Miksi opettajia ei lomauteta KESÄLLÄ?? En tajua!
Kertokaahan tyhmälle, miksi opettajat lomautetaan kesken lukuvuoden, ja varsinkin keväällä, milloin lomautuksista on kaikkein eniten haittaa oppilaille?
Jos ne kerran pitää lomauttaa, niin miksi ei kesällä, milloin siitä olisi lapsille kaikkein vähiten harmia?
Kommentit (82)
Mutta miksei niitä voi lomauttaa OPETUKSETTOMANA AIKANA?
Oli opettajien oma aloite jakaa palkka 12 kuukaudelle, eli jos vaippaka palkka oli 10´000mk/kk 9 kuukautta vuodessa, niin alkoivat saamaan palkkaa 7500mk JOKA KUUKAUSI.
On muutenkin aika tyhmää olla "kateellinen" opettajien lomista/palkasta, sillä KUKA TAJANSA voi alkaa opettajaksi. Myös vanhempia ihmisiä on joka vuosi kouluttautumassa uuteen ammattiin ---> opettajaksi.
Ja olipa ala lähes mikä tahansa, niin opettajaksi voi päästä aika nopeastikkin, sillä opettajia on myös ammattikouluissa jne. Eli vaikkappa ammattitaitoinen kokki tai kampaaja voi suorittaa opettaja opintoja työnsä ohessa, ja muutaman vuoden kuluttua hänellä on mahdollisuus toimia opettajana esim. kampaaja- tai ruokalinjalla.
Mutta tuntuu että näissä keskusteluissa nähdään aina ne HYVÄT puolet, eikä lainkaan huonoja puolia...! (Koskee kaikkia aloja!)
Joka alalla on hyvät ja huonot puolensa. Ja samoin joka ammattikunnassa on niitä jotka saavat palkkansa "liian helposti" ja jotka "raatavat niska limassa pienellä palkalla". Jos on iso ala-aste luokka jossa paljon häirikköoppilaita, on opetus paljon haastavampaa, vert. pieni aikuisopiskelija ryhmä.
Miksi opettajia ei voida lomauttaa loma-aikaan?
No tässä vastaus:
Kun ollaan töissä, ansaitaan lomaa. Oli sitten vuoden tai kuukauden sopimus, niin kertyy lomapäiviä. Luonnollisesti opettajilla on pidempi kesäloma mitä vaikkapa kaupan kassalla, mutta se ei vaikuta sinällään asiaan.
Olisi sama asia sanoa sille kaupan kassalle, että me lomautamme sinut kesälomasi aikana viikoksi =et saa palkkaa LOMALLASI =laitonta!
Sillä loma ja lomarahat on tienattu ETUKÄTEEN...!
Ja kannattaa näitä asioita miettiä siltä kantilta, että jos aletaan jollakin alalla polkea saavutettuja etuja, niin äkkiä ne ovat käytössä muillakin aloilla... Eli kateelliset purnaajat purevat omaa nilkkaansa samalla...
Lomautushan tarkoittaa sitä, että ei voida maksaa palkkaa, eikä siltä ajalta myöskään tarvitse tehdä työtä.
Jokaiselle kertyy tietty määrä palkallista vuosilomaa (opettajilla enemmän kuin muilla, myönnetään), jonka on ansainnut tekemällä tietyn määrän työtä vuoden aikana.
Jos lomautettaisiin lomalla, sehän tarkoittaisi että samasta työmäärästä maksetaan vähemmän! Kun taas lomautettuna muulloin kuin loma-aikana myös vuoden työpanos, kuin saatu palkkakin, jää pienemmäksi.
Tekisitkö itse ilmaista työtä?
Onko niillä opettajilla koko kesä lomaa? Eikös se olekaan opetuksetonta aikaa?
Ja kun täällä ollaan kateellisia opejen pitkistä lomista, niin silloin suureen ääneen todistellaan, että ei se koko aika suinkaan ole lomaa, vaan työtä!
Silloin suunnitellaan ja mietitään ja pohditaan ja painetaan hulluna hommia...
juupa juu...
Käytännössä koululla puidaan mennyttä vuotta jne. noin viikko kevätjuhlien jälkeen, ja syksyllä kokoonnutaan koululle ennen koulun alkamista suunnittelemaan tulevaa vuotta.
Jos on luokanopettaja, ei suunnittelua välttämättä tarvita niin paljon, vaan voi itse luoda lukujärjestyksen (toki esim. englannin ja käsityön tunnit yleensä on ennalta määrättyjä jos niitä opettaa eri opettaja)
;utta esim. yläasteella on aikamoista säätämistä kun joka ainetta opettaa eri opettaja, ja oppilaille/opettajille ei hyppytunteja haluta jne. Lisäksi joillakin voi olla muitakin rajoitteita, opettaa vaikkapa espanjaa sekä yläasteella että lukiossa jne.
Lisäksi harva opettaja menee kylmiltään lukuvuoden 1. päivänä kouluun...! Tottakai on pakko valmistetta opetuskokonaisuuksia, sekä tutustua koulukirjoihin (jotka uudistuvat parin vuoden välein; tulee lisää asiaa, jotain jää pois, tietoja päivitetään jne.).
Riippuu myös paljon henkilöstä miten paljon tekee/joutuu tekemään kesällä. Opetustyylejä on erilaisia, joku voi haukkana lukea lehtiä ja nauhoittaa tv:stä omaan aineeseen liittyviä juttuja, osa vain makaa riippukeinussa ja näyttää niitä samoja vanhoja kalvoja vuodesta toiseen...
Opettajilla on myös paljon koulutuksia kesällä. Osan em. maksaa koulu, osan jopa opettajat itse. Harvoin noihin on pakko osallistua, mutta moni mielellään osallistuu koska niissä ihan oikeasti oppii uutta ja pääsee kollegoiden kanssa puhumaan asioista.
Käytännössä koululla puidaan mennyttä vuotta jne. noin viikko kevätjuhlien jälkeen, ja syksyllä kokoonnutaan koululle ennen koulun alkamista suunnittelemaan tulevaa vuotta.
Minulla hoidossa opettajan lapsi (aineenopettaja), ja on hoidossa vain opetuspäivinä ja yhtenä päivänä syksyllä ennen koulun alkua. Aivan mahtavaa lapselle että saa olla kotona vanhempansa kanssa, ja voi olla että tämä ope tekee töitä silloin myös kotona. Mutta koululla hänen ei tarvitse olla esim. kesäkuun ekaa viikkoa.
Ja ei, en kadehdi hänen lomaansa, itse asiassa siksi minullakin tällä hetkellä pidemmät lomat. :)
kun ne opettajat aina kirkuu, että ei koko kesä ole LOMAA vaan se on OPETUKSETONTA AIKAA! eli ei lomauteta lomalla, vaan juuri tuona aikana!
Mutta miksei niitä voi lomauttaa OPETUKSETTOMANA AIKANA?
Kumma keskustelu, kun kuntasektorilla on ammattiryhmiä vaikka kuinka. Tätä keskustelua ei koskaan käydä muista ammattiryhmistä. Kaikkia kunnan työntekijöitä suojaa virkaehtosopimus tai vastaava, myös opettajia.
Eiköhän kunnilla ole muitakin keinoja rahoittaa budjettivajettaan. Vaikka sitten veroäyrin nosto. Silloin kaikki kuntalaiset ovat talkoissa mukana, eivätkä ainoastaan kunnan työntekijät.
Koulujen rahat leikattiin edellisen laman aikana eivätkä ne ole lupauksista huolimatta palanneet ennalleen. Haluatteko te ihmiset tosiaan että lapsia opettavat loppuunpalaneet ja kyrsiintyneet opettajat, kehnoilla välineillä, huonolla ruualla ja isoissa ryhmissä?
lomalla. Suomalainen työlainsäädäntö, olisiko vuosilomalaki estää.
Oli laki mikä tahansa. ketäään ei Suomessa saa pysty lomauttamaan loman ajaksi.
Eli työntekijä on joko lomautettuna tai lomalla (palkallisella). JOs kesän lomautettuna, on se kertynyt vuosiloma edelleen siellä odottamassa pitämistä. Ihan kaikilla
Kaikki muut paitsi opettajat on mahdollista lomauttaa...
tekisitkö silti samat työt siis yhtä paljon työtä kuin jos et olisi lomautettu?
Eikö idea ole aina se, että firma lomauttaa, koska ei ole antaa työntekijöille työtä, josta saatavaa voittoa vastaan on mistä maksaa palkkaa? Eli jos olet lomautettu, myös työtä tulee tehtyä vähemmän kuin ei lomautuksen aikana eikö??? Tyyliin viikko töissä ja viikko lomautettuna= kahden viikon aikana viikon työt. Vastaan : kaksi viikkoa töissä: kahden viikon työt.
Miksi opettajan pitäisi siis tehdä samat työt mutta saada vähemmän palkkaa???
Loma alkaa muistaakseni juhannuksesta ja päättyy jo heinäkuun lopulla. Loppu kesäajasta on opetuksetonta aikaa eli siinä mielessä silloin voisi lomauttaa... Vaara on vaan, että tuosta tulee kunnille sitten tapa. Tässä taloustilanteessa julkisenkin sektorin on pakko alkaa kantamaan vastuutaan eli siinä mielessä olisi tuokin nyt paikallaan, mutta vaara on tosiaan tavan yleistymisessä ja pysyvyydessä.
Opettajan loman tietää siitäkin, että siskoni mursi kätensä heinäkuun alussa ja sai siitä kolmen viikon sairasloman eli hän sai korvausta siitä myöhemmin (kun opettajat ei saa pitää talvella lisälomia), että loma jäi tavallaan pitämättä. Jos käsi olisi murtunut kesäkuun alussa, niin silloin tuota lisäkorvausta ei olisi tullut.
koulutuksessa ja suunnittelevat tulevan lukuvuoden opetusta, kirjoittavat koulun opetussuunnitelmaa tms, niin mitä tapahtuisi, jos opettaja lomautettaisiin näistä töistä? Seuraavana lukuvuonna oppilaita ei voitaisi opettaa, koska opetusta ei olisi suunniteltu. Opettajat olisivat jääneet ilman lisäkoulutusta, eikä koululla olisi opetussuunnitelmaa.
Koko opetuksen kehys romahtaisi ja käytännössä ei olisi mahdollista opettaa.
Jos kouluun kuitenkin otettaisi syksylläkin vielä oppilaita, niin opettajat joutuisivat tekemään suunnittelu- ym. työn syksyn mittaan. Eli silloin opettajille olisi maksettava lisäpalkkaa niistä töistä, siis lomautuksen säästöt kuluisivat niihin töihin, jotka lomautuksen aikana jäisivät tekemättä.
Opettajien lomautuksissa ei oikeasti todellakaan ole mitään järkeä mihinkään vuodenaikaan. Kukaan kun ei vielä ole keksinyt mistä sitä työmäärää saisi vähennettyä.
on, että jostain on pakko säästää, kuntien talous on ihan kamalassa jamassa nyt!
Olen opettaja sekä koululaisten äiti, ja mielestäni täysin kelpo lomautusajankohta olisi 15.5.-15.6. Näin se menee yrityksissäkin, pakko saada aikaan säästöjä, eli lomauttaa pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Myös kunta on tässä mielessä yritys, ja opettajat voisivat hyvin olla yksi ryhmä, joka osallistuu säästötalkoisiin.
Olen opettaja sekä koululaisten äiti, ja mielestäni täysin kelpo lomautusajankohta olisi 15.5.-15.6.
Kukas niitä oppilaita valvoisi toukokuun viimeiset viikot --> jos sen tekee otona (oman oppitunni ohella), on siitä saatava lisäkorvaus? Entä kuka tarkistaisi ne viimeiset kokeet tai laittaisi arvosanat? Järjestäisi tavarat kesää varten?
Lomautusten ideana on säästää. Kun tehdas lomauttaa, työntekijät ovat palkattomalla lomalla, eikä tuotantoa ole lomautusajalta. Tuotantoa on siis vähemmän ja työntekjöillä on vähemmän tekemistä.
Opettajan työ ei vähene lomautuksilla. Se vain lisääntyy, koska myös ne lomautuksen ajan työt on joka tapauksessa tehtävä.Jos hoitajan tehtävänä on vaihtaa potilaan vaippa. Maanantaina hoitaja on lomautettuna. Kaverihoitaja ei voi tehdä hoitajan hommaa, koska siitä kuuluu lain mukaan maksaa lisäpalkkaa. Tiistaina hoitaja palaa töihin ja vaihtaa sekä maanantain että tiistain jaskat vaipasta. Onko säästöä syntynyt? Joo, yhden päivän palkka vähemmän, mutta työmäärä on silti sama.
Tehtailta kun väkeä lomautetaan, ei sitä lomautusajan työtä tarvitse tehdä.Kesäkuun alku on opettajalla joko jo sisään tehtyä työtä (toukokuussa on urakalla tehty pitkää iltaa) tai ihan oikeasti kokousta ym. suunnittelua/koulutusta you name it. Kuinka monen opettajan uskot tekevän ennen lomautusta pitkää päivää, että saisi lomautuksen ajan työt tehty? Pitkän päälle aika harvan..
Opetustoimi pyörii jo nyt äärirajoillaan. Turha sieltä on enää nyörejä kiristää.
Vain ihan tehdasduunareilla työt jää kokonaan tekemättä. Muut tekee ne joka tapauksessa: ennen lomautusta ja lomautuksen jälkeen.
Julkisen sektorin on tosiaan nyt pakko myös osallistua säästötalkoisiin. Puuhastellaan ties mitä pikkusäästöjä, vaikka suurimmat löytyy sieltä palkkasummasta. Se on liian iso ja ei julkisen työntekijät voi mikään pyhä lehmä olla, kun samalla yksityiseltä heitetään porukkaa ulos näin kovaa tahtia. Kyllä viime vuodet on taas kuunneltu, kuinka julkisella palkat on niin huonot jne. Sitten oli palkkakierros, jossa rahastettiin kunnolla ja nyt laskua maksetaan velaksi. Jos niitä palkkoja kerran verrataan jatkuvasti yksityiseen, niin sitten pitää pulla syödä kaikkineen!
Kysymys opettajien lomautuksista on enemmäkin esitettävä kansalle: ovatko he valmiita siihen, että koulutoimessa mennään vieläkin heikommille jäille? Edellisen laman säästöjen seurauksia maksellaan vieläkin ja nyt tilanne on jo lähtökohtaisesti edellistä heikompi. Nyky-yhteiskunnalla ei ole varaa enää yhtään enempää heikentää lasten ja nuorten arkea. Ja opetustoimen lomautukset ovat tätä mitä suuremmassa määrin. Vaikka kesäkuun alun kaksi viikkoa oppilaat eivät ole enää fyysisesti paikalla, vaikuttaa lomautus kuitenkin nimenomaisesti näiden lasten ja nuorten arkeen siellä koulussa, sekä toukokuussa, että syksyllä koulun taas alkaessa.
vain opetuskuukausilta ja vuosilomapäiviltä. Lopun aikaa voivat olla sitten rehellisesti muissa hommissa tai pitää palkatonta.
esim. nyt 2000e/kk saava opettaja sais 2400e/kk kymmenen kuukautta.