Miten selviätte vauvan kanssa, te, jotka asutte kaukana kaikista sukulaisista ja joilla

koska moni lapsiperhe on taloudellisesti tiukoilla, jos on äitiyslomaa, hoitovapaata ja asuntolainaa. Ei ole silloin pikkujuttu maksaa usein lastenhoitoavusta.



On ihan eri juttu, jos isovanhempia on lähellä, tai ei ole. On kokemuksia molemmista. Olen selvinnyt raskaistakin ajoista, kun mieskin on paljon reissannut, ja kaikki vastuu on ollut minulla, mutta onhan se elämä toista, kun tietää, että vaikka keskellä yötä soittaisi mummolaan, kun joku lapsista pitäisi saada vaikka sairaalaan, niin apua järjestyy.

firmalta lastenhoitoa hintaan 14.20 €/tunti



aika paljon pitää tarvita, että viitsisi edes yhden vapaapäivän järjestää...

Siinä mielin, että esim. molempien vanhemmille voimme soittaa jos tapahtuisi jotain yllättävää. Esim. viime vuonna tyttäremme joutui onnettomuuteen ja jouduimme viemään hänet sairaalaan - silloin oli hyvä että voimme viedä toiset kaksi lasta isovanhemmille hoitoon ja pääsimme molemmat mukaan ensiapuun.



MUTTA toisaalta en koskaan kysy vanhemmiltani hoitoapua enää ns. turhan takia. Sellaiseksi lasken esim. jos lähtisin mieheni kanssa syömään tai leffaan. Sitä ei ole KOSKAAN tapahtunut että olisin heiltä kysynyt. Äitini on niin syyllistävä ja marttyyrimainen että on kurja kysyä, parempi pysyä kotona vaan:(((.



Anoppi on joskus hoitanut kun olemme käyneet jossain, mutta taisi viimeksi olla Springsteenin konsertti heinäkuussa 08!! Eli sen jälkeen emme ole käyneet missään kaksistaan.



Anoppia ei kovin raaski pyytää kun muutenkin hoitaa paljon muita lapsenlapsiaan.



Lastenhoitoapua ei tältä paikkakunnalta näin vain löydy. ASumme maalaiskunnassa, jossa kaikki kotipalvelun resurssit on ohjattu vanhuksille.



Meidän pelastus on kunnallinen päivähoito, jota käytän joskus myös vapaapäivinäni että pääsen esim. kampaajalle tai lääkäriin. Jotenkin kauhistuttaa että täälläkin haukutaan subjektiivista oikeutta kun se oikeasti monen perheen pelastus!!

Kaikki asuvat muualla. Kavereita toki on mutta kaikilla omat lapset, työt ja kiireet joten ei voi apua pyytää. Ei ole tullut mieleenkään että tästä pitäisi olla katkera, tai olla kateellinen jollekin jolla asiat ovat toisella tavalla. Tämähän on minun elämäni ja meidän perheen valinta. Eihän niitä lapsia pakko ollut tehdä kun asutaan suvusta kaukana. Voisihan sitä muuttaa lähemmäs sukua, ehkä löytyisi töitäkin sieltä. Mutta me asumme (haluamme asua) Helsingissä jossa olemme asuneet jo 10v ennen lasten syntymää. Vaikea se on enää muuttaa kotikaupungistaan pois, lastenhoitoapu ei ainakaan ole ollut riittävä syy meille.



Miten selviämme: meillä ei ole miehen kanssa yhteisiä menoja kuin hyvin harvoin, 1-2 kertaa vuodessa saadaan joku (yleensä äitini) värvättyä tänne(miehen sukulaiset eivät osallistu mitenkään). Lapset kulkevat mukana ihan joka paikassa; pankki/vakuutusyhtiön neuvotteluissa ovat olleet mukana samoin kuin esim neuvola/lääkärikäynneillä. Jopa kierukan laitossa oli molemmat lapset mukana, piirtelivät ihan nätisti sen aikaa siinä huoneen nurkassa. Luomen poistossa tk:ssa oli sielläkin lapsi mukana, hoitaja viihdytti sen aikaa. Kuopuksen synnytykseen lähtiessä saimme lapsenvahdiksi naapurin joka sattui olemaan kotona, siksi aikaa että äitini pääsi paikalle (uuden vauvan jo synnyttyä).

Meidän lapset tottelevat ja osaavat käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla kun ovat aina joutuneet kulkemaan mukana.



Ehkä kun lapset ovat vähän isompia, voisin harkita jonkun MLL tms hoitajan palkkaamista joskus. Mutta vasta kun ovat niin isoja että pienempikin puhuu ja osaa kertoa mitä on tehty. Sitä ennen en lapsiani vieraalle usko.

velkaa kenellekään. Joten miksi pitäisi olla katkera?

Alusta asti tiesimme, että turvaverkkoja ei ole, joten siten asioita hoisimme, että olemme pärjänneet. Ihan tyytyväisiä me olemme elämäämme olleet.

4.n äiti

Eikö katkeroitumisen riski ole suuri? Asialle ei välttämättä toki mitään voi, mutta voihan se silti aiheuttaa tunteen, että miksi meillä on näin?

Minua ainakin suututtavat ne perheet, joilla hirveästi sukulaisia ja turvaverkkoja lähellä, ja kehtaavat marista joistain pikkuasioista.

Meillä kummallakaan ei ole muita ystäviä/kavereita, kuin minun sisko perheineen, joita näemme kerran kuukaudessa. Molempien isovanhemmat asuvat kaukana.

Sitä vaan tottuu pärjäämään, kun ei muuta voi! En kyllä edes kaipaa kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, vaan haluan ennemmin viettää omaa aikaa (jota saan iltaisin) yksin tai eläinten parissa.



Välillä tulee tietysti rankempia kausia, esim.kun mieheni on työreissussa tai kun krooninen sairauteni aktivoituu ja joudun viettämään viikkoja sairaalassa. Silloin laitamme lapset kuukaudeksi yksityiseen päiväkotiin, jonka miehen firma onneksemme maksaa.

up

Kyllä mulla ainakin mies on ei tarvii ihan yksin olla.



Mä pikemminkin ihmettelen miten jotkut eivät selviä! Elämäähän tämä vaan on.

ja vaikka sukulaisia asuu lähellä, heitä näkee hyvässä lykyssä kerran kuussa kahvin merkeissä. Hoitoavuksi ei ole ketään, mikä monia kummastuttaa. Isovanhemmat ovat töissäkäyvää väkeä, ja lomansa mökkeilevät, matkustavat, ja harrastavat.



Olen joutunut opettelemaan ottamaan vastaan ja pyytämään apua. Meillä sattuu olemaan hyvät naapurit joissa paljon lapsiperheitä.

Jos naapurin äiti on kipeä, otan omieni sekaan hänen lapsensa ulkoilemaan. Sitten vuoroin vieraissa jelpitään toista. Kun olen kipeä tai jumissa kotona sairaan lapsen kanssa, saattaa joku kaveri soittaa että tarvitsetko kaupasta jotain, kun itse olen juuri menossa käymään niin voisin tuoda samalla.



Kun uupumus iskee päälle, voi kysyä että voivatko lapset tulla naapuriin leikkimään vaikka tunniksi jotta itse saisin torkahtaa. Jos lapsi pitäisi viedä kerhoon mutta toiset sairastavat kotona, voin soittaa kerhokaverin äidille ja kysyä että voisivatko viedä meidänkin lapsen, sama toisinpäin.



Asenne auttaa pitkälle. Silloin kun kaksi ensimmäistä olivat 3kk ja 1v1kk, en uskaltanut jättää ulkopuolisten hoitoon kun olivat kumpikin vielä niin pieniä, itse olisin univelkaisena tarvinnut turvaverkkoja. Päätin sitten alkaa ahkerasti luomaan turvaverkkoja.

mielestäni aina on vaihtoehtoja. Joka puolella suomea voi halutessaan ostaa/palkata hoitajia oman vapaa-ajan mahdollistamiseksi. Meillä suvut yli 600km päässä. Hyödynnämme kotitalousvähennystä lastenhoitajan&siivoojan palkkauksessa.olen kotihoidontuella. Kholla päätös et kotivanhemman työaika ma-pe 8-16.ko ajan ulkopuolella on oikeutettu kotitalousvähennykseen myös lastenhoidon osalta.

ei ole ns. turvaverkkoja?

omat isovanhemmat ovat niin vanhoja ettei heistä ole hoitoavuksi edes 15minuutiksi ja vanhempani taas ovat alkoholisteja joille ei lasta uskalla hoitoon antaa. miehen sukulaiset taas asuvat niin kaukana ettei ole sen takia apua.



meillä 2 lasta ja kolmas tulossa ja olivat neuvolassa huolissaan juuri tästä nimenomaisesta asiasta. en oikeastaan tiedä miten edes selvitään. päivä kerrallaan kai. :)

pientä lasta ja mun vanhemmat asuvat 900km päässä. Miehen äiti miehineen ei halua/jaksa hoitaa lapsia, joten pakko on ollut pärjätä. Onneksi joskus ollaan saatu naapuri tai joku kaveri katsomaan, mutta aika harvassa ne kerrat on ollu. Gynekologikäynneistä lähtien olen lapset ottanu mukaan.

Kai pariskunta yhden vauvan kanssa selviää...

nyt niitä vauvoja on jo neljä ja vieläkin elellään

lapset (2) on jo koulussa, mut koskaan ei ole mitään tukiverkkoa ollut, vaikka paikkakunnalla miehen sisaruksia asuukin. MLL:stä ollaan silloin tällöin hoitaja otettu.

Onneks ei myöskään ole ollut mitenkään vaikeahoitoisia lapsia tai paljoa sairasteluja.

Vaikka kaupungille kahville ja kirjakauppaan. Mikään perhekerhoihminen en ole ikinä ollut, mulle riitti tuo, että ylipäätään näin aikuisia ihmisiä ja tein aikuisia asioita. :)



Nyt kun lapsista nuorinkin on kaksivuotias, yritän käyttää maksullista lastenhoitoa jonkun verran. Meilläpäin sellaisia on esim. yhdessä kauppakeskuksessa. Olen harkinnut jonkun opiskelijan palkkaamistakin lapsenhoitajaksi. Mutta ei se tavallinen arki sinällään raskasta ole. Raskasta on silloin, kun ollaan kipeänä, pahimmillaan viikkoja putkeen. Silloin mä yleensä vaan itken väsymystäni. Niistäkin kausista onneksi selviää...

ei muusta tiedä. Siis kun ei ole ketään hoitoapua käytettävissä, sitä vaan menee ja tekee kun on pakko. Itselläni on 3 lasta ja kuopuksen ollessa vauva oli pakko raahata aina koko porukka mukaan minne ikinä menikin.



Siskollani on kaksi lasta ja molempien vanhemmat (siis meidän vanhempamme ja miehensä vanhemmat) samalla paikkakunnalla ja isovanhemmat hyppäävät siellä harva se päivä hoitamassa lapsia tai esim. jos vauvalla on neuvola on isompi saatava hoitoon koska "ei siitä tule muuten mitään".



Tottumiskysymys siis :)

Kyllä lapsi on hoidettu ihan itse viimeiset kolme vuotta, paitsi kerran taisi täti hoitaa lasta sen aikaa että me vanhemmat pääsimme kahdestaan saunaan.

Ihan hyvin on mennyt, vaikka lapsi on ollut huono nukkumaan.

mutta ei ole muuta vaihtoehtoakaan. Teidän kannattaa antaa/ottaa sitä omaa aikaa, käydä yksin kaupassa, harrastuksessa, lenkillä, kylässä jne. Ja vuoroin nukkua hyvät yöunet.

Vaikeina hetkinä ajatelkaa kauaskantoisesti, nyt on rankkaa mutta "hujaus" vain ja lapsi/lapset muuttaa jo pois kotoa. Kohta on lapsenlapsiakin jo...