lapsi ja sukupuolikasvatus

luin uusinta meidän perhe-lehteä melko epäuskoisena. varsinkin artikkeli pienen Ruun perheestä jäi mietityttämään.

mielestäni tytöksi tai pojaksi kasvaminen on ihmisen elämään kuuluva, normaali asia. psyykkisen kehityksen haasteisiin kuuluu hyväksyä jossakin vaiheessa se, että joku minän ulkopuolinen asia määrää, tuleeko sinusta tyttö vai poika. et voi päättää sitä itse, etkä myöskään olla molempia. (ääritapaukset erikseen tietysti.) kaikkivoipuuskuvitelmista luopumista kuvataan kehityspsykologiassa mm. kriisiksi, jonka läpikäyminen on tärkeä osa ihmisen kasvua tasapainoiseksi yksilöksi.

toivon, että Ruun ja muiden samalla tavalla kasvatettujen lasten kohdalla ei käy niin, että vanhemmat siirtävät oman läpikäymättömän kriisinsä tuon asian kohdalta lapselleen. lapsen tulee saada olla rakastettu ja hyväksytty myös siinä tapauksessa, että hän huomaa olevansa tyttö tai poika ja haluaa kasvaa naiseksi tai mieheksi osoittaen sen myös selvästi esim. käytöksellään, leikeillään ja pukeutumisellaan.

on hienoa, että kulttuurillisia ja perinteisiä arvoja vähän ravistellaan ja pyritään tasa-arvoisempaan, suvaitsevampaan yhteiskuntaan, missä sukupuoli ei niin vahvasti määritä arvoamme tai tulevaisuuttamme. minusta tyttönä kasvamisessa ja naiseksi tulemisessa on valtavasti ihania puolia, joskin myös omat murheensa ja haasteensa. näin varmasti myös pojilla ja miehillä. en silti haluaisi olla mies, enkä koe, että naisena minulla ei olisi yhtäläisiä mahdollisuuksia onneen kuin miehillä.

enkä varsinkaan usko, että yrittämällä olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on, voisi saavuttaa henkilökohtaista tasapainoa ja mielenrauhaa.