Olenko liian nipo? Miehen saunailta-asiaa..
Eli siis tilanne on tämä. Meillä on tarkoitus aloittaa kauan suunniteltu kylpyhuoneremontti toukokuun alussa ja aikaa siihen olisi pari viikkoa, kunnes lähdemme reissuun. Remontti siis tehdään, mutta siitä huolimatta, miehen on päästävä saunailtaan. Heillä on siis töistä paloharjoitus, jonka jälkeen saunailta. Tällöin remonttiajasta vähenisi kaksi päivää, koska seuraavana päivänä tunnetusti hän viettää aikansa sängyssä. Mulle olisi hyvin tärkeää, että remppa saataisiin valmiiksi, ennen kuin kesälomamme loppuu. Ärsyttää, kun mies ei voi sen vertaa sitoutua tohon remonttiin, vaan pitää itsestäänselvyytenä, että voi lähteä dokaamaan. Kyse ei siis todellakaan ole siitä, että aina olen nipottamassa, ettei saisi lähteä. Hän on ollut jokaisessa saunaillassa tms, joihin on vain päässyt eikä ole ollut työvuoroa. Viimeisestäkin on vain vähän yli viikko. En ymmärrä, miksi ei voisi tämän kerran edes joustaa.
Onko teille tuossa tapauksessa OK, että mies lähtee, vai pistäisittekö vastaan? Kiltisti yritin pyytää perusteluineen, miksi voisi tällä kertaa jättää väliin ja osallistua jälleen seuraavaan dokausreissuun, kun semmonen tulee.
Kommentit (61)
niin aloittaisin mielelläni huolimatta miehen kiellosta. Toisaalta taidan olla kyllä itsekin sitä mieltä, että ehkä handlaan paremmin nämä "naisten" jutut ja miesten hommat ovatkin vähän hankalempia minulle..
ap
Ootte osa kyllä niin hauskoja! Saatte mut hyvälle tuulelle teidän hassuilla kommenteillanne vaikka äsken olin kuin mikäkin marttyyri/hermoraunio ennen kuin mies lähti töihin. :D
TOtta tosiaan, pyydän, että isäni lähtee ajamaan meille miehen krapulapäivänä, ja kas kummaa, hommat alkakoon !
ap
Mun mielstä miehesi saisi nyt laittaa kotiasiat oman etunsa edelle ja jäädä kotiin.
Jos ei miehesi tajua tätä juttua ja lähtee saunailtaansa, muista seuraavana aamuna aloittaa siivous, kovaäänisellä imuroinnilla AIKAISIN, ja tehdä kaikkea mistä lähtee oikein inhottavaa ääntä, niin että krapulainen miehesi ehkä tajuaa, että mitä tuli tehtyä...:)
ärsyttäisi. Etenkin, jos käy usein ryyppäämässä. Oma mieheni käy onneksi niin harvoin, että en yhtään nipottaisi.
Suosittele, että teet remonttia itse. Minä ainakin tekisin.
Meillä tehtäisiin niin, että mies voisi mennä saunomaan ja tulisi kunnossa kotiin inhimilliseen aikaan ja seuraavana päivänä taas rempattaisiin.
ja vedä lonkkaa kolme seuravaa päivää. Samalla annat miehen tehdä kaikki työt. Tietääpähän sen jälkeen mitä sinä koet. Olen joskus kokeillut tätä meillä ja toimi, sen jälkeen loppui "turhat" saunaillat ja tuli myötätunto kehiin.
Minulla on myös mies, joka varmasti menisi tuohon saunailtaan, eikä ikinä kyllä osaa ottaa "kohtuudella" vaan taatusti makaa seuraavan päivän sohvalla krapulassa (ja luulisin, että suurin osa suomalaisista miehistä on tällaisia!). Turha siinä on ruveta käskemään, että älä mene, siitä tulisi vaan riitaa. Mieheni on muutaman kerran lähtenyt siitä huolimatta, että meillä on joku yhteinen meno seuraavana päivänä, ja kyllä minua on päähän ottanut ja rankasti, ja olen sen näyttänytkin, mutta eroa en sentään harkitse, niinkuin joku viisas täällä neuvoi. =D
Joten ap, en osaa sen paremmin sinua neuvoa, mutta ymmärrän kyllä harmituksesi!
niin aloittaisin mielelläni huolimatta miehen kiellosta. Toisaalta taidan olla kyllä itsekin sitä mieltä, että ehkä handlaan paremmin nämä "naisten" jutut ja miesten hommat ovatkin vähän hankalempia minulle..
ap
Saunailtaan saisi mun mun puolesta mennä, ei siinä mitään pahaa ole. Enkä muutenkaan nipota miehen menemisistä. Mutta sitä en ymmärrä miksi pitää ottaa niin paljon viinaa että seuraava päiväkin menee piloille. Kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä kontrolloimaan omaa juomistaan, varsinkin jos miehesi käy usein saunailloissa. Eri asia olisi jos nyt olisi kyseessä joku erityinen tilaisuus, saunailta kerran kuussa ei ole sitä.
Mutta toisaalta, ei se mitään auta että kiellät miestä menemästä, ja tuskin sekään auttaa jos suutut. Miehen pitäisi itsekin tajuta miksi tällä kertaa voisi jättää viinan kanssa lotraamisen vähemmälle.
Ei se vaadi mitään erityisosaamista.
Meillä ainakin remontit alkaa silloin kun on sovittu. Oli mieheni edes kotona.
Mielestäni miehesi toimii varsin mauttomasti, mutta onneksi sinulla isä,joka tulee auttamaan.
niin aloittaisin mielelläni huolimatta miehen kiellosta. Toisaalta taidan olla kyllä itsekin sitä mieltä, että ehkä handlaan paremmin nämä "naisten" jutut ja miesten hommat ovatkin vähän hankalempia minulle..
ap
tehdä miehelle pienimuotoisen ehdotuksen. Remonttiin onkin aikaa vain 11päivää. Se tulisi siis toteuttaa 3-14.5 välillä. Kaksi päivää ennen reissuun lähtöä miehelläni onkin kaksi lähipäivää koulustansa eli tuskin silloin remontoidaan. Ja reissuun lähdetään 16.päivä.
3-5.5 purettaisiin laatat seinistä, tai oikeastaan kaikki seinät revitään ja asennetaan uudet seinälevyt. Myös putkimies kävisi tässä vaiheessa vaihtamassa muutaman putken paikat.
6.5 mies saisi viettää saunailtaa kohtuudella. Harmi vain kun se ilmainen viina on niin houkuttelevaa, että on vaikea pystyä olemaan lähes selvänä.. Noh..
7.5 mies ei makaisi koko päivää kotona, vaan aloittaisi isäni kanssa asentamaan uudet seinälevyt, laatat sun muut remonttiin liittyvä, joita on suunnitteilla tehdä.
Toivottaisi saataisiin valmiiksi ennen 14. päivää.
ap
Niin se vain menee. Meillä on vain koulutus hieman kesken, kun eivät tajua, että joskus voisi jäädä kotiin. Enköhän ole jo miehelleni ilmaissut mielipiteeni tulevasta saunaillastaan, mutta eipähän se ollut moksiskaan siitä.
Eroa en kyllä ihan tästä vielä harkitse. En tosiaan. Eiköhän tämmönen asia saada kuitenkin sovittua järkevästi. Mutku mä vaan haluan sen mun unelmakylppärin valmiiks!!... :)
ap
että oletko ap miettinyt, onko tämä remonttihomma oikeastaan se syy, miksi saunailta sinua harmittaa? Vai olisiko taustalla jotain muuta (epävarmuus, mustasukkaisuus, yhteisen ajan puute, whatever), mikä sitten vaan purkautuu tämän asian yhteydessä?
Kerkeää sitä ryypätä myöhemminkin, vaikka siellä omassa uudessa saunassa. En nyt ehkä vetäis hernettä nenuun, mutta en varmaan mielissänikään olisi jos yks lähtis ryyppäämään keskenkaiken. Toisaalta taas 2 päivää, kyllä sen kestää ilman että siitä pitää ruveta mitenkään riitaa haastamaan.
kun sieläl ei ole kukaan esittämässä aikatauluja hänen tekemälleen työlle.Mä vetäisin herneen nenään jos mies alkaisi laatimaan aikatauluja jollekin hommalle, joka on mun hoidettavana.
Ymmärrän ap sinua.
Ajatelkaa nyt: remonttiin menee 2viikkoa,mies ei voi sen aikaa olla pois viinan äärestä???? Ja vuodessa on aika monta muuta päivää milloin voi viettää noita saunailtoja. Ja remonttia ei sentään joka vuosi tehdä!
Meillä nyt hiukan eri tilanne kun rakennamme omakotitaloa, mutta yhdessä päätimme hommaan ryhtyä ja sen viemme yhdessä läpi. Molemmat joustavat omista menoistaan nyt tämän rakennusajan (n.9kk) Ja ei ole ollut edes vaikeaa. (Kohta muutamme ihanaan uuteen taloon) :D
No tämä on jo toinen talo, joten kokemusta on jo noista joustamisista ;) eikä ongelmia/riitoja ole tullut.
Joten olen aika ihmeissäni miehesi käytöksestä.
Ymmärrän ap sinua.
Ajatelkaa nyt: remonttiin menee 2viikkoa,mies ei voi sen aikaa olla pois viinan äärestä???? Ja vuodessa on aika monta muuta päivää milloin voi viettää noita saunailtoja. Ja remonttia ei sentään joka vuosi tehdä!
Meillä nyt hiukan eri tilanne kun rakennamme omakotitaloa, mutta yhdessä päätimme hommaan ryhtyä ja sen viemme yhdessä läpi. Molemmat joustavat omista menoistaan nyt tämän rakennusajan (n.9kk) Ja ei ole ollut edes vaikeaa. (Kohta muutamme ihanaan uuteen taloon) :D
No tämä on jo toinen talo, joten kokemusta on jo noista joustamisista ;) eikä ongelmia/riitoja ole tullut.
se tarkoittanee sitä, että sinä aikana ei kylppäriä voi käyttää. Joku aikataulu on pakko olla, ei suihkutta kovin pitkään ole kiva elää.
Mä vetäisin herneen nenään jos mies alkaisi laatimaan aikatauluja jollekin hommalle, joka on mun hoidettavana.
mutta seuravaana päivänä "saha soi ja kaakelit irtoo"