Adoptioluvat ja paperit lähtenee kohdemaahan ja raskaana. Mitä mieltä?

Eikä adoptiovanhemmat ole alun perinkään sen vajavaisempia... Ei kaikilla edes suinkaan ole mitään vaikeuksia saada biolapsia. Itsekin tulin ekasta kierrosta raskaaksi niin halutessani.

muodostamaan helpommin turvallisen kiintymyssuhteen adoptiovanhempiin kuin sitä vanhempi lapsi. Ennen 2 vuoden ikää tapahtuvassa adoptiossa turvallinen kiintymyssuhde muodostuu helpommin kuin sen jälkeen, jolloin kiintymyssuhteen rakentaminen voi vaatia paljonkin tukitoimia (ei kuitenkaan aina - paljon riippuu lapsen varhaisvuosien kokemuksista ja tietenkin ihan geneettisistä tekijöistä).



Biolapselle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde automaattisesti, jos hän vain saa riittävän hyvää hoitoa eikä hänellä ole neurologisia "erityisyyksiä", jotka estävät tavanomaista kehitystä. Adoptiolapselle turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen ei ole näin itsestäänselvää edes optimaalisissa oloissa, jos aiemman kokemukset ovat olleet vaikeita eikä lapsella ole ollut mahdollista rakentaa aiemmin vastaavanlaista suhdetta kehenkään tai hänellä on ollut paljon kiintymyssuhde-eroja hoitajiinsa, saati sitten että kasvuolosuhteissa olisi jotain merkittäviä puutteita kuten se, että adoptiolapsi ei saa riittävästi huomiota ja läheisyyttä perheessä olevan pienen vauvan tarpeiden ensisijaisuuden vuoksi.

arvioimaan omia ominaisuuksia ja reflektoida omaa toimintaa, olla sen verran tasapainoinen ihminen että kykenee turvalliseen kiintymyssuhteeseen itse. Pystyy olemaan turvallinen aikuinen lapselle. Pitää ymmärtää, mitä pieni lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi ihmiseksi, kiintymyssuhteen rakentumiseen liittyviä asioita sekä kestää se, että lapsella on aina "kahdet vanhemmat".



Ihan tavallinen turvallinen vanhemmuus riittää. Se vaatii, että aikuinen itse on työstänyt omat traumansa jos niitä on ja että hän pystyy luottamaan toisiin ihmisiin, olemaan normaalisti tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja pystyy läheisyyteen ja avoimuuteen. Eikähän aika moni ihminen tämän taida ihan jo sen vuoksi, että oma kiintymyssuhdetyyli on turvallinen - noin 60 % suomalaisista ovat tällaisia.

niin miksi biolapsia jo saaneet, lisääntymiskykyiset vanhemmat ovat samalla viivalla lapsettomien tai sekundaarisesti lapsettomien kanssa kanssa?

ei jakaa lapsia vanhemmiksi pyrkiville näiden tarpeiden mukaan.

ei jakaa lapsia vanhemmiksi pyrkiville näiden tarpeiden mukaan.

ajatusmaailmaa, jotka haluavat juuri adoptiolapsen, vaikka saisivat biolapsiakin?

Kun adoption perusteena ei saa olla auttamishalu eikä adoptio saa olla toissijainen tapa hankkia lapsia, niin mikä näiden ihmisten logiikka oikein on?

En ymmärrä sitä. Kyllä minäkin aivan taatusti haluaisin adoptoida jos en saisi biolapsia. Mutta eihän siitä mihinkään pääse, että kyllä adoptio minun tilanteessani olisi nimenomaan *toissijainen* lapsensaantitapa.

Ja väitän, että se on lähtökohtaisesti sitä useimmille ihmisille. Kyllähän motiivit tietenkin muuttuvat, jos odotettua biolasta ei kuulukaan. Silloin adoptiosta tulee se "ykkösvaihtoehto".

Eli: mistä lisääntymiskykyisille, terveille, biolapsia saaneille ihmisille nousee se vaadittu *itsekäs* halu saada adoptiolapsi??

ei todellakaan kaikki saa lupaa adoptiolautakunnasta!

ikä ja terveys suurimmat esteet. myös esim. jos perheessä jo olevat lapset ovat vastaan tai heitä ei ole asianmukaisesti kuultu.



Lupa on voimassa 2 vuotta kerrallaan jonka jälkeen sen voi uusia )vaatii päivityksen, lääk.lausunnot ym.) Adoptioprosessissa oleva on allekirjoittanut palvelun tarjoajan sopimuksen jossa SITOUTUU ilmoittamaan muutoksista elämäntilanteessa (avioero, vaikea sairastuminen, bio tai sijaislapsi ym...)





T. itse adoptioluvan saanut

vaan siitä tulee lisäselvityspyyntö.



Mikä on sinällään ihan typerää, koska missä normaaliperheessä joku 5 - 6 -vuotias saa sanoa, haluaako siskon/veljen vai ei? Ja missä normaaliperheessä lapsi pakotetaan sitten odotetaan sitä sisarusta 5 - 6 vuotta tai jopa turhaan? Eli kyllä vanhemmilla pitäisi olla määräysvalta siitä, montako lasta ja miten heille tulee.

Haluaa lapsen, eikä välitä niin niistä omista geeneistään, että sen lapsen pitäisi olla juuri niistä tehty. Esimerkiksi.



Ja halu saada lapsi on aina ITSEKÄS halu, niin adoptiolasten kuin biolastenkin kohdalla, eikä siinä ole mitään väärää.

Luulen, että tuo auttamismotiivi ajaa haluamaan lapsia "kehitysmaista" ja luullaan, että siellä on orpokodit täynnä lapsia odottamassa adoptiota. Tosiasiassa on kysymys valtavasta kansainvälispoliittisesta asiasta, ja todellisuudessa adoptioon antavat maat haluavat tarkasti säädellä adoptiota. lisäksi esimerkiksi adoptiotoimistojen tavoite ei ole saada lisää adoptoitavia lapsia, vaan se, että kv-adoptiot loppuvat kokonaan. Siksi ne toimivat usein kehitysyhteyistyössä.



Koska toisaalta suon adotiovanhemmat kaikille lapsen ja on ihan todistettua, että adoptio on lapsen kannalta parempi, soisin, että ne,joilla on biolapsia eivät adoptoisi ulkomailta. Tämä olisi ikään kuin moraalinen oikein Suomessa (koskee tietty muitakin maita) lapsettomia pariskuntia kohtaan. kaikki halukkaat lapset kehitysmaissa kyllä löytävät adoptioperheen ulkomailla.



(ja nyt saan varmasti kaikkien vihat niskaani)





[iJos kerran adoptiolapsia on tarjolla paljon vähemmän kuin halukkaita perheitä,

]niin miksi biolapsia jo saaneet, lisääntymiskykyiset vanhemmat ovat samalla viivalla lapsettomien tai sekundaarisesti lapsettomien kanssa kanssa?

[/quote]

paitsi, että ei siellä ole mitään Suomen kiintiötä, vaan silloin se lapsi voisi mennä esimerkiksi Jenkkeihin jonkin perheen kuudenneksi lapseksi...



Ja edelleen, tarkoitus on löytää lapselle hyvä koti. Se onko siellä kodissa ennestään lapsia vai ei, ei ole oleellinen kriteeri. Paitsi tietysti esimerkiksi niin, että perhe jossa on jo ennestään tietystä maasta adoptoitu lapsi, tarjoaa ehkä paremman kodin kuin sellainen jossa ei ole lapsia.

jollekin adoptioon annetulle. Mutta vaikea keksiä muuta syytä kuin halu tuoda esille omaa paremmuuttaan (jos voisi saada biolapsen mutta haluaa kuitenkin adoptoida). Siis jollain ihmeellisella tavalla tuintee tyydytystä hankkimalla lapsen erikoisemmalla tavalla.

kyllä hankkii lapsen helpommin biologisesti, jos siihen vain pystyy. Eiköhän se ettei biolasta pysty hankkimaan ole monille se ensisijainen syy adoptioon ja siten se on " toinen vaihtoehto" ja adoptioviranomaiset kyllä tämän hyväksyvät.

Mutta se miten pari on tämän asian itselleen psyykkisesti työstänyt (lapsettomuus esim.) ja miten ajattelee adoptiosta sitten ratkaise sen, onko tämä pari (tai myös yksittäinen hakija!) valmis adoptioon ja adoption onnistumiselle on suotuisat edellytykset. Pitää olla pystynyt luopumaan biolapsen ensisijaisuudesta omissa mielikuvissa ja siitä, että adoptio on vain sille korvike. Kun on työstänyt lapsettomuuden trauman, pystyy suhtautumaan adoptioon ensisijaisena vaihtoehtona, ei jää biolapsen ja biologisen äitiyskokemuksen "vangiksi".

Asumme Suomessa, mieheni on aasialainen ja meillä on yksi lapsi. Voisimme saada lisää biolapsia, kuitenkin haluaisimme joskus adoptoida lapsen mieheni kotimaasta. Eikö niin saisi tehdä, veisimmekö siis lapsen lapsettomalta pariskunnalta? Kuitenkin olisimme kiinnostuneita lapsesta, emme tuntemattomasta lapsettomasta pariskunnasta. Tämäkö olisi siis ongelma?

Päädyimme adoptioon monista eri syistä ja meille ainakin jo adoptioneuvonnan aluksi sanottiin, että hyväksyttävä motiivi adoptiolle on monen asian summa. Ei vain halu auttaa, ei vain halu saada lapsi jne.

Meistä tuntui, että meillä on koti ja syli täynnä rakkautta toisellekkin lapselle ja koska maailmassa on liikkaa lapsia vailla kotia ja syliä (vain pieni osa adoptoitavissa) oli adoptio meille parhaalta tuntuva vaihtoehto. Emme halunneet lasta tullaksemme vanhemmiksi, olimmehan jo vanhempia. Meille ei biologia tuntunut tärkeältä, ei myöskään pienen vauvan saaminen. Noita motiiveja on vaikea lyhyesti selittää. Ne ovat monelta osin enemmän tunnetta kuin järkeä. Jonkinlaisena perusajatuksena kuitenkin oli se, että maailmassa on jo aivan liikaa ihmisiä ja aivan liikaa kärsimystä, joten miksipä ei toteuttaa haluamme toisesta lapsesta adoption kautta.

Nyt voin sanoa, että päätös oli maailman paras. Tiedän, että kuopuksemme olisi joka tapauksessa tullut adoptoiduksi, vaikka me emme häntä olisi adoptoinneet, joten mitään kiitollisuutta en häneltä koskaan odota ja ärsyynnyt kommenteista kuinka hyviä ihmisiä olemme kun olemme antaneet raukka paralle kodin. Itse kuitenkin olen hänestä joka päivä kiitollinen ja tunnen olevani aivan erityisen onnekas äiti kun olen saannut kokea sekä biologisen- että adoptioäitiyden.

2500€ kuukausipalkalla / 12 kk määräaikaisella sopimuksella voisin tehdä lapsia sellaisille jotka eivät saat. Ei sitten tarvitsisi jonotella ulkomailta lapsia :)