Onko täällä ketään, jonka lapsi ei ole sopeutunut päiväkotiin?

oli just vasu keskustelu ja he eivät ole erityisen huolissaan esikoisestamme. Sanoivat vain, että joillain lapsilla ottaa aikansa se sopeutuminen hoitoon. Olivat sitä mieltä, että voitaisiin hyvin vielä katsoa syksyyn. Lähinnä kai tämä on tämä mun ahdistus mikä kasvaa kasvamistaan ja tuntuu että tukehdun noiden lasten takertuvuuteen.

Nyt on kuitenkin jo huhtikuun alku.

44

päiväkotiin muutamaksi päiväksi? Jos se auttaisi asiaa?

Mihin tämä maailma on mennyt, kun ujoa ja hiljaista lasta ei saada sopeutettua päiväkotiin? Siellä on niin kiire, että hiljaiset jää jalkoihin ja ne villit tyypit jyrää.

hoidosta ja katsoisitte muuttaako pitkä tauko mitään?

Hain tänään lapset päiväkodista. Pienemmän päivä oli mennyt ihan kivasti. Isommalla myös. Kotona keksin sitten alkaa kysellä isommalta lapsesta päivän kulusta käsinuken avulla. Poika alkoi tilittää miten joku lapsi oli sanonut häntä ja jotain toista lasta kakkapääksi. Poika kertoi ihan intona, että sanoi sitten tälle toiselle lapselle, että ite oot. Sen jälkeen tämä nimittelijä oli kuulemma kaatanut pikkuautolaatikon ja leikit oli jatkuneet. Poika kertoi käsinukelle, että tykkää olla päiväkodissa ja siellä on kivat tädit ja kertoipa samaan syssyyn miten yksi täti ei enää tule ollenkaan töihin. Kuulemma pikkuautoleikit on parhaita. Kavereita on kaksi, mutta hän ei leiki niiden kanssa (? ;-)) Mutta kaikista mieluiten poika olisi äidin kanssa kotona.



Jännä sinänsä miten lapsen on helpompi avautua jollekin käsinukelle mitä minulle, äidilleen. Sinänsä se mitä tuo lapsi kertoi pk-päivästä ei kuulosta kauhean ahdistavalta vai olenko ihan väärillä jäljillä? Kavereitahan ei lapsilla siellä ole, kun eivät oikein uskalla ottaa muihin kontaktia, mutta eivät jää haahuilemaan nurkkiin varsinkaan ulkona vaan ovat lapsiryhmän mukana. Sisällä ollessa isompi saattaa enemmän jäädä seinän vierustalle mitä ulkona... En nyt oikein tiedä mitä tästä nyt ajatella. Puhuuko lapsi vain minun mielikseni tuollaisia vai eikö hänellä ole siellä pk:ssa niin kamalaa kuin olen kuvitellut.

hälyttävältä. Teillä vain menee pitempi aika sopeutumiseen?

Me äidit olemme aina huolissamme. Minunkin kuopukseni ei meinannut millään sopeutua päiväkotiin. Kuitenkin sopetutui ja alkoi viihtyä. Hän aloitti siellä jo pari vuotta sitten. Tänä talvena tuli taas takapakkia ja hän alkoi vastustella päiväkotiin menoa. Onneksi se vaihe meni ohi ja lapsi taas rohkaistui. Herkkä lapsi reagoi ilmapiirin muutoksiin voimakkaasti. Nyt hän on taas iloinen päiväkotilainen. Muistan kyllä miten tuossa kuukausi sitten minua ahdisti ja olisin halunnut ottaa lapsen samantien pois päiväkodista. Olen kuitenkin huomannut vuosien varrella, että lapseni on todella hyvässä päiväkodissa verrattuna moneen muuhun. Pk on pieni ja henkilökunnan ASENNE on mahtava! Kokemuksia on toisen lapsen kohdalta ihan toisenlaisesta meiningistä myös...

Aamuisin ei todellakaan tulla perheitä eteiseen vastaan Syy:

-Muita lapsia ei jätetä yksin osastoon vain siksi, että hoitaja menee eteiseen katsomaan, kuinka lapsi vanhemman seurassa riisuu vaatteet, laittaa tossut, käy käsipesulla, kenties katsovat uusia töitä seinällä, kertaavat iltamenonsa, jättävät jäähyväisiä ym (meidänkin ryhmässä 22 lasta)

-Aamiaskärry on osastolla n. puolituntia, jolloin hoitajan on jaettava ruoka, voideltava leivät, autettava syömään ja pidettävä pöytätapoja yllä.

Iltapäivisin lasta haettaessa vaihdetaan vanhemman kanssa kuulumisia, sitten kun se vanhemmalle sopii. Ensiksi tärkeintä hakuhetkellä on vanhemman ja lapsen kohtaaminen, sen jälkeen vanhempi joko hakee sisältä reppua, likapyykkiä, piirustuksia ensin tai hän tulee kyselemään päivän kuulumisia.

Lisäksi vastaan samalla toiseen kirjoitukseen koskien päiväkotien suuruutta. Olen työskennellyt isossa sekä pienessä talossa, eikä ryhmän toimintaan ole mitenkään vaikuttanut se kuinka monta muuta ryhmää talossa on.

Isossa talossa voi kenties olla jotain yhteisiä lauluhetkiä viikottain tai sitten ei, samoin pienessä talossa. Kaikki muu päivätoiminta on ryhmän sisäistä jota rytmittää ruokailut ja päivälepo.

Ja päiväunen sekä lepäämisen tarve vähenee iän myötä ja usein eskarilaisista vain muutama nukuu.

josta otin lapseni muutaman päivän jälkeen pois ei ollut mikään mallipäiväkoti, vaan esim. aamulla, kun lasta sinne vein, ei kukaan tädeistä tullut eteiseen vastaan. Iltapäivällä lasta hakiessani ei kukaan tädeistä tullut vaihtamaan kuulumisia paitsi sinä viimeisenä päivänä, jolloin tympääntynyt täti narisi lapsen itkeneen koko päivän toisessa huoneessa oven takana. Siellä tädit seisoskelivat pihalla juoruamassa keskenään kun lapseni hain. Miksi olisin pitänyt lapseni pitempään tuollaisessa paikassa, kun muukin hoitojärjestely oli mahdollinen?

karhunpalveluksen? Kuinka niin?



Poika on viihtynyt vallan mainiosti kotona, ja kiukuttelut ovat tuolta osin loppuneet.

Poika on paljon tasapainoisemman oloinen kotihoidossa.

Kerkeää olemaan vielä päiväkodissa, jos siltä tuntuu.

Jollei, niin koulussakin oppii niitä taitoja ;)

ole kiinni siitä miten vanhemmat sopeutuvat. Muistan kyllä lukeneeni Väestöliiton psykologin sanoneen juuri noin, että lapsen sopeutuminen päiväkotiin on suoraan yhteydessä siihen miten vanhemmat sopeutuvat siihen, että lapsi on päivähoidossa.



No, minun täytyy omasta puolestani sanoa, että olen kyllä sopeutunut siihen, että lapseni ovat päiväkodissa. Päiväkoti on hyvä ja samoin henkilökunta aivan ihanaa. Tiedän, että voin jättää lapset huoletta hoitoon enkä koe päiväkotia lasten säilytyspaikaksi. Viihdyn omassa työssäni ja nautin siitä, että olen töissä melkein 5 vuoden kotiäiti vuosien jälkeen.



En tiedä onko oma stressini varsinkin esikoisen sopeutumiseen vaikuttanut niin paljon, että ei tahdo sopeutua hoitoon?



ap

Äitiä ne kaipaa eikä meluista tarhaa :(

minä olin melkein viisi vuotta kotona ja enempään ei ollut mahdollisuutta. Kotiäitivuodet oli ihania ja rankkojakin, mutta minä ainakin aloin jo kaivata töihin. En kadu ratkaisuani ja uskon, että lapset ei tästä pilalle mene. Sehän on selvää, että kaipaavat äitiä ja sen kanssa on vain nyt elettävä...

tekisitte tällaisessa tilanteessa kuin ap:lla on. Minun kokemuksen mukaan tilannetta yleensä vain voivotellaan ja ihmetellään ja odotetaan, että kyllä se siitä... Sen sijaan, että ihan oikeasti alettaisiin auttaa lasta sopeutumaan hoitoon jäämiseen ja itse hoitoon.

että hänet hyväksyttiin tismalleen sellaisena kuin hän on. Edellisessä paikassa suosittiin selkeästi niitä ekana ryysiviä "sosiaalisia" instant-lapsia.



Hoitajat myös tarkoituksella rikkoivat niitä leikkiklikkejä eli lasten piti opetella leikkimään kaikkien kanssa niin, että ketään ei jätetä ulkopuolelle.

On vielä ihan normaalia minusta.

ap kyselee.

Sanoi kotona, ettei oteta mukaan, mutta tiedän, että itsekin kieltäytyi menemästä. Tämä siis edellisen hoitajan kanssa. Kun tuli vähän pätevämpi ja kokeneempi tilalle, tällainen käytös loppui.

Esikoinen aloitti normi-3v päiväkodissa. Vielä melkein vuodenkaan kuluttua mitään sanottavampaa sopeutumista ei ollut tapahtunut, lapsi itki usein päivisin, istui naulakoilla yksin surkeana, riehui ja ilmiselvästi pelkäsi, kotona alkoi oireilla masennusta. Tämä kaikki siitä huolimatta, että päiväkoti oli tosi hyvä, hoitajat upeita tyyppejä ja lapsiryhmänkin henki oli huomaavainen ja ystävällinen. Toki hän sai sieltä kaverinkin ja leikkikin usein päivisin, mutta aina oli olemassa se suru ja pelko ja stressi.



Onneksi meille tuli sitten pikkusisko ja isosisko sai jäädä kotiin myös. Elämäni paras päätös!!! Tilanne rauhoittui, esikoinen muuttui ns. tavalliseksi lapseksi ja alkoi taas leikkiä ja piirtää ja laulaa.



Nyt tytöillä on hoitaja kotona - toinen superhyvä päätös!!! Stressiä on, mutta siedettävästi, ja esikoinen sanoo ainakin viikottain, että on ihanaa kun tulee X meille kotiin eikä tarvitse mennä päiväkotiin. Tytöt nyt 4v ja 5v.