Täyspäiset vanhemmat eivät mene mukaan tuohon sukupuolitaisteluun.
Mulle on aivan sama, mitä läppää ihmiset heittävät lasteni sukupuolesta. Samoin mulle oli odotusaikana ihan sama, kumpi tulee. Lapseni ovat minulle yksilöitä, eivät vain sukupuolensa edustajia. Rakastan poikiani yli kaiken, ja aion kasvattaa heistä itseään ja muita kunnioittavia ihania miehiä. Ugh, olen puhunut.
Kommentit (7)
Kuten esim. appivanhemmat soittaneet meidän kyläillessä miehen siskolle "tulkaa katsomaan poikia, pojat tuli kylään". Tai kun ovat pyytäneet meidän perheen lapsia käymään ruokapöytään "tulkaa pojat syömään", olen kyllä joskus kysynyt, että saako tyttökin tulla.. (meillä siis esikoistyttö ja kaksi poikaa)
Meillä on aina toivottu LAPSIA ei tyttöjä tai poikia vaan lapsia.
Kun minulla oli kaksi tyttöä, karvat nousi pystyyn sukupuolikeskusteluista. Olin ehdottomasti sitä mieltä, ettei sukupuolella ole väliä. Kun poika syntyi, mielipiteeni muuttui. On se hieno asia, jos on molempia sukupuolia. Tätähän ei voi tietää, jos ei ole kokemusta vaan on vain toista. Kyllä sukupuolella on niin suuri merkitys lapsen elämään etenkin vähän myöhemmin, että on rikkautta saada kasvattaa sekä miestä että naista.

Mutta kun sitä ei voi valita! Onneksi. Voi olla rikkautta joo, mutta lastensaannissa jos missään täytyy kiitollisuudella ottaa vastaan se mitä saa. Palautus- tai valitusoikeutta ei ole. Kuulutko niihin, jotka urakalla säälitte niitä, joiden lapset sattuvat olemaan samaa sukupuolta?
Jokaisella on oikeus loukkaantua ja mä luulen että jos vielä vihjaillaan lapsesta jotain, niin se on monelle arka paikka.
Kyllä mäkin rakastan lapsiani, sitä suuremmalla syyllä mä loukkaannun jos joku tulee säälittelemään ja valittamaan kun mulla on "vaan" 3 tyttöä, eikä yhtään poikaa. Ei mun lapsia tai perhettä tartte vähätellä tai sääliä.
En mä yöunia asian takia menetä ja tiedän ja tunnen että mulla on maailman paras perhe, mutta ihmisten tökeryyys saa välillä kiukun kiehahtamaan.
Mulla on kolme poikaa joten kyllähän tässä kaikenlaista läppää on saanut kuulla, eipä silti ole tullut mieleenkään mistään loukkaantua. Mua vaan lähinnä naurattaa ne. Musta olisi kiva jos olisi tyttökin mutta eipä sillä niin väliä ole, tulee mitä on tullakseen.