosta minua pätkääkään. Työpaikankin kysely on vain smalltalkia. Voisin aivan hyvin vastata hänelle ihan mitä tahansa,menee aina toisesta korvasta sisään toisesta ulo.
Tämä se just on, halutaan keskusteluja mutta jos erehtyy kysymään jonkun asian uudelleen, katsotaan että ei arvosta. Pitääkö aina olla niin vakavaa ja muistaa kaikki? Pistä vähän huumoria peliin ja sano ensi kerralla kun kyselee että olen vielä siellä missä viimeksi kerroin... ja voit leikkimielisesti kysyä että joko se rupea muisti lipsumaan...
Miksi muuten pitää vetää aina omia tulkintoja toisten puheista? ne on yleensä vääriä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"vieraan" ihmisen asioista. Olen kotoisin Kainuusta ja siellä ei ole tapana kysellä suoraan, missä olet töissä, missä olet opiskellut jne. Se on ikäänkuin liian tuttavallista, liian intiimiä. Itse vieras toki voi niistä kertoa, mutta melko varovasti, ettei luulla että kehuskelee...Jos vieras kertoo tällaisia asioita, niin niihin vastataan "jaa", koska muu olisi taas liian intiimiä. Ainoastaan sää on turvallinen puheenaihe ja ehkä urheilu. Jos niistä ei ole enää mitään sanottavaa, niin ollaan hiljaa. Myös tervehtiminen on liian intiimiä. Kainuulainen ei voi puhua asiasta, josta ei tiedä mitään. Minusta tämä on tavallaan ihan luonnollista käyttäytymistä, vaikka olenkin asunut Etelä-Suomessa jo puolet elämästäni ja omaksunut puheliaammankin käytöskoodin.
ja taatusti on normaalia puhua Lapissa! Nää hämäläiset, näähän se outoja oli, kun piti pinseteillä nyhtää että mitähän ne seuraavaksi on sanomassa vai haukotusko se oli...
Pari miehen sukulaista asuu maatilalla (ei viljelyksiä enää, mutta tila olemassa ja metsätöitä tekevät). Hekään eivät kyllä mitään kysele. On hassua käydä kylässä, kun olen aivan kuin "tyhjästä" tupsahtanut sukuun eikä heitä juuri kiinnosta kysellä, mitä teen työkseni, mitä olen opiskellut, jne. Kunhan vaan ollaan. Siitä ehkä puhutaan minkälaista pullaa kahvin kanssa syödään. Kotona olen tottunut siihen että vieraitten kanssa keskustellaan ja vaihdetaan ajatuksia. Jännää.