Outo punainen valo öisin - APUA!!
Kirjoitan tämän nyt tännekin, sama teksti löytyy kaksplussalta.
Viime yönä heräsin yhtäkkiä, jotenkin alitajuisesti siihen, että vauvansänkyyn osoittaa punainen valo. Nousin katsomaan, mutta se häipyi. Mieskin heräsi ja katsoi ikkunasta tuliko se ulkoa, mutta mitään ei näkynyt. Aamulla mies sanoi, että on pari yötä sitten herännyt alitajuisesti punaiseen valoon, ja nähnyt miten punainen valo osoittaa mua kasvoihin. Valo on sammunut samantien. Makuuhuoneemme on takapihan puolella ja takana on vain metsää ja peltoa, joten mitään jouluvalojakaan tai lentokoneita siellä tuskin on. Mua pelottaa todella paljon!!
Viime keväänä ja kesänä talon katolta, tai oikeastaan vintiltä kuului ihmeellistä ujellusta aina iltaisin. Se koveni aina pikkuhiljaa, ilta illalta kuului ujellus kovemmin. Ihmettelimme sitä aikamma ja laitoimme sen sitten kotisirkkujen sirkutuksen piikkiin, koska emme muutakaan loogista selitystä äänelle keksineet. Nyt on alkanut sekin pelottaa, että mikä ihme se taisi sittenkään olla.
Tää kuulostaa ihan hourupuheelta, mutta pelottavaa tässä on, että sekä mies että minä (ja molemmat ollaan ihan normaaleja ja täyspäisiä ihmisiä) ollaan kuultu ja nähty nuo. Antakaa PLIIIIIS joku järkevä selitys noille ilmiöille!!
Kommentit (74)
Meillä lähtee telkusta sellanen punainen valo jos sammuttaa säätimellä..siks painankin kiinni aina tv.stä...
Löytyykö telkkaria tms mistä valo tulisi? Vai oliko tää sittenkin provo?
.
Oikeesti mua pelottaa nytkin todella paljon. Nuorimmainen on makuuhuoneessa tälläkin hetkellä päiväunilla... Kaikki selitykset ollaan käyty läpi, ei ole palovaroitin, lattialämmitys, telkkari jne. Kaikki ollaan mietitty, mut ei ole mikään niistä.
nukkua ensi yönä, ja mietin ketä vois tulla mun seuraksi tänne nyt päivällä!
Aattelin vaan, että jos on suht aikasin, niin voi oikeasti olla, että jotkut lapset leikkii jossain kauempana laser leluilla. Kerran katsoin tv:ä ja huomasin punaisen pisteen joka liikkui huoneessa..yllätys, yllätys kun aikani ulos tutkailin niin nousi naapurin tenavien päät pusikosta ja jokin lelu laserlelu kädessään.
töppöseen, tuolle valolle löytyy varmasti joku järkevä selitys.
Mitään punaista valo-hirviötä ei ole olemassa. Ei muuta kuin verhot kiinni, ovi kiinni ja unta palloon :)
Pystyisikö esim. peilien kautta heijastumaan ohi ajavan naapurin auton perävalot?
ens yön siten, että laittasin sen pikkuikkankin eteen verhot ja oven kiinni. Jos homma vieläkin toistuu niin sit on kyllä jo aika outoa.. Jos teillä on joku videokamera tai muu niin laittakaa, vaikka yöksi kuvaamaan. Aamulla sitten näätte onko valoa näkynyt tai sen aiheuttajaa.
valo heti kun heräätte ja huomaatte sen?? Jos olisi tietokone tai palov. vilkuttaisi kai säännöllisesti.
Laita verho pikku-ikkunaan tai joku suoja.
Karmivalta kuullostaa. Tuli kyllä kans heti mieleen että joku hullu kyttää teitä laser-kynän kanssa. Heiluuko valo? Jos olisi laser-kynä, käsi heiluu aina jonkun verran eikä valo pysyisi ihan paikallaan...
joku osoitteli sellaiselle laserkynällä huoneeseen. Pieni punainen piste vain liikkui ympäri huonetta.
Luultavasti olivat pikkupojat asialla.
tai en minäkään saisi nukutuksi.
Varmasti löytyy selitys. Tule sitten kertomaan! Jos et saa unta yöllä, niin tule tänne kirjoittelemaan.
Niissäkin on joissakin lasertähtäimiä.
Yksi naapureistani huvitteli kotonaan katselemalla kuspäänaapuriamme aseen kiikaritähtäimen läpi (siis ilman mitään lasertähtäystä, hän vain piti siitä miltä naapuri näyttää tähtäimen läpi). Siitä tuli mieleen, että jos joku haluaakin ampua teidät.
niin jääkää hiljaa paikallenne kyttäämään sitä. Kaipa se tulee toisenkin kerran ja silloin kai lähteen paikallistaminenkin on helpompaa.
Ja tiedoksi vielä, minä meinaan valvoa tänään pitkään ja av:llakin palstailen.
Tervetuloa tänne kertomaan, jos valo näkyy yöllä. =) Jotain mielenkiintoista ensiyöhön odotettavissa, JEE =)
niin jääkää hiljaa paikallenne kyttäämään sitä. Kaipa se tulee toisenkin kerran ja silloin kai lähteen paikallistaminenkin on helpompaa.
Ja tiedoksi vielä, minä meinaan valvoa tänään pitkään ja av:llakin palstailen.
Tervetuloa tänne kertomaan, jos valo näkyy yöllä. =) Jotain mielenkiintoista ensiyöhön odotettavissa, JEE =)
paikantaa lähdettä.
En usko että yöllä tulen tänne. Olen niin pelokas että vietän koko yön miehen vieressä. Se kyl luultavasti vaan nukkuu, on mua rautahermoisempi, mutta kyllä sekin on alkanut ihmetellä tätä ilmiötä.
se valo minkä hän näki, osoitti mun kasvoihin. Ja se minkä mä näin viime yönä, osoitti mun vieressä olevaan pinnasängyn reunaan, ja sammui saman tien. Se oli arviolta 10 x 10 cm kokoinen valoläikkä. En käsitä miten me ollaan miehen kanssa siihen herätty, jotenkin alitajuisesti punaiseen valoon.