Kuinka tärkeää on työkokemus?

Opiskeluaikanakin voi jo hankkia paljon työkokemusta, on harjoittelut, kesätyöt ja jatkuva pula keikkatyöläisistä. Siinä saa helposti jalkaa oven väliin kun tekee viikonloppukeikkaa silloin tällöin. Itse olen tehnyt keikkatöitä myös hoitovapaiden ajat, eli en ole koskaan palannut töihin kotiäitivuosien jälkeen niin että yhtäkkiä cv.ssä olis vaan ammottava monttu. Oma ammattitaitokin on pysynyt mukavasti yllä.



Mutta kommenttina tohon lapsen sairastamiseen. Kun esikoiseni aloitti päivähoidossa hän oli alkuun tositosi paljon sairaana. Mies todellakin hoiti oman osansa sairaspäivistä, osa-aikaeläkkeellä olevat vanhempani hoitivat AINA kun pystyivät.... ja silti varmaan työnantajan mielestä olin paljon pois. Ei sille vaan aina voi mitään.

Peruskoulun jälkeen olin työharjoittelussa ja sitten tekemättä mitään, kunnes pääsin opiskelemaan "unelma-ammattiini". Ihan opiskelijen alussa sairastuin sairauteen, joka estää tuon alan työt. Siihen samaan aikaan kasautui vielä muita ikäviä asioita ja tein vielä huonoja valintoja, ja niiden kaikkien seurauksena sairastuin masennukseen. Masennuksesta toipumisen jälkeen, missä meni muutama vuosi, olin työvoimakoulutuksessa, työharjoittelussa, kävin lukion ja sain lapsen, noin lyhyesti kerrottuna.



Sen vielä sanon, että olen hakenut töitä aiemmin, mutta en ole niitä saanut, paitsi nuo työharjoittelut. Sekin vielä, että noita sairauksia ei varmaan hirveästi kannata mainostaa työtä hakiessa, mulla on edelleen tuo sairaus, joka takia keskeytin opiskelut, mutta saan siihen lääkkeita, eikä se vaikuta elämääni muuten.

Itsekin rekrytoin työssäni ja toki suurimmalla osalla haastatteluun otettavista on reilusti työkokemusta - tai ainakin juuri siihen pestiin tarvittavaa. Mutta aina rekrytoidaan myös ns. aloittelijoita, isompia ryhmiä, lähes suoraan yliopistosta. Ei silloin työkokemuksia katsota.



Opiskele rauhassa ja mieti harjoittelut, kesätyöt ym. sillä mielellä, että niistä olisi hyötyä jatkossa. Toki minkä tahansa työkokemuksen voi kääntää voitokseen -kaikessa työssä oppii jotain, josta on jatkossa hyötyä (myös siinä kotiäitiydessä!).



Itse valmistuin 28-vuotiaana ja työkokemusta oli pätkittäin vähän sieltä sun täältä. Ratkaisevaa vakityön saamisessa oli kuitenkin useampi keikka ulkomailla (oli au pair työtä, partiotyötä, vapaaehtoistyötä ja vaikka mitä "epärelevanttia"), koska siitä työnantaja arveli, että minulla ei ihan heti mene sormi suuhun. Samassa paikassa oltu nyt 10 vuotta ja ylennyksiäkin tullut tasaiseen tahtiin :-)

eli varsin nuori siis. Ehdit hyvin opiskella ja kun on koulutus, ovet työpaikkoihin avautuvat. Joskus minulle sanottiin töitä kysyessäni, että työnhakija itse on se "käyntikortti", jonka perusteella tulee ensivaikutelma. Hän kannusti soittamaan työpaikkoihin, jotka ovat laittaneet paikkoja hakuun. Siinä puhelimessa jo voi antaa itsestään myönteistä kuvaa. Työnantajatkin arvostavat, kun on aitoa kiinnostusta ja haluaa kysyä lisätietoja.



Nelosen vuodatus oli kyllä sitä luokkaa, etten toivoisi sinun joutuvan hänenlaisensa alaiseksi...

Mitkä ovat niitä aloja, joihin kolmikyppisen, jolla ei ole työkokemusta on turha kouluttautua?

Yleensäkin ala, jossa opsikeluun sisältyy työharjoittelua, on hyvä tuossa tilanteessa. Sitä kautta sitä kokemusta saa ja ehkä vähän kontaktejakin, joiden avulla työtä sitten aikanaan löytyy.



Sanoisin, että jos haaveilisit vaikka toimittajan tai markkinointipäällikön tai pörssimeklarin hommista, se olisi jo vähän myöhäistä jos joudut ihan nollasta aloittamaan. Mutta käytännön ammattiin ehdit vielä hyvin :-)

upup

Olen 40-v ekonomi ja mulla on pitkä työkokemus ja hyvä ammattitaito. Ikärasisteja näemmä löytyy tänäkin päivänä.