ABORTTI VS. LAPSI ............. AUTTAKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olen 19 -vuotias ja elämäni pahimmassa tilanteessa.
Tulin raskaaksi kihlatulleni helmikuussa, ja olen nyt 10. viikolla. Testin tehdessäni tunsin suunnatonta onnea - hymyilin lähes koko päivän. Lapsi on hankittu molempien omasta tahdosta, olen siis koko ajan tiennyt, mitä olen tekemässä.
Tiesin myös sen, että kihlattuni oleskelulupa Suomeen on vaakalaudalla.
Tulin raskaaksi juuri oikeaan aikaan, mikäli asiaa ajattelee tältä kantilta. Minua ei siis ole huijattu, sillä tiedostan realiteetit.
Uskoin olevani valmis kantamaan vastuun uudesta ihmisestä, ja vakaa aikomukseni on myös hakea ammattikorkeakouluun heti, kun lapsi on sopivan ikäinen.
Pahin oli silti edessä - vanhempani saivat tietää raskaudestani, joten en edes ehtinyt itse asiaa kertomaan. Kaikki usko itseeni on romuttunut heidän reaktionsa myötä. Joko teen abortin tai lähden talosta, enkä ota avaimia mukaani, he sanovat. He kiristävät minua raskaudenkeskeytykseen kaikin mahdollisin keinoin. Minua on kuulemma " käytetty hyväksi, huijattu, pidetään lapsentekokoneena, pilaan elämäni, en voi koskaan enää mennä kouluun, minusta tulee sossupummi, yksinhuoltaja ja huono äiti".
Olen tullut vainoharhaiseksi ja alkanut miettiä, josko kihlattuni ei arvostakaan elämääni ja unelmiani, vaikka hän muuta vakuuttaakin. Toisaalta itsehän olen koko ajan tiennyt, mitä olen tekemässä, ja lapsi on myös aina kuulunut unelmieni joukkoon. Toivon, että olisin seurannut järkeä enkä pelkkiä tunteitani, kuten nyt olen näemmä tehnyt. Raskauden tultua ilmi on se aihettanut pelkkää surua vanhemmilleni, jotka syyttävät minua kaikesta mahdollisesta ja ovat saaneet yhden lisäsyyn inhota poikaystääni, jota eivät ulkomaalaisuuden vuoksi muutenkaan hyväksyneet perheeseen. Väleissä emme kuulemma vanhempieni kanssa enää ole, ellen sitten tee " kaikkien kannalta parasta ratkaisua".
Tunnen itseni tyhmäksi, kusetetuksi ( vaikka tiedän kaiken poikaystäväni tilanteesta), ja olen ruvennut ajattelemaan, että ehkei minun olisikaan tullut hankkiutua raskaaksi niin itseni, mutta myös hänen vuokseen.
Vanhempani ovat saaneet minut tuntemaan itseni syylliseksi kaikkien pahaan oloon, vaikka oma oloni on varmasti kaikkein hirvein. Olen täysin hukassa enkä tiedä, tulisiko minun päätyä aborttiin vai pitää lapsi.
Te, nuorena lapsenne saaneet, oletteko koskaan katuneet ja tunnetteko menettäneenne unelmanne ja päämääränne? Tuntuuko, että jotakin on jäänyt elämättä lapsen tultua?
Vaikeinta on se, että vanhempani kiristävät minua rakkaudellaan. Jos menen aborttiin, kaikki on taas hyvin, jos en mene, he eivät halua nähdä minua enää. Poikaystäväni on aborttia vastaan, mutta sanoo, ettei kuitenkaan hylkäisi minua, mikäli siihen päätyisin. Yhdessä olemme ajatelleet lasta ja iloineet raskaudesta sen vähän, mitä olen uskaltanut/viitsinyt iloita kaiken tämän keskellä. En siltikään tiedä, onko mikään, mitä tunnen, enää aitoa.
Pelkään, että tulen katumaan päätöstäni pitää lapsi, enkä siten onnistu äitinä.
Kommentit (9)
Kerron omasta kokemuksestani.
Tulin raskaaksi 18 vuotiaana, kesken lukion. Lapsen isän kanssa ei suhde ollut vielä vankalla pohjalla, vasta vuoden oltiin seurusteltu. Mutta minä olen aina tiennyt että lapsia haluan vaikka miestä en koskaan löytäisikään. No rakastuneita olimme ja halusimme molemmat tämän lapsen. Sydäntä riisti kun edes ajatteli aborttia! Ainut asia siis mistä olin varma sinä aikana oli että lapsen haluan, millään muulla ei ole väliä. Ja koskaan en ole katunut! Kävin lukion loppuun lapsen synnyttyä ja ihan ok paperit sain. Lapsen kanssa oli niin ihanaa että miehen kanssa halusimme toisen heti perään! Nyt on 12v kulunut ja meillä on 4 lasta. Asumme maalla omakotitalossa. Ammatin olen opiskellut ja töissäkin ollut välillä. Nyt opiskelen työn ohella ammattikorkeakoulussa. Matkustelu on meille tärkeää ja tämä onnistuu vallan mainiosti lasten kanssa. Kallistahan se on mutta ah niin ihanaa! Miehen kanssa käymme välillä kahdestaankiin pidennetyillä viikonlopuilla. En todellakaan tunne menettäneeni mitään vaan olen saanut kaiken ja enemmänkin! Tuttavapiirissäni on kuitenkin niitäkin jotka eivät ole äitinä viihtyneetkään kovin hyvin. Mutta kyllä se elämä heilläkin rullaa eteenpäin. En siis voi sanoa mitä sinun tulisi tehdä. Omasta elämänasenteesta se on kiinni tunteeko lapsen taakaksi vai ei. Ei siitä onko lapsi itkuinen vai ei, onko rahaa vai ei. Niin, köyhiä oltiin kyllä sillon kun ensimmäinen lapsi syntyi! Mutta olin tottunut vaatimattomaan elämään joten siksi se kai ei ollut niin vakavaa... Kolikoita säästettiin että päästiin lasten kanssa pikku kesälomareissulle särkänniemeen :D Mutta onnellisia oltiin silti.
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Kuinka hyvin tunnet miehen todella? Sinä olet hyvin nuori, elämällä on vaikka mitä mahdollisuuksia. Ymmärrän jossain mielessä vanhempiasi, ehkä he toivovat, että olisit katsellut enemmän ympärillesi ja tutustunut aikuiseen itseesi ennen kuin teet mitään "peruuttamatonta". Oletko varma, että haluat olla luppuelämäsi kyseisen miehen kanssa?
Itse seurustelin 18-vuotiaana miehen kanssa, jota vanhemmat vastustivat kiivaasti. Minä olin suuttunut heihin. Jälkeenpäin ymmärsin, miten oikeassa he olivatkaan. Mies olisi ollut ns. huono valinta; alkoholia ja hanttihommia yms. Aikuisilla ihmisillä on elämässä pitempi perspektiivi ja nähty kaikenlaista. Joskus vanhempia kannattaa kuunnella, vaikka tuntuisi, että ovat väärässä.
Olen itse viiden lapsen äiti. Sydäntä viiltää kertomuksesi, silti olen sitä mieltä että olet täysi-ikäinen ja valmis ottamaan vastuun elämästäsi. Minusta vanhempasi tekevät väärin ! Ja uskoisin heidän heltyvän kunhan aikaa vähän kuluu.
Mieti tarkkaan kuinka jaksat lapsen kanssa jos vaikka joudutkin eroon miehestä, onko sinulla muuta turvaverkko siis kavereita, tätejä tai setiä ? Helppoa se ei ole, mutta kenelläkäs sitten olisi helppoa,jokainen kohtaa jotain elämässään mikä ei ihan helpolta tunnu. Miltä tuntuisi lopunelämää miettiä, millainen lapsesta olisi tullut? Vaikka tekisit abortin, kannat sitä lopunelämäsi sisälläsi.
Minä rohkaisen sinua valitsemaan lapsen, tunnut viisaalta nuorelta naiselta ! Tee oma päätös ilman vanhempien tai miehen mielipidettä ! Voimia sinulle !
Ymmärrän vanhempiasi. He ovat kaavailleet sinulle "loistavaa" tulevaisuutta. Ensin ammatti ja työ, sitten vasta perheen perustaminen. Ja edelleen ulkomaalaisia kohtaan on ennakkoluuloja, monilla meillä. Mutta abortti jättäisi sinun mieleesi lähtemättömän jäljen. Lukemattomat nuoret naiset Suomessa pärjäävät pienen lapsen kanssa. Tiedän jopa naisia jotka ovat adoptoineet ulkomailta lapsen, ilman miestä. Sosiaaliturva on hyvä. Päivähoito tulee olemaan ilmaista kun aloitat opiskelun. Kannustaisin sinua pitämään lapsen. Varmistele että sinulla on ystäviä tai sukulaisia jotka auttavat tiukan paikan tullen. Ja ellei ole, neuvolan kautta saat tietoa erilaisista vertaistukiryhmistä(esim nuoret ensisynnyttäjät). Tsemppiä sinulle! Pärjäät varmasti.
Vanhempasi taitavat olla aikamoisessa tunnekuohussa. Ehkä ovat muutenkin helposti häilyväisiä luonteita. Yleensähän lapsia tuetaan kaikin tavoin tekivätpä mitä tahansa. Tiedän yhden vastaavan tapauksen, ja siinä lapsenlapsi on nykyään isovanhemmille NIIN tärkeä. Tunteet siis tasaantuivat ja järki sai tilaa. Kärsivällisyyttä sinulta kyllä vaaditaan. Ja äitiyden kyllä oppii, jos vain asenne on oikea. Siihenkin tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Raskaana ollessa tunteet ovat herkässä joten ymmärrä myös itseäsi.
Onnittelut lapsen johdosta! Reaktiosi lapseen oli aivan terve ja luonnollinen. Uskon, että tulet olemaan lapsen kanssa onnellinen ja pärjäät oikein hyvin, vaikka jäisit yksinkin.
Et ole riippuvainen muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään. Vanhempasi toimivat väärin. Heillä ei ole oikeutta elää sinun elämääsi. On luonnollista, että nainen tulee raskaaksi. Niin on Jumala tarkoittanut. Ole nyt rohkea ja menkää naimisiin miehesi kanssa.
Olen itse saanut kuusi lasta, enkä ole elämääni menettänyt lasten myötä. Olen opiskellut kaksi ammattia ja ollut työelämässä vuosia. Ei ne lapset elämää pilaa, vaan rikastuttaa!
Ole rohkea ja onnellinen. Etsi tervettä ja sinua tukevaa seuraa. Anna anteeksi vanhemmillesi. Omalla tavallaan he yrittävät ajatella sinun parastasi, mutta eivät oikein osaa.
Älä tee aborttia. Olen itse tehnyt nuorena ja siitä on jäänyt vain tosi paha olo.
Kyllä sinä pystyt siihen!
Hei, minä sain esikoiseni kun olin 20v (odottamaan häntä rupesin 19v), Hankalaa oli koska mies lähti samantien kun oli kuullut raskaudesta, vanhempani hyväksyivät asian pikku hiljaa (myöhempien raskauksien kohdalla on äitini ollut alkuun sitä mieltä ettei halua olla tekemisissä, mutta pikku hiljaa on kaikki aina järjestynyt ja viimeistään kun vauva on syntynyt ovat isoäidin tunteet heränneet ja nykyään on ihan hyvät välit :)
Älä liikaa mieti vanhempiasi, tämä on sinun lapsesi! Asunto asiat yms. kyllä järjestyvät, ja opiskeluja voi hyvin jatkaa myöhemminkin :) Vanhempasi taitavat olla aika shokissa, anna heille aikaa. Itselläni on nykyjään 4 lasta ja jokaisesta olen todella onnellinen! Helppoa ei lapsen kanssa ole, mutta jos itsellä halua on niin kyllä lapsi antaakin paljon ja hoitoapua voi hankkia muutakin kautta.
Usko itseesi, raskaus aikana tunteet ovat muutenkin sekaisin eli pyydä neuvolasta yms. keskustelu apua. Pärjäät varmasti hyvin lapsen kanssa ja sinusta tulee hyvä äiti, aivan varmasti. Jokainen äiti joka välittää lapsestaan ja haluaa tätä on hyvä äiti :) Tsemppiä sinulle, vanhemmat eivät voi tehdä päätöksiä sinun puolestasi, sinun pitää tehdä ne itse! Vanhempasi toimivat täysin väärin yrittäessään manipuloida sinua! En itse äitinä edes pystyisi luopumaan omista lapsistani mistään hinnasta (vaikka he tekisivät mielestäni täysin vääriä ratkaisuja).
Pidä lippu korkealla ja yritä jaksaa! Hanki oma asunto jos vielä asut vanhempiesi luona (kyllä he ajan kanssa antavat sinulle anteeksi, kun näkevät miten hyvin oikeasti pärjäät lapsen kanssa, ja kuinka suloinen vauva on :) )
Toivottavasti tästä sepustuksesta nyt on jotain apua. Minä en ainakaan olisi suostunut tekemään aborttia ja nyt 9vuoden päästä olen siitä todella onnellinen, minulla on aivan ihana 9v poika joka on fiksu ja avulias ja ihana. Älä luovu unelmistasi. Kyllä lapsen kanssakin voi vielä tehdä monenlaista, vaikka se hieman rajoittaakin. Ei se elämää pilaa millään lailla :)
Itse aloin odottamaan poikaani kun olin 19 ja meni välit poikki vanhempiini. Kuuntelin ihmisien mielipiteitä ja kaikki sanoi että kuuntele sydäntäsi ja tee päätös. Koska ikinä ei vanhemmat tule vihaamaan sinua vaikka pitäisitkin lapsen. Sitä saattaa nyt jatkua vielä pitkään mutta lapsenlapsi on aina rakkaampi kuin oma ;) Näin on ainakin meillä käynyt. Ja olet kuitenkin täysi-ikäinen ja saat tehdä päätökset aivan itse. Joten muuta en voi sanoa kun että kuuntele itseäsi ja etenkin sydäntäsi. Jätä vanhempasi ja miehesi sivuun tästä koska sinä kannat kropallasi 9kk lasta ja kasvatat sen pääasiassa. Joten kuuntele sydäntäsi. =)
=)
Onnellinen äiti
Yritä unohtaa vanhempasi (ja jopa lapsesi isä) ja mieti mitä itse tahdot. Vaikka itse sain ensimmäisen lapseni 27v. niin tiedän paljon äitejä jotka ovat saaneet lapsensa 19v. ja jopa nuorempana. Jos päätät pitää lapsen,niin pärjäät varmasti. Opiskella voit kyllä myöhemminkinja, jos saat opiskelupaikan, voit koulun aloittamista lykätä vuodella ja kahdella,sitten kun opiskelet on lapsesi oikeutettu tarhapaikkaan.Sosiaalitoimisto ja kela jeesaavat asunnon ja toimeentulon suhteen, on olemassa erilaisia perhekahviloita äideille ja lapsille josta on mahdollista saada laspenhoitoapua tarvittaessa. Äitiysneuvolassa neuvotaan myös. Vanhempasi tekevät mielestäni väärin kiristäessään sinua, varmasti heidänkin sydämet heltyvät vatsasi kasvaessa ja lapsen syntyessä. Jos teet abortin selviät varmaan siitäkin,toisille nuorille ja vanhemmillekkin se on kuitenkin jättänyt kyllä kaihertavan ikävän tunteen joka olisi hyvä työstää jollainlailla läpi. Vaikean päätöksenedessäolet, mutta yritä miettiä sitä mitä itse tahdot. Voimia sinulle.