Voi Elina :/

Tosi hyvä juttu että sulla on tukiverkot kunnossa. Toivon kaikesta sydämestäni, että kaikki menee hienosti ja perheessänne eletään ihan tavallista arkea.

Minä en ole ketään kieltänyt tekemästä lapsia. Kerron vain omista kokemuksistani ja omien kokemusteni perusteella en suosittele lapsiluvun kasvattamista bipo-diagnoosin jälkeen. Se on riski. Vanhemman bipo epätasapainossa on kauhea kokemus perheen lapsille.

Miksi hyökkäät mua vastaan? Kalahtiko kalikka jotenkin?

tässä ketjussa on moni sanonut sen olevan kuvottavaa että bipo hankkii lapsia. olen enemmään heihin hermostunut kuin sinuun. joskus tuntuu niin käsittämättömiltä muiden ihmisten käsitykset ja asenteet tätä sairautta kohtaan.

kalikka kalahtaa siinä mielessä, että no, tässä mennään loppuraskauden viimeisiä viikkoja ja tunteet ovat herkässä noin muutenkin. ei ole mukava asia kuulla ventovieraiden suusta olevansa kuvotta ja huono äiti. täytyy antaa vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..

t. bipoäiti

Jos hoitohenkilöstökään ei soisi bipojen lisääntyvän. Ovat varmaan nähneet tarpeeksi bipojen tuhoamia perheitä ja lapsia.

Ja jos ei pipipää edes tajua mitä eroa on diabeetikon ja mt-ongelmaisen vanhemmuuden ongelmissa, niin silloin ei todellakaan kannata niitä lapsia hankkia, koska silloin ei todellakaan ole sisäistänyt sitä, millaista vahinko mt-ongelmainen vanhempi voi lapselleen tehdä.

pitäisi luopua kokonaan haaveesta saada lapsi, vain sen takia, että olen bipo? Kyllä muutkin sairaudet haittaavat lapsen hoitoa ihan yhtä lailla. Mutta ei kukaan niistä koskaan puhu.

Kukaan ei voi tuomita ihmistä pelkän sairauden perusteella. Kyllä ihminen on muutakin kuin diagnoosinsa.

T. 2 vuotta oireettomana ja terveenä elänyt bipo

Onneksi tässä maassa ei ole kielletty lasten hankkimista, vaikka adoptio onkin (ja vaikka joskus terveydenhoitohenkilökunnan asenne on jotain ihan muuta).

teillä oli joilla oli sairas vanhempi? Mikä oli pahinta, mikä oli parasta?

Tosi hyvä juttu että sulla on tukiverkot kunnossa. Toivon kaikesta sydämestäni, että kaikki menee hienosti ja perheessänne eletään ihan tavallista arkea.

Minä en ole ketään kieltänyt tekemästä lapsia. Kerron vain omista kokemuksistani ja omien kokemusteni perusteella en suosittele lapsiluvun kasvattamista bipo-diagnoosin jälkeen. Se on riski. Vanhemman bipo epätasapainossa on kauhea kokemus perheen lapsille.

Miksi hyökkäät mua vastaan? Kalahtiko kalikka jotenkin?

tässä ketjussa on moni sanonut sen olevan kuvottavaa että bipo hankkii lapsia. olen enemmään heihin hermostunut kuin sinuun. joskus tuntuu niin käsittämättömiltä muiden ihmisten käsitykset ja asenteet tätä sairautta kohtaan.

kalikka kalahtaa siinä mielessä, että no, tässä mennään loppuraskauden viimeisiä viikkoja ja tunteet ovat herkässä noin muutenkin. ei ole mukava asia kuulla ventovieraiden suusta olevansa kuvotta ja huono äiti. täytyy antaa vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..

t. bipoäiti

Älä välitä näistä urpoista täällä, jotka luulevat tietävänsä kaiken paremmin. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee! Voimia raskauden loppusuoralle! :)

T:bipo-isän tytär, jonka lapsuudessa oli paljon onnellisiakin hetkiä

Mun miehellä epäillään olevan tuota kaksi suuntaistamielihäiriötä. Diagnosia ei ole vielä tehty mutta nyt on ollut kokeilussa toiset lääkkeet ja ei ole tasapainoa löytynyt,

Meillä on aika iso perhe ja välillä on työlästä näin puolision osiosta katsottuna, Mutta matka jatkuu



sinipiika

Erittäin söötti tyttö, ja tavallinen vähän vilkkaampi ihminen. Rauhallisempi se oli kuin vaikka Miina Äkkijyrkkä viimeksi, joka veti kiihkomielisiä raivareita ja huutamalla huusi mielipiteitään Mariassa. Ja sitä pidetään vain räväkkänä taiteilijana, kun ei ainakaan yleisön tiedossa ole mitään diagnoosia, vaikka sen kohdalla se reippaus on myös omahyväisyyttä ja ilkeyttäkin muita kohtaan, ei mitään kivaa suorasanaisuutta.

Elina kuitenkin puhui nätisti ja huumorilla omasta itsestään,, sairaudestaan ja tuntemuksistaan sen kanssa, ja muakin ärsytti se Nordinin väliipuhuminen. Tosin Andy puhui myös muiden väliin koko ajan, ja nyt ajattelinkin , että onko se tämän ohjelman ideana, että noille sanotaan, että saat sitten osallistua keskusteluun ja kommentoida mihin väliin haluat. Ja Maria pääsee sitten naureskelemaan tilanteella...Niin on ollut ennenkin ja niin oli nytkin, Maria on olevinaan niin nokkela kun on perusteettomasti ilkeä vierailleen. Viimeksi Andy tuohtui hänen kommenteistaan enemmänkin, nyt Elinakin olisi voinut suuttua tästä "oletko nyt maniassa" heitosta. Tottakai tv-haastattelu jännittää, ja puhelias ihminen yleensä tulee vielä puheliaammaksi.

Vähän ymmärrystä hei, Elina oli paljon asiallisempi kuin useimmat vieraat tuolla, mutta niitä ei jakseta haukkua, kun ei ole mitään millä lyödä! Nyt voi aina sanoa, että toihan on hullu, oli se liian hiljaa tai puhuu liikaa tai näyttää iloiselta tai surulliselta.



Ihan törkeää leimata joku noin , vain koska tiedätte diagnoosin. Jos ette tietäisi, jutut olisivat ihan toisenlaisia.

käy kyllä sääliksi tuo Ellu, ei tuu kauhee fiksu kuva hänestä. Kauhee meuhoominen. Toi Reino on aivan kauhee tyyppi, en oo koskaan tykänny.

Sä toivot mielummin, että et olisi koskaan saanut syntyä!!?

Silti minä kaksisuuntaista sairastavan lapsena sanoisin, että älä tee lisää lapsia. Sairautesi kytee sinussa aina ja joku päivä tasapaino voi järkkyä. On ihan hirveää katsoa oman vanhemman tempoilua laidasta laitaan. Välillä täyttä vauhtia vaikka tiiliseinää päin, samalla kaikki raha ja ihmissuhde -asiat solmuun sotkien, välillä taas niin synkkää, ettei sängystä jaksa nousta.

No haloo, enhän mä niin sanonut! :D Mun isä sairastui aika tarkalleen juuri syntymän jälkeen, n. 30 vuotiaana. Meitä on monta lasta, minä viimeinen. Mun eliniän ajan isä on ollut sairas koko ajan, sisaruksillani on muistoja isästä ajalta ennenkuin sairaus puhkesi.

Haloo haloo vaan. Et sanonut suoraan noilla sanoilla, mutta sitähän sä tarkoitat! ja sitä sun on syytä miettiä! Sä olet itse sairaan isän lapsi joka toivoo, että muut vastaavassa tilanteessa jättävät lapset tekemättä. Jos isäsi olisi noudattanut ohjettasi olisit sinä jäänyt syntymättä. Erittäin yksinkertaista. Miten elämääsi vaikuttaa sairastuiko isäsi juuri syntymäsi jälkeen vain esim. hedelmöittymisen aikaan? EI mitenkään! Sama isä, sama lapsuus. Jos toivot, että tuossa tilateessa jättäisi lapset tekemättä toivot samalla, että et itse olisi saanut syntyä! Lapsuuttasi EI muuta isäsi mahdollinen tieto asiasta tai tietämättömyys. Teot ja arki sinuun ja lapsuuteesi vaikuttaa, ei se, että isäsi oli terve vielä kun seksiä harrasti äitisi kanssa joskus vuonna jotain.

Uskomatonta! Olen aika otettu.



Elina on hyvin valoisa ja iloinen persoonallisuus, ainakin taman nakemani perusteella.



Olisikohan yksi syy siihen, etta on sairastunut? Suomesssa pitaa iloaan ja ravakkyyttaan piilotella, jottei erotu joukosta. Kyynisyys ja ilkeily ovat suorastaan alykkyyden merkkeja.



Upea nuori nainen. Kaikkea hyvaa hanelle.

Kaikkee hyvää Elinalle ja voimia sairautensa kanssa ja äitinä olemiseen!

Mutta kyllä täällä av:lla on joko täysin tietämättömiä (suorastaan tyhmiä), suvaitsemattomia, kylmiä, katkeria, kateellisia jne. mammoja TOSI paljon. Tuntuu surulliselta. Minustakin nelonen teki ehkä virheen siinä, että ottti sairaan (diagnosoitu) ihmisen tuossa tilassa vieraakseen ja ikään kuin ruokki tilannetta (että me mammat saadaan kivittää). Sen sijaan vaikka Kristian Meurman, joka sairastaa myös bipoa (lääkeitä haettiin vuosia) on nyt fiksu ja arvostettu, kun puhuu sairaudesta. Onko tämä taas tätä nainen on naiselle susi...

67!!! Sä toivot mielummin, että et olisi koskaan saanut syntyä!!?

Silti minä kaksisuuntaista sairastavan lapsena sanoisin, että älä tee lisää lapsia. Sairautesi kytee sinussa aina ja joku päivä tasapaino voi järkkyä. On ihan hirveää katsoa oman vanhemman tempoilua laidasta laitaan. Välillä täyttä vauhtia vaikka tiiliseinää päin, samalla kaikki raha ja ihmissuhde -asiat solmuun sotkien, välillä taas niin synkkää, ettei sängystä jaksa nousta.

No haloo, enhän mä niin sanonut! :D Mun isä sairastui aika tarkalleen juuri syntymän jälkeen, n. 30 vuotiaana. Meitä on monta lasta, minä viimeinen. Mun eliniän ajan isä on ollut sairas koko ajan, sisaruksillani on muistoja isästä ajalta ennenkuin sairaus puhkesi.

Haloo haloo vaan. Et sanonut suoraan noilla sanoilla, mutta sitähän sä tarkoitat! ja sitä sun on syytä miettiä! Sä olet itse sairaan isän lapsi joka toivoo, että muut vastaavassa tilanteessa jättävät lapset tekemättä. Jos isäsi olisi noudattanut ohjettasi olisit sinä jäänyt syntymättä. Erittäin yksinkertaista. Miten elämääsi vaikuttaa sairastuiko isäsi juuri syntymäsi jälkeen vain esim. hedelmöittymisen aikaan? EI mitenkään! Sama isä, sama lapsuus. Jos toivot, että tuossa tilateessa jättäisi lapset tekemättä toivot samalla, että et itse olisi saanut syntyä! Lapsuuttasi EI muuta isäsi mahdollinen tieto asiasta tai tietämättömyys. Teot ja arki sinuun ja lapsuuteesi vaikuttaa, ei se, että isäsi oli terve vielä kun seksiä harrasti äitisi kanssa joskus vuonna jotain.

Anteeks nyt vaan mutta mistä sinä tiedät mitä mä tarkoitin? Onko sulla kokemuksia kaksisuuntaista sairastavista läheisinäsi?

Mun isä sairastui sen jälkeen kun mä synnyin. Jos mä sanon, että en suosittele lapsiluvun lisäämistä kellekään bipo-diagnoosin jälkeen, niin miten mä tällä diagnoosilla toivon etten muka olisi itse syntynyt? Ei mun isän sairaus ollut puhjennut ennen kun mä synnyin. Minä olen jo täällä maailmassa, enkä täältä pois halua, en todellakaan. Toivoisin vaan muille helpompaa lapsuutta, terveitä tasapainoisia vanhempia. Kasvaminen sairaan isän varjossa on ollut välillä todella raskasta. Isä on ikäänkuin yksi meistä lapsista, tänä päivänäkin! Mä olen kolmas lapsi meidän perheessä. Mä olen todella tyytyväinen, ettei meitä ole enempää, tätä kohtaloa en toivo kellekään. Mutta jos sinä et ymmärrä mitä tarkoitan, niin aivan sama mulle. Yritin sitä tässä nyt selittää ja ymmärrät jos haluat tai sitten et.

"Ellet ole kävellyt matkaa toisen saappaissa, et tiedä miltä ne tuntuvat. "

mutta jos ihmisellä on yksi lapsi ja hän ei ole kykyneväinen huolehtimaan lapsestaan, niin eikö olisi lapsen edun mukaista, että äiti ensin oppii elämään sairautensa kanssa ja opettelee äitiyden uudestaan tämään lapsensa kanssa, ottaa lasta viikonloppuisin itselleen, ja luo suhdetta lapseensa uudestaan ennen kuin edes ajattelee uusien lasten tekemistä. Jos yksi lapsi on jo olemassa ja äiti on ollut sairaalassa jaksoja ja kotonakin poissaoleva, niin äiti-lapsisuhde on varmasti kärsinyt ja se on luotava uudestaan. Ennen ei kannata puhua uusista lapsista, kuin vanhatkin suhteet on korjattu ja luottamus ja rakkaus herätettty uudestaan. Siinä on sitä sarkaa pitkäksi aikaa....

Millainen lapsuus teillä oli joilla oli sairas vanhempi? Mikä oli pahinta, mikä oli parasta?

Tavallaan melko vaikeaa vastata tuohon kysymykseen, sillä eihän minulla ole vertailukohtaa "terveeseen" äitiin :) Mutta jos nyt jotain koitan keksiä, niin:

pahinta:

- Sairausjaksot, se kun äiti muuttui räväkämmäksi, meikkasi eri tavalla. Sairasujaksoa seurannut sairaalajakso. Ikävähän siinä äitiä aina tuli, mutta toisalta ymmärsin jo lapsena (ensimmäinen sairaalajakso kun oli 7v), että jos ihminen on sairas, hänen on parempi olla sairaalassa.

- Se kuinka äidin sairastaminen vaikutti isään, joka stressaantui ja oli väsynyt, varmasti masentunutkin. Yhteiskunta ei tuohon aikaan välittänyt juurikaan sairaan ihmisen perheestä ja läheisistä. Meillä ei esim. sossut käyneet kertaakaan, sairaalasta ei kerrottu juuri mitään äidin tilasta, otettu millään tavalla huomioon. Meitä ei autettu mitenkään. Isä joutui pärjäämään yksin kolmen lapsen kanssa kokopäiväduunarina . Äidin diagnoosinkin sain tietää vasta kolmekmppisenä, sattumalta näin sen vanhoista papereista.

- Laman tullessa 90-luvulla Suomessa ajettiin alas avohoito. Äitini oli juuri selvinnyt psykoottisesta maniasta ja vajonnut vakavaan masennukseen, kun hänen "hoitonsa" siirrettiin avopuolelle. Äiti sinnitteli joulun yli kunnes tappoi itsensä. Perheemme ei taaskaan saanut mitään tukea. Edes poliisi ei käynyt meillä kotona kertomassa tapahtuneessa, soitti vain. Isä ei saanut kodinhoitoapua, me lapset emme mitään kriisiterapiaa. Koulussa ei psykologin tapaamisia, ei mitään. Minulta kouluterkka terveystarkastuksen yhteydessä kyseli että olinhan minä varmasti ollut aina muutenkin isän, tyttö, joten ihan hyvin sulla varmasti menee.

Parasta:

- Äiti oli maailman ihanin ihminen.

- Äiti ei koskaan laiminlyönyt meidän lasten hoitoa, edes sairausjaksoinaan. Tavallaan käytti aina viimeiset voimansa perheeseen.

- Olimme koko perhe hyvin läheisiä toisillemme, olemme yhä. Vaikeat kokemukset yhdistävät.

- Sairauden kohtaaminen lähipiirissä on tehnyt minusta hyvin avarakatseisen. Maailmassa on erilaisia ihmisiä, erilaisia perheitä ja erilaisia tapoja olla äiti.

- Kaksisuuntaisuuteen liittyy hyvin vanhasti luovuus. Olen perinyt tuon äidiltäni, samoin kuin itse sairauden. Olen hyvin kiitollinen luovuudestani.

- Nykyään bipon hoitoon on paremmat lääkkeet. Minä esimerkiksi elän melko tavallista tasapainoista elämää, vaikka sairauteni kuva muistuttaa hyvin paljon äitini sairautta. En ole koskaan joutunut saairaalahoitoon.

- Perhe otetaan nykyään huomattavan paljon paremmin mukaan perheenjäsenen sairauden hoitoon. Sairas ei ole yksin. Apua saa aina kun sen haluaa vastaan ottaa.

- Kaiken kaikkiaan en vaihtaisi päivääkään elämästäni pois. Olen onnellinen ja erittäin tyytyväinen elämääni. Minulla on rakastava perhe.