Olenko liian nipo? Miehen saunailta-asiaa..
Eli siis tilanne on tämä. Meillä on tarkoitus aloittaa kauan suunniteltu kylpyhuoneremontti toukokuun alussa ja aikaa siihen olisi pari viikkoa, kunnes lähdemme reissuun. Remontti siis tehdään, mutta siitä huolimatta, miehen on päästävä saunailtaan. Heillä on siis töistä paloharjoitus, jonka jälkeen saunailta. Tällöin remonttiajasta vähenisi kaksi päivää, koska seuraavana päivänä tunnetusti hän viettää aikansa sängyssä. Mulle olisi hyvin tärkeää, että remppa saataisiin valmiiksi, ennen kuin kesälomamme loppuu. Ärsyttää, kun mies ei voi sen vertaa sitoutua tohon remonttiin, vaan pitää itsestäänselvyytenä, että voi lähteä dokaamaan. Kyse ei siis todellakaan ole siitä, että aina olen nipottamassa, ettei saisi lähteä. Hän on ollut jokaisessa saunaillassa tms, joihin on vain päässyt eikä ole ollut työvuoroa. Viimeisestäkin on vain vähän yli viikko. En ymmärrä, miksi ei voisi tämän kerran edes joustaa.
Onko teille tuossa tapauksessa OK, että mies lähtee, vai pistäisittekö vastaan? Kiltisti yritin pyytää perusteluineen, miksi voisi tällä kertaa jättää väliin ja osallistua jälleen seuraavaan dokausreissuun, kun semmonen tulee.
Voi juku. MIksi minä en näe asiaa tuolla tapaa. Olisi ihanaa olla "ihana" vaimo ja olla ottamatta kantaa mihinkään tekemisiin. Voihan se olla toki että innostusta olisi enemmän, mutta *tuttaa katsella sitten sitä seuraavan päivän makaamista. Mutta niin se vain on ilmeisesti tehtävä. Olen aina luullut, että olen aika löysä noissa asioissa ja, että tämän kerran voisin kieltää menemästä, mutta ilmeisesti en olekaan niin löysä kuin luulin. Voi hitsi!
ap