Mikä saa ihmisen pysymään samassa työpaikassa kymmeniä vuosia?

tai entä mielikuvituksen puute? Entä jos ajattelee, että ei ansaitsekaan muuta?

- mukavat työkaverit jotka ovat olleet myös yrityksessä sen saman 10+ vuotta

- hyvät edut (useissa yrityksissä vielä 80-90 luvuilla annettiin yli 10v yrityksissä olleille 1vko ylimääräistä palkallista lomaa, yli 20v yrityksessä olleille 2vkoa jne jne)

- ei kiinnostusta urakiipimiseen eikä horisontaalinen liikkuminen työpaikkojen välillä kiinnosta (ja varsinkaan työnhaku)

- tutut toimintatavat ja mallit, jos haluaa tehdä samaa työtä eikä edetä niin miksi vaihtaisi yritystä



Minulle tämä kävisi oikein passelisti jos olisi vain mahdollista.

Olen vain niin mukavuudenhaluinen ja laiska....

eli eläkeikään asti (olettaen että silloin pääsisi vielä 65v ikäisenä eläkkeelle... ;)). Työnantaja on vaan niin sikahyvä, reilu yms ja työympäristö ihana.



Vaan kun keski-ikä yrityksessä on 33v eli olen jo sen yli nytkin niin tuskin tuolla katsoisivat viisikymppistä kääkkää hirveän hyvällä. Sääli...

Sääliksi käyvät ennemminkin. Jotain vikaa työntekijässä, jos ei ole muualle välillä kelvannut. Kuinka joku jaksaa samaa vuodesta toiseen? Itse olen vaihtanut noin 5 vuoden välein töitä. Olen nyt 45v ja jälleen haku päällä. Ei nykyään saa edes palkankorotusta, ellei vaihda duunia ja saa sitten sinne vaihtaessa sen "korotuksen".

terveisin: Finnairilla 20 vuotta töissä ollut ja sen aikana myyntiä, markkinointia ja HR:ää (mm.) tehnyt :)

Tosin on kyllä ollut monessa eri tehtävässä uransa ajalla. Hän on aloittanut ihan rivihitsaajasta, ollut välillä esimiesasemassa, palannut riviin, mutta eri tehtävään ja nyt on taas esimiesasemassa.

Hän perustelee viihtymistään sillä, ettei oikeasti edes osaisi muuta tehdäkään. On töissä VR:llä ja eihän sitä olekaan muuta firmaa, jossa voisi osaamistaan käyttää. Kaikki pitäisi opetella ihan alusta. Ja kuulemma 7 vko:n vuosilomasta ja muista etuuksista olisi ikävä luopua.

Sääliksi käyvät ennemminkin. Jotain vikaa työntekijässä, jos ei ole muualle välillä kelvannut. Kuinka joku jaksaa samaa vuodesta toiseen? Itse olen vaihtanut noin 5 vuoden välein töitä. Olen nyt 45v ja jälleen haku päällä. Ei nykyään saa edes palkankorotusta, ellei vaihda duunia ja saa sitten sinne vaihtaessa sen "korotuksen".

Ai miten niin muualle välillä kelvannut? Jos pitää työstään ja työpaikastaan, niin miksi edes pitäisi hakea muualle? Vai tullaanko sinne työpaikalle niille hyville työntekijöille sanomaan, että nythän muuten lähdet meille töihin, vaikka haluaisitkin jäädä tänne?

Vähän sama, kuin aviopari, jotka ovat olleet naimisissa 40 vuotta. Onko heissä jotain vikaa, kun eivät ole muille välillä kelvanneet?

Sääliksi käyvät ennemminkin. Jotain vikaa työntekijässä, jos ei ole muualle välillä kelvannut. Kuinka joku jaksaa samaa vuodesta toiseen? Itse olen vaihtanut noin 5 vuoden välein töitä. Olen nyt 45v ja jälleen haku päällä. Ei nykyään saa edes palkankorotusta, ellei vaihda duunia ja saa sitten sinne vaihtaessa sen "korotuksen".

Mieheni on ollut pitkään samalla työnantajalla. Häntä on pyydetty muuallekin, mutta ei ole halunnut lähteä, sillä on ollut erittäin tyytyväinen työilmapiiriin ja tehtäviinsä sekä mahdollisuuteen kehittää itseään. Lisäksi työpaikka ympärillä on kasvanut ja muuttunut vauhdilla.



Hän on luonteeltaan hyvin pitkäjänteinen, jote on halunnut kehittää omaa osa-aluettaan työssään sellaisissakin asioissa, joissa tulokset näkyvät kunnolla vasta vuosien kuluttua ja haluaa "nauttia" työnsä hedelmistä ja kehittää edelleen. Hän kokee voivansa tehdä sitä hyvin, kun tuntee asiat kuin omat taskunsa, onhan hän luonut monta asiaa itse. Lisäksi h'änen työnsä on sellaista, jossa tuosta on myös hyötyä.



Mielestäni tuossa tilanteessa on melko luonnollista, ettei hän halua vaihtaa työtä kovin innokkaasti. Työnantajallekaan en näe tilannetta hullummaksi.

taloudellinen tilanne, eikä elämä hetkahda laman takia.

On pystynyt suunnittelemaan elämää pitkäjänteisesti.



Tässä ehkä se tärkein syy. Siksi näillä suurilla ikäluokilla onkin hyvät eläkkeet ja mökit ja talot maksettu ja varaa matkustaa kun on pitkiä, katkeamattomia työsuhteita samoille työnantajille.



Tämä myös yksi syy itselleni. Ei 90 luvun lama tuntunut missään, samaan aikaan kun tutut myi omakotitalojaan pilkkahintaan. Ja ei tämäkään lama näy meidän elämässä. Lisäksi työpaikka, missä voi saada vaihtelua jos kyllästyttää. Muutenkin ihan mukava mennä joka päivä töihin, joten miksi vaihtaa jos kaikki asiat on kunnossa.

nuorille aika outoja asioita varmaan? Mikä siinä ylenemisessä niin hienoa on, jos ei lasketa parempaa palkkaa eli rahaa arvoksi? Vuosien varrella ihminen voi oppia työssään - siinä yhdessä ja samassa - paremmaksi ja paremmaksi ja se voi tuottaa sitä kautta paljon tyydytystä, ei ehkä materiaa, mutta elämänlaatua. :-)

Olenko säälittävä, kun en ajatellut vaihtaa duunia vaikka olen tehnyt tätä jo miltei 10 vuotta?

äitini on ollut 20 vuotta samassa työpaikassa ja on varmasti seuraavat 10 vuotta eli eläkeikään asti. On ihan tavallinen puotipuksu ruokakaupassa ja ei hänellä ainakaan edes sen kummempia ylenemismahdollisuuksia olisi. Ei työpaikkansa nyt ole välttämättä maailman kivoin, mutta eipä se hänen työnsä muuttuisi jos jonnekin muualle hakisi. Lisäksi hänellä on jo sen verran ikää, että enpä usko, että noin vain kukaan välttämättä enää ottaisi vaan palkkaisi luultavasti nuoremman.



Koulutetumpien ihmisten kohdallakaan en ymmärrä tuota väheksyntää jos on koko ajan samassa työpaikassa. Mikäs sen mukavampaa kuin jos on tuollainen noin "varma" työpaikka. Koko ajan saa kuulla kuinka eri paikoista laitetaan työntekijöitä pihalle niin varmaan näinä aikoina moni arvostaisi jos saisi työskennellä varmassa työpaikassa, josta tuskin saa potkuja.



Lisäksi pitäisi muistaa, että joillekin voi olla tosi stressaavaa jos työpaikkaa pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein. Ainakin minulla kestää aina aikansa ennen kuin sopeudun uuteen työpaikkaan ja työkavereihin, joten mielelläni olen sitten vähän pidempään samassa työpaikassa. Jos työmatka on sopiva, kaikki asiat muutenkin ihan hyvin niin en todellakaan näe mitään syytä pakkomaisesti vaihtaa työpaikkaa jatkuvasti.

Noin mäkin ajattelin parikymppisenä. Kauhulla katsoin samassa puljussa työskenteleviä mummeleita jotka oli vääntäneet sorvin ääressä 30 vuotta. Ei jumalauta mä en kyllä tota hommaa lopunikääni tee.

Kas vaan 10 vuotta on mennä heilahtanut.

Muut arvot ovat ensisijaisena ylenemisten ja pintaliidon sijaan.

Kuten tasainen toimeentulo, kohtuullinen palkka, perheen elättäminen, asuntolainan maksaminen.

Kiva kun perheellinen tietää koska lomat on. Jos vaihtaa duunia joka vuosi ei lomiakaan ole ikinä. Itse tein 5 vuotta töitä ilman viikkoakaan lomaa.

Töitä teen tasan palkan takia ei se ole mikään harrastus.

ja voisin kuvitella olevani eläkeikään. Olen toimittaja. Tavallaan työpaikka on sama ja kuitenkin eri, koska joka päivä tapaa eri ihmisiä ja kirjoittaa eri asioista, eli vaikka työ on samaa, se kuitenkin on erilaista :)

Ja paikkakunta on pieni, eli ei muitakaan lehtiä ole minne mennä töihin, eikä miehen työn vuoksi voida muuttaa muualle. Mutta ei kyllä mieli tekiskään.

akateemisiakin jotka ovat olleet samassa työssä pitkään. Esim kaupunkien palkkalistoille vakiduuniin pääsevät yleensä kyllä viihtyvät työssä pitkään, esim teknisellä puolella.

sekä niitä jotka ovat koko työuransa samassa paikassa sekä niitä jotka vaihtaa.



Pelottava edes ajatella että olisi pelkästään jompiakumpia... nämä pitkänlinjan veteraanit ovat ihan tarpeen säilömään niitä asioita vuosien takaa muistiinsa. Kaikkia ei ole kirjattu ylös... vaarana on tietty kaavoihin kangistuminen ja uusien ideoiden loppuminen.

Toinen ääripää on sitten nämä hosujat jotka tulevat ja menevät... ideota on ja intoo, alussa.... sit hyytyvät tai muuta paikat jo kiinnostaa. Aina ei ole pitkäjänteisyyttä viedä edes omia ideoita läpi. Ja osa tästä porukasta on sellaisia että tullaan rintarottingilla, tietoa uhkuen.... sitten kun pitäisi alkaa tulla tulosta, ei olekkaan paukkuja ja pitää lähteä ennenkuin maine palaa

alle 3 km päästä kotoa. Ihanat työkaverit, tunnen oppilaat ja tiedän, että meillä on kaupungin mukavin koulu. Miksi ihmeessä vaihtaisin työpaikkaa...??? Ainoastaan joskus voin ajatella luokioon vaihtoa, mutta nyt sekään ei kiinnosta työmäärän takia. Voisin kuvitella hyvin pysyväni täällä seuraavat 32 vuotta:-)

Noin mäkin ajattelin parikymppisenä. Kauhulla katsoin samassa puljussa työskenteleviä mummeleita jotka oli vääntäneet sorvin ääressä 30 vuotta.

Itse kouluttauduin pitkällisesti akateemis-taiteelliseen "intohimoammattiini". Alalla on vain pätkätöitä, jotka poikkeuksetta vaativat runsaasti henkistä panostusta. Samalla olen ollut kymmenen vuotta "hanttihommissa", saman firman palveluksessa kesä- ja osa-aikatöissä. Silloin parikymppisenä kauhistelin näiden vanhempieni kaltaisten työkavereitteni "intohimottomuutta" ja "helppoon tyytymistä", mutta kymmenessä vuodessa asia on näyttäytynyt vähän muistakin kulmista.

Ensin tuli se havainto, johon edelleen vetoan, että kaikkien ihmisten elämä nyt ei vaan pyöri sen työn, uran ja niissä menestymisen ympärillä. Toisille on vaikka puutarhanhoito tai lasketteluharrastus huomattavasti tärkeämpää elämässä, ja työssä käydään lähinnä sen mahdollistamiseksi. Tai niihin elämän perusarvoihin kuuluu tietynlainen vakaus ja hyvinvointi, mutta ei mitään erityistä urakiitoa ja/tai itsensä kehittämistä

työn kautta

(vaan mielummin vaikka sitten sen lasketteluharrastuksen) Enkä minä voi käyttää pelkästään omia kriteereitäni näiden päämäärien tärkeysjärjestyksen arvioimiseen -eivät nämä, edelleen kollegani, ole keskimäärin yhtään sen enempää tai vähempää tyytyväisiä elämäänsä kuin minäkään, vaikka tavoittelevat siinä eri asioita.

Kävi myös aika selväksi se tavan ja tottumuksen vaikutus + että kyse ei ole pelkästään sukupolvista, vaan sukupolven ja yhteiskuntaluokan yhdistelmästä -ei suurimmalla osalla näistä ihmisistä ole mitään erityisiä esim. tieteellisiä ambitioita, tai muutakaan tarvetta

toteuttaa itseään [/] työn kautta -se on vielä 60-luvulla ollut aika yläluokkainen tavoite Suomen maassa, vaikka omalle ikäluokalleni se onkin jo itsestäänselvä lähtökohta.

Ja nyt sitten kolmekymppisenä, varsinaisessa ammatissani kohtalaistakin menestystä saaneena ja suhteellisen paljon "saavuttaneena", ensimmäisen burnoutin jälkeen, esikoista odottaessani, olen a) ensinnäkin älyttömän onnellinen siitä että se kymmenvuotinen työpaikka, vaikka osa-aikaisenakin, on olemassa, ja b) ihan vakavissani mietin jaksanko enää sitä varsinaista ammattiani harjoittaa ollenkaan, onko se tosiaan vaatimansa panostuksen arvoista. Mitä minä muka saan siitä että menestyn urallani, vs. että työt eivät tulee kotiin asti vaan pysyvät työpaikalla, ja vapaa-ajan saan pitää ihan kokonaan itselläni.

Työn sisältö ja työskentelyvälineet on muuttuneet näinen vuosien aikan hurjasti, jopa työajat. Kolmisen vuotta sitten vaihdoin osastoa, tittellit, työtehtävät ja työajat sekä tietty työkaverit vaihtuivat. Joten koen olevani kuin uudessa työssä.

Miksi vaihtaisin?. Työkaverit on kivoja, työpaikka sen verran iso ja työssä tapahtuu koko ajan muutoksia. Laakereileen ei voi jäädä lepäämään, uusia asioita opittava ja työ muuttuu koko ajan.

Talon edut on vieläkin aika hyvät, työajat on joustavat, eikä täällä kyttäillä toisia.

Ja onhan firma omalla alallaan varmaan arvostetuin Suomessa, muut olis hiukan "takapakkia" .