Taidan polkea tyttäreni itsetunnun pohjamutiin...

lapset ovat fiksuja, he kyllä tajuavat, että suuttunut ja huutava

aikuinen on oikeasti heikoilla. Huutamisen tilalle kannaattaa

siis pyrkiä vaihtamaan jotain muuta.

lapset ovat fiksuja, he kyllä tajuavat, että suuttunut ja huutava

aikuinen on oikeasti heikoilla. Huutamisen tilalle kannaattaa

siis pyrkiä vaihtamaan jotain muuta.

En minä ole heikoilla huutaessani, oletko sinä? Heikoilla minä olisin jos en saisi ilmaista lapsille heidän ymmärtämällään tavalla, että raja tuli nyt vastaan. Kertokaa nyt sitten että miten sille eskarilaiselle saa ne vaatteet päälle kun aikaa on 2 minuuttia ja kaksi muuta lasta myös puettavana, ja toinen juuri siinä iässä että tykkää riisua puetut vaatteet samantien pois? Olen havainnut että jos eskarilaiselle tulee siinä tilanteessa pakottava tarve järjestellä kynäpenaalinsa uusiksi eikä keskittymiseltään pariin ensimmäiseen "kunnioittavaan sävyyn" esitettyyn pyyntöön reagoi (vaikka yleensä kyllä reagoi), kunnon karjaisu herättää hänen horroksestaan ja takaisin hommiin. Lisäksi hänen alkuvetkuttelunsa aiheuttama turhaantuminen äidissä on purettu karjahdukseen, joten hän jaksaa taas hyvällä tuulella jatkaa tärkeämpiä hommia. Lisäksi huutaminen voi olla tarpeen ihan taustamelunkin takia, loistavat hiljaiset psyykkauspuheet voivat mennä ihan hukkaan kun pikkusisko rääkyy haalareissaan kuumuuttaan eskarilaista odotellessa. En vaan tajua mitä haittaa siitä huutamisesta voi olla.

jos sä pienestä pitäen opetat ne lapset siihen, että karjuminen on vasta se, mitä pitää kuunnella, niin tottakai ne touhuaa niin kauan, että sä jälleen alat huutamaan. Olet itse opettanut lapsillesi, ettei puheesta tarvitse välittää. Nää asiat on oikeasti ihan simppeleitä, kun viitsii vähän miettiä.

lapset ovat fiksuja, he kyllä tajuavat, että suuttunut ja huutava

aikuinen on oikeasti heikoilla. Huutamisen tilalle kannaattaa

siis pyrkiä vaihtamaan jotain muuta.

En minä ole heikoilla huutaessani, oletko sinä? Heikoilla minä olisin jos en saisi ilmaista lapsille heidän ymmärtämällään tavalla, että raja tuli nyt vastaan. Kertokaa nyt sitten että miten sille eskarilaiselle saa ne vaatteet päälle kun aikaa on 2 minuuttia ja kaksi muuta lasta myös puettavana, ja toinen juuri siinä iässä että tykkää riisua puetut vaatteet samantien pois? Olen havainnut että jos eskarilaiselle tulee siinä tilanteessa pakottava tarve järjestellä kynäpenaalinsa uusiksi eikä keskittymiseltään pariin ensimmäiseen "kunnioittavaan sävyyn" esitettyyn pyyntöön reagoi (vaikka yleensä kyllä reagoi), kunnon karjaisu herättää hänen horroksestaan ja takaisin hommiin. Lisäksi hänen alkuvetkuttelunsa aiheuttama turhaantuminen äidissä on purettu karjahdukseen, joten hän jaksaa taas hyvällä tuulella jatkaa tärkeämpiä hommia. Lisäksi huutaminen voi olla tarpeen ihan taustamelunkin takia, loistavat hiljaiset psyykkauspuheet voivat mennä ihan hukkaan kun pikkusisko rääkyy haalareissaan kuumuuttaan eskarilaista odotellessa. En vaan tajua mitä haittaa siitä huutamisesta voi olla.

jos sä pienestä pitäen opetat ne lapset siihen, että karjuminen on vasta se, mitä pitää kuunnella, niin tottakai ne touhuaa niin kauan, että sä jälleen alat huutamaan. Olet itse opettanut lapsillesi, ettei puheesta tarvitse välittää. Nää asiat on oikeasti ihan simppeleitä, kun viitsii vähän miettiä.

Kuule itse olet ihan simppeli. En todellakaan sanonut että lapsilleni pitäisi joka kerta huutaa kun heiltä jotain pyytää. Kuten jo sanoin, huudan ehkä pari kolme kertaa päivässä, ja vietän lasten kanssa noin 12 tuntia, eli enimmäkseen he tottelevat puhetta. Jostain syystä vaan minun lapseni ovat vähän omapäisiä eivätkä aina usko puhetta (ja tämä on NORMAALIA), silloin huudan, ja luulen että useimmat ihmiset tämän ymmärtävät. Jos sinun lapsesi aina uskovat puhetta, hyvä sulle, mutta meillä kuolevaisilla on vähän eri murheet.

ja samalla annetaan suullisesti selvä tehtävä. Jos kaveri meinaa lähteä vaeltamaan kun pitäisi pukea, niin lapsi pysäytetään ja ohjataan takaisin pukemaan. Ei nämä asiat kerralla tietysti onnistu, mutta pikkuhiljaa sinne lapsen päähän jää se, että kun jotain pyydetään tekemään, niin se tehdään eikä lähetä hihhuloimaan ympäri taloa.

lapset ovat fiksuja, he kyllä tajuavat, että suuttunut ja huutava

aikuinen on oikeasti heikoilla. Huutamisen tilalle kannaattaa

siis pyrkiä vaihtamaan jotain muuta.

En minä ole heikoilla huutaessani, oletko sinä? Heikoilla minä olisin jos en saisi ilmaista lapsille heidän ymmärtämällään tavalla, että raja tuli nyt vastaan. Kertokaa nyt sitten että miten sille eskarilaiselle saa ne vaatteet päälle kun aikaa on 2 minuuttia ja kaksi muuta lasta myös puettavana, ja toinen juuri siinä iässä että tykkää riisua puetut vaatteet samantien pois? Olen havainnut että jos eskarilaiselle tulee siinä tilanteessa pakottava tarve järjestellä kynäpenaalinsa uusiksi eikä keskittymiseltään pariin ensimmäiseen "kunnioittavaan sävyyn" esitettyyn pyyntöön reagoi (vaikka yleensä kyllä reagoi), kunnon karjaisu herättää hänen horroksestaan ja takaisin hommiin. Lisäksi hänen alkuvetkuttelunsa aiheuttama turhaantuminen äidissä on purettu karjahdukseen, joten hän jaksaa taas hyvällä tuulella jatkaa tärkeämpiä hommia. Lisäksi huutaminen voi olla tarpeen ihan taustamelunkin takia, loistavat hiljaiset psyykkauspuheet voivat mennä ihan hukkaan kun pikkusisko rääkyy haalareissaan kuumuuttaan eskarilaista odotellessa. En vaan tajua mitä haittaa siitä huutamisesta voi olla.

ja ne lapset kyllä huomaavat ja tajuavat sen. Heikoilla sä silloin olet, jos et aikuisena kykene lapsellesi asioita opettamaan muutoin kuin huutamalla. Sun pitäisi olla se, jolla on enemmän välineitä asioiden hoitamiseen.

Luin ketjua alussa, ja nyt katoin, että jopas on pitkäksi paisunut.



Taitaa olla nyt taas keskitie kateissa väittelijöiltä. On tilanteita, joissa huutaminen on varmasti ok (jokin äärimmäinen teko, jota estää, tai jossa tahtoo todella vahvasti osoittaa kantansa, tai tilanne jossa täytyy pikaisesti varoittaa), mutta kuulostaa kamalalta jos jonkun pitää huutaa kolmesti päivässä lapsilleen. Silloin on kateissa muut välineet kasvatuksesta. Lapsille voi puhua niinkuin ihmisille ylipäätään, ei muillekaan aleta huutamaan kun harmittaa.

ja ne lapset kyllä huomaavat ja tajuavat sen. Heikoilla sä silloin olet, jos et aikuisena kykene lapsellesi asioita opettamaan muutoin kuin huutamalla. Sun pitäisi olla se, jolla on enemmän välineitä asioiden hoitamiseen.

Tämä ei ole enää todellista, etkö sinä nyt jo tajua, että kykenen oikein hyvin opettamaan asioita muutoin kuin huutamalla. Jos minulla olisi yhtä hidasälyinen lapsi kuin sinä olet, joutuisin varmaan huutamaan koko ajan. ETKÖ SINÄ NYT SAA PÄÄHÄSI ETTÄ HUUTAMINEN EI OLE AINOA KÄYTTÄMÄNI KASVATUSTAPA. Tämä on tullut tässä keskustelussa esiin kymmeniä kertoja, mutta sinä epäkohteliaasti jätät sen täysin huomiotta. Ilmeisesti kotonasi ei olla opetettu yksinkertaisimpiakaan keskustelun sääntöjä, joten koet normaaliksi meitä muita kovasti ärsyttävän tavan olla täysin huomioimatta muiden keskustelijoiden mielipiteitä. Jos olisit lapseni, suuttuisin sinulle ja käskisin sinun nyt olla hiljaa, koska puhut niin pehmoisia. Myöhemmin yrittäisin vielä selittää sinulle 4-vuotiaan kypsyystasolle sopivalla tavalla, että jos keskustellaan asioista, inttäminen on hyvin epäkohteliasta. Olen nyt aikuinen ja lopetan tämän "keskustelun" kanssasi.

väitteitä täällä on pilvin pimein. Mä yhdyn tuohon kommenttiin, jossa joku vertaa, että eläimiäkin kasvatetaan paremmin, kuin lapsia, jos nile pitää huutaa.

huutaminen ei nosta. Mulle on kotona huudettu ja olen edelleen aika arka ja yritän miellyttää muita. Ei nyt päivittäin, mutta kuitenkin kun tuli jotain nahinaa vanhempien kanssa. Kyllähän sillä lapsen saa hiljaiseksi ja tottelemaan, mutta kamalaa se oli. Isäni kanssa olen asiasta jutellut, äitini ei näe asiassa vieläkään mitään väärää.

Hohhoi. Luin ketjua alussa, ja nyt katoin, että jopas on pitkäksi paisunut.

Taitaa olla nyt taas keskitie kateissa väittelijöiltä. On tilanteita, joissa huutaminen on varmasti ok (jokin äärimmäinen teko, jota estää, tai jossa tahtoo todella vahvasti osoittaa kantansa, tai tilanne jossa täytyy pikaisesti varoittaa), mutta kuulostaa kamalalta jos jonkun pitää huutaa kolmesti päivässä lapsilleen. Silloin on kateissa muut välineet kasvatuksesta. Lapsille voi puhua niinkuin ihmisille ylipäätään, ei muillekaan aleta huutamaan kun harmittaa.

Joo, tämä jankkaus on mennyt ihan omille raiteilleen, jolla ei näytä olevan loppua. Mä tossa jossain kohtaa yritin kertoa meidän perheen kulttuurista, jossa joskus räiskähdellään ja se on ihan ok. Niskaan tulee vaan hirveetä paasausta siitä, että huutaminen ei missään / milloinkaan ole sallittua, vaan että se on vaarallista ja vahingollista.

Mä en missään kohtaan ole väittänyt että huutaminen on tavoittelemisen arvoinen asia tai että koko ajan pitää huutaa. Mun pointti on vain ja ainoastaan se, että elämässä on tilanteita, missä huutaminen on ihan inhimillistä. Ei sitä tarvii pelätä. Pieni myrsky joskus on paljon pienempi paha kuin pitkään jatkuva murjotus.

Ei kaikki elä ja toimi samalla tavalla. Joillekin huutamattomuus on tärkeä itseisarvo, tavoittelemisen arvoinen asia. Jollekin toiselle ei. Se että meillä täällä joskus huudetaan ei tarkoita että meillä ei muuta täällä tapahtuisi. Ihan tavallinen perhe ollaan.

AV näyttää taas luontonsa:

Täydelliset teflonpinnoitetut robottiäidit ne vaan kruunujaan kiillottaa ja ne inhimilliset ottaa kivitystä vastaan ja puolustaa elämäntapaansa! :D

Ugh!

ja -jälleen kerran- perusteli, että ihmisillä on erilainen temperamentti ja toiset vaan tulistuu ja suuttuu ja räiskyy ja että se tapa pitäisi vaan hyväksyä. Jos olisit lukenut Keltikangas-Järvisen kirjoja ja artikkeleita, tietäisit myös sen, että temperamenttityypit ja niiden erilaisuus on hyvä tiedostaa MUTTA temperamentilla ei voi eikä saa perustella huonoa, yhteiskunnan sääntöihin soveltumatonta käytöstä. Yhteiskunnan ja vanhempien tehtävä on SOPEUTTAA kaikki temperamenttityypit pärjäämään keskiarvomaailmassa yhteisillä säännöillä. Tulisille ja räiskyville ihmisille ei ole erilaisia sääntöjä kuin ujoille tai hiljaisillekaan, ei lapsena eikä aikuisena. Lapselle toki näitä sääntöjä vasta opetetaan ja siinä opetuksessa toki kannattaa huomioida ne temperamenttierot; toisia on rajoitettava ja rauhoitettava, toisia taas rohkaistava ja patistettava. Aikuinen ei voi koskaan perustella huonoa käytöstään temperamentillaan.

ja -jälleen kerran- perusteli, että ihmisillä on erilainen temperamentti ja toiset vaan tulistuu ja suuttuu ja räiskyy ja että se tapa pitäisi vaan hyväksyä. Jos olisit lukenut Keltikangas-Järvisen kirjoja ja artikkeleita, tietäisit myös sen, että temperamenttityypit ja niiden erilaisuus on hyvä tiedostaa MUTTA temperamentilla ei voi eikä saa perustella huonoa, yhteiskunnan sääntöihin soveltumatonta käytöstä. Yhteiskunnan ja vanhempien tehtävä on SOPEUTTAA kaikki temperamenttityypit pärjäämään keskiarvomaailmassa yhteisillä säännöillä. Tulisille ja räiskyville ihmisille ei ole erilaisia sääntöjä kuin ujoille tai hiljaisillekaan, ei lapsena eikä aikuisena. Lapselle toki näitä sääntöjä vasta opetetaan ja siinä opetuksessa toki kannattaa huomioida ne temperamenttierot; toisia on rajoitettava ja rauhoitettava, toisia taas rohkaistava ja patistettava. Aikuinen ei voi koskaan perustella huonoa käytöstään temperamentillaan.

Joku heitti tänne ne Keltikangas-Järvisen temperamenttityypit ja -jälleen kerran- perusteli, että ihmisillä on erilainen temperamentti ja toiset vaan tulistuu ja suuttuu ja räiskyy ja että se tapa pitäisi vaan hyväksyä. Jos olisit lukenut Keltikangas-Järvisen kirjoja ja artikkeleita, tietäisit myös sen, että temperamenttityypit ja niiden erilaisuus on hyvä tiedostaa MUTTA temperamentilla ei voi eikä saa perustella huonoa, yhteiskunnan sääntöihin soveltumatonta käytöstä. Yhteiskunnan ja vanhempien tehtävä on SOPEUTTAA kaikki temperamenttityypit pärjäämään keskiarvomaailmassa yhteisillä säännöillä. Tulisille ja räiskyville ihmisille ei ole erilaisia sääntöjä kuin ujoille tai hiljaisillekaan, ei lapsena eikä aikuisena. Lapselle toki näitä sääntöjä vasta opetetaan ja siinä opetuksessa toki kannattaa huomioida ne temperamenttierot; toisia on rajoitettava ja rauhoitettava, toisia taas rohkaistava ja patistettava. Aikuinen ei voi koskaan perustella huonoa käytöstään temperamentillaan.

Samassa maailmassahan me kaikki eletään, tietty! Mä olen ainakin puhunut vaan meidän kotioloista, kun räiskähtelystä puhun. Meillä koti on paikka missä saa turvallisesti näyttää kaikenlaisia tunteitaan läheisille ihmisille. Julkisilla paikoilla ja sosiaalisissa tilanteissa päiväkodissa / koulussa / työelämässä on ihan omat sääntönsä ja tottakai lapset opetetaan niitä noudattamaan.

Joku heitti tänne ne Keltikangas-Järvisen temperamenttityypit ja -jälleen kerran- perusteli, että ihmisillä on erilainen temperamentti ja toiset vaan tulistuu ja suuttuu ja räiskyy ja että se tapa pitäisi vaan hyväksyä. Jos olisit lukenut Keltikangas-Järvisen kirjoja ja artikkeleita, tietäisit myös sen, että temperamenttityypit ja niiden erilaisuus on hyvä tiedostaa MUTTA temperamentilla ei voi eikä saa perustella huonoa, yhteiskunnan sääntöihin soveltumatonta käytöstä. Yhteiskunnan ja vanhempien tehtävä on SOPEUTTAA kaikki temperamenttityypit pärjäämään keskiarvomaailmassa yhteisillä säännöillä..

Siis se, että jossain perheissä huudetaan joskus on mielestäsi "yhteiskunnan sääntöihin soveltumatonta käytöstä". Kerrotko vielä miten? Kukaan ei ole käsittääkseni määrännyt huutamista laittomaksi kotioloissa eikä muutenkaan enkä rehellisesti sanottuna ole kuullut edes huutamista rajoittavista tiedotuskampanjoista. Ja mitä vertauksiin ns. keskiarvomaailmaan tulee, todellako olet sinä mieltä, että jos esimerkiksi minä tulisin vaikkapa tökkimään sinua kylkeen ja tekisin sitä vaan kielloista huolimatta, sinä et lopulta suuttuisi etkä korottaisi ääntäsi koska eihän aikuiset tee niin? Voin sanoa, että jos opetat lapsesi siihen, että maailmassa saa tehdä mitä vaan ilman että muut ihmiset suuttuvat, saatat olla itsekin vähän hakoteillä kasvatuksessasi. Vuorovaikutus esim. työpaikalla ei poikkea perheoloista lopulta kovin paljon. Jos tahallasi ärsytät kollegoita samaan tyyliin kuin lapset joskus vanhempiaan, saat kyllä heistäkin varmasti sen leijonankarjahduksen lopulta ilmoille ;-)

kyse on tavoitetasosta toiset yrittävät ja yltävätkin parempaan ja toiset tyytyvät puolustamaan omaa huonoa tapaansa, koska eivät usko pystyvänsä parempaan.

jokainen pystyy kun haluaa ja opettelee

kyse on vain siitä, ettei halua

Jonkun mielestä täydellinen huutamattomuus on tavoittelemisen arvoinen asia elämässä. Jos siihen haluaa pyrkiä, niin tehkööt sitten niin.

Mulle on elämässä muut asiat tärkeempiä kuin se että pyrkisin olemaan täydellinen viilipytty, mikä on täysin mun luonteen vastaista.

Missä se muuten on määritelty että viilipytty on parempi ihminen kuin joskus räiskähtävä? Mun mies on viilipytty ja mä olen räiskyvä. Jokin mussa viehätti tätä viilipyttyä :D Liekö erilaisuus.... :D

Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Eli sinun vastauksesi on, että keskiössä olet sinä itse

että ei ole täydellinen. Miksi pitää väittää olevansa täydellinen juuri huutavana ämmänä? Miksi ei voi sanoa, että olen matkalla kohti täydellistä äitiyttä ja harjoittelen vielä?

Erikoista, etteivät ihmiset kykene tunnistamaan ja tunnustamaan että ei ole täydellinen. Miksi pitää väittää olevansa täydellinen juuri huutavana ämmänä? Miksi ei voi sanoa, että olen matkalla kohti täydellistä äitiyttä ja harjoittelen vielä?

Kuka huutajista täällä on väittänyt olevansa täydellinen? :O

Eikös nuo "en ikinä huuda lapsilleni" äidit juuri ole täällä ylistäneet sitä paremmuuttaan?

Ja itseasiassa mitä se täydellinen äitiys on? Kerropa se. Onko joku päässyt maaliin, saavuttanut täydellisen äitiyden?

Äitiys on matka. Kukaan ei ole siinä täysin valmis koskaan eikä täydellinen. Aina opitaan uutta.

no miksi sillä matkalla ei yrittäisi oppia hyviä asioita vaan _ainoastaan_ huonoja?.

Tässäkö kaikki argumentointi mihin pystyt?

Mistä sä päättelet että mä äitiydessä opin ainoastaan huonoja asioita? Miksi sulle on noin tärkeää kivittää mua huonona? Tuleeko sulla hyvä mieli tästä? Mikä tekee susta paremman, hyvän? Eikö sulla ole mitään kehittämisalueita?

Ai nii, mut nehän oli niitä täydellisiä äitejä, ketkä täällä hehkuttaa ylemmyyttään. X)

Kruunut ne kiiltää jo niin että meikä sokaistuu ja siirtyy takavasemmalle. :)

niin vaihdan mielipidettäni

no miksi sillä matkalla ei yrittäisi oppia hyviä asioita vaan _ainoastaan_ huonoja?.

Tässäkö kaikki argumentointi mihin pystyt?

Mistä sä päättelet että mä äitiydessä opin ainoastaan huonoja asioita? Miksi sulle on noin tärkeää kivittää mua huonona? Tuleeko sulla hyvä mieli tästä? Mikä tekee susta paremman, hyvän? Eikö sulla ole mitään kehittämisalueita?

Ai nii, mut nehän oli niitä täydellisiä äitejä, ketkä täällä hehkuttaa ylemmyyttään. X)

Kruunut ne kiiltää jo niin että meikä sokaistuu ja siirtyy takavasemmalle. :)