Kuinka ennen pärjättiin kun oli 6-9 lasta

Ennen oli koko suku auttamassa

No vaikka sillä tavalla, että niitä lapsia ei hoidettu samalla tavalla kuin nykyään. Mun äiti muisteli juuri kaikenlaisia juttuja omasta lapsuudestaan. Heillä lapsista pidettiin huolta paremmin kuin monessa muussa perheesssä, olihan heillä kotona mummo, mutta kyllä pienetkin lapset olivat ihan keskenään ulkona, ja isommat sisarukset joutuivat hyvin pieninä vastaamaan nuoremmista. Ei ollut ollenkaan tavatonta, että vaikkapa kolmevuotias ja vauva olivat keskenään tuvassa, kun vanhemmat olivat töissä. Lapsia tietenkin kuoli kaikenlaisissa onnettomuuksissa paljon enemmän kuin ennen. Jopa minun lapsuudessani 80-luvulla lapset kulkivat jo aika pieninä yksin ja ylipäätän ulkoilivat yksin.

samaa tulin kommentoimaan kuin kakkonen. nykyään on isovanhemmatkin ehkä töissä tai asuvat kaukanakin. ja saattaa muukin sukua asua. nykyään ollaan hyvin yksin.

Mutta siis eivät ne äidit tietenkään aina jaksaneet, lapsenmurhiakin tehtiin ennen huomattavasti nykyistä enemmän.

3

No ennen niitä lapsia hoidettiin vähän vasemmalla kädellä. Ukkini on kertonut, että kun heidän perheeseen syntyi nuorin lapsi, vauvan kehtoon sidottiin naru. Isosisaruksille (n. 4-9 v) jaettiin vuorot huolehtia narusta ja kehdon keikuttamisesta yöaikaan. Tämä siksi, jotta äiti saisi nukkua mennäkseen aamulla navetalle. Ei taitaisi oikein olla soveliasta nykyään.

Lapset menivät siinä sivussa. Varmaan isommat hoitivat pienempiään, ja jo ihan pienet saatettiin jättää keskenään. Ja ei varmasti silloinkaan jaksettu aina niin hyvin. Varmasti on äitejä yhtälailla väsyttänyt yö valvomiset, ja lapset saanut herkästi tukkapöllyjä yms. kun ovat vanhemmat ollut väsyksissä.

Kovalla työllä. Eipä sitä silloin istuttu tähän aikaan "päivästä" koneella kuuman teekupposen ääressä ja suunniteltu, että "pitäis nousta tästä hommiin".

Oman isäni lapsuudenperheessä oli 8 lasta, isäni oli heistä nuorin. Vanhimmalla ja nuorimmalla 20 vuotta ikäeroa. Vanhemmat sisarukset hoiti pienempiä silloin kun äiti oli muissa puuhissa. Heillä ei ollut eläimiä tai mitään sellaista, mutta pyykit pestiin käsin, vesi kannettiin pihakaivosta sisään, hella lämmitettiin puilla, pihavajassa oli huussi. Ja isäni on siis syntynyt 68 :D Isoisäni asui mummon kuoltua ja lasten muutettua kotoa vielä 2000-luvun alussa tuossa samassa talossa, jossa ainut "hienous" oli sähköt. 

Mutta enivei. Sisarukset auttoi ja siihen aikaan lasten annettiin olla vähän vapaammin. Oli ihan ok että 12v sisko vei pikkuveljen pyörän tarakalla eskariin. Myös muuten käytännöt oli vähän erilaisia. Isäni perhe asui joen rannalla ja koska lapsia ei ollut aikaa opettaa uimaan, eikä kunnolla vahtia etteivät mene rantaan, isäni kertoi että heitä peloteltiin vaikka millä veden ukoilla jotka syö pieniä lapsia, niin etteivät varmana menneet lähellekkään vettä :D

Mä olen syntynyt 1950-luvulla maalaistaloon. Tosin meitä oli "vain" neljä lasta. Mutta kaikki sujui niin, että vanhemmat tekivät älyttömästi töitä. Lehmiltä ei saa yhtään vapaapäivää vuodessa, vaan navettaan on mentävä joka aamu ja joka ilta muutaman tunnin lypsy- ja siivousurakalle arjet ja pyhät. Keväät, kesät ja syksyt olivat peltotöiden takia tietysti vielä ankarampia.

Ja tosiaan pyykit pestiin käsin, tiskattiin käsin, ei ollut vielä muitakaan kodinkoneita. Eikä ollut myöskään sukua auttamassa, kaikilla sukulaisilla oli omat työnsä. Mutta selvittiinpä vain, vanhemmat ihan täysjärkisinä. Tosin se oli erilaista kuin nykyään, että lapset olivat työssä mukana niin pienestä kuin kykenivät. Oli itsestään selvää, että mä vanhimpana hoidin nuorempia ja itsestään selvää, että pienestä pitäen kitkettiin rikkaruohot kasvimaalta, kykittiin harventamassa juurikkaita kesä- ja heinäkuu ja poimittiin marjoja elokuu.

Mutta siihen aikaan oli totuttu siihen, että elämän täytti työn. Kun se oli kaikilla muillakin niin, ei kukaan osannut muuta kaivata.

Isoisoäitini ratkaisi homman nukuttamalla lapsia jatkuvasti. Minä kun synnyin, niin oli kuulemma äidilleni neuvonut että pitää rättiä silmilläni niin luulen että on yhä yö ja jatkan unia niin äitini voi tehdä kotitöitä :D Muutenkin lapsia ei rohkaistu juuri konttaamaan tai kävelemään, lapset pidettiin selällään kehdossa niin niistä oli helppo huolehtia. Isoisäni (88v) juuri ihmetteli minun lastani kuinka nopeasti hän oppi pitämään päätä pystyssä vauvana ja myöhemmin kävelemään jne. Ei hänen lapset olleet noin jämäköitä, ne olivat paljon pidempään velttoja vauvoja. Ihmekkös tuo, ei niitä kukaan pitänyt sylissä kuin syömisen ajan.

Ennen ne lapset tekivät sitä TYÖTÄ pienestä pitäen. Siis jo alle kouluikäisenä vaadittiin lasta tekemään niitä maatilan askareita, joihin tämä kykeni. Ja silloin lapset kykenivät, koska heille opetettiin ja sitä työntekoa vaadittiin jopa tuntitolkulla päivittäin. Lapset eivät olleet vain rasite, vaan heistä oli konkreettista apua koko perheen selviytymiseen heti taaperoiän jälkeen.

Nykyään lapset istuvat pahimmillaan yli 18-vuotiaaksi sohvalla, eivätkä osaa silloinkaan tehdä muuta käsillään kuin pelata pleikkaa ja näppäillä puhelinta.

Elämä oli vaatimatonta, ei ollut niin paljon kaikkea mitä "olisi pitänyt" olla ja tehdä. Tehtiin se mikä oli välttämätöntä; kotityöt, navettahommat, lastenhoito. Ei tarvinnut sisustaa kotia ja hoitaa puutarhaa, johon oli malli otettu puutarha- ja sisustuslehdistä. Ei tarvinnut yrittää näyttää hyvältä ja seksikkäältä, kunhan kävi saunassa ja kampasi hiukset. Lapsia ei tarvinnut niin hirveästi kasvattaa ja treenata itsevarmoiksi pärjääjiksi, fiksuiksi kympin oppilaiksi. Lapset hoituivat siinä kaiken tohinan ohessa, isommat hoitivat pienempiä, mummot katsoivat pienten perään, kun asuivat lähellä, ehkä samassa taloudessa. Lapset kulkivat ja olivat myös paljon itsekseen.

Ei tarvinnut ehtiä salille ja jumppaan ja lenkille, töitä tehdessä tuli riittävästi liikuntaa. Seksileikit olivat siinä kun lauantai-iltana saunan jälkeen purettiin viikon paineet. Ei ollut aikaa vievää telkkaria tai nettiä, vapaa-aikana kyläiltiin ja samalla kudottiin sukkaa. Siinä tuli hupi ja hyöty ja sai samalla vertaistukea. Ainakin maalla oltiin yhteisöllisiä; oli iltamia, tupailtoja, koululla joulujuhlat ja äitienpäivät, naapuria autettiin, pidettiin talkoita, kyläiltiin, kyläkaupassa rupateltiin kauppiaan ja muiden asiakkaiden kanssa. Elämä oli yksinkertaista ja kaikilla suunnilleen samanlaista, eikä nähty telkkarista ja netistä, miten pitäisi elää ja olla. Ei ollut suuria odotuksia eikä vaatimuksia. Ja olihan se sitäkin, että oli pakko jaksaa, ei ollut psykologeja ja muita auttajia.

Ja kyllä ennenkin tapahtui kaikenlaista. Meidän kylällä eräs mies teki itsemurhan, toinen pariskunta erosi, koska mies hakkasi vaimoaan. Kolmas mies oli juoppo. Mutta siis kyllä pajon vähemmän ongelmia tuntui olevan kuin nykyään. Jotenkin ymmärrettiin, että väsymys ja vaikeudet nyt vaan kuuluu elämään. Pariskunnat pysyivät yhdessä vaikeuksista huolimatta, ei tosiaan erottu siksi että "kasvettiin erilleen". Eroon oli aina joku todella painava syy; väkivaltaisuus, alkoholismi tai pettäminen. Vaikka avioliitossa olisikin vaikeaa, niin yleensä kahdestaan on kuitenkin helpompaa kuin yksin.

Ehkä ihmiset olivat tuolloin jotenkin sitkeämpiäkin, jaksettiin vaikka oli raskasta, oli totuttu siihen. Nykyään halutaan nauttia elämästä. Onko elämä sitten nyt parempaa? Joiltain osin varmaan on, mutta kyllä menneessä ajassakin oli paljon hyvää. Harmi, että kun on haluttu helpompaa elämää, on samalla menetetty esim. tuo yhteisöllisyys.

^ Totta, lapset edustivat ihan konkreettisesti työvoimaa perheessä. Mä sain vanhimpana heti opetella esimerkiksi ajamaan traktoria, kun meille sellainen saatiin, vaikka tyttö olinkin. Nuorin oli meillä poika ja taisi sitten ajaa sitä traktoria kymmenvuotiaasta eteenpäin. Itse muistan saaneeni ensimmäisen "kesäloman" ylioppilasvuotenani, toisin sanoen sain kesätyön baariapulaisena lähikaupungista, eikä tarvinnut tehdä maatilan töitä kuin vapaapäivinä.

Mutta ei se silti mitään orjatyötä eikä lasten riistämistä ollut vaan samalla oppimista elämää varten. Oli ihan luonnollista, että jokainen touhusi töissä mukana ikävuosiensa ja osaamisensa mukaan. Kyllä siitä on ollut aikamoinen hyöty elämässä, että oppi esimerkiksi laittamaan ruokaa, leipomaan ja siivoamaan jo alakouluikäisenä. Ei ollut vaikea siirtyä itsenäiseen elämään opiskelemaan lähtiessä.

t. nro 10

Mä vahdin minun 3-v serkkua pihaleikeissä, itse olin 5 ja siitä sitten eteenpäin siihen asti kun oli itse 5. Meillä päin oli joku sääntö, että 5-vuotias saa olla yksin ulkona.  Tänä päivänä lasuilmoitus jo yhdestä kerrasta. Miehen kotona on ollut 9 lasta. Vahnin ollut 16 nuorimmaisen syntyessä ja lapsia on vaadittu hommiin heti kun seisomaan nousevat. 

Minun sukuni on siinä mielessä luuserisukua, että heistä kukaan ei ole jaksanut jatkuvaa raskasta työtä, aliravitsemusta, sotaa, sotavammoja, vuoden välein syntyneitä lapsia, anemiaa, köyhyyttä ja huolta. Eivät minun sukuni naiset ole olleet mitään punaposkisia, onnellisia emäntiä ja miehet reippaita ja suoraselkäisiä isänmaan toivoja. He ovat olleet nääntyneitä, äkkipikaisia, väkivaltaisia, viinaan ja hotapulveriin meneviä, huolen ja toivottomuuden täyttämiä ihmisiä. Lapsia on pyöräytetty letistä ja niskavilloista milloin mistäkin syystä, kun ei olla jaksettu. Jokaisen perheen lapsilla on vammoja, jotka on syntyneet siitä että on annettu jo pienille lapsille käteen kirvestä ja puukkoa, että teehän oma osasi, ja lasten välillä on ollut aikuisenakin paljon kaunaa siitä, että kun isommat ovat käytännössä kasvattaneet ja hoitaneet ne pienemmät, niin ne kasvatuskeinot on olleet sitten sen mukaisia. 

Viimeksi edesmenneen sukulaisen hautajaisissa muisteltiin vainajan elämää suurperheen äitinä.  Päälimmäisenä muistoista oli vainajan raskas elämä, jatkuvat murheet ja vastoinkäymiset. Lapset muistelivat, kuinka usein öisin heräsivät äitinsä hiljaiseen itkuun, kun tämä ei vaan enää jaksanut. En minä näe siinä mitään elämässä mitään ihailtavaa, vaikka oli ihailtavaa että hän jaksoi elää sitä elämäänsä. Olisin toivonut hänellekin paremman elämän. Ja se elämä olisi ollut parempaa, jos ruokittavia suita ja sitä kautta työtä olisi ollut vähemmän, ja rahaa ja lepoa enemmän.

15 lisää, että miehen sisarukset ovat riitaista porukkaa ja osa ei ole missään väleissä keskenään. 

Ei kaikilla ollut. Osattiin sitä ennenkin harrastaa selibaattia yms. Ja oli ennenkin ihmisiä, jotka eivät saaneet lapsia ollenkaan.

Anoppi otti pienimmän navettaan mukaan. Sitä varten oli semmoisia tuoleja missä oli reikä keskellä. Lapsi ei päässyt siitä lehmien jalkoihin ja oli äidin valvonnassa.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 08:43"]

ja maatilan työt, aamu-iltalypsyt, pyykinpesu käsin jne? Kun nykyään tuntuu olevan monella jo yhden lapsen kanssa haasteellista, ei saa nukkua, väsyttää, vaikka kaikki elämässä on viimeisen päälle tehty helpoksi ja automatisoiduksi? Ihan vain kunnioituksella entisajan äitejä kohtaan ihmettelen, minuakin väsyttää jo yhden lapsen kanssa :)

[/quote] Minua väsyttää syöpähoidot ajoittain, ei 9 lastani.

Emmeköhän me ihmiset ole kaikki keskenämme erilaisia - ja olleet sitä ennenkin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:27"]

Ei kaikilla ollut. Osattiin sitä ennenkin harrastaa selibaattia yms. Ja oli ennenkin ihmisiä, jotka eivät saaneet lapsia ollenkaan.

[/quote]

Äitilläni on yksi veli, isälläni oli perheessä neljä lasta, kahden vuoden välein. 30-luvulla syntyneitä.