Talon rakentaminen alkaa - AHDISTAA!!!

Jos se yhtään arveluttaa, kannattaa miettiä rehellisesti haluaako asua vuosia epämieluisassa paikassa. Ihana talo ei välttämättä korvaa sijaintia.



Ja kun joku kommentoi, että aina talon saa myytyä, niin noin ei todellakaan ole. Tai ehkä saa, joskus lopulta, johonkin hintaan, mutta ei yleensä kovin nopealla aikataululla. Parempinakin aikoina omakotitalon myyminen voi viedä pitkään ja erityisesti jos sijainti on jossain syrjässä, ostajaehdokkaita on aina vähemmän. Tälläkin hetkellä täällä meillä päin on syrjäkulmilla sijaitsevia taloja myynnissä joukoittain ja monet ovat olleet vuodenkin verran jo.

Tälläkin hetkellä täällä meillä päin on syrjäkulmilla sijaitsevia taloja myynnissä joukoittain ja monet ovat olleet vuodenkin verran jo.

Eikös ap kirjoittanut että 10 kilsan päässä jostain keskuksesta? Se nyt ei ole vielä mitään.

...ja ehdottomasti vaikenta on parisuhteessa ollut aika kun talo on jo valmistunut. Sitä on todella kovat odotukset tulevasta. Onnellinen perhe upouudessa talossa, kaikki on seesteisen ihanaa. SItä tuntee itsensäkin jotenkin uudestisyntyneeksi : )



Mutta hetken päästä todellisuus iskee päälle; talo ei ehkä ole ihan valmis kun muutetaan (meillä olivat onneksi molemmat), mies ei enää millään jaksaisi rakentaa ja puristaa viimemetrejä ja vaimo nalkuttaa ja hoputtaa, piharakennukset pitäisi vielä tehdä, piha laittaa sekä myös tehdä muut jokapäiväiset pientaloasumiseen kuuluvat työt....



Tästä alkaa aika jolloin parisuhdetta vasta koetellaan (ei toki kaikilla), ja usein se tulee täysin yllättäen. Mutta jos tästäkin selviää, oman kodin rakentaminen on yksi elämän tärkeimmistä virstanpylvistä. SInua kehottaisin kyllä vielä tarkkaan harkitsemaan. Usein se talonsuunnittelu ja rakentamisen aloitus on vielä ihanaa aikaa...



T: Kolmattakin talonrakennusprojektia miettivä

Olen itsekin panikoivaa sorttia ja tiedän tunteesi. Aina isomman muutoksen alkumetreillä (uusi työpaikka, kihloihin meno, paikkakunnan vaihto, raskaus) olen panikoinut ja tosissaan miettinyt, että onko tämä nyt OIKEASTI sitä mitä haluan?



Pikku hiljaa olen oppinut tuntemaan itseäni ja nyt jo tiedän (ja mieskin tietää), että moinen panikointi vain kuuluu luonteeseeni, ja osaan suhtautua siihen hieman kevyemmin. Tietysti pari yötä tulee aina valvottua ja vatvottua päätöksen kanssa, mutta osaan jo odottaa päätöksen kanssa kunnes pahin paniikki menee ohi. Kertaakaan en ole vielä tehtyä päätöstä katunut.



Kehoittaisin siis ottamaan rauhallisesti. Älä tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Talon rakentamispäätöstä ei varmasti tehty yhdessä yössä, joten ei hommaa kannata myöskään viheltää poikki yhden yön miettimisen perusteella. Yritä keskustella miehesi kanssa, tai jos et usko hänen ymmärtävän niin jonkun hyvän ystävän kanssa.

suuren kaupungin keskustasta. Eli ap asuu todellakin ilmeisesti maalla.

meille on juuri aloitettu rakentamaan ns avaimet käteen taloa ja tontti on juuri siellä mistä minä halusinkin. En panikoi, mutta kyllä minuakin huolettaa lainanotto, ison talon ja pihan hoito,uusiin naapureihin tutustuminen jne. silti en halua perääntyä, haluamme katsoa miten meidän käy. suuria riskejä ei ole ilmassa tällä hetkellä, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.



10km ei mielestäni ole pitkä matka kylille, jos on auto käytössä. Jos taas teillä ei ole naapureitakaan lähellä, sinulle ja lapsille kavereita, niin se on jo paljon suurempi miinus minun mielestäni.

Eli 10 kilometriä kyliltä todennäköisesti tarkoittaa kuntakeskusta. Riippuen paikasta ei toi ole hirveän pitkä matka. Jos kuntakekus on joku 1000 ihmisen pikkupaikka korven keskellä niin sitten toki.

Sori vaan Melba, mutta oliko sinulla itsellä kokemusta rakentamisesta?



Itse muutettiin 1,5 vuotta sitten uuteen taloomme.

Nuo ap:n tuntemukset on ihan normaaleja mietteitä. Jokainen täysijärkinen on miettinyt ennen rakentamispäätöstä tarkoin rakentamisen järkevyyden. Älyttömämpää on enää tuossa vaiheessa alkaa päätöstä pyörtämään. Pitää luottaa siihen että on tehnyt oikean ratkaisun. Ihan samalla lailla useimmat miettiin kun pitkään toivottu lapsi ilmoittaa tulostaan, että oliko raskaus ihan järkevää...



Rakennusaika on rankkaa, mutta siitä selviää kun ei ota asioita liian tosissaan.

Jo alusta asti kannattaa ottaa asenne, että jotain menee varmasti pieleen mutta kaikki on hoidettavissa.

Meillä ainakin sattui ja tapahtui vaikka oltiin niin hyvin kaikkeen valmistauduttu etukäteen. Naapurit ihmettelivät että miten jaksan hymyillä vaikka vastoinkäymiset seuraavat toistaan koko rakennus ajan, mutta kun ei asiaa ala turhaan murehtimaan vaan hoitaa jutun pois alta niin hommat ei ala liikaa painamaan.

Ekan talon kanssa tuota ongelmaa ei ollut mutta toisella kertaa iski paha ahdistus - jaksaako fyysisesti, taloudellisesti tai mitenkään rumbaa uudelleen. Kun homma sitten käynnistyi kaikki unohtui ja nyt ollaan asuttu kohta 3v tässä uudessa ihanassa talossa. Tottakai "jyrkänteeltä hyppääminen" pelottaa mutta siitä selviää hengissä oikealla asenteella.



Sopikaa etukäteen mitä teette, sinä hoidat kodin ja lapset ja mies raksan esim. Eikä lipsuta ja narista yksinäisistä illoista. Mieti miten likaista, kylmää ja yksinäistä sillä ukolla on siellä raksalla, oma tilanne kuitenkin helpompi kotona lasten kanssa! Minä osallistuin kyllä niin paljon kuin mahdollista molempien talojen rakentamiseen ja suosittelen sitä sinullekin - näin projektista todella tulee yhteinen. Osta pinkki vasara ja käytä sitä!



Tsemppiä - ei se ole kuin vuosi elämästä!

Ei ole kokemusta rakentamisesta (vielä, tontti on jo). Mutta sen sijaan on kokemusta siitä, että olen asunut minulle väärässä paikassa 16 vuotta ja se harharetki oli henkisesti todella rasittava. Minulla on myös kokemusta siitä, että olen viime metreillä perunut asioita, jotka olen tajunnut virhearvioinneiksi ja olen jopa maksanut niistä. Tiedän, että joistakin on todella noloa, että on tehnyt aikaisemmin virheitä ja myöntää ne. Monet menee vaikka läpi harmaan kiven eivätkä halua myöntää tehneensä virhearviointeja. Minä taas mieluummin myönnän olleeni väärässä kuin hakkaan päätäni seinään menneisyyden huonoista valinnoista johtuen. En sano, että alkuperäisellä olisi tästä kyse, mutta mielestäni on parempi miettiä nyt, kun tuossa oli kuitenkin _aika monta muttaa_, jotka eivät selvästi olleet juuri nimenomaan itse rakentamisprosessista tulevia. Sijainti, sijainti ja sijainti. Ne on kolme tärkeintä tekijää ja niille ei jälkikäteen mahda mitään.

Mun vanhemmat asuu 15 kilsan päässä keskustasta (keskikokoisen kunnan) ja heillä kestää ajella "kylälle" n. 10 minuuttia. Jos mietitään ajomatkoja jossain isossa kaupungissa niin eihän toi ole paljon mitään. Toki jos kunta on kovin pieni niin onhan palvelutkin sitten aika huonot.

Sijainnista: paikka on 10 km pienestä kylästä, kauniilla paikalla järven rannalla. Naapureita on ja lapselle kavereita läheisissä taloissa. Ei kylälle tosiaan kestä ajaa kuin 10 minuuttia. Se on kyllä totta, että kaupungissa matkat voivat kestää paljon kauemmin paikasta paikkaan.



Olen keskustellut teidän lisäksenne parin kaverin kanssa ja olo on aika lailla rauhoittunut. Tämä palsta on kyllä ihan loistavaa terapiaa!!!! Mahtavaa saada uusia näkökulmia.



Kyllä tamä tästä. Viime hetken paniikkia selvästi,.

vain aika perämetsää oli silti. Ilman kahta autoa ei selvinnyt millään ja jos joskus tarvitsi julkisia, niillä kulkeminen kesti ikuisuuden ja oli todella hankalaa. Usein piti lähteä läheiseen kaupunkiin ostoksille, jos halusi muutakin kuin päivittäistavaroita. Samoin harrastusmahdollisuuksia oli niukasti. Naapureita oli ja lapsille kavereita, mutta pikkupaikkakunnan isona miinuksena se, että joka askelta kytättiin ja "kylällä" tiedettiin kaikkien asiat.



Kyllästyttiin siihen juoruiluun ja kulkemisen hankaluuteen ja muutettiin pois, vaikka talo oli kiva ja ihanalla paikalla. Nyt asumme suuremmassa kaupungissa ahtaammin, mutta huomattavasti onnellisempina :-). Myymisestä sen verran, että siinä meni melkein vuosi ja oli myytävä ensimmäiselle ostajaehdokkaalle, kun ei jaksettu enää roikkua siellä. Omalla kohdallani sijannin suhteen epäröinti oli siis todellista ja aiheellista ja olisi pitänyt luottaa silloin omiin fiiliksiinsä ja jättää tämä (kallis) kokeilu väliin.

kylällä n 1 km etäisyydellä useimmista palveluista ja kyllä täälläkin tarvitaan autoa molemmille. Mies reissaa paljon sekä kotimaassa että ulkomailla ja oma työmatka on 30km kanttiinsa - auto tulee halvemmaksi kuin bussi ja vie ovelta ovelle.



Harrastuksia olisi mutta niitä emme kaipaa, kotosalla ja reissunpäällä riittää meille tarpeeksi ihmeteltävää. Itse entisenä stadilaisena olen kokenut kyläläisten (35000) keskisen tuttuuden vain turvaksi. Kaupoissa käydään 1-15km säteellä sen mukaan mitä tarvitaan, se ei tunnu ongelmalta. Samoin Helsinkiin lähdetään ihan turistina viikonlopuksi - ent syntymäkaupunki tuntuu nyt paljon mukavammalta kun sieltä pääsee pois!