Äitipuolet, miksi teillä on niin huono

vaikuttavat siihen, millä mielellä lapset meille tulevat. Vanhempien väleistä huolimatta he silti haluaisivat eniten, että molemmat vanhemmat asuisivat saman katon alla.



Eli oikeastaan minä olen heille ylimääräinen paha. He eivät yleensä puhu suoraan mulle yhtään mitään, kaiken isänsä kautta. Vaikka tarvitsisivat apua, eivät pyydä. Melkein kaikki muhun liittyvä on heille punainen vaate.



Tietysti käsitän, että he haluavat mieluiten samastua vanhempiinsa, eivät äitipuoleensa.



Mutta valitettavasti kun on vastaanottanut vihamielisyyttä oman aikansa, sitä ei vain enää jaksa olla myönteinen itsekään.

kuinka oma lapsi käyttäytyy sitä äitipuolta kohtaan? Joksu se kiltti pieni kullan muru voi olla äitipuoltaan kohtaan hirviö... "sä et ole mun äiti, sä et käske mua" "sun ruokas on pahaa, en syö" "mun äiti sanoo että...." "me ei tykätä susta" "sä olet tyhmä akka" "sä haiset pahalle" "mä haluan sitä tai tätä, tai kerron mun äidille".

"äiti sanoi että sä olet juoppo lutka"

Eihän ne äitipuolet ole kyenneet pitämään sitä ensimmäistäkään liittoa kasassa, joten miksi ihmeessä toinenkaan liitto olisi yhtään sen parempi menestystarina.

kun äitipuolet valittavat, ettei ole heidän asiansa puuttua lapsipuolen asioihin eikä ole heidän asiansa kasvattaa niitä. Miten ihmeessä sitten edes kuvitellaan, että perheen arki voisi jotenkin sujua, jos toinen aikuinen ei voi puuttua joidenkin lasten käytökseen mitenkään.

Ihmeellisiä rajanvetoja, joilla sahataan vain omaan nilkkaan.

mies suuttuu tästä "kiusaamisesta" ja lapsi tarttuu luuriin soittaakseen äidille, miten äitipuoli on taas ilkeä.

Eli siis lapsen vanhemmat eivät halua äitipuolen puuttuvan tai sanovan mitään, koska "oikeat vanhemmat kasvattavat".

niin heti on biologinen äiti valittamassa! Yritä siinä sitten tehdä oikein....

kun äitipuolet valittavat, ettei ole heidän asiansa puuttua lapsipuolen asioihin eikä ole heidän asiansa kasvattaa niitä.

Ihmeellisiä rajanvetoja, joilla sahataan vain omaan nilkkaan.

Siis eihän lapsen ja vanhemman välit siitä pilalle mene, jos lapsia opetetaan käyttäytymään sääntöjen mukaan.

jos käytökseen pistetään rajoja.

Esimerkiksi meillä lapset eivät olleet yhtään tottuneet siihen, että kotona olisi sääntöjä. Kun meillä laitettiin säännöt, että takki laitetaan naulaan (ei heitetä pitkin poikin), ruokapöydässä ei seistä tuolilla, sisällä ei juosta eikä sohvalla hypitä, niin lapset olivat tosi pahana pitkään.

Sen lisäksi heidän äitinsä veti pultit siitä, kun me kiusaamme lapsia. Miehellekin se oli kova paikka, koska hän pelkäsi ihan kuolemakseen, että lapset eivät tule enää, jos hän alkaa sanella sääntöjä.

Tosi pitkään lapset hokivatkin, että ennen äitipuolta oli paljon kivempaa, kun sai tehdä ihan mitä halusi. Saa meillä riehua ulkona ja yläkerrassa, mutta itseltäni tahtoi palaa hermot, kun keittiössä riehuttiin ja yritin laittaa ruokaa tai katsoa töllöä (ovat samassa tilassa).

mutta miehen lapsessa ällöttää se, että se on todisteena siitä, että

-mies on harrastanut seksiä exänsä kanssa

-mies on kokenut esikoisen odotuksen jo aiemmin. Minä en ole ensimäinen ja se ei ole niin ainutlaatuista.

-mies on jo kerran kosinut ja ostanut kihlasormukset ja mennyt naimisiin. Se ei ole enää niin ainutlaatuista minun kanssa (mutta hähä häh, ostipa mulle isomman timanttisormuksen kuin exälle)

-tapaa exää ja soittelee hänen kanssaan. Ilman tuota kakaraa he eivät olisi missään tekemisissä

-liitto ei jotenkin ole niin puhdas kun mies on liannut itsensä exän kanssa ja ex on saanut lapsia hänelle

Kokemusta kymmenen vuoden ajlata. Pari ekaa vuotta sujui ihan ok. Lapsipuoli oli taapero iässä. Sen jälkeen on alkanut tökkiä, lapsi on niin tuppisuuna täällä kuin voi vain olla. Kysellessä vastaa 1-2 sanalla, ikinä ei aloita itse keskustelua tai osallistu muun perheen jutteluun.



Olen viimeiset 2-3 vuotta lähinnä ollut puhumatta lapselle, pääasiassa olen poissa samoista tiloista. On ahdistavaa, kun sohvan nurkassa istuu hiljaa teini ikäinen vastakkaisen sukupuolen edustaja. Tunnelma on kuin "virtahepo olohuoneessa". Kaikki tietävät olevan hänen paikalla, vaikka ei kommunikoi kenenkään kanssa. Ainoastaan nuorimman lapsen kanssa on jonkinlainen vuorovaikutussuhde. Isänsä ei ole hyvä juttelemaan, ei osaa pitää keskustelua yllä. Ei myönnä, mutta oma mielikuvani on, että velvollisuuden tunnosta ottaa lapsen luokseen. Yhteyttä heidän välillä en ole näinä viimeisenä 5-6 vuotena havainnut.



Surullista ja suoraa puhetta. Sääliksi käy lasta, jonka äiti pakottaa luoksemme j.t.vko:n loppu. Kaipaa varmasti ikäistään seuraa, mutta ei osaa täällä tutustua keneenkään, kun on niin sulkeutunut. Lapsen äiti ei ole kiinnostunut lapsesta tai hänen haluistaan. Oma aika on tärkeämpää mm. ei saa osallistua koulun retkeen, jos se osuu meille tulo viikonlopulle.



Varmasti tässä on vastuu aikuisilla, mielestäni lapsen vanhemmilla. Jos heistä kumpikaan ei saa luotua lapseensa kontaktia niin onhan se surullista. En koe äitipuolena olevani vastuussa tämän lapsen henkisestä kasvusta, vastaan omista lapsistani. Sisälläni ajattelen onneksi kaiken olevan ns. voiton puolella. Muutama vuosi ja lapsi on täysi ikäinen, pääsemme viettämään sitä "oikeaa" perhe elämää. Enää ei kannata luovuttaa, kun näin pitkään olen jo sinnitellyt.

Tohon on olemassa ihan lääkityski ja siperiaankaan ei oo loppujenlopuks niin pitkä matka

Surullista ja suoraa puhetta. Sääliksi käy lasta, jonka äiti pakottaa luoksemme j.t.vko:n loppu. Kaipaa varmasti ikäistään seuraa, mutta ei osaa täällä tutustua keneenkään, kun on niin sulkeutunut. Lapsen äiti ei ole kiinnostunut lapsesta tai hänen haluistaan. Oma aika on tärkeämpää mm. ei saa osallistua koulun retkeen, jos se osuu meille tulo viikonlopulle.

Varmasti tässä on vastuu aikuisilla, mielestäni lapsen vanhemmilla. Jos heistä kumpikaan ei saa luotua lapseensa kontaktia niin onhan se surullista. En koe äitipuolena olevani vastuussa tämän lapsen henkisestä kasvusta, vastaan omista lapsistani. Sisälläni ajattelen onneksi kaiken olevan ns. voiton puolella. Muutama vuosi ja lapsi on täysi ikäinen, pääsemme viettämään sitä "oikeaa" perhe elämää. Enää ei kannata luovuttaa, kun näin pitkään olen jo sinnitellyt.

Kylläpä on sivistymätöntä ja suvaitsematonta porukkaa. Ihanaa, kun äidit osaa kiroilla ja haukkua! Se on todellinen lahjakkuus... Olen surullinen kaikkien näiden lasten puolesta, toivon teille kaikille äitipuolille, joilla nyt noin "radikaalit" mielipiteet, että elämä opettaa ja kasvua tapahtuu, siis nimenomaan TEIDÄN kohdalla. LAPSET on tässä ketjussa kärsijät ja toisaalta niin paljon fiksumpia kun monet täällä.

- 10 vuoden kokemus- jutun kirjoittaja

Kyllähän kun lapsen omaavan miehen kanssa yhteen muutetaan, on hyväksyttävä koko paketti.



Äitipuoli myös

Eihän ne äitipuolet ole kyenneet pitämään sitä ensimmäistäkään liittoa kasassa, joten miksi ihmeessä toinenkaan liitto olisi yhtään sen parempi menestystarina.

kun äitipuolet valittavat, ettei ole heidän asiansa puuttua lapsipuolen asioihin eikä ole heidän asiansa kasvattaa niitä. Miten ihmeessä sitten edes kuvitellaan, että perheen arki voisi jotenkin sujua, jos toinen aikuinen ei voi puuttua joidenkin lasten käytökseen mitenkään.



Ihmeellisiä rajanvetoja, joilla sahataan vain omaan nilkkaan.

Eihän ne äitipuolet ole kyenneet pitämään sitä ensimmäistäkään liittoa kasassa, joten miksi ihmeessä toinenkaan liitto olisi yhtään sen parempi menestystarina.

hei haloo, jos on äitipuoli, silloin ne lapset ja eka liitto on kyllä sen MIEHEN, ei sen äitipuolen... Ei äitipuolella välttämättä ole takana mitään liittoa vielä, voi olla vaikka lapseton ;)

Saa ajatellakin, ennenkuin tänne kirjoittaa :D :D :D

Eihän ne äitipuolet ole kyenneet pitämään sitä ensimmäistäkään liittoa kasassa, joten miksi ihmeessä toinenkaan liitto olisi yhtään sen parempi menestystarina.

ja ihan ekassa liitossani olen, vaikka olen äitipuoli

En myöskään pidä naapurin Villesta enkä niiden kissasta. Tunteet lasta kohtaan on samanlaiset kuin näitä kohtaan.

Minun "äitipuoleni" on päässyt haluamaansa tavoitteeseen, en ole ollut isäni kanssa tekemisissä vuosikausiin, korkeistaan pakollinen kohteliaisuuskäynti kerran vuodessa.

Vanhempani erosivat kun olin 2-vuotias, isäni löysi siis tämän uuden naisen silloin. Minua ei koskaan haluttu käymään, pisin väli lapsena jolloin en nähnyt isääni oli 8 kk yhteen mitaan. Elatusmaksuista oli jatkuvaa vääntöä ja kaikista mitä joskus joutuivat minulle ostamaan oli hirveä valitus. Sain esimerkiksi 4-luokalla joululahjaksi 40 numeron luistimet ettei heidän vaan tarvitse enää mulle sellaisia ostaa.

Omille pojilleen (siis velipuolilleni) on kyllä ostettu ja laitettu kaikki pelit ja vehkeet. Heille en ole katkera, hehän ovat lapsia ja syyttömiä aikuisten järkkäämään paskaan tilanteeseen.

Nyt aikuisena löysin joskus äitini lipastosta kirjeen jonka tämä "äitipuoleni" oli lähettänyt joskus äidilleni kun olin vielä pieni. Siinä hän kirjoitti että ei halua minua heidän elämäänsä, eikä halua olla minulle 2 äitinä. Ihmetteli myös miksi isäni pitää maksaa elatusmaksuja, hänen mielestään olisi ensin tärkeämpää varmistaa että uusi perhe pärjää hyvin.

No nuo asiat oli kyllä tulleet selviksi mulle jo aikaisemmin, sen jälkeen kun täytin 12 en ole käynyt isän luona kuin max 1/vuodessa.

Että hyvin äitipuoli asiat hoiti, ei tarvii tietää minusta ja minun lapsista heidän mitään. Sen verran olen tietysti piikkinä lihasta että isälläni on metsää yms. omaisuutta, se täytyisi jotenkin vielä saada pimitettyä etten vaan vie siltä mitään perintojä!

En myöskään pidä naapurin Villesta enkä niiden kissasta. Tunteet lasta kohtaan on samanlaiset kuin näitä kohtaan.

[i