Äiti töihin vauvan ollessa 4 kk?

Isoin haitta on ulkopuoliset ihmettelijät!

"Kato kun mää pystyin jäämään kotiin vaikka mies oli työttömänä ja lapsia tusina ja miljoonalaina!".

Jokkut ajattelee että naisen paikka on KOTONA. Äitiys on muuten jossain hukassa, en tiiä mistä sen ostaa.



4 kuinen voi syödä kiinteitä, 5 kk ikänen syö myös puuroja eli kauaa ei tartte olla vihannes, hedelmälinjallakaan.



Tehkää niinkuin TEISTÄ hyvältä tuntuu.

jos saisi äidin kanssa olla ensimmäisen vuoden, kiintymyssuhteen kannalta.

Sanoisin, että oli melkoisen stressaavaa.



Ennen töihin paluuta lapsi oli täysimetyksessä ja sitten piti löytää jokin korvike päiväsajaksi, koska en onnistunut "lypsämään" maitoa varastoon.



Aamulla imetin ennen lähtöä. Ruokatunnilla kävin kotona imettämässä. Yöt nukuin lapsen kanssa parisängyssä, koska lapsi heräsi monta kertaa yössä ja imetin sitten hänet taas uneen. Välillä töissä rinnat olivat kireät maidosta.



Asioita helpotti se, että mies oli sillä aikaa kotona hoitamassa lasta eli tiesin, että hän on hyvässä hoidossa. Mies on monesti jälkeen päin kiittänyt saamastaan tilaisuudesta.



Lapsi selvästi kaipasi äitiään. Muistan kuinka muutaman kerran esim. ruokatunnilla kotiin mennessäni mies ja lapsi katselivat ulos ikkunasta ja lapsella pääsi itku minut nähdessään.



Neuvolassa ei ymmärretty ollenkaan järjestelyämme.

Itse en ole mitään kotiäiti-tyyppiä ja minua enemmänkin puistatti ajatus että viettäisin vuoden kotona lapsen kanssa. Lähdin siis aikaisin töihin ja jätin lapsen isän hoitoon, koska tiesin että tilanne sopii meille molemmille paremmin kuin hyvin näin.



Kyllä se kiintymyssuhde syntyy joka tapauksessa, ihan samalla tavallahan se syntyy isäänkin, vaikka isä kävisi töissä!

Yh-äiti 70-luvulla opiskelut kesken. En ole omasta mielestäni vaurioita saanut, muut voivat olla toista mieltä. Äitiini minulla on aina ollut erittäin läheiset välit. Ja sinun lapsesihan saa olla kotona toisen vanhempansa kanssa.

juuri koitan miettiä, että onko äiti oikeasti jollakin tapaa "korvaamaton" isään verrattuna sen ensimmäisen vuoden aikana vai ei. Hyvällä mielellä en ole töihin menossa, jos vain olisi mahdollista haluaisin nuuskutella vauvan kanssa kotona vaikka parikin vuotta... Tilanne vain on todella hankala, koska miehelle ei tunnu löytyvän töitä, mutta minulle löytyisi ja rahatilanne alkaa olla hiljalleen katastrofaalinen. Jotenkin luulisi noin pienen tottuvan yhtä hyvin isään ensisijaisena hoitajana? (Ja monessa muussa maassahan tuon ikäinen on jo päivät vieraalla hoidossa kun äitiysvapaa on niin lyhyt, ihan normaaleja lapsia niistäkin kai kasvaa?)



ap

Mikä kiintymyssuhde? Eikö isään tartte kiintyä? Eikö lapsi kiinny isäänsä?



Oma ukko juoksee joskus viikkoja ulkomaanmatkoilla töissä ja ihan tavallinen suhde isällä on lapsiinsa. Luulis, ettei ne edes tunne koko ukkoa tolla päättelyllä! Säälittävää.



Lapsi tarttee hyvän turvallisen lapsuuden. Ihmisiä jokka rakastaa ja kaipaa.

Ei mitään näennäisiä "ole kotona vuosi tai kolme ja maailma pelastuu"!



En ole itse palannut töihin 4 kuisen lapsen äitinä, kerran 10 kuisesta ollaan alotettu.

Jos mies saa lomautuslapun käteen niin voidaan vaihtaa kotona olijaa. Hyvähän se on isällekin olla 247 kotona niinkuin äiti -ei tartte sitten ihmetellä roolikummituksia mitä äiti tekee kotona ja mitä isä, mitä töitten jälkeen ajattelee kun tulee kotiin ja kämppä sonnassa, lapset hyppii sisällä kun niitä ei ulkoiluta jne. ;)



Kakkonen

Mulla on kolme lasta, ja jokaisen kohdalla on ollut tarkoitus palata töihin/opiskelemaan kun lapsi n.4kk.



Esikoisen kohdalla meninkin osapäiväisesti kouluun tuolloin, ja lasta hoidettiin vuoroissa. Imetys oli tuolloin jo loppunut, eikä käytännössä ollut mitään ongelmia, lapsi oli yhtä kiintynyt isäänsä kuin minuun muutenkin.



Kakkosen kohdalla mun ei tarvinnutkaan mennä töihin, vaan pystyin tekemään friikkuhommia kotoa käsin. Tässä tapauksessa töihin meno olisi ollut ongelmallisempaa, koska tämä lapsi oli täysin kiinni minussa, ja kirkui isänsä seurassa kaikki kerrat kun kävin urheilemassa tms. Tuota lasta imetin 8kk.



Kolmosen kohdalla menin töihin kun lapsi oli pikkata vajaa 5kk. Lapsi oli tuolloin alkanut jo maistella soseita ja nokkamuksita olin tarjoillut vettä. Tuttipulloa ei ole suostunut ottamaan missään vaiheessa. Nyt lapsi on kohta vuoden, ja imetän vieläkin -iltaisin ja öisin. Korviketta vauva ei ole suostunut juomaan, joten päivät on juonut vettä nokkamukista ja illat/yöt sitten rintamaidolla. Kyselin tästä neuvolastakin, ja olivat sitä mieltä, että ei sillä ole mitään väliä koska lapsi sitä maitoa ottaa. Jotkut vauvathan lopettavat yösyönnit jo hyvinkin pienenä.



Meillä on nää hommat menneet kaiken kaikkiaan tosi hyvin. Vauvoja on siis hoitanut oma isä tai isovanhemmat. Tän pienimmän kohdalla pelkäsin kanssa, että huutaisi kuin syötävä kun olen poissa, mutta ei ole huutanut kertaakaan.



Mun omalta kannaltani tämä ratkaisu on ollut paras, samoin perheen kannalta. Lapsilla on useita tärkeitä aikuisia elämässään, vaikka ovatkin kovasti myös minun perääni. Kun töistä tulen kotiin, on kolme takiaista saman tien kimpussa : )

Jos haluat teoreettista tietoa asiasta niin Sinkkosen ja Kallandin kirja: Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen on mielenkiintoista luettavaa.



Siellä kerrotaan mm. että kiintymyssuhde äitiin näyttä heijastuvan lapsen persoonallisuuden joustavuuteen ja keskittymiskykyynsä; isään taas lapsen sosisaaliseen kompetenssiin, osaamiseen ja vertaissuhteisiin.



Edelleen:

luottavaiset, turvallisen kiintymyssuhteen omaavat lapset ovat oppineet äitinsä saatavilla oloon. He ovat ensimmäisenä vuotenaan oppineet pitämään äitiään turvanaan

Turvattomasti kiinnittyneet-välttelevät lapset ovat oppineet olemaan käyttämättä äitiä turvapesänään ja pyrkivät välttämään tarvitsevuutensa osoittamista erityisesti kielteisen tunteidensa ilmaisua.

Turvattomasti kiinnittyneet - ristiriitaiset ja vastahankaiset lapset edustavat epäjohdonmukaisesti lapsensa kanssa toimivien äitien lapsia, jotka eivät vielä vuoden iässä ole kyenneet organisoimaan strategiaa hallitakseen äitinsä monimutkaisia ja vaikeasti ennakoitavia vuorovaikutustapoja...



Ennen kaikkea ihmettelen miten malttaisit olla erossa lapsestasi, olla näkemättä hänen kehittymistään jne. JOs on 8 tuntia töissä niin jää kyllä paljon näkemättä.



Mutta omapa päätöksesi.

Ennen kaikkea ihmettelen miten malttaisit olla erossa lapsestasi, olla näkemättä hänen kehittymistään jne. JOs on 8 tuntia töissä niin jää kyllä paljon näkemättä.

Ihan samalla tavalla varmasti kuin kaikki isätkin? Miksiköhän aina oletetaan että juuri äidin pitää hoitaa lapsi?

Sun taytyy van pumpata toissa. Niin minakin tein. Asuinmaassani aitiysloma on lyhyt, ja minakin palasin toihin lapsen ollessa 5kk. Meilla meni ihan hyvin -lapsi tottui hoitajaan nopeasti. Mina en jaksa naita kiintymysyhdjuttuja. Ei se vanhemman tyossaolo tarkoita sita, etta lapsesta tulisi hairiintynyt/terapiassa koko aikuisian viettava neurootikko. Kylla sita kiintymysyhdetta siihen lapseen rakennetaan koko lapsuus (ei vain ne 3 ekaa elinvuotta).

vaikka imettäessä maitoa tuleekin vaikka kuinka paljon.

Kestaa muuten liian kayuan. Kyllahan se vaatii, etta rentoutuu jne Toki vaatii viiteseliaisyytta, mutta mina ainakin halusin antaa vauvalle rintamaitoa.

Tilannettamme ei nyt ihan voi verrata töihinmenoon, sillä minä sairastuin vakavasti lapsen ollessa noin 4 kk vanhan, jouduin sairaalaan leikattavaksi ja toipuminenkin kesti pitkään. Mutta pointtini on se, että isälle tuo tilaisuus ottaa täysi vastuu pienestä voi olla tosi ratkaiseva isä-lapsi-suhteen kehittymisen kannalta. Äiti-lapsi-suhdehan oli jo meillä kehittynyt sen ekat 4 kk.



Pahinta oli se, että imetys loppui kuin seinään sairastumisen takia, se oli tuskallista mulle ja vauva ei meinannut huolia pulloa alkuun, kunnes reilun vuorokauden huudettuaan oli suostunut syömään kunnolla korviketta. Mutta teillä varmaan tuon imetyssiirtymän voi etukäteissuunnittelulla hoitaa notkeastikin. Toisaalta, koin välillä ihan kamalaa kateutta isän ja vauvan suhteesta, mutta se lienee laitettavissa hormonihuurujen piikkiin. Näin jälkeenpäin tuosta 2 kk jaksosta on puhuttu miehen kanssa paljon, ja hän sanoi, että alkujärkytyksen jälkeen hän alkoi olla ylpeä itsestään hoitajana. Kokemuksen vaikutus suhteen mielettömänä vahvuutena näkyy edelleen (poika on nyt eskarissa). Mielestäni myöskään minun suhteeni esikoiseen ei ole mitenkään epätavallinen, lapsi tai me vanhemmatkaan emme kasvaneet kieroon, vaikka minä nyt en se lapsen ykköshuoltaja tuossa vaiheessa pystynytkään olemaan.



Joten jos ratkaisu tuntuu sopivan teille, niin älkää suotta ulkopuolisten kommenteista rasittuko.

Odotan kolmatta lasta nyt, ja tarkoitus oli jakaa vanhempainvapaa miehen kanssa siitä eteenpäin, kun lapsi on noin 6 kk vanha. Eli palaisin osa-aikaisesti töihin ja mies lyhentäisi omaa työaikaansa. Hän itse haluaa ottaa osaa myös tämän ehkä viimeisen vauvamme hoitoon kuten esikoisen kohdallakin kävi.



Koska toista lastani onnistuin imettämään vuoden vanhaksi ja osan tuosta ajasta olin jo töissä/opiskelemassa (mies hoiti lasta silloin osa-aikaisesti noin 8 kk ikäisestä), on nytkin sinne 5 - 6 kk ikäiseksi haaveissa mennä täysimetyksellä, jos onnistuu. Sittenhän isäkin voi jo olla täysipainoinen hoitaja.

tärkeintä, että JOMPIKUMPI vanhemmista hoitaa noin pientä vauvaa, mutta ei sen tarvitse olla välttämättä äiti. Isä hoitajana on myös oikein hyvä ratkaisu.



Meillä mietittiin myös hetken vastaavaa ratkaisua, kun mies joutui yt-neuvottelujen tuloksena työttömäksi, kun olin raskaana viidennellä kuukaudella. Taloudellisesti olisi ollut hankala yhtälö, jos mieheni olisi pudonnut työttömäksi perusrahalle (ei kuulunut tuolloin liittoon tai kassaan) samalla, kun olin itse äitiyslomalla. Siksi mietimme vaihtoehtoa, että itse olisin mennyt töihin ja mies olisi jäänyt vanhempainkaudelle, jolloin olisi saanut tosi hyvät rahat edellisten vuosien työtulojen perusteella. Loppujen lopuksi mies sai uuden työpaikan käytännössä heti, joten tuohon ratkaisuun ei jouduttu.

mutta toisaalta ymmärrän, että jos sinä olet se, joka perheessänne on mahdollista saada/mennä töihin ja isällä taas ei, niin on se taloudellisesti ihan järkevää. Ja uskon kyllä, että isäkin osaa vauvan hoitaa. Ainoastaan mietin, että miten sinä sitten jaksat, itse oli kovin väsynyt vielä tuolloin (yövalvomisia vielä oli ja imetin täysin).



Meillä olisi ehkä esikoisen kanssa onnistunutkin minun työssä käynti jo tuolloin, kun piti pitkät imetysvälit ja nukkui melko pitkiä pätkiä päivisin, ja yöt heräämättä. Kuopus onkin sitten ihan eri lajia, on huutanut koko ikänsä äidin perään, ja ollut oikein tissitakiainen, ja pätkänukkuja. Ja vielä 1v4kk iässä on todellinen mammanpoika (vaikka isäkin on osallistunut ja osallistuu lastenhoitoon). Nyt meitä mietityttää onko valmis päivähoitoon edes 2 vuotiaana, kuten isosisarensa. Tuolloin olisi tarkoitus mennä taas töihin.



Itse koen, että vauvan oma äiti on paras ensisijainen hoitaja lapsen ensimmäisen vuoden ajan, mutta en kuitenkaan lähtisi arvostelemaan muiden ratkaisuja. Itsekin olen mielestäni tasapainoinen aikuinen, vaikka äitini meni töihin ollessani 5kk.

väsynyt varmasti olisinkin (ainakin jonkin verran) töihin mennessä, mutta enpä minä täällä kotona sen enempää päivisin pysty lepäilemään koska meillä on vauvan lisäksi toinenkin alle 2-vuotias lapsi. Itse asiassa töissä voisi olla sikäli kevyempää, että siellä saa sentää istua välillä ja ruoan syödä ilman että syöttää taaperoa tai imettää vauvaa ;)



Kieltämättä meillä valvotaan nykyään aika paljon öisin, mutta jos täysimetyksestä joudun töihin mennessä luopumaan, niin silloinhan isä voi tarvittaessa antaa yöllä maitoa pullosta jos minun täytyy nukkua.



Vaikeita päätöksiä tällaiset, ja on harmillista että niitä ei voi tehdä täysin kuuntelemalla pelkästään sydäntään. Pitää toivoa, että mies nyt vielä saisi jostain työpaikan ennen kuin joudun tekemään päätöksen oman töihinmenoni suhteen - aikaa tämän kuun loppuun, eli aika vähiin rupeaa aika käymään. :(

tai sitten isä, jos hän on se ensisijainen alusta saakka. Pointti on siinä, että poikanen leimautuu emoon ja tämä suhde ei saisi katketa eikä heiketä eikä eka vuoden aikana eikä "emo" saisi vaihtua ainakaan ensimmäisinä elinkuukausina, jolloin vauva kokee olevansa yhtä ja samaa persoonaa emon kanssa. Persoonankehitys ja turvallinen kiintyminen voivat häiriintyä jos emo-vauva-symbioosi murtuu liian aikaisin ja traumat tästä näkyvät usein vasta aikuisena.

jos saisi äidin kanssa olla ensimmäisen vuoden, kiintymyssuhteen kannalta.