Miten selviätte vauvan kanssa, te, jotka asutte kaukana kaikista sukulaisista ja joilla

Eikö teillä ole ystäviä?? Meilläkin sukulaiset asuu kauempana jne, mutta me olemme rakentaneet oman turvaverkkomme hyvistä ystävistä. Me autamme heitä ja he meitä. Oli se sitten lastenhoitoapua, muuttoapua, "terapointia", ruoka-avustusta, ihan mitä vaan.

Toisen lapsen synnyttyä kaverini tuli meille viikonlopuksi, niin että sain nukkua 12 tuntia putkeen. Ja sitten kun hän tarvitsi kakun juhliinsa, niin minä tein sen.

Minusta ihan normaalia yhtelöllisyyttä. Mun mielestä on arveluttavaa, jos ei ole ketään.

k > rakennettu omaa turvaverkkoa ihan naapureista ja ystävistä.

minusta tuntuu, että tuo on viisaasti sanottu. Voi tosin olla helpommin sanottu kuin tehty, koska vauvan tulo muuttaa elämää niin radikaalisti ja turvaverkon rakentaminen vie aikaa.



Eri ihmisille sopii eri jutut, mutta itse koin tärkeäksi karsia elämästä kaiken ylimääräisen. Eli pyrin menemään nukkumaan heti kun vauvakin nukahti. Eikä niin, että olisin jäänyt viikkaamaan pyykkejä vauvan päiväunien ajaksi. Pyrin huolehtimaan vain kahdesta minimiasiasta: riittävästä hygieniasta ja ruuan saannista.



Kodin ulkopuoliset kontaktit piristää kummasti, eli pyri lähtemään voimiesi mukaan johonkin kissanristiäisiin. Perhekerhoon tms.



M

Mun vanhemmat on kuolleet , samoin miehen. Sisareni asuu 300 km päässä. Koliikkivaiheen ollessa pahimmillaan sainkin siskolta apua, menin heille viikoksi, sisko tai sen teinitytöt hoiteli vauvaa, että sain nukuttua. Muuten vauvan kanssa meni ihan hienosti, ulkoiltiin paljon, en jäänyt sisälle yksin.

että on pakko olla "super" jos ei ole muitakaan vaihtoehtoja.



Jos ei ole auttavia sukulaisia, eikä sopivia naapureita ja kaveripiiriäkin naftisti, on vaan pakko pärjätä yksin ja selvitä lapstensa kanssa omin avuin. Tai sitten käyttää maksullisia hoitopalveluita.

olen se, jolla omat vanhemmat asuvat 900km päässä. Mä en todellakaan ole mikään superäiti ja apua olisin tarvinnut monessakin kohtaa. Vaan kun ei ole mistä saada, niin minkäs teet. Mies vielä reissaa työkseen todella paljon, niin on sitä välillä itku silmässä kipeänä kolmea lasta hoitanut tms.

Nyt jo helpottaa, kun lapset ovat vähän isompia, mutta kyllä mä edelleenkin kaipaisin myös miehen kanssa sitä kahdenkeskistä aikaa. Tykkäisin käydä vaikka elokuvissa, teatterissa tms mutta kun ei niihin ole oikein mahdollisuutta. Kesällä on tulossa viikko luksusaikaa, kun äitini on koko kesän lomalla ja on pyytänyt pienimpiä lapsia heille lomailemaan. Eli laitetaan lapset lentokoneeseen ja mummin hoiviin :)

Eli aikansa kutakin, kyllä se joskus alkaa helpottamaan!!

Eikö teillä ole ystäviä?? Meilläkin sukulaiset asuu kauempana jne, mutta me olemme rakentaneet oman turvaverkkomme hyvistä ystävistä. Me autamme heitä ja he meitä. Oli se sitten lastenhoitoapua, muuttoapua, "terapointia", ruoka-avustusta, ihan mitä vaan.

Toisen lapsen synnyttyä kaverini tuli meille viikonlopuksi, niin että sain nukkua 12 tuntia putkeen. Ja sitten kun hän tarvitsi kakun juhliinsa, niin minä tein sen.

Minusta ihan normaalia yhtelöllisyyttä. Mun mielestä on arveluttavaa, jos ei ole ketään.

Kyllä meillä on ystäviä, naapureita ei juuri ole. Ystävät asuvat kymmenien ja satojen kilometrien päässä, he ovat lähinnä pääkaupunkiseudulla, josta itsekin olemme kotoisin. Ystävämme ovat sinkkuja ja uraihmisiä, heidän apunsa meille on jotakin muuta kuin fyysistä auttamista, se on kuuntelemista ja empatiaa. Tuntuisi todella erikoiselta viedä lapset 100 km päähän hoitoon ystävillemme, joita lapsemme eivät juuri tunne, 27 neliön jugend yksiöön neljä poikaa.

Haja-asutusalueella naapureita ei ole. Haja-asutusalueelle ostettua lastenhoitoa ei niin vain saa.

Turvaverkkojen puute tosin on meilläkin oma valinta, kun halusimme asua maalla, sen hinta oli ystävyys ja sukulaisuussuhteiden kauaksi jääminen.

Mekin asumme ulkomailla ja nuo vauva-ajat ovat jo takanapäin. Esikoinen on nyt 6-vuotias. Eipä ole ollut hoitajia. Elämään täytyy vain asennoitua eri tavalla, kuin jos olisi sitä turvaverkostoa. Omaa ja miehen kanssa yhteistä aikaa on lähinnä silloin, kun lapset ovat nukkumassa. Siitä vähästäkin vain täytyy osata nauttia.



Jospa tässä vielä jossain vaiheessa saisi jonkinmoista turvaverkostoa rakennettua - tosin taitaa lapset kasvaa isoiksi aikaisemmin ;)

Siis onhan se hienoa, että joku pärjää ja tykkää olla yksinäänkin, mutta ei se ole mikään syy mollata toisen tarvetta ja halua turvaverkkoon. :/



Mitä olen vastaavissa tilanteissa olleilta tutuilta kuullut ja mitä itse koen (vaikka meillä on jonkinmoinen turvaverkko), niin raskainta on nimenomaan se, kun lapset sairastaa eikä ketään voi pyytää apuun ja sitten taas se, ettei pääse ikinä miehen kanssa yhdessä vapaalle (esim. leffaan tai ravintolaan syömään), vaan aina vaan toinen menee. Useimmat pariskunnat kuitenkin haluaisivat viettää myös kahdenkeskistä aikaa eikä vain perheenkeskistä. Miksi tällainen halu olisi jotenkin tuomittavaa?

Kyllä meillä on ystäviä, naapureita ei juuri ole. Ystävät asuvat kymmenien ja satojen kilometrien päässä, he ovat lähinnä pääkaupunkiseudulla, josta itsekin

Haja-asutusalueella naapureita ei ole. Haja-asutusalueelle ostettua lastenhoitoa ei niin vain saa.

Turvaverkkojen puute tosin on meilläkin oma valinta, kun halusimme asua maalla, sen hinta oli ystävyys ja sukulaisuussuhteiden kauaksi jääminen.

itse päätimme tehdä lapsia ja itse ne myös hoidamme. Meillä ei ole tukiverkkoja, tai sanotaanko et mun vanhemmat asuu 400 km päässä ja miehen vanhemmat kuolleet. Miehen suku asuu 3000 km päässä, joten ei todellakaan pääse tänne lapsiamme hoitamaan.

Oma sisareni asuu suht lähellä, mutta hänellä on pienemmät lapset ku meillä joten vuoronperään autamme toisiamme tarvittaessa. ystäviä on kyllä, mutta ihan itse olemme lapsemme hoitaneet.

Meillä on kaksi lasta ihan pienellä ikäerolla, ihan tervejärkisinä on selvitty. Kun ei tee asiasta itse hankalaa niin selviää. Ei tee asioita vaikeaksi niin selviää.

Ottaa päiväänsä tietyt rutiinit ja rytmit, ottaa rennosti ja käy ulkona lasten kanssa. Välillä kumpainenkin vanhempi tuulettaa päätään, mikäs tässä.

Olisihan se kivaa mennä sinne rautakauppaan miehen kanssa kaksin, mutta kyllä se homma onnistuu niiden kitisevien lastenkin kanssa.



Sairastellessa (näitä normaaleja flunssia ja mahatauteja) kaipaisin eniten (aina töissä olevan) miehen apua, en isovanhempien tms. Vesirokkoputkessa olisi tietenkin ollut kätevää saada lapset tungettua jollekin sukulaiselle hoitoon. Tosin sukulaisetkin ovat arkisin töissä, vaikka asuisivatkin lähellä.



Meillä miehen kanssa yhteisiä menoja rajoittaa eniten miehen kiireinen työ. Lomapäiviä ei juurikaan ehdi pitämään, on työmatkoja ja pitkiä päiviä. Ei siis auttaisi lasten mummolaan vienti meidän yhteisiin reissuihin. Toisaalta en pieniä lapsia haluaisi yökylään jättääkään. Nyt toki kun pieninkin on jo 2 v niin voisi jonkun pienen reissun tehdä ilman jälkikasvua. Ollaan tosin miehen kanssa kerran oltukin risteilyllä 4 v sitten, jolloin esikoinen oli mummilassa. Skypen välityksellä isovanhemmatkin tuntuvat ihan tutuilta ja nähdäänkin useamman kerran vuodessa (jouluna ja kesälomalla ainakin).



En tiedä osaisinko "hyödyntää" sukulaisten apua vaikka lähellä asuisimmekin. Ainakin nyt tuntuu hieman oudolta kun sisko vie lapsensa monta kertaa viikossa mummilaan hoitoon. Lapsen kanssa kun ei voi käydä ruokakaupassa, siivota, käydä kylässä, olla "yksin" kotona kun mies on työmatkalla jne. Lisäksi tietenkin lapsi on vähintään kerran kuussa koko viikonlopun hoidossa (kuukauden ikäisestä lähtien). No, tuo on heidän tapansa, mitäpä se minulle kuuluu (paitsi mummi, eli äitini, valittaa minulle kuinka on niin väsynyt ja kiireinen pojan hoidosta eikä voi sopia mitään omia menoja kun pitää päivystää mahdollisen hoidontarpeen vuoksi). En ole kade, ihmettelen vaan ! ;)

täällä syrjässä asunut aina. Ekan lapsen kanssa meni aika vallan loistavasti, mutta kun lapsia tuli enemmän (nyt viisi) niin tuntuu että jotain apua sitä hieman kaipaisi. Oma syyhän tämä on, että paljon on lapsia. Ikäeroakin niin vähän, että hommaa riittää. Nyt huomaa, että todellakin vauvan kanssa pärjää, mutta isompien kanssa on hieman hankalaa.



Mulla mies ei ole kotona, kuin kaksi päivää viikossa, eikä sukulaisia ja tuttavia ole lähiseudulla. Lapsista on minulle seuraa, ja vanhin lapsi 8v tykkää olla paljon vauvan kanssa (ei tosin saa vielä vauvaa ns. hoitaa, mutta leikittämisestä on apua.

Välillä olis kyllä ihan kivaa, jos joku sukulainen olisi lähellä. Voisi edes yhden lapsista viedä hetkeksi hoitoon. Mutta tuskin enää edes osaisin olla ilman lapsia, ja osaisinko enää edes sitä "apua" pyytää. Näin ollaan pärjätty kuitenkin monta vuotta, ja asiat sujuu rutiinilla. Niin eiköhän tässä selvitä jatkossakin.

Miten selviätte vauvan kanssa? älytön kysymys mielestäni! Jos epäilet selviämistäsi, älä tee lapsia.



Meillä on kaksi lasta eikä minkäänlaista turvaverkkoa. Kun sain keskenmenon, esikoinen (vajaa 2 v silloin) piti ottaa sairaalaan mukaan, kun ei ollut ketään hoitajaa ja mies ei halunnut laittaa minua yksin matkaan.



asenteesta selviäminen on kiinni. Ja puolisojen pitää puhaltaa samaan hiileen ja auttaa toisiaan.

ei ole koskaan vapaata, eikä pääse juhlimaan. olis kait pitäny ajatella, ennekun vauvan tekee!!!!! Ap, taitaa olla uusavuton. Ei kait sitä pärjää!!! Huh...huh

ei ole koskaan vapaata, eikä pääse juhlimaan. olis kait pitäny ajatella, ennekun vauvan tekee!!!!! Ap, taitaa olla uusavuton. Ei kait sitä pärjää!!! Huh...huh

kukas tässä on juhlimisesta puhunut? Vai olisko susta mukavaa olla gynellä ja vanhempi touhuaa samaan aikaan pitkin lääkärin huonetta ja esikoinen karjuu kantokopassa????? Että on siinä juhlimisen halut kaukana, kun saisi edes joitain ASIOITA hoitaa rauhassa, tai että kun on 40-asteen kuumeessa, niin olisi joku apuna. Tässä ole kukaan ryyppäämään halunnut.

veljeni suosittelis sitä minulle, sanoi että halvemmaksi se tulee kuin avioero. Ja se on kyllä totta. Jonkun verran meni aikaa, mutta kyselemällä löytyi luotettva ja kiva lapsenhoitaja, joka tulee kotiin hoitamaan lasta.

Silloin tälööin päästään miehn kanssa yhdessä, ja koska lastenhoitaja on vielä lukiossa, niin ei sen tartte yli puolen yön hoitaa, kyllä siksi jo ehtii kotiin.

ei ole koskaan vapaata, eikä pääse juhlimaan. olis kait pitäny ajatella, ennekun vauvan tekee!!!!! Ap, taitaa olla uusavuton. Ei kait sitä pärjää!!! Huh...huh

kukas tässä on juhlimisesta puhunut? Vai olisko susta mukavaa olla gynellä ja vanhempi touhuaa samaan aikaan pitkin lääkärin huonetta ja esikoinen karjuu kantokopassa????? Että on siinä juhlimisen halut kaukana, kun saisi edes joitain ASIOITA hoitaa rauhassa, tai että kun on 40-asteen kuumeessa, niin olisi joku apuna. Tässä ole kukaan ryyppäämään halunnut.

Kyllä sitä vauvan kanssa pärjää, ihan siinä missä kaikki muutkin äidit. Vaikuttaa , et nää kyselijät on juuri tollasia jotka huomaa, ettei voi mennä ja olla niinkun haluaa vauvan kanssa. Kyllä sitä on naiset kautta aikain pärjännyt, miksei nyt? Säälittävää!

itselläni on niitä lapsia muitakin kuin se vauva ja kipeänä tarvitsisin apua. Juhlimaan olen päässyt ihan tarpeeksi, siitä ei ole kysymys.

ei ole koskaan vapaata, eikä pääse juhlimaan. olis kait pitäny ajatella, ennekun vauvan tekee!!!!! Ap, taitaa olla uusavuton. Ei kait sitä pärjää!!! Huh...huh

kukas tässä on juhlimisesta puhunut? Vai olisko susta mukavaa olla gynellä ja vanhempi touhuaa samaan aikaan pitkin lääkärin huonetta ja esikoinen karjuu kantokopassa????? Että on siinä juhlimisen halut kaukana, kun saisi edes joitain ASIOITA hoitaa rauhassa, tai että kun on 40-asteen kuumeessa, niin olisi joku apuna. Tässä ole kukaan ryyppäämään halunnut.

Kyllä sitä vauvan kanssa pärjää, ihan siinä missä kaikki muutkin äidit. Vaikuttaa , et nää kyselijät on juuri tollasia jotka huomaa, ettei voi mennä ja olla niinkun haluaa vauvan kanssa. Kyllä sitä on naiset kautta aikain pärjännyt, miksei nyt? Säälittävää!

Hyvin pärjää, ellei ole ihan avuton.

en ole valittanutkaan



täällä pyydettiin kertomaan ja olen sen tehnyt. Jos lukemasi ei miellytä, häivy



55