Lue keskustelun säännöt.
Tuohon "perheeni on vankilani" -juttuun
11.03.2009 |
oli niin pitkä ketju siinä, että aloitin tämän - tuttua tuo juttu oli, olisi melkein voinut olla minun kirjoittamaani. Minulla rasitteena tuon lisäksi toistuva masennus ja väsymys jo ilman lapsiakin, mutta lasten tulo (mm. kaksoset) kärjistivät "kärsimykseni". Aloin pikkuhiljaa juomaan "päästäkseni pois" tuosta oravanpyörästä ja lopputuloksena mies otti eron. Nyt asun yksin ja nautin tästä hiljaisuudesta ja rauhasta... olen varmaan itsekäs, mutta minä en tuota elämää kestänyt (tietysti sairauteni vaikutti myös). En koskaan, koskaan enää hanki lapsia, enkä varmasti uutta parisuhdettakaan. Sekin tuntui joskus liian vaativalta minun päälleni...
Rakastan toki lapsiani, olen heihin yhteydessä päivittäin ja lapsilleni olen rakas, mutta yhteiselämä oli liian rankkaa. Äidin lähtö yhteisestä kodista oli varmasti meille kaikille paras ratkaisu.
Kommentit (81)
Perinteisesti miehelle sallitaan tuollainen ajattelu- ei naisille. Siinä, että mies ei jaksa kotielämää/lasten kanssa ilman lepoa ei ole mitään ihmeellistä. Auta armias, jos kyseessä on nainen niin on jotain pahasti vikaa ja pitäisi pääkoppa tutkia.
Äideille yksinkertaisesti suodaan hyvin vähän vapauksia lastenhoidosta ja kodin kunnossapidosta. Yksi hyvä esimerkki on ystäväni, joka vähän aikaa sitten lähti YKSIN lomalle ja mies jäi kotiin lasten kanssa. Neljä vuorokautta. Hyvänen aika sitä päivittelyn määrää! Ulisi sukulaiset molemmin puolin, täydelliset äitikaverit ja suurin osa niistä kelle uskalsi kertoa. Anopille kerrottiin vasta jälkikäteen sillä se olisi tullut varmaan kentälle estämään lähdön.
Ei se ole ihmekään että moni äiti yksinkertaisesti väsyy siihen touhuun, koska mitään et saa tehdä ilman että joku valittaa että on se nyt kumma kun et jaksa.
ja sitten vedotaan siihen että "miettikääs mitä isoäitinne tekivät jne, oli silloin rankkaa". Oma mummoni hoidatti ainoan lapsensa täysin omalla äidillään, ei vaan kyennyt mihinkään. Hänellä oli apua kokonaiset 18 vuotta siinä hoitotyössä, useimmilla kotiäideillä tunteja, korkeintaan päiviä.
Minä en valita, mutta halusin vain kertoa tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi edes verrata. Lapset sotkevat ihan julmetusti, vaikka kilttejä olisivatkin. Pyykkiä tulee lisää ja ruokaa tarvitaan enemmän. Ei meidän harrastuksiin kuulunut tavaroiden kiskominen kaapista lattialle tai murojen viskominen pitkin keittiötä-molemmat kuuluvat meidän 1v:n lempihommiin. En myöskään ennen lapsia kantanut vaippoja ym kaupasta kotiin, enkä juossut töistä tukka putkella lasta hoidosta hakemaan. Eikä minun pitänyt tehdä entisessä elämässäni ruokaa siten, että yksi roikkuu jalassa ja toinen pyytää koko ajan tulemaan leikkimään kanssaan.
Ainakin mina toista tultuani levähdin ja tein ruokaa ja aikaa meni ehkä 1/4 siitä, mitä lasten kanssa.
voi edes verrata. Lapset sotkevat ihan julmetusti, vaikka kilttejä olisivatkin. Pyykkiä tulee lisää ja ruokaa tarvitaan enemmän. .
Ennen lasten saamista kukaan meillä ei esim virtsannut sänkyynsä, joten lakanoita ei tarvinnut vaihtaa monta kertaa viikossa. (Meillä ei ole mitään erityistä ongelmaa tämän asian kanssa, mutta 2-vuotiaan yövaippa on nyt jostain syystä päässyt vuotamaan peräkkäisinä öinä)
Mahataudissa ennen on oksennettu vessaan mutta pikkulapset nyt saattaa oksentaa minne tahansa. Housuun ei ole aiemmin kakkinut kukaan meillä.
Vaikka lapset kuinka yrittävät syödä siististi, niin sotkua tulee aina. Meillä on yksi harvinaisen siisti lapsukainen (se jopa pyyhkii ruokailun aikana omia sotkujaan, ei sentään hihaansa) mutta onhan se jälki melkoista.
Mä ihmettelen suuresti jos jollain on ollut samanlaista sotkua ENNEN lapsia. Miten ihmeessä te oikein olette eläneet?? Kuka teillä paskoo housuunsa vuosikausia?
keksi kuin yhden tavan elää ilman lapsia. Minäkin menin ja tein paljon juttuja ennen lapsia, eikä se mulle tarkoittanut pelkkää kapakoissa juoksemista vaan juuri sitä että voi olla jonkin aikaa ihan kotikissa ja toisella viikolla luuhata kaupungilla joka ilta. Voi ottaa urakakseen lisäopintoja tai harrastaa simona urheilua tai kulttuuria, kun siltä tuntuu jne.
Minä olen ollut kotona yhteensä neljä vuotta lasten kanssa ja kestin sen kyllä ja nautinkin usein, mutta ymmärrän hyvin sen ahdistuksen mistä monet täällä puhuvat. Tunnen sitä usein itsekin ja haaveilen siitä omasta kämpästä ja lomasta perhe-elämästä.
Se "kohta", kun lapset eivät enää tarvitse minua lipuu koko ajan kauemmas. Ei 10-vuotiastakaan noin vain jätetä yksin kotiin tai käsketä hiljaiseksi, kun äiti haluaa keksittyä johonkin muuhun. Toki voisin sen tehdä ja varmaan hän pärjäisi, mutta rakastan lasta ja haluan että hänen on mahdollisimman hyvä olla. Sehän se on se pahin kahle: rakastaa yli kaiken ihmistä jonka onni on minusta riippuvainen.
En kyllä ymmärrä teitä yhtään..
Se kun lapset on pieniä on yksi vaihe elämässä.
Itse menin ja tulin ennen lapsia niin paljon kuin kerkesin, ajattelin ja elin vain täysin itsekkäästi itselleni mutta - uskokaa tai älkää siihenkin kyllästyy!! Nyt elän lapsilleni ja on ihanaa kun minua tarvitaan.
Kohta lapseni eivät enää tarvitse minua, jolloin minulla on taas mahdollisuus mennä ja tulla ihan omien mielihalujeni mukaan:)
Olisi ollut ihan kamala ja ennen kaikkea TYLSÄ vaihtoehto elää 75-vuotta vaan "samaa elämää"!
Yhdyn näihin kaikkiin:).
Se on totta että kotityöt ovat lisääntyneet aivan kertaa sata. Ei vain tosiaan se että ruokaa pitää laittaa enemmän vaan myös se sotku mikä lapsista tulee. Tulisitte katsomaan meidän ruokapöydän alle. Joka päivä saisi olla imuroimassa. Sohvaan kerääntyy roinaa vaikka olen yrittänyt kieltää kolmea lasta tuomasta tavaroita alakertaan...
**
Muistan kun kerran jouduin sairaalaan keuhkokuumeessa. Kaksoset olivat n. 1½-vuotiaita. Voi sitä anopin päivittelyn määrää kun miesparkani joutui olemaan yksin lasten kanssa 3 kokonaista päivää!!!! Puuroa ryntäsi keittämään aamuisin, ruoat taisi myös keittää. Eipähän mulle käynyt kukaan puuroja keittämään lapsille kun olin yksin heidän kanssaan ihan pienestä...
Miestä itsekin ärsytti tuo säälittely ja hän ei koskaan tuon jälkeen sitten kertonut jos minä lähdin jonnekin esim. päiväksi koska muuten hänen äitinsä olisi heti rynnännyt apuun.
Rakastan lapsiani ja he ovat antaneet elämälleni uuden sisällön. Mutta uskallan myös väittää että elämäni oli erittäin täynnä sisältöä myös ennen lapsia. En tehnyt mitään extreme-juttuja, mutta nautin siitä kun pystyin esim. lukemaan kirjaa kokonaisen päivän, lähtemään parin tunnin kestävälle pyörälenkille tai vain löhöämään sängyssä kokonaisen päivän.
**
Huoli ja vastuu lapsesta ei myöskään todellakana lopu siihen että hän täyttää sen 3-v tai edes 7-v. Vielä 15-vuotiaastakin haluan huolehtia hänestä kunnolla. Olen vastuullinen ihminen ja olen tähän saakka vastuullisesti yrittänyt tehdä kaiken "oikein" 3 lapselleni. Olen tarkka syömisistä ja nukkumisista. Liikuntaa yritämme harrastaa. Kyllähän tällainen "täydellisyyteen" pyrkiminen kuluttaa ihmistä. Varmasti pääsisi helpommalla jos ei pitäisi kiinni ruoka-ajoista, antaisi lasten katsella mielin määrin telkkua jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi edes verrata. Lapset sotkevat ihan julmetusti, vaikka kilttejä olisivatkin. Pyykkiä tulee lisää ja ruokaa tarvitaan enemmän. Ei meidän harrastuksiin kuulunut tavaroiden kiskominen kaapista lattialle tai murojen viskominen pitkin keittiötä-molemmat kuuluvat meidän 1v:n lempihommiin. En myöskään ennen lapsia kantanut vaippoja ym kaupasta kotiin, enkä juossut töistä tukka putkella lasta hoidosta hakemaan. Eikä minun pitänyt tehdä entisessä elämässäni ruokaa siten, että yksi roikkuu jalassa ja toinen pyytää koko ajan tulemaan leikkimään kanssaan.
Ainakin mina toista tultuani levähdin ja tein ruokaa ja aikaa meni ehkä 1/4 siitä, mitä lasten kanssa.
No minusta esim. riisin keitto neljälle hengelle ei vie sen kauempaa kuin yhdellekään. Ja jos vaippapaketin kanto kaupasta ottaa voimille, suosittelen kuntoilun aloittamista NYT. Pyykit meillä pesee edelleen kone ja on aikalailla sama, kuivuuko siellä narulla 2 paitaa vai 12 paitaa, muutamassa minuutissa ne viikkaa kaappiin.
Tuo sotkeminen on ihan tosiasia, mutta jos lapsi tosiaan aamusta iltaan levittää tavaroita, eikai kukaan hullu kulje koko päivää perässä ja kerää niitä takaisin? Sehän on kuin kantaisi vettä vuotavaan kaivoon. Kannattaa luopua liian kovista kriteereistä. Meillä tehdään niin, että isoimmat sotkut korjataan yhdessä lasten kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa. Ja 1-vuotias ei ehkä tajua säännöistä, mutta kyllä meillä on 2-vuotiaasta eteenpäin mennyt jakeluun - ennemmin tai myöhemmin - että joka kaappia ei ole luvallista tyhjentää.
Riisin keitto neljälle vie kuitenkin enemmän aikaa kuin sen keittämättä jättäminen - enkä minä itselleni koskaan tehnyt kahta lämmintä ateriaa päivässä. Pyykin pesu joka päivä on eri asia kuin kaksi kertaa viikossa. Aikuisten taloudessa voit olla siivoamatta kuukauden ja koti on silti vielä siedettävä. Yritäpä samaa pienten lasten kanssa! Ja jos aikuistaloudessa unohtaa käydä kaupassa, se ei ole iso juttu, mutta jos käytit aamulla vikan vaipan, niin edessä voi olla ikävä yö...
Mutta ei se pohjimmiltaan olekaan vain se konkreettinen aika ja rasitus, vaan tunne, että koko ajan on PAKKO tehdä kaikki nämä jutut jonkun toisen hyväksi, pakko kantaa sitä vastuuta, pakko jaksaa silloinkin kun tekisi mieli kömpiä peiton alle vetämään kalsarikännit.. Sitä on tietysti vaikea ymmärtää, jos itse ei tunne näin :-(
---
No minusta esim. riisin keitto neljälle hengelle ei vie sen kauempaa kuin yhdellekään. Ja jos vaippapaketin kanto kaupasta ottaa voimille, suosittelen kuntoilun aloittamista NYT. Pyykit meillä pesee edelleen kone ja on aikalailla sama, kuivuuko siellä narulla 2 paitaa vai 12 paitaa, muutamassa minuutissa ne viikkaa kaappiin.
Tuo sotkeminen on ihan tosiasia, mutta jos lapsi tosiaan aamusta iltaan levittää tavaroita, eikai kukaan hullu kulje koko päivää perässä ja kerää niitä takaisin? Sehän on kuin kantaisi vettä vuotavaan kaivoon. Kannattaa luopua liian kovista kriteereistä. Meillä tehdään niin, että isoimmat sotkut korjataan yhdessä lasten kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa. Ja 1-vuotias ei ehkä tajua säännöistä, mutta kyllä meillä on 2-vuotiaasta eteenpäin mennyt jakeluun - ennemmin tai myöhemmin - että joka kaappia ei ole luvallista tyhjentää.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos aikuistaloudessa unohtaa käydä kaupassa, se ei ole iso juttu,
Jos aiemmin ei jaksettu tehdä ruokaa niin sitten haettiin vaikka pitsa. Mutta ei meillä leikki-ikäiselle pitsaa syötetä, vaan sitä hyvää ja terveellistä kotiruokaa. Ei se perunamuussin tekeminen oikeasti ole mikään maailmaa kaatava juttu, mutta kun se on PAKKO tehdä jatkuvasti niin se tökkii. Sitten joku lääppii sen kuitenkin ruokapöytään.
Ja se ottaa kupoliin, että ulkopuolelta tulee koko ajan semmoisia pieniä paineita ja valitusta. Yksi päivä meillä oli kaveriperhe kylässä ja perheen äiti sanoi heti ensimmäisenä ruokapöydässä inhoten että meillä kyllä käytetään Keijua (kun meillä oli varmaan kerran vuodessa ostettavaa Oivariinia) ja heidän lapset eivät sitten leipää saaneet ja marina oli kova.
Ei tämä ole nyt mikään valitusvirsi, joten ei tarvitse ruveta haukkumaan samantien. Näitä pikkujuttuja kun vaan tulee koko ajan niin ymmärrän että isoissa perheissä on joskus ärsyttävää. Meillä on vielä pieni perhe ja asiat hallinassa :)
Se on just se PAKKO joka on ehkä lapsiperheessä se joka vuosien jälkeen rasittaa. Siis että klo 17 on PAKKO yrittää väsätä jotain ruokaa. Klo 19 PITÄÄ laittaa pienimmälle jotain iltapalaa. Sitten PITÄÄ harjata hänen hampaansa, pissattaa, laittaa yövaippa (jotka on PITÄNYT ostaa kaupasta ja niitä PITÄÄ aina olla kotona) ja PITÄÄ nukuttaa lapsi että hän nukahtaa ajoissa ettei ole väsynyt aamulla. Sitten PITÄÄ jatkaa vanhempien lasten kanssa sama rumba, toisella katsellaan läksyt, sitten luetaan, iltapala, toiselle PITÄÄ antaa MINIRIN ja muistaa ettei hän saa juoda iltaisin.
Klo 21 istahdan poikkirättiväsyneenä sohvalle mutta sitten muistankin että PITÄÄ kaikille 3 ottaa esille huomisen päivän vaatteet ja PITÄISI myös viikata vähän puhdasta pyykkiä kaappeihin.
Klo 22 PITÄÄ mennä nukkumaan että jaksaa itse pirteänä nousta uuteen päivään, töissä pitää jaksaa painaa. Päivät työssäki liian lyhyitä ettei lapsille tule liian pitkää hoitopäivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jätetään "pehmeät arvot" asian ulkopuolelle, niin:
-pienten lapsen vanhemmuudessa on todella paljon työtä
-nainen on tässä työssä työnjohtaja
-valtaosa tästä työstä jää naisen tehtäväksi
-tämä työ ei valmistu koskaan eikä johda mihinkään
-tätä työtä ei arvosteta yhteiskunnassa
-tämä työ on todella kallista menetettyinä ansiotuloina
-miehiltä vaaditaan tätä työtä, mutta he turhautuvat ja kapinoivat
-työ vie ajan itseltä ja parisuhteelta, mikö johtaa ahdistuneisuuteen ja eroihin
-lasten sairastellessa ansiotyö ja urakehitys kärsivät
-työ on itsenäistä ja olet yksin vastuussa
-työhön ei saa koulutusta eikä työnohjausta
-työn suorittamiseen on erittäin tiukat yhteisön määritteet ja sen toteutumista mitataan julkisen tervydenhuollon puitteissa.
-jne...
Ottaisitko sinä tämän työn?
mistähän lapsettomien "hengähdystauosta" puhut? Kun meille alkoi lapsia siunaantua ja minä äitinä jäin kotiin niitä hoitamaan, niin mies kehui työkavereilleen, miten pääsi töihin levähtämään kodin/lastenhoidon rankkuudesta...
Hän DI ja vastuullista työtä tekevä mies, joten ei ihan pikkuasioista siellä kotona ole kyse, kun lapsia hoidetaan. "Hengähdystauosta" ei todellakaan ole kyse, kun ei ole lakisääteisiä ruoka- ja kahvitaukoja lomista puhumattakaan. Ja kun ei saa edes nukkuakaan...
Ja minulle ei äitiydestä ole maksettu muuta kuin tuota "pilkkarahaa", eli ihan minimiä, mitä ihmiselle tässä yhteiskunnassa voidaan maksaa (opiskelijana kun jäin äitiyslomalle). Työelämään en sitten koskaan päässytkään, vaan kirjoitettiin todistus työkyvyttömyyseläkkeelle totaalisen uupumuksen/masennuksen takia ja sillä tiellä nyt ollaan (ja aivan yksin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mä haluan nauttia olostani niin en TODELLAKAAN laahaa lapsia mukaani. Niiden poissaolohan on juuri se tärkein osa nautintoa!
En kyllä ottaisi miestäkään mukaan, sekin on kamala rasite.
Elämänne tuntuu tosi kurjalta. En halua ilkeillä mutta herätkää. Miksi aina toivoa jotain mitä ei nyt ole tai saa? Siitä tulee varmasti paha mieli. Tehkää päivästänne mukava kaikille ja varmasti löytyy pieniä omia hetkiäkin. Älkää sortuko ajatteluun en voi kun on lapsia.. Lasten kanssa voi tehdä kaikenlaista ja kaikkialle (lähes) pääsee vaikkei ole autoa....
No, noita juttuja juuri sillä omallakin menemisellä ja tekemisellä tarkoitin -
"ennen lapsia, eikä se mulle tarkoittanut pelkkää kapakoissa juoksemista vaan juuri sitä että voi olla jonkin aikaa ihan kotikissa ja toisella viikolla luuhata kaupungilla joka ilta. Voi ottaa urakakseen lisäopintoja tai harrastaa simona urheilua tai kulttuuria, kun siltä tuntuu jne."
Ja tätä voi mielestäni harrastaa mainiosti myös keski-ikäisestä vanhuuteen asti:) kun lapset ovat muuttaneet kotoa - välissä on vain mielenkiintoinen n. 10-18 vuoteen kestävä vaihe, jolloin harrastetaan lastenkulttuuria, matkoja uudesta näkökulmasta (lasten), ollaan epäitsekkäitä ja ajatellaan ennen itseään muita!!
keksi kuin yhden tavan elää ilman lapsia. Minäkin menin ja tein paljon juttuja ennen lapsia, eikä se mulle tarkoittanut pelkkää kapakoissa juoksemista vaan juuri sitä että voi olla jonkin aikaa ihan kotikissa ja toisella viikolla luuhata kaupungilla joka ilta. Voi ottaa urakakseen lisäopintoja tai harrastaa simona urheilua tai kulttuuria, kun siltä tuntuu jne.
Minä olen ollut kotona yhteensä neljä vuotta lasten kanssa ja kestin sen kyllä ja nautinkin usein, mutta ymmärrän hyvin sen ahdistuksen mistä monet täällä puhuvat. Tunnen sitä usein itsekin ja haaveilen siitä omasta kämpästä ja lomasta perhe-elämästä.
Se "kohta", kun lapset eivät enää tarvitse minua lipuu koko ajan kauemmas. Ei 10-vuotiastakaan noin vain jätetä yksin kotiin tai käsketä hiljaiseksi, kun äiti haluaa keksittyä johonkin muuhun. Toki voisin sen tehdä ja varmaan hän pärjäisi, mutta rakastan lasta ja haluan että hänen on mahdollisimman hyvä olla. Sehän se on se pahin kahle: rakastaa yli kaiken ihmistä jonka onni on minusta riippuvainen.
En kyllä ymmärrä teitä yhtään..
Se kun lapset on pieniä on yksi vaihe elämässä.
Itse menin ja tulin ennen lapsia niin paljon kuin kerkesin, ajattelin ja elin vain täysin itsekkäästi itselleni mutta - uskokaa tai älkää siihenkin kyllästyy!! Nyt elän lapsilleni ja on ihanaa kun minua tarvitaan.
Kohta lapseni eivät enää tarvitse minua, jolloin minulla on taas mahdollisuus mennä ja tulla ihan omien mielihalujeni mukaan:)
Olisi ollut ihan kamala ja ennen kaikkea TYLSÄ vaihtoehto elää 75-vuotta vaan "samaa elämää"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenne eivät ole pyytäneet saada syntyä, te olette ihan itse heidät tähän maailmaan tuoneet, silti minä, minä, minä....Kenenkään ei ole pakko jäädä vuosikausiksi kotiin. Töihin voi mennä jos kotona oleminen rasittaa liikaa. Sittenhän olette samalla viivalla parjatuiden miesten kanssa: päivät töissä ja ilaisin perhe-elämää.
Onneksi sain kuitenkin lapsia ja elämä ei todellakaan ole tuollaista kuvatunlaista p***kaa vaan mukavaa. Surullista tosiaan että monille äideille paras aika on sitä kun lapset on muualla ja on muka "normaalia" että äidille pitää kustantaa ihan oma kämppä missä voi leikkiä sinkkua sitten kun "uuvuttaa" ja "masentaa".
Mä teinkin juuri niin esim. kolmannen lapsen kanssa että palasin aikaisemmin työelämään. Tein kuitenkin vain 3 päiväistä viikkoa alussa niin sain ikäänkuin palan molemmista maailmoista. Paras ratkaisu meille!
Mutta jos olisin pelkästään kotona niin elämä ois just tuollaista lähes "helvettiä" ainakin. Ainakin jos ei olisi rutkasti äitituttuja, tukijoukkoja ja mies joka hoitaisi lapsia PALJON.
Turha tähän nyt ruveta vetämään jotain "voi kun mä tulen surulliseksi" ja "lapsiparat". Mun lapset eivät todellakaan ole mitään parkoja. Uskallan väittää että perheenäkin vietämme paljon enemmän aikaa yhdessä kuin monet muut perheet. Mutta yksinomaan lapsilleni en koskaan pelkästään "uhrautuisi" kuten ei mieskään kun olen häneltä kysynyt haluaisiko jäädä kotiin:).
Sitä paitsi ajattelen sen näin että ap:kin on voinut kirjoittaa aloituksen ihan hetken mielijohteesta, mustana hetkenä. Ehkä hän ei enää tuntenut samalla tavoin seuraavana päivänä? On mullakin ollut tuollaisia ajatuksia useinkin. Enää ei ole niin usein mutta se on siksi koska ole oppinut ottamaan aikaa myös itselleni.
Ei kai tämä nyt pelkästään koske kotiäitejä.
72
Lapsenne eivät ole pyytäneet saada syntyä, te olette ihan itse heidät tähän maailmaan tuoneet, silti minä, minä, minä....Kenenkään ei ole pakko jäädä vuosikausiksi kotiin. Töihin voi mennä jos kotona oleminen rasittaa liikaa. Sittenhän olette samalla viivalla parjatuiden miesten kanssa: päivät töissä ja ilaisin perhe-elämää.
Ottakaa rennommin. Ei aina sitäpaitsi ole PAKKO. Kyllä sen pitsan voi pienten lastenkin kanssa hakea, jos ei jaksa/ viitsi ruokaa laittaa. Ei se ole niin vakavaa. Aina ei ole pakko olla hirveän siistiä, eikä joka päivä ole pakko ulkoilla. Kuka niin määrää?
Vain elämää, ei sen enempää.
14 tekstiä luin ja huomasin sen, että ajatellaanv aan itsekkästi omaa napaa.
Sitä saa mitä tilaa, ei se elämä hymyile sellaisille egoperseille.
Lapset on lahja.
Minäkin sain esikoiseni 20 (nyt olen jo 43) ja silloin kyllä välillä tuskastui mutta ymmärsin että lapsi on kuitenkin minusta ja tärkeä ja ainutaatuinen, nyt niitä kolme.
Kaik jo aikuista ja nuorin vasta 9v. huomaan että itsekkyydellä ei olisi pitklle pötkitty.
Olen laittanut itseänilikoon lapsilleni, ollut tukena kasvussa, kiukussa yms.. ja nyt minulla kaksi hienoa nuorta aikuista, joilla raha-asiat kunnossa, elämä sujuu parisuhteessa ja asustavat omistusasuntoaan.
Nuorin asuu vielä kanssani, ja huom. kaiken aikaa olen ollut yksinhuoltaja;)
Ei sukulaisia, turvaverkkoa, tai suuremmalti ystäviäkään joihin voin tukea.
Jokainen valitsee, kuten tahtoo, mutta valintojen seurauksia kannattaa miettiä useamman vuoden päähän eikä vaan nenänpäähän.
Mitä teitte ennen lasta? Olitteko työelämässä?
Minusta kuulostaa todella hassulta nuo "äitiydestä ei makseta". Miksi jonkun ulkopuolisen pitäisi maksaa minulle itse halutuista ja hankituista lapsista? Sehän on ETUOIKEUS, että saa äitiyspäivärahan turvin jäädä pois töistä oman lapsen kanssa kodin rauhaan. Lapsettomilla ei tällaista hengähdystaukoa suvaita, ellei sitten irtisanoudu kokonaan.
Ja tietääkseni ennen lastakin piti siivota kämppä, laittaa ruoka, pestä pyykkiä jne. Miten nuokin arkiaskareet ovat yhtäkkiä perheellisyyden syytä?
En vaan ymmärrä teitä ruikuttajia, no offence.