Miksi opettajia ei lomauteta KESÄLLÄ?? En tajua!
Kertokaahan tyhmälle, miksi opettajat lomautetaan kesken lukuvuoden, ja varsinkin keväällä, milloin lomautuksista on kaikkein eniten haittaa oppilaille?
Jos ne kerran pitää lomauttaa, niin miksi ei kesällä, milloin siitä olisi lapsille kaikkein vähiten harmia?
Kommentit (82)
Yhtä lailla metallimiehetkin voisivat väittää, että minulla on nyt palkaton kausi, eikä minua saa lomauttaa. Tältä ajalta nyt maksetaan ihan vain käytännön syistä palkka.
Ymmärsit varmaan täysin mitä tarkoitin kun puhuin kesän opetusvapaan palkattomuudesta eli aivan sama asia on sanonko, että se on palkaton, kun työnanataja maksaa lukuvuoden aikana ansaitsemasta palkastani osan vasta silloin eikä lukuvuoden aikana vai säästänkö sitten itse sen rahan ja todellakaan en saa silloin palkkaa. Aivan saman summan rahaa saisin joka tapauksessa ja toisaalta kannatan, että palkkaus muutettaisiin siten, että kesällä ei maksettaisi mitään tuosta opetusvapaasta ajasta ja lukuvuoden aikana sitten koko rahamäärä. Eipä silloin tarvitsisi aina puolustautua tätä jäkätystä vastaan, että opettajilla sitä on pitkä loma ja palkkaakin saavat siltä ajalta.
Ymmärrän kyllä sinänsä, että lomautuksia tulee, kun niitä on pakko tehdä. Ihan oikeudenmukaista sinänsä, että meitä opettajiakin lomautetaan, jos kerran muitakin kunnan työntekijöitä. Mutta eri asia on sitten se, että valitettavasti meidän lomautuksia ei voi hoitaa vain niin, että lafka on kiinni, vaikka se kaikkein helpointa kaikille osapuolille olisikin. Koko kouluvuosi on sitten ihan sekaisin, koska samat asiat pitäisi ehtiä opiskella joka tapauksessa ja saattaapa lomautusten aikana koulussa sattua yhtä sun toista oppilaiden riehumista ym. No näkyypä toisaalta koteihinkin sitten miten käy, jos ei tosiaan opeteta vaan annetaan nuorison tehdä mitä ne haluaa tehdä ym.
4-6 tuntia päivässä töitä, 3 kuukauden loma ja vuosipalkka silti sama.
Siitä vaan opiskelemaan opettajaksi jokainen joka tätä hommaa kadehtii. Ihan kaikki tässä työssä on ihanaa ja palkka aivan huima ja kaiken lisäksi mahtavat kesälomat, syyslomat, joululomat ja hiihtoloma. Kieltämättä jo nyt mietin miten viettäisinkään piiiiiiiiiiiiitkän kesän. Ehtiihän sitä reissata ja lojua riippukeinussa ja mikäs onkaan ihanampaa kuin pohtia samalla, että jotkut ne raataa töissä samalla kun me laiskotellaan.
Olen itse opettaja ja voin ihan tunnustaa, että en todellakaan suunnittele ensi vuotta koko kesää eikä mielestäni pitäisikään.
Ensin ei tehdä kesällä mitään ja sitten kuitenkin kohta sanotaan, että alkukesästä tulee suunniteltua jos joskus ja että koulutukseenkin on kesäaikaa tullut käytettyä. Niinpä, eli kyllähän sinäkin sitten kuitenkin teet töitä kesälläkin.
Eikä kukaan väittänytkään, että joku tekisi koko kesää töitä. Kyllähän jokainen sen kesälomansakin pitää. Mutta sitähän tässä vain on sanottu, että opettajan kesään mahtuu muutakin kuin lomailua - aivan kuten sinullakin!
En suunnittele kesällä tunteja, enkä kouluta itseäni. Olen vapaalla.
Lomani kestää muistaakseni sen 30 päivää, kesäkuun puolivälistä eteenpäin - laskennallinen vuosiloma. Lopun kesän olen kesäkeskeytyksellä, en saa siltä ajalta palkkaa, koska raha, jonka silloin saan on tienattu kuluneen lukuvuoden aikana, sen maksua on vain viivästetty. Oikeastaan siis lahjoitan kaupungille korkotuotot.
Minua ei voi lomauttaa loma-aikana. Ketään ei voi.
Kesäkeskeytyksen aikana lomauttaminen olisi sama asia kuin palkanalennus. Se ei olisi samanlainen lomautus kuin muilla aloilla - ei tehdastyöläisenkään palkkaa alenneta jälkikäteen - tyyliin ähäkutti, ei me sulle maksetakaan.
Tämän takia opettajia ei voi lomauttaa kesän aikana. Virkaehtosopimus kieltää sen.
Ottaisin mielelläni palkan suurempana koulukuukausina. Kesän aikana olisin sitten palkattomalla vapaalla, loppuisi sitten tämä kateellisten vikinäkin ja jokainen saisi ansaitsemansa rahan. Sijaisten ei tarvitsisi olla lomautettuna - nythän tämä on jo tilanne - miksi OAJ tämän sallii, en tiedä.
Äitiyslomalla olleille saisi samantien tulla oikeus pitää vuosilomansa äitiysloman jälkeen, niinkuin muillakin.
Jokainen voi todella tulla kokeilemaan pääseekö opeksi. Kummasti vain niin moni ope vaihtaa alaa, jos edut ja työajat ovat kerran niin kadehdittavat.
Kateus vie kalatkin vedestä... Eikö nyt kannattaisi samalla kadehtia vaikka optiomiljönäärejä, jotka voivat talouden puolesta jäädä eläkkeelle esim. viisikymppisenä ja siirtyä golffaamaan autuaimmille viheriöille, eikä raataa kuin muurahaiset nippa-nappa -palkan eteen?
Ihan oikeasti: opettajan työtä ei kannata kadehtia lomien takia. Itselläni on aineenopettajakoulutus, ja toki pitäisin opettajien lailla lomaa, mutta... en halua tehdä sitä työtä! Ei, ei ja ei! Koulumaailma on todella rankka ja vastuu on suuri. Arvostan suuresti kaikkia niitä opettajia, jotka jaksavat koko työiän kyynistymättä ja uupumatta ja jotka omalta osaltaan rakentavat oppilaille hyvää itsetuntoa ja luottamusta vaivannäön palkitsevuuteen.
Siivotkaa kesällä työpöytänne ja tyhjentäkää päänne kouluvuoden paineista,, meditoikaa, ottakaa aurinkoa, opiskelkaa tai olkaa tekemättä yhtään mitään kesällä, jotta jaksatte taas syksyllä uusin ja innostunein voimin! Toivon, että ette käytä kesää tuntisuunnitelmien väkertämiseen, vaan ammennatte omalle persoonallenne sopivista luovuuden ja innoituksen lähteistä voimia "painaa taas pitkää päivää" kouluvuoden aikana!
Minullekin kelpaisi sellainen työaika, että 4-6 tuntia päivässä töitä, 3 kuukauden loma ja vuosipalkka silti sama.
se on virkaehtosopimuksen vastaista.
Opethan aina kovasti puolustelee pitkää kesälomaansa just sillä, että ei se ole KOKONAAN lomaa, vaan niillä on kamalasti kaikkee suunnittelua yms.
opettajilla ei ole virkaa, eli ovat vailla työsuhdetta kesäisin. siksi on vähän vaikea lomauttaa kesällä..
tottahan on, että kesällä lomautukset olis järkevintä toteuttaa. toi viikonloppukommentti on vähän outo: jos tekee 5 pv työviikkoa, ei viionlopun lomautus helpota työnantajaa mitenkään eikä vaikuta työntekijään mitenkään.
tottahan on, että kesällä lomautukset olis järkevintä toteuttaa.
se on edelleen virkaehtosopimuksen vastaista.
paras vaihtoehto lomautuksiin. Esim. hiljaisin aika, eikä lomauteta silloin kun on täyskuorma työtä päällä.
Mutta kun on opettajista kysymys, niin silloin ei etsitä hiljaisinta aikaa!
Kumpi on tärkeämpää virkaehtosopimus vai lapset??
Jos lomautetaan, niin harvoin silloin työntekijältä kysytään mistä hän tykkää!!
kun vain virkaehtosopimusta saataisiin muutettua.
joka on myöhemmin jaettu 12 kuukaudelle
olla palkattomalla lomalla. Tosiaan, voisi pitää sitä palkotanta kesällä niin oppilaat eivät kärsisi.
olla palkattomalla lomalla. Tosiaan, voisi pitää sitä palkotanta kesällä niin oppilaat eivät kärsisi.
velllit ja puurot menneet sekaisin, huhhuh.
Jos kerta heidän lomailunsa on niin tärkeää (tärkeämpää kuin työ), että sitä ei saa häiritä lomautuksella!
Käsittämätöntä!
olla palkattomalla lomalla. Tosiaan, voisi pitää sitä palkotanta kesällä niin oppilaat eivät kärsisi.
miten siinä oppilaat kärsivät ? Tuleehan varmaan sijainen