Ajattelin tehdä ls-ilmoituksen naapurin virikeäidistä.
Kun kyselin naapurilta, että missäs teidän esikoinen on, niin naapuri sanoi, että vietiin hoitoon, kun vauva syntyi. Ei kuulemma jaksa molempia lapsia, muuten voisi "tulla ruumiita". Aika järkkyä tekstiä. Olen huolissani molemmista lapsista, mutta etenkin vauvasta, joka on tuhoisan äidin kanssa kahdestaan kotona. Hyvä, että esikoinen on edes päivät turvassa.
Kommentit (93)
olivat muuten juuri tuontyyppistä jatkuvaa huolissaanoloa ja tosikkoutta. Rupesi tulkitsemaan kaiken kirjaimellisesti ja ahdistui, kun ei kunnolla enää hallinnut maailmaa.
silti NAAPURISI voi nostaa sinua vastaan syytteen perättömästä ls-ilmoituksesta, joten olethan sitten siihen valmis?
miten se on perätön, jos minulla on lapsista huoli?
ap
kun ap:n perusteen mukaan voitaisiin tehdä monesta kymmenestä tuhannesta lapsesta lastensuojeluilmotus..
on muuten aika paljon päiväkodeissa lapsia joiden äiti on vauvan kaa kotona kun ei jaksa kahta lasta..
Sen lastensuojeluketjun ap lytättiin täysin ja pidettiin täysin oikeana ratkaisuna, että hänestä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Moni vielä vakuutteli, että olisi onnellinen, jos heistä tehtäisiin ilmoitus. Miksei nyt olla onnellisia, että ap välittää näin paljon naapuristaan? Siinä toisessa ketjussa myös pidettiin kirjoittaa hulluna, kun harkitsi syytteen nostamista. Mites nyt yhtäkkiä onkin ok?
Ei taas tajua. Mutta virikehoitohan oikeuttaa kaiken. Todennäköisesti perhe on jo lastensuojelun asiakas, koska en suoraan sanottuna keksi mitään muuta syytä, miksi lapsi olisi tarhassa, jos äiti on kotona.
Rau-ta-lan-gas-ta
Rautalanka on todellakin tarpeen sinulle.
ap
Perätön lastensuojeluilmoitus on sellainen, jossa on omasta päästä keksitty valheita kiusaamismielessä! Aiheeton taas on sellainen, jossa tekijällä on voinut olla aito huoli lapsista, mutta lastensuojelu katsoo, että ei ole aihetta jatkotoimille.
Mikä nuija!!
etkö tosiaan ole koskaan kuullut että myös ammattilaiset (neuvolan, päiväkodin työntekijät) voivat saada syytteen perättömästä ls-ilmoituksesta jos vanhemmat sen heitä vastaan nostavat jos ilmoitus on todettu aiheettomaksi..
sinulla saattaa olla huoli ja se riittää ilmoituksen tekoon lain mukaan.. mutta myös lain mukaan jos huoli todetaan aiheettomaksi niin naapurisi voi syyttää sinua perättömästä ls-ilmoituksesta.. silloin sinulla olisi hyvä olle huolesi suhteen hyviä perusteita (muutakin kuin äidin heittämä vitsi tai se että esikoinen on virikehoidossa).. tässä tämä rautalangasta väännettynä, onnea valitsemallesi tielle..

Mutta luuletko oikeasti, että tuosta saa tuomion? Älä nyt viitsi... Huoli lapsesta riittää ilmoituksen tekemiseen. Siinä ei ole mitään laitonta.
ap
Nuijaksi haukkuminen on muuten kunnianloukkaus.
29
Nuijaksi haukkuminen on muuten kunnianloukkaus.
29
Voi jestas, mikä idiootti!
Itse kirjoitit äsken, että huolesi syntyi naapurin vitsin perusteella. Eiköhän se kerro kaiken tarvittavan.
32
Ihan itse olet sen päätellyt. Taisi mennä metsään aika pahasti.
ap
näin on käynyt myös ammattilaisille, riippuu ihan naapuristasi, voi olla että selviät ilman syytettä tai sitten edessä on sota jos huolesi osoittautuu aiheettomaksi.. voitko tarkentaa vielä että mistä olet huolissasi näiden lasten kohdalla? vauvasta siis sen takia että on äidin kanssa kotona ja isommasta siksi ettei ole päivisin äidin kanssa kotona?
entä mitä aiot ilmoitusta tehdessäsi sanoa? onko muitakin asioita miksi sinulla on huoli tästä perheestä?
Käyttäytyykö hän aggressiivisesti? Huutaako lapsilleen?
Itse kirjoitit äsken, että huolesi syntyi naapurin vitsin perusteella. Eiköhän se kerro kaiken tarvittavan.
32
mutta muiden mielestä kyllä. Luuletkos muuten että tuo otetaan edes vastaan...
Hän luuli, että AP on suurinpiirtein samalla aaltopituudella ja ymmärtää hänen huumoriaan. Eihän kukaan, joka olisi tosissaan sitä mieltä, että "tulee ruumiita", kailottaisi sitä kaikenmaailman naapurinakoille.
Saadaankohan muutaman päivän kuluttua lukea AV:lta naapurin kirjoitus, kuinka "hullu naapuri teki ls-ilmoituksen, kun laskin hänelle ronskia leikkiä..."
mutta muiden mielestä kyllä. Luuletkos muuten että tuo otetaan edes vastaan...
Kannattaisiko jo lopettaa sun tämä keskustelu, kun selvästi menee metsään aika pahasti.
ap
ei oteta kyllä edes vastaan, jos yrität tehdä sen nimettömänä.
Ja jos teet nimelläsi, se tietää vain sitä että naapuriisi otetaan yhteyttä, hänelle kerrotaan, että olet höpissyt tätä ja tuota, naapuri sanoo, että oletkin joo aika huumorintajuton ja sitten ilmoitus todetaan aiheettomaksi.
silti NAAPURISI voi nostaa sinua vastaan syytteen perättömästä ls-ilmoituksesta, joten olethan sitten siihen valmis?