Meistä tehtiin ilmoistus lastensuojeluun!!

Alkaa olla näitä paska ilmoituksia koossa melkoinen määrä tuttavapiirissä ja meistäkin kaksi tehty.



Mutta yllätys yllätys kaikki ilmoitukset todettu aihettomiksi!

ei sulla ole hätäpäivää. OIkeesti.



Vuoden 2008 alussa tuli voimaan uusi lastensuojelulaki, jonka painotusten vuoksi lastensuojeluilmoitusten määrä on kyllä noussut todella paljon. Esim. poliisi saattaa tehdä ilmoituksen lapsesta joka on ajanut ilman pyöräilykypärää, tms. pöllöä. LSL siis on sellainen, että harkinta näissä asioissa on hyvin vahvasti siirretty sosiaalityöntekijöille. MIkä on tosiaan hyvä asia, että ne joilla on asiantuntemusta, tekevät myös arvion asiasta. Mutta toisaalta se poikii paljon turhia ilmoituksia.

Tuon perusteella saan kyllä sydän kylmänä odottaa, koska meidätkin "käräytetään", sillä lapsemme ovat kovia syömään hoidossa, mutta kotona eivät suostu syömään juuri mitään. (Jääkaappi on täynnä ruokaa, mutta se ei lapsille kelpaa.)

itse aina tutkin jännittyneenä ettei vaan ole mitään naarmuja tai muuta kolhauksia. aina maristaan vaatetuksesta vaikka lapsella parhaat mitä tarjolla on. aina tunne että minä äiti teen kaiken väärin.ikänä en laittaisi lastani päiväkotiin ellei lastani olisi määrätty kuntoutuksellisista syistä. ole huoleti tutkivat mutta elät niinkuin tähänkin asti. vaikka raivostuisin kyllä itsekin.

itse aina tutkin jännittyneenä ettei vaan ole mitään naarmuja tai muuta kolhauksia. aina maristaan vaatetuksesta vaikka lapsella parhaat mitä tarjolla on. aina tunne että minä äiti teen kaiken väärin.ikänä en laittaisi lastani päiväkotiin ellei lastani olisi määrätty kuntoutuksellisista syistä. ole huoleti tutkivat mutta elät niinkuin tähänkin asti. vaikka raivostuisin kyllä itsekin.

Lastensuojelu ei todellakaan ole mikään maailman loppu. Lastiksesta tulevat joko käymää tai kutsuvat teidä juttelemaan toimistolle. Tekevät sitten sen perusteella päätöksiä jatkosta. Jos huomaavat ettei aihetta le, niin ei oo mitään hätää. Jos taas heillä on aihetta huolestua, niin sitten otat avun vastaan. it's so easy.



Ja aika vaikea kommentoida täällä mitää, kun ei ole nähnyt lapsia ja teidän tapaa toimia heidän kanssaan.Hyvin nopeasti täällä palstalla saa aika yksipuolisen kuvan asioista.

Täältähän näitä ilmoituksia lähtee, ja muut taputtaa karvaisia käsiään. Kellekään ei varmaan edes tuu mieleen, että lapsen on kuitenkin yleensä ihan parasta asua omien vanhempiensa kanssa, vaikka me kaikki vähän viallisia ollaankin.

Tosiaan - tervetuloa joukkoon. Me myös ihan ns. tavallinen perhe; isä, äiti ja 2-vuotias poika. Asutaan omakotitalossa, rahaa on riittävästi. Minulla (äidillä) lievää masennusta (alkoi syntymän jälkeen, meni ohi, ja tuli nyt toisessa raskaudessa uudestaan, ilmenee väsymyksenä), ja käyn juttelemassa säänn. väliajoin ps.sairaanhoitajan kanssa. Hän oli huolissaan meidän perheen jaksamisesta toisen lapsen syntymän jälkeen, ja teki meistä ilmoituksen. No, kerroin tästä tietysti mm. pojan päiväkotiin, että jos sinne soittavat, ei tule yllätyksenä. Siellä onneksi naurahtivat, ja sanoivat ettei heillä ole moitteen sanaa meidän pojasta tms. No, sossun täti kävi meillä sitten jutustelemassa n. tunnin verran, ja totesikin käynnin jälkeen ykskantaan, ettei tarvetta jatkotoimille ole. Sanoi vain, että jos tukea tulemme tarvitsemaan, hänelle voi kyllä sitten soittaa. Mutta muutoin asia unohdettu.



Näitä siis tulee nyt TODELLA paljon, näitä oikeasti aiheettomia ilmoituksia. Oltiin ensin itsekin aikast pettyneitä/loukkaantuneita/hämmästyneitä ja hiukka raivostuneitakin, mutta sitten ajateltiin, että "sen kun tulevat tarkistamaan, eihän tässä hätäpäivää oikeasti ole". Ja parempi niin, että tarkistetaan tuhat perhettä turhaan, kuin jätetään se yksi oikeasti apua kaipaava perhe tarkistamatta...

Eli ota ihan rauhassa vaan! :)

Meillä on ollut tilanne, että olis luullut perusteita olevan ulkopuolisen silmiin. Meillä on nimittäin erityislapsi, joka pahimmilaan ennen diagnoosia käyttäytyi kuin todella laiminlyöty, kenties pahoinpidelty lapsi. Siis sai raivareita, riehui käyttäytyi välillä väkivaltaisesti, söi tumppunsa ja hihansa, ei pystynyt keskittymään, ei saanut kontaktia jne. Mustelmiakin kömpelöllä pojalla on aina. Kerran piti käydä lääkärissäkin näyttämässä pyöräkolarissa kipeytyneitä kylkiluita. Ja hänkin söi hoidossa ja alkuun koulussa niin paljon, että olisi voinut näyttää siltä, kuin kotona ei olisi olllut ruokaa. Lisäksi meillä oli oikeasti rahat sen verran tiukalla ja muutenkn periaatesyistä mä korjaan ja paikkaan vaatteita, enkä heitä heti pois, joten vaatteet olivat aina vähän kulahtaneita ja usein jotain päin paikattuja.



Siis ihan oikeasti, me oltiin ulkopuolisen silmiin varmaan todella epäilyttäviä.



EIkä meistä SILTI koskaan, missään vaiheessa tehty lastensuojeluilmoitusta. Jossain kerhossa joku vanhempi oli käynyt ohjaajalta kysymässä, että minkähänlainen perhe me ollaan, mutta siihen sekin jäi. Sen sijaan koululääkäri lopulta ohjasi meidät lastenpsykiatrian poliklinikalle tutkittavaksi. SIelläkin ensimmäisiä asioita, mitä sanottiin, oli, ettei tämä teidän vanhempien syy näytä olevan. Sääli sinänsä, se olisi ollut parempi vaihtoehto kuin se, että lapsen ongelmat tulevat jatkumaan läpi elämän. EIkä mekään mitään täydellisiä olla, eikä edes esitetty sellaisia.



Mä ihan oikeasti uskon, että ammattilaiset näkevät kunnollisista vanhemmista sen, että ovat kunnollisia. Naapurit ja sukulaiset, luokkakaverien besserwisseröivät vanhemmat voivat olla toista maata, mutta ammattilaiset näkevät - yleensä. olen toki kuullut esimerkiksi erityislasten hoidollisista huostaanotoista ja erityislasten turhista huostaanotoista kun diagnoosia ei uskota vaan syytetään vanhempia, mutta luulen silti, että ne ovat pienen pieni vähemmistö - ja että usein silloinkin myös vanhemmilla ON jotain ongelmia, mitä eivät itse vaan myönnä.

aiheettomia ls-ilmoituksia.



Pitäisi nyt ammattilaisilla olla jotain kättä pidempää, jolla näkevät että milloin on oikeasti aihetta tehdä kyseinen ilmoitus!! Tää menee ihan naurettavaksi tämä touhu. Että kuka vaan, koska vaan ja mistä vaan voi tehdä ilmoituksen ihan kiusatakseen. Toi on henkisesti kuluttavaa, stressaavaa eikä voi olla vaikuttamatta lapseen negatiivisesti (siia aiheeton ilmoitus).

No, sossun täti kävi meillä sitten jutustelemassa n. tunnin verran, ja totesikin käynnin jälkeen ykskantaan, ettei tarvetta jatkotoimille ole. Sanoi vain, että jos tukea tulemme tarvitsemaan, hänelle voi kyllä sitten soittaa. Mutta muutoin asia unohdettu.

Sairaanhoitajan tekemän ilmoituksen takia sossulla onteistä tieto, ja sen eesitiedon takia te saatte tarvitessanne apua noi miljoona kertaa nopeammin ja helpommin kuin muuten saisitte. Eli nyt jos se sun masennuksesi sattuisi pahenemaan tai jos syntyvällä lapsella on koliikki jne sä saat todennäköisesti sopivaa, tarvitsemaasi apua HETI kun soitat sossulle.

Jos sairaanhoitaja ei olisi tehnyt teistä ilmoitusta, eikä sossu tietäisi teistä mitään etukäteen, sä joutuisit selvittämään kok otilanteen sossulle alusta lähtien SITTEN kun sitä tarvitaan, joutuisit jonottamaan ja odottamaan,e ttä joku ehtii selvittää teidän tilanteen ja sitten ehkä jostain raosta irtoaa joku perhetyöntekijä käymään teillä puoli tuntia viikossa juttelemassa muiden töidensä välissä. Sä joutuisit vakuuttamaan sossut siitä,e ttä olet avun tarpeessa, ja kerran masennusta sairastuneena muistat varmaan, ettei siinä tilanteessa jaksa oikein ketään vakuutella.

Niin ettei se sairaanhoitaja ole halunnut väittää, ettet pysty lapsistaasi huolehtimaan. hän halusi vain varmistaa, että jos tilasi pahenee lapsen syntymän jälkeen, saat apua nopeasti, etkä jää byrokratian rattaisiin.

Meistäkin tehtiin aiheeton ilmoitus,, tai ilmoittajien mielestä tietenkin aiheellinen.

Onhan se hyvä että asioihin puututaan,,

Lisäksi lastenvalvojat/perhetyäntekijät/päiväkodinhoitajat rikkoivat vaitiolovelvollisuutensa,,, asioitamme leviteltiin ympäri kyliä.

Emme olleet vielä kenellekään puhuneet ilmoituksesta, kun jo kuulimme kiertoteitse asiasta.



Lapset ovat aina olleet etusijalla elämässämme ja kaikkemme heidän hyväkseen ja parhaakseen tehneet. Kuten varmasti jokainen äiti ja isä.



Itse ahdistuin ja myönnän masentuneeni tämän asian vuoksi.

Nykyään en luota ihmisiin juuri ollenkaa.



Olihan se "kiva" juosta puoli vuotta kaikenlaisissa tapaamisissa,,, tutkivat ja juttuttivat lapsiamme. Koulussa ihmettelivät asiaa.

lopulta totesivat meidän olevan rakastavia ja huolehtivia vanhempia jailmoituksen olevan "turha". Mutta toivottavasti saimme ajattelemisen aihetta kasvatukseen.

Juu kyllä saimme ajattelemisen aihetta. päiväkodin hoitajien kanssa emme enää juurikaan juttele. Emmekä osallistu enää mihinkään tpahtumiin.

Lapsien kannalta kurja juttu, mutta teemme perheen ja ystäviemme kanssa retkiä jne.



no tulihan purettua ajatuksia. Joskus vain tuntuu että päähajoaa, kun paskaa lappaa ovista ja ikkunoista sisään. Miettii voiko enää ihmisiin luottaa ollenkaa.

Luulisi päiväkodin henkilökunnann olevan pätevää. Tietysti, jos joukossa on yksikin hysteerikko, joka saa muutkin juttuun mukaan niin soppa voi olla valmis. Varmasti kaikissa perheissä on jnkv ongelmia ja lapsien luonne vaikuttaa tosi paljon siihen miten he reagoivat niihin. Esim, jos on jo valmiiksi aika hiljainen/sulkeutunut lapsi ja sitten vielä muuttuu hieman hiljaisemmaksi, voi tilanne näyttää ulkopuolisen silmissä todella huolestuttavalta verrattuna iloiseen ja vilkkaaseen ikätoveriin. Kyllä minustakin on outoa, jos lapset "karkaavat itsekseen päiväkotiin" ja iloisen ja aktiivisen lapsen vanhempana monet lapseni ujot kaverit vaikuttavat tosi pelokkailta/lannistetuilta. Vielä oudompaa tilanteessa tosin on se että päiväkodin henkilökunta ei keskustellut ensin asiasta teidän kanssanne vaan ryntäsi heti ottamaan järeän aseen käyttöön. Eikö teillä päin tehdä VASU (varhaiskasvatuksen suunnitelmaa) puolen vuoden välein yhdessä vanhempien kanssa. Meillä ainakin perhepäivähoitaja tulee meille kotiin, jolloin syömme ja keskustelemme kasvatusasioista. Muutenkin välit perhepäivähoitajaan ovat todella lämpimät ja arvostan hänen suurta ammattitaitoaan lasten kasvatuksessa.

lopulta totesivat meidän olevan rakastavia ja huolehtivia vanhempia jailmoituksen olevan "turha". Mutta toivottavasti saimme ajattelemisen aihetta kasvatukseen.

Teitä tutkineiden imisten mielestä te olette olleet rakastavia ja huolehtivia vanhempia, joilla ei ole kunnon otetta vanhemmuuteen. Siksi teidän kanssanne on haluttu keskustella kasvatusperiaatteista ja tavoitteista jotta te jotenki nsaisitte kiinni siitä, mitä haluatte tehdä. TEissä ei ole mtiään "vikaa", muta ette te ihan täydellisiäkään ole...

Ei se mitään, olen kokenut olevani samanlaisssa tilanteessa kun lapsen kanssa tuntuivat keinot loppuvan, enkä enää tiennyt, mitä yrittäisin. Siitä pääsee eteenpäin - parhaiten sitten kun sen myöntää itselleen...

Meistä ilmoitettiin lastensuojeluun ,sekä päiväkodin kerhon,että muiden vanhempien toimesta.Tutkimuksia ja mitään diagnooseja ei vielä oltu tehty.

Olin ihan paniikissa,mutta meidän oma terveydenhoitaja sanoi,että pyydät vaikka kotiin ne tädit sieltä juttelemaan,että kun meillä ei todellakaan ole mitään salattavaa.Ihan normaali perhe!!

Hyötyä tästä ilmoittelusta oli sen verran,että pojalle saatiin kokopäivä hoitopaikka erityislasten ryhmään ja tutkimukset saatiin sitten eteenpäin.Lasten suojelun työntekijät kävivät kotona juttelemassa vanhempien ja lasten kanssa sen yhden ainoan kerran.

Lastensuojeluun ilmoituksen tehneeseen päiväkotiin tuli perheneuvolasta työntekijä neuvomaan ja auttamaa ja suunniteltiin pojalle sitten erilaisia pukemis paikkoja yms,että ei oltaisi haku tilanteissa siinä muitten päälisteltävinä,kun joskus veti hirveää raivaria.

Erityispäiväkodissa olikin sitten ihan eri meininki alusta lähtien.Meilläkin poika siis oli mustelmilla koko ajan päästä varpaisiin juuri kömpelyytensä vuoksi.Millään tavalla ei niitä salailtu eikä peitelty,vaan poika oli t-paidassa sisälläkin .

Koulusta vielä ,kun poika siellä oli,niin täytyy kiittää opettajaa,kun tajusi kuitenkin soittaa kotiin ennen kuin suoraa lastensuojeluun.Poika juoksi keittiöstä olkkariin ja vessan ovi sattui olemaan aukai.Törmäsi siihen suoraan kyli edellä ja siihen tuli ihan järkyttävä mustelma ja kipeäkin oli.Ja näytti ihan siltä kun siihen olisi jollain kepillä isketty.Opettja soitti kotiin,että mitäs pojalle on sattunut,kun tuollainen jälki.Ei nyt suoraan noin kysynyt,mutta kierrellen.Sanoin vain,että miski et kysy pojalta,että osaa kyllä itsekkin kertoa,mutta keroin kuitenkin miten asia oli.Monestihan juuri tällaisissa tapauksissa menee ilmoitus suoraan lastensuojeluun.

En pelkää lastensuojelua.Ollaan oltu nyttenkin yhteydessä pojan hoitava tahon kanssa,jos saataisiin perhetyötä kotiin ,kun on pieni vauva ja uhmis,että päästäisiin palavereihin ilman lapsia.Mutta kun perhetyöntekijälle ei kuulu lasten hoito eikä siivous vaan ainoastaan keskustelu ja ohjaus.Mitä ohjausta tarvitsee erityislapsen perhe ,jossa jo 4 lasta....

Sanottiin suoraan,että jos tarvitaan hoitoapua,niin sitä pitää itse maksaa ja ostaa mll:stä.Mekin ollaan pienituloinen perhe,jolla kustannuksia jo lääke ja sairaala maksuista,ettei enää ole varoja alkaa palkkaileen hoitajia kotiin.Että näin saa ennaltaehkäisevää lastensuojelu työtä nykyään.Siis ei mitään apua,että tuettaisiin perheitä enne kun ne voimavarat tosiaan on kokonaan loppu.Siinä ei keskustelut paljoa auta.

Tälläkin viikolla on menoja joka päivälle pojan lääkäri ja palaveri aikoja ja lisäksi vielä terapia....

Ilmoituksista puolet on nykyään turhia, vähintään.



Meistä on yksi ja sama ihminen teki 18 lastensuojeluilmoitusta, mutta sossu tutki jokaikisen aina yhtä tunnollisesti. Ei siis nähnyt siinä mitään tehtailua tms. jonka normaali ihminen alkaisi havaita varmaan noin viidennnen kohdalla. Ehkä.

On hyvä että asioihin kiinnitetään huomiota koska oikeasti on perheitä joissa on todellisia ongelmia eikä ne koskaan tule esille ellei niihin juurikin joku uskalla puuttua! Lasten puolesta ei kovin moni ulkopuolinen aikuinen ole tekemässä mitään ilmoituksia, vain hoitajat..eli tässä on hyvä muistaa että päiväkodin valppeus asiassa on erittäin hienoa MUTTA! ei sillä tavalla miten he nyt ovat kohdallanne toimineet.



Heidän täytyisi keskustella asiasta ja olla rakentavassa hengessä teidän kanssanne kasvattamassa näitä teidän lapsia. Mikäli te ette ole yhteistyökykyisiä niin sitten ymmärrän, että vaihtoehdot on ollut vain ilmoitus ja tutkinnan jättäminen lastensuojeluun.



He eivät tunne teitä vanhempina ja ovat huonoja arvioimaan teitä pelkästään siltä pohjalta, että näkevät vain teidät tuomassa/hakemassa lapsianne päiväkodista, sillä perusteella ei tehdä johtopäätöksiä kenenkään tavoista ja kyvyistä kasvattaa lapsia, saatikka kotioloista.



Jos he haastattelevat päivän aikaan lapsianne, voivat he saada mitä kummallisimpia vastauksia heiltä ja sen pohjalta tehdyt päätökset ja arvailut ovat kyllä aivan toisarvoisia...mikäli teillä oikeasti asiat ovat kunnossa.



Ainakin meillä lapset 4 ja 6v voivat kyllä tarinoillaan saada joskus hieman värikkäitäkin juttuja aikaan...

meillä myös lapset 4 vee ja 6 vee ja varsinkin pienellä runosuoni pulppuaa.

Tuntuu varmasti kurjalta koko juttu ja siltä se kyllä kuulostaakin. Ilmeisesti ovat päiväkodissa teidän kanssa jutelleetkin, mutta eivät sitten ole tyytyneet teidän selityksiin. Jos kaikki ok, niin ei huolta (turha toisaalta sanoa, koska jäähän se ilmoitus kuitenkin vaivaamaan), ja jos jotain on sossun mielestäkin, niin ei ne teiltä lapsia ole pois viemässä vaan tarjoavat apuaan, esim. perheneuvolaa tms.

Onko päiväkodin sosionomit nuoria, lastentarhanopettajina vai lastenhoitajina toimivia? Olen itse nimittäin sosionomi, mutta työskentelen lastensuojelun puolella ja olen omassa työssäni huomannut, että sosionomeilla (etenkin lto:na toimiessaan) on kova tarve päteä, löytää ties mitä diagnooseja lapsista tai perheestä. Itse uskon, että tämä johtuu pitkälti koulutuksen puutteesta (haukun siis omiani) ja siitä, että sosionomiksi voi valmistua melko nuorena, jolloin ei ole vielä iän ja työn tai oman perheen tuomaa kokemusta. Tunnistan tätä myös oman "urani" alkutaipaleelta sekä monista opiskelukavereistani. Nyt vasta siirryttyäni lastensuojelun puolelle, olen huomannut miten joissakin pk:ssa saadaan väännettyä lapsesta kuin lapsesta ongelma. Toisaalta ymmärrän, että esim. tuo poikiesi karkaaminen yksin päiväkotiin on ollut henkilökunnan mielestä outoa, ja huoli lapsesta riittää nykyisin ilmoituksen tekoon. Ja taas toisaalta en ymmärrä henkilökunnan "kylmää" käytöstä; juuri heidänhän pitäisi toimia yhteistyössä teidän kanssa!! Itse keskustelisin pitkään ja hartaasti pk:n johtajan kanssa, että miltä teistä tuntuu ja mitä heillä on sanottavaa asiasta.



Voimia teille!

jos lapset eivät isäviikollaan käy päiväkodissa, koska isä vaan ei siihen suostu?



eli lapsilla on (valitettavasti) kaksi ihan erilaista elämää.