Sairas, sekava erokriisi :(

Alettiin miehen kanssa seurustelemaan 4,5 vuotta sitten. Tulin melkein heti raskaaksi ja saimme lapsen vuoden seurustelun jälkeen. Elämä sujui ihan hyvin, riitoja oli mutta olimme ihan onnellisia. Sitten halusimme toisen lapsen ja tulin taas raskaaksi, lapsilla ikäeroa 2 vuotta. Sairastuin synnytyksen jälkeen masennukseen ym. mutta jotenkin pysyimme yhdessä ja selvisimme. Rakkaus alkoi hiipua puolin ja toisin, ja toisen kunnioittaminen ja arvostus lakkasi. Elämä alkoi olla todella raskasta.



Viime kesänä tein kännipäissäni virheen, petin miestäni erään nuoruusvuosien exän kanssa. Kerroin miehelleni ja siitä alkoi alamäki. Mies ei toipunut tapahtuneesta ollenkaan, arki oli pelkkää huutoa, riitaa ja kyttäämistä ja epäilyä. Poliisitkin soitin kerran kun mies riehui kotona...



Olen ollut pettämisen jälkeen silloin tällöin yhteydessä siihen tyyppiin. Hänkin on eronnut, haemme kai jonkinlaista lohtua toisiltamme... tunteitakin on.



Kaksi viikkoa sitten erosimme mieheni kanssa. Olen muuttamassa joulun jälkeen lasteni kanssa pois. Olemme saaneet sovittua huoltajuusasiat ym. ja pysyneet suht hyvissä väleissä, mut nyt alkaa olla todella ahdistava ilmapiiri. Mieheni tutkii puhelintani, epäilee kokoajan, puhuu tästä tilanteesta n. 4 tuntia päivässä. Jos ei ole luonani, laittaa taukoamatta viestiä.



Olen valehdellut pari kertaa etten ole tekemisissä sen toisen kanssa, ja jäänyt valheesta kiinni... :( Tiedän, ettei miestäni voi loukata millään muulla asialla niin paljon kuin epärehellisyydellä, mutta itse olen sitä mieltä että kaikki mitä hän tästä eteenpäin tietää liittyen siihen toiseen mieheen, satuttaa häntä enemmän.



Ja olipa miehenikin viettänyt illan vieraan naisen kanssa viikko sitten.



En seurustele sen toisen tyypin kanssa, enkä haluakaan hypätä suhteesta toiseen. En tiedä miksi haluan olla tekemisissä kokoajan.. Olenkohan rakastunut?



Nyt mieheni uhkailee minua täältä kodistamme häätämisellä, lasten huoltajuudesta taistelemalla jne. Haukkuu sairaaksi ja tunnevammaiseksi, patologiseksi valehtelijaksi. Itse osaan myös olla todella ilkeä ja sanoa pahasti takaisin... Olen myös läpsinyt häntä.:( Mutta lapset ovat minulle kaikki kaikessa, rakkaus heitä kohtaan ei häviä. Jos menettäisin heidät, ei elämälläni olisi enää mitään tarkoitusta. Ja tunnen itseni kaikesta huolimatta ihan hyväksi äidiksi. Puolisona olen ollut kaikkea muuta kuin hyvä...



Kertokaa mielipiteitänne tilanteesta, omia kokemuksianne, antakaa neuvoja ja mitä vain?! Kiitos!!

meillä on ollut samanlaista ja pahempaakin, ja pidempään, nyt ollaan oltu tauolla pari kuukautta ja viikko sitten mies ilmoitti ettei jaksa enää jatkaa,



meillä tilanne vaan oli toisinpäin, eli mies on ollut se jota syytetään ja kytätään ja mä oon ollu muutenkin ihan kamala,



sitten tilanne kääntyi päälaelleen puolisen vuotta sitten, mies alkoi raivota ja riehua ja syytellä mua, ja nyt sitten ei enää halua jatkaa ja selvisi että sillä on ollut suhde koko syksyn ja muutti tän toisen naisen luo.

ap

Ja sen jälkeen itsenäistyisit. Ei yhtään alkoholia eikä miehiä pariin vuoteen. Ansaitse luottamus oli se keneen tahansa.

nyt kyllä rauhoittua. Tiedän tilanteen jossa isä sai lapset itselleen pitemmäksi ajanjaksoiksi koska isä kertoi lastenvalvojalle miten äiti oli valitellut väsymystään jne. Sai siis tilanteen näyttämään siltä, että äiti ei välttämättä ole paras vaihtoehto lapsille. Kävi niin että äiti ei osannut varautua tällaiseen ollenkaan eli ei osannut puolustautua ja kertoa isästä vastaavaa. Lapset ovat isällä suurimman osan ajasta. Ja tuntuu että pelkästään äitiä kiusatakseen (äiti oli se joka halusi erota) teki tuon tempun.



Muista että miehesi voi käyttää kaikkea sanomaasi ja tekemääsi sinua vastaan. Vaikka nauhoittaakin, sekään ei olisi uusi juttu, sitäkin tapahtuu ja sopivasti oma osuus rajataan pois.



Jos tilanne on noin kriisiytynyt, lähtekää jo nyt sieltä kodistanne pois, jouluna varmasti tunteet pääsevät vielä enemmän valloilleen ja silloin teillä kenelläkään ei ole kiva olla, ei edes lapsilla.



Ja onhan näitä että kunnollinen perheenisä ottaa hengen toisilta ja itseltään.



Ihan oikeasti, minullakin on lähipiirissä tällaista sattunut enkä ikinä olisi sitä siitä miehestä uskonut. Mutta kai päässä naksahti kun vaimo halusi erota.

Kävimme n. puolen vuoden ajan parisuhdeterapiassa. Terapeutti totesi viimeksi, ettei mieheni ole toipunut "normaalisti" ja että hänen mielestään enempää ei voi osoittaa katumusta, kuin mitä olen osoittanut. Ja siis tämän puolen vuoden aikana en ollut siihen toiseen mieheen kertaakaan yhteydessä.



ap

Ei kai aikuiset tuollaiseen alennu?

Toimitko muuten kertomallani tavalla?



6.

Meillä on yhteishuoltajuus, mutta mies uhkailee oikeudenkäynnillä, koska olen ollut häntä kohtaan niin kamala.



ap

Sanonpahan vaan kuitenkin, että lapset eivät mielestäni kuulu sen enempää äidille kuin isällekään. Ei isä ole mikään hirviö, jos haluaa lapset itselleen. Jos minä ja mieheni eroaisimme, niin tiedän, että meilläkin tulisi kova taistelu siitä kumpi saa lapset. Luultavasti olisi pakko päätyä yhteishuoltajuuteen.

Saanen kysyä miksei minulla saisi olla kahteen vuoteen muuta seuraa?



ap

että miksi Suomessa lapset ja nuoret voivat niin huonosti.



Näitä tapauksia kun riittää :-(

itse olen kasvanut väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, haluan etteivät lapseni tule kärsimään samaa..siksi eroamme.



ap

Tunteesi ovat sekaisin ja sinulla on tunteita kahta miestä kohtaan.



Paastoamalla miehistä voisit keskittyä itsesi löytämiseen ja turvata lapsillesi rauhallisemman avioerovaiheen, erosta toipumisen ja lasten isän kanssa vähintäänkin sopuun pääsemisen, huoltajuusasiat ym. Itse välttäisit virheiden toistamisen miessuhteissasi. J



ärki avuksi, kun tunteet ovat sekaisin! Et voi tietää edes sitä, että millainen ihminen sinä itse olet. Löydä omat vahvuutesi ja tee itsesi onnelliseksi, jotta voisit olla vielä jonain päivänä onnellinen myös miehen kanssa.



6.

Olen kanssasi samaa mieltä, ja tarkoituksenani on olla ainoastaan kaveri sen ihmisen kanssa jonka kanssa petin miestäni. Juu, tunteita on, mutta vielä pitkään aikaan ei ole minkään suhteen aika. Haluan todella olla YKSIN.



ap

itse olen kasvanut väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, haluan etteivät lapseni tule kärsimään samaa..siksi eroamme.

ap

Jos onnellista parisuhdetta voi siksi kutsua.

Onko siinä sitten jotain pahaa? Mistä jään paitsi kun "elän pumpulissa"? Jäävätkö lapsemme jostain paitsi?

Tuskin!

t. 2

oletko elänyt pumpulissa?

Ei kai aikuiset tuollaiseen alennu?

elävät juuri tätä todellisuutta omassa elämässään, eikä kyse sis ole mistään 14 kesäisistä.

Monilla 30 vuotiailla tämä on todellisuutta. Hyvä jos oma elämäsi on mallillaan, niinkuin suurimmalla osalla, mutta ymmärrä kuitenkin, että tämä on realismia joka iskee myös aikuisiin ihmisiin. Ehkäpä joskus 4 vuoden kuluttua sinunkin perheeseesi.

Jos onnellista parisuhdetta voi siksi kutsua.

Onko siinä sitten jotain pahaa? Mistä jään paitsi kun "elän pumpulissa"? Jäävätkö lapsemme jostain paitsi?

Tuskin!

t. 2

oletko elänyt pumpulissa?

Ei kai aikuiset tuollaiseen alennu?

Suhteemme on sairas. Pettäminen ehkä nopeutti eroa.



ap

http://perheenisa.blogspot.com/