Outo punainen valo öisin - APUA!!
Kirjoitan tämän nyt tännekin, sama teksti löytyy kaksplussalta.
Viime yönä heräsin yhtäkkiä, jotenkin alitajuisesti siihen, että vauvansänkyyn osoittaa punainen valo. Nousin katsomaan, mutta se häipyi. Mieskin heräsi ja katsoi ikkunasta tuliko se ulkoa, mutta mitään ei näkynyt. Aamulla mies sanoi, että on pari yötä sitten herännyt alitajuisesti punaiseen valoon, ja nähnyt miten punainen valo osoittaa mua kasvoihin. Valo on sammunut samantien. Makuuhuoneemme on takapihan puolella ja takana on vain metsää ja peltoa, joten mitään jouluvalojakaan tai lentokoneita siellä tuskin on. Mua pelottaa todella paljon!!
Viime keväänä ja kesänä talon katolta, tai oikeastaan vintiltä kuului ihmeellistä ujellusta aina iltaisin. Se koveni aina pikkuhiljaa, ilta illalta kuului ujellus kovemmin. Ihmettelimme sitä aikamma ja laitoimme sen sitten kotisirkkujen sirkutuksen piikkiin, koska emme muutakaan loogista selitystä äänelle keksineet. Nyt on alkanut sekin pelottaa, että mikä ihme se taisi sittenkään olla.
Tää kuulostaa ihan hourupuheelta, mutta pelottavaa tässä on, että sekä mies että minä (ja molemmat ollaan ihan normaaleja ja täyspäisiä ihmisiä) ollaan kuultu ja nähty nuo. Antakaa PLIIIIIS joku järkevä selitys noille ilmiöille!!
Kommentit (74)
jostain, että valo on 10cmX10cm vai minkä kokoinen se oli. Laserissahan on ihan korkeintaan 5mm halkaisija valo ja niin on aseessakin. Niin ja mitä ne äänet siellä yläkerrassa on? Onko teillä vanha talo?
Niissäkin on joissakin lasertähtäimiä.
Yksi naapureistani huvitteli kotonaan katselemalla kuspäänaapuriamme aseen kiikaritähtäimen läpi (siis ilman mitään lasertähtäystä, hän vain piti siitä miltä naapuri näyttää tähtäimen läpi). Siitä tuli mieleen, että jos joku haluaakin ampua teidät.
Ajattelin ensin, että parempi jos ilmiön takana on jonkun kiusanteko, siis ihmisen aiheuttama, vaikka rikollisenkin, niin sen saa aina telkien taakse. Mutta mitä voi tehdä jos kyseessä onkin henkimaailma? Ei auta soitot poliisille tms.
Niissäkin on joissakin lasertähtäimiä.
Yksi naapureistani huvitteli kotonaan katselemalla kuspäänaapuriamme aseen kiikaritähtäimen läpi (siis ilman mitään lasertähtäystä, hän vain piti siitä miltä naapuri näyttää tähtäimen läpi). Siitä tuli mieleen, että jos joku haluaakin ampua teidät.
Jos valoa on näkynyt sekä sinun kasvoillasi, että vauvan sängyllä, pystyt niitä päättelemään ainakin jotain siitä suunnasta, mistä valo tulee. Voit vaikka kokeilla taskulampun valokiilalla. Jos on mahdotonta, että valo tulisi kumpaankin paikkaan samasta kohdasta, silloin kysymyksessä on liikkuva valonlähde.
jostain, että valo on 10cmX10cm vai minkä kokoinen se oli. Laserissahan on ihan korkeintaan 5mm halkaisija valo ja niin on aseessakin. Niin ja mitä ne äänet siellä yläkerrassa on? Onko teillä vanha talo?
millainen se valo oli jonka se näki.
Ääni oli sellaista ujellusta. Naurettiinkin silloin, että ihan kuin ufo-ukkelit puhuvat, oli meinaan sellaista ääntä. Mutta ajateltiin, että ne on varmaan vaan jotain kotisirkkoja, vaikkei tää talo nyt mikään niiiiin vanha ole (niitä esiintyy vanhoissa hirsitaloissa ja ne on nykyään harvinaisia, ne kotisirkat siis).
Sehän on ilmiselvästi paholaisen polttava katse! Teinä en olisi enää hetkeäkään siinä talossa!!!!!
Sita ihmettelin etta miten heraat jo tunnin paasta nukkumaan menosta? Pelkkaan pieneen valoon? Kuuluuko jotain aanta samalla?
Tieda vaikka ne olis sitten kesan aikana rakentaneet jotain tukipaikkaa sinne teidan ullakolle, ne humanoidit... SIta kai tassanyt yritat sanoa, eiks vaan?!
valoilla pelaile, varsinkaan kun sellaista ei ole. Onko teillä punaiset verhot tai muuta punaista ikkunassa/huoneessa? Kannattaa aina miettiä LUONNOLLISTA selitystä eikä YLILUONNOLLISTA, koska luonnollinen selitys yleensä aina löytyy. Ja jos sitä ei itse löydä, se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi yliluonnollinen ilmiö, vaan sitä, että selitystä ei vaan yksinkertaisesti ole (vielä) keksinyt.
Jos valo tulee kattopanelien välistä, jostain sähköjutuista.
Pakko kertoa tämäkin vaihtoehto, vaikka onkin pelottava juttu. Eräässä amerikkalaisessa sarjassa tyttö oli vakuuttunut siitä, että häntä seurattiin kotona. Kämppä taisi olla vielä kerrostalossa. Loputa tyttö löytyi kuolleena vaatekomerostaan, oli paennut sinne. Vaanija oli oikeasti olemassa; joku kaapelitelkkarityyppi, joka oli majottautunut asunnonnon käyttöullakolle, porannut ullakon lattiaan, eli asunnon kattoon reikiä ja seuraili kimulin elämää sitä kautta...
Kannattaa varmaan piipahtaa siellä ullakkotiloissa ennen yöunille menoa - mielummin vaikka pesäpallomailan kanssa.
Jos valo tulee kattopanelien välistä, jostain sähköjutuista.
Pakko kertoa tämäkin vaihtoehto, vaikka onkin pelottava juttu. Eräässä amerikkalaisessa sarjassa tyttö oli vakuuttunut siitä, että häntä seurattiin kotona. Kämppä taisi olla vielä kerrostalossa. Loputa tyttö löytyi kuolleena vaatekomerostaan, oli paennut sinne. Vaanija oli oikeasti olemassa; joku kaapelitelkkarityyppi, joka oli majottautunut asunnonnon käyttöullakolle, porannut ullakon lattiaan, eli asunnon kattoon reikiä ja seuraili kimulin elämää sitä kautta...
Kannattaa varmaan piipahtaa siellä ullakkotiloissa ennen yöunille menoa - mielummin vaikka pesäpallomailan kanssa.
Vai oisko jopa töissä Viasatilla?
Valo näkyy vain jos ihan pimeää ja pilvetöntä. Syynä reittikone. Ampiaspesä muuten pitää todella omituista ääntä myös.
en osaa tuosta punaisesta valosta sanoa mitään, mutta lapsena minua seurasi "musta varjo". Vanhempani pelästyivät useasti, koska takanani seisoi "jokin musta" kaukaa katsottuna. Pappi sattui käymään meillä (isän metsästyskaverina) ja teki nopean siunauksen ja kait jonkun ristinmerkin, sillä häipyi varjot. Minä näen etiäisiä ja enneunia jatkuvasti, liittyyköhän näihin - esim. kuolinuutiset näen jo unissani (kaikki lemmikkieläimet ovat käyneet hyvästelemässä minut yöllä kuollessaan). Aikoinaan pelotti, muttei enää, ystäväpiiri on kyllä valikoitunut aika paljon, minun uniani pelätään.
Öhöm ;)
Hui, aika jänskä juttu mutta kyllä sille jokin järkevä selitys löytyy. Mut onnea ens yön unille...voi sentään.
veikkaan sitä laaserkynää. Hankkikaa verhot siihen pikkuikkunaankin. Eiköhän lopu.
ilman diagnosoitua psyykkistä sairautta uskomaan yliluonnollisiin juttuihin, ufoihin yms? SE on pelottavaa...
jokainen uudestisyntynyt kristitty tietää tämän. Mutta Jeesus Kristus on voittanut kaiken pahan ja siksi pahalla ei ole enää valtaa ihmiseen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.
Erilaisia yliluonnollisia kokemuksia pahasta on niillä, jotka leikkivät okkultismin kanssa tai pyrkivät kontaktiin pimeyden henkivaltojen kanssa, enkä nyt puhu tästä apn kokemuksesta vaan ylipäätään erilaisesta okkultismista, joka on aina kontaktin ottamista itse Saatanaan. Kaikki ennustamiset, meediot, astrologiat, ufot jne. Raamattu kieltää okkultismin jyrkästi.
Turvatkaa Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin teidän ei tarvitse pelätä enää mitään. Jeesuksen nimi karkoittaa kaikki demonit, siksi New Age ja kaikki okkultiset opit kieltävät Jeesuksen.
Siis mikä olikaan teidän koulutustaso? Jos jotain selittämätöntä tapahtuu, epäilettekö aina, että asialla on joku henkiolento? Miksi?
En oikein ymmärrä miksi jokin väri olisi pahempi kuin toinen. Värien merkitykset ovat kulttuurisia asioita. Esim. länsimaissa musta on kuoleman väri ja Japanissa taas valkoinen. Kiinassa morsian pukeutuu punaiseen, meillä valkoiseen. Ja niin edespäin. Jos makuuhuoneessa killuu jokin punainen valo, miksi se olisi jokin paha asia?
Mulle tuli muuten mieleen kamera, Kun kuvataan, välkkyy sellainen punainen valo. Ja joskus kännyköissä välkkyy omituisia valoja. Mun miehen kännykkä aiheuttaa öisin koko eteiseen välkkyvän valon, vaikka päiväsaikaan ei edes huomaa puhelimessa olevan mitään valoa.
Onko teillä kännykät latauksessa makkarissa?
ps, rukoilkaa, auttaa!
Eilen Jimillä selitettiin juuri ilmiöitä ja miten "näkyjä" ilmaantuu.
Aivot selittää outoja tapahtumia mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Tuulen vinkunasta tulee ulinaa tai vaikerointia. Ajoneuvon tekemistä varjoista liikkuvia aaveita yms yms.