Vl-äiti ja viimeinen lapsi
Olen 28-vuotias vanhoillislestadiolainen äiti ja odotan neljättäni. Tämä lapsi jää viimeiseksi, näin olen tämän raskauden aikana päättänyt. Elämäntilanteemme (miehen mielenterveysongelmat, mittavat ulosottovelat ja taloudelliset ongelmat, vaativa erityislapsi, oma jaksaminen) on kestämätön hankkia enää yhtään uutta lasta. Mielummin yritän huolehtia ja jaksaa näiden lasten ja vielä syntymättömän kanssa ja säilyttää oma mielenterveyteni, kun se toiselta on jo mennyt. Olemme tulleet tiemme päähän tämän lapsiasian kanssa. Ei jaksa, ei pysty - edes uskon voimalla.
Olen myös päättänyt vastata rehellisesti mahdollisille kyselijöille ja utelijoille tulevaisuudessa : me emme enää halua ja jaksa lisää lapsia. Jos rehellisyyden vuoksi joku lakkaa pitämästä minua oikein uskovana, se olkoon hänen ongelmansa. Minulle tämä päätös ei ole uskomisen este. Se on minun henkilökohtainen ratkaisuni.
Nautin jo valmiiksi ajatuksesta, ettei minun enää koskaan tarvitse tämän jälkeen pelätä raskaaksituloa, tehdä testiä siinä toiveessa, ettei se näyttäisi plussaa. Ei koskaan pelätä synnytystä ja väsyttävää pikkuvauva-aikaa. Saan olla ja viihtyä omassa kropassani - olla minä itse ilman pakkoa raskautua. Mieleni piristyy jo pelkästä ajatuksesta!
Lapset ovat parasta, mitä olen saanut. Haluan antaa heille jaksavan ja mukavaolevan äidin vielä, kun olen sitä. Tämä raskaus on ollut jo niin vaikea hyväksyä ja niin vaikea kestää - en uskalla kuvitellakaan, mitä se olisi kymmenennen raskauden kohdalla. Siksi vihelsin pelin poikki.
Kiitos.
Kommentit (684)
Tämä on kyllä tuttua ihan perustaviksellekin joka on pitänyt silmät ja korvat auki lukion tunneilla.
Kyllä tiedän, että LLL:n aikaan pohjoisessa oli valtava määrä juoppoudesta ym. johtuvia ongelmia, ja siksi lestadiolaisuudessa alun perin lähdettiin ankaralle linjalle viinasten ym. osalta.
Kyseessähän on siis reaktiivisuus, eli reagoidaan johonkin vallitsevaan ilmiöön estämällä ja rajoittamalla. Ja LLL:n aikoihin olikin varmasti erittäin hyvä asia sinänsä (ei noi pelottelut vaan alkoholismin redusoituminen).
Mutta sitä siis en tiedä, miksi kuvio on edelleen sama.
Nykyään taitaa olla hiukan maltillisempaa. Onneksi. Mutta pohja siis juontaa Lars Lestadiuksen omasta pietistisestä kasvatuksesta, missä painotettiin askeettisuutta ja helvetin pelkoa. Omien kriisiensä takia hän sitten muodosti oman herätysliikkeen, mikä painotti Jumalan ankaruutta, askeettisuutta ja ihmisen perisyntiä. Sitä piti ruoskia pois saarnaamalla. Ja kyllä sitä pirua ruoskittiin lapsista ihan konkreettisestikin noina aikoina äitini kertoman mukaan jokivarsissa.
En tuominnut, minä vain spekuloin miten se pitäisi mennä jos oltaisi johdonmukaisia vl-uskossa eli mentäisi "luonnollisesti" lapsiasiassa. Tarkoittaa sitä, että kun ei saa puuttua luomistyöhön eli ei saa ehkäistä niin miksi sitten saa puuttua niiden kohdalla jotka eivät luonnollisesti saa lapsia. Ja koska ne hedelmöityshoidot kuitenkin nyt sallitaan niin miksei heille tule lapsia kokoajan, vaan he saavat harrastaa perhesuunnittelua, tätä en voi ymmärtää.
joka tuomitsit jopa hedelmöityshoidotkin synniksi....mikä ihmeen katkeruus meitä vaivaa?? Minä ainakin olen todella onnellinen niiden vl-perheiden puolesta jotaka ovat lapsensa saaneet hedelmöityshoitojen avulla. Muistahhan vl-mies, ettet sinä voi etkä saa heitä tuomita, koska ett heidän saappaissaan ole astunut. Hedelmöityshoitojen avulla saadut lapset ovat yhträ lailla Jumalan luomia kuin kuin ilman hoitoja saadut lapset! Kaiken lisäksi hedelmöityshoidot ovat tietääkseni Siionissa yleisesti hyväksyttyjä!!
Katsoppa siis seuraavalla kerralla maailmaa hieman avarakatseisemmin.
Ihmiselle on annettu pää ja aivot
Missä sanotaan että sitä ei saa käyttäää?
hedelmöityshoidot ovat useimmille todella rankkoja hoitoja ja myös kalliita.....Ok, voihan minäkin alkaa spekuloimaan, että onhan se raskaanakin olo todella rankkaa, itse oksennan lähes koko raskauden ajan yötä päivää, väsymys vie kaikki voimat.....Mutta en silti nää mitään ristiriitaa siinä ettei hedelmöityshoitoihin päätynyt pariskunta käy niissä vuoden välein....Päinvastoin koen onnellisuutta heidän puolestaan kun hoidot ovat viimen tuottaneet tulosta...Vaikka vain sen yhden lapsen verran. Hekin ovat saaneet kokea sen suuren Jumalan lahjan, kun ovat saaneet kotiinsa pienen taivaan taimen, miksi sinun on niin vaikea yhtyä heidän iloonsa???? Katkerana vain ajattelethan, että voi pahus nuo pääsevätkin helpommalla, kun ei lapsia "tarvitse tehdä" joka vuosi...Älä sinäkään veliseni ole tuomitsemassa ja heittämässä sitä ensimmäistä kiveä!! Kyllä niissä hedelmöityshoidoissakin on Jumalan siunaus mukana.....
Voihan hedelmöityshoidot periaatteessa rinnastaa perhesuunnitteluun, jos ajattelee asiaa siltä kantilta että perhe päättää että niillä yritetään saada yhtä tai kahta lasta. Ja kun ne kaksi lasta on saatu, ei hoitoja enää jatketa. Tuolloin perheellä on siis tavoitteena joku tietty määrä lapsia, vaikka hoitoja jatkamalla niitä saattaisi heille siunaantua useampikin.
Olen kertonut täällä omakohtaisista kokemuksistani - en niinkään puuttunut uskomme perusteisiin tai tapoihin.
Minulle on kuitenkin sanottu, että Raamatun lukeminen ja se, että yrittäisi itse sitä tulkita, voi johtaa omavanhurskauteen. Mitä en lainkaan kyllä ymmärrä! Toisekseen jos olen joskus asioita pohtinut, epäillyt, kysellyt ääneen, minua on kehoitettu vain uskomaan ja olemaan miettimättä, koska "monet, jotka ovat aiemmin kyselleet, ovat aika pian sen jälkeen kieltäneet uskonsa". Kysyjä on niin helppo vaientaa, koska kukapa uskoaan haluaisi menettää tai kieltää.
"Jumalan lasten" joukossa uskotaan, että Jeesus jätti Pyhän hengen vain meidän joukkoomme, koska vain meillä on anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja puhuja ei voi väärin Raamatun sanaa avata, koska Pyhä henki hänelle sanaa avaa ja Pyhä henki taas on erehtymätön. Siksi uskovaisen ei tarvitse kuin kuunnella puhujan selittämää sanaa ja uskoa se omalle kohdalleen. Joukossamme korostetaan että "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta" ja seuroissa käymisen merkitystä korostetaan tämän vuoksi. Jos ei käy seuroissa, on vaara, että pian tuntee, että ilman seurojakin pärjää ja ihminen kuvittelee voivansa pärjätä ilman Jumalan sanaa ja anteeksiantoa ja ilman yhteyttä muihin uskovaisiin. Omaa rauhanyhdistystä taas kutsutaan kotisiioniksi.
Tässä jotain yleisiä juttuja vanhoillislestadiolaisuudesta - käsityksiä, joissa elämme. Kenelläkään on tuskin näitä kiistäminen. Tämän pohjalta ehkä ymmärrätte ajattelua, jossa vanh.lestadiolaiset elävät ja kulkevat ja peilaavat ympäröivää maailmaa.
ystävällisesti ap
Mutta niin se vaan käytännössä on, että linja on tässä uskossa erilainen näiden kohdalla. Hedelmöityshoidon avulla lapsia saavat saavat käyttää järkeä lapsien hankkimisen suhteen, toisin kuin muut. Vastatkaa nyt joku, miksi muut eivät saa käyttää järkeä, vaan on lisäännyttävä niin paljon kuin mahdollista? Onko joku vl kuullut tähän selityksen? Minä en ole ja siksi sitä tivaan.
vaikka vastauksia minulla ei ole teille tarjota. Olen siis vl, mutta ihmettelen yhtä paljon kuin te kyselijätkin, monia asioita. Minulla henk.koht ei ole siis selviä käsityksiä, perusteluja ja vastauksia kenellekään - ei edes itselleni. Mutta kuulun tähän liikkeeseen, koska minulla on ollut siinä hyvä olla. Niin yksinkertainen vastaus minulla on tähän yhteen kysymykseen, vaikka muihin ei olekaan! :)
Lapsena oli hyvä kasvaa vl-perheessä. Vaikka meillä oli joitakin epäkohtia, kuten ruumiillista kuritusta tuolloin 80-luvulla, isommat lapset joutuivat mielestäni kantamaan liian suurta vastuuta äitiä auttaakseen, isä oli paljon pois kotoa tienaamassa ja kunnan luottamustehtävissä, taloudellinen tilanne oli välillä tosi tiukka (ruuaksi oli usein vaikka kaurapuuroa), äitini oli huomattavan väsynyt välillä kun lapsia tuli kymmenen suhteellisen tiheään ja samalla äiti teki uraa yliopistokoulutustaan vastaavalla tasolla. Mutta minä olin varsin onnellinen lapsi! Meillä oli turvallista olla, helvetillä ei koskaan peloteltu, ei siitä edes puhuttu paitsi seuroissa. Ja meilläkin äiti piti huolen siitä, että kenenkään muun ei saanut sanoa joutuvan helvettiin, eikä ketään saanut sanoa syntiseksi. Kotiseudullani siis käytettiin joissakin perheissä vielä rumempaa sanoa ei-vl:istä kuin uskoton tai epäuskoinen: sanottiin SYNTINEN, mikä on mielestäni ihan kamalaa. Tykkäsin käydä päiväkerhossa, pyhäkoulussa, raamattuluokassa, seuroissa, nuortenilloissa jne. Toki murrosikäisenä seurat olivat tylsiä, mutta silloinkin sinne veti se, että siellä tavattiin aina kavereita. Siis toki niitä kavereita tavattiin muulloinkin. Yläasteella menimme kuntosalille silloin, kun muilla oli tanssia liikuntatunnilla. Kuitenkin osallistuimme koko koulun yhteiseen elokuvatilaisuuteen, ja muistan varmaan loppuikäni, miten vaikuttava kokemus se oli. Katsoimme Poika ja ilveksen. Aikanaan kävin lukion ja osallistuin vanhojen tansseihin pukeutumalla ja olemalla mukana kaikessa muussa kuin itse tanssissa. Näin toimivat kaikki muutkin vl:t paitsi ne, joita ei kiinnostanut tai jotka eivät löytäneet sopivaa pukua tms.
Kirjoitin alussa, että kuulun tähän liikkeeseen, koska minulla on OLLUT siinä hyvä olla. Nykyään en ole niin varma. Olen pienen perheen äiti, mieheni jakaa vakaumukseni ja arvomaailmani ja ihan kaiken muunkin. Kärsin synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja käytössäni on masennuslääkkeet SEKÄ ehkäisy, ja käyn säännöllisesti psykologilla. Olen toipumassa. Tätä ennen en ole edes halunnut lukea näitä vl-ehkäisyketjuja, koska mielenterveyteni ei kestä niitä kannanottoja, joissa minunkaltaiseni jyrätään. Mieluummin ehkäisen (psykiatrini määritti hoidon tärkeimmäksi kulmakiveksi ehkäisyn, ja uskon häntä) ja yritän pysyä uskomassa ja luotan Jumalan armoon, kuin a) tapan itseni masennukseni kourissa kun vihaan ruumistani ja raskaanaoloa tms tai b) kiellän uskoni asian vuoksi, jota Raamatussa ei edes synniksi ilmoiteta.
Tällainen on minun tarinani.
tämä kirjoitus teidän kannattaa lukea! Kiitos kirjoittajalle, sanoit todella hyvin tässä. Ja kommentoikaa hyvät vl-naiset, ei teitä olla haukkumassa eikä syyllistämässä. Rohkaiskoon teitä Jumalan Sana, joka on teille jokaiselle henkilökohtainen rakkauskirje:
Matt. 21:5 "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, SINUN kuninkaasi tulee SINULLE... hiljaisena...
Joh. 12:15 "Älä pelkää, tytär Siion; katso, SINUN kuninkaasi tulee...
päästäkää irti sellaisesta uskosta, missä te pidätte kiinni kouristuksenomaisesti uskosta oikeilla elämäntavoilla. Itse olen omien kriisieni kohdatessa päästänyt monesti kiinni Jumalasta ja saanut todeta, ettei se niin päin menekään: Jumala kantaa ja pitää kiinni minusta. Ei uskoni siis ole mihinkään hävinnyt, mutta se on muuttunut. Tunnen olevani hyvin pieni ja heikko Jumalan rinnalla, mutta samalla Jumala tuntuu turvallisen isolta, ei uhkaavan isolta. Minun ei tarvitsekaan pumpata uskoani kuin uimapatjaa, hengästyneenä ja ahdistuneena, tympääntyneenä ja takahampaita kiristellen.
Se mikä voi nyt näyttäytyä uskon kieltämisenä, voikin olla uskon syvenemistä ja turhan karsiutumista. Omavoipaisuus, jatkuva huolestuneisuus itsestä ja muista (erityisesti kuoleman jälkeisestä tilasta), oikeassa olemisen pakko ja kiristävä vanne pään päällä saattavat raueta ja tilalle tulee Luojan luoman elämän ihmettely sekä kiitollisuus ja myötätunto toisia "räpiköijiä" kohtaan. Samalla halu ja tarve viettää aikaa sellaisten ihmisten vaikutuspiirissä, jotka hämmentävät omaa rauhaa ja yrittävät työntää omaa ongelmallisuuttaan muiden kannettavaksi, vähenee.
Vääristynyt jumalakuva ja itse kyhätty uskonrakennelma siinä siis vain romisevat alas, kun ihminen lähtee muutoksen tielle, ei uskon ydin. Siinä jos missä kysytään todellista luottamusta Jumalaan, kun irrottautuu laiturista, lähtee aavalle merelle ja tietää sisäisesti, että uusi, kantava maa vielä löytyy. Ja kyllä se löytyy, vaikka kuinka suuri joukko pelottelisi laiturilla, ettei muuta maata ole olemassa kuin se, missä he seisovat.
Minä itse en pystyisi samaan ratkaisuun. Mietin että jos en enää jaksa lapsia, niin sitten kiellän uskoni.
Psyykkiset sairaudet ovat ylipäänsä yhteiskunnassa olleet aiemmin jonkinasteisia tabuja ja niitä ei ole rinnastettu fyysiseen sairauteen. Onneksi niistä nykypäivänä puhutaan yleisesti hyvinkin paljon. Se on pelkästään hyvä, sillä se ajaa väkisinkin jokaisen ajattelemaan niitä asioita. Yhteisössämme tämä murros on myös pikku hiljaa tapahtumassa.
Kyse ei ehkä ole mistään kouluttamattomuudesta sillä vl:n keskuudessa on hyvinkin paljon korkeasti kouluttautuneita ammattilaisia; lääkäreitä, psykologeja yms. Monet alan ammattilaiset ovatkin pikkuhiljaa ja varovasti nostaneet tätä kipeää aihetta puheen aiheeksi yhteisömme sisällä, mm. kirjoitusten ja erilaisten kurssien kautta. Omakohtaisen kokemuksen kautta tiedän että monilla amattilaisilla on hyvinkin suuri huoli monien äitien jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Se on totta että monetkaan eivät ymmärrä millainen kokonaisuus ihminen tosissaan on. Siihen kun vielä liitetään nämä hengelliset asiat mukaan niin aika moinen sekamelska on kyseessä. Asioihin suhtaudutaan monesti siitä näkökulmasta että ihminen on itsekäs, oman edun tavoittelija, mukavuudenhaluinen. Ne kommentit että "ottaa oikeudet omiin käsiin, eikä luota Jumalan luomistyöhän, pienet lapset vievät voimia mutta myöhemmin huomaa sen mikä siunaus lapsiin kätkeytyy"- on näitä juttuja joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kun ihminen on loppuun palanut tai sairastunut. Näiden kommenttien takana olevien ihmisten kyky ymmärtää asioiden vakavuus on aika olematon. Monet ajattelevat että jaksaminen on itsestä kiinni, haluaako jaksaa vai voittaako mukavuus. Tähän ehkäisyasiaan suhtaudutaan usein lakihenkisesti ja armottomasti. Pitää synnyttää vaikkei jaksaisikaan. No, niin moni lapsista joutuu sitten terapiaan parantelemaan haavojaan. Elämän suojelua ei niinkään korosteta kunhan vaan synnyttää.
Armo, mitä se yhteisössämme on? En aina tiedä kun näistä asioista keskustellaan. Useinmiten se on nimenomaan laki joka hallitsee. Ja mikä merkitys on omantunnon äänellä jos toinen pystyy sanomaan ettet voi olla uskovainen kun ehkäiset? Kuka voi päästä toisen ihmisen elämäntilanteeseen, pään sisälle tai kuka voi nähdä sydämeen niin hyvin että voi ulkopuolelta määritellä ollaanko väärällä vai oikealla tiellä? Minä vastaan; EI KUKAAN! Ei yksikään! Ja kenellä on oikeus tuomita ihminen epäuskoiseksi? Ei kenelläkään.
Olen pelkästään kiitollinen Jumalalle että nämä ajat ovat koittaneet että näistä asioista keskustellaan. Jos joku ajattelee että ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti niin olkoon se hänen omantuntonsa asia. Mutta silloin kun me asetumme Jumalan asemaan ja alamme tuomitsemaan muita ympärillä olevia uskovaisia niin silloin ylitetään raja.
Lohdullista on se että Kaikkivaltias ja armollinen Hyvä Jumala näkee vain ja ainoastaan sydämeemme ja Hänen turvassa ja huolenpidossaan saamme levätä, ilman ulkoisia paineita ja vaatimuksia.
Elämä on lahjaa. t.160
Voisiko tämä mainitsemasi seikka johtua siitä, että vl:n parissa psykiatria ja psykologia ovat huonossa huudossa. Eli sieltä päin tulevia diagnooseja ja tietoja pidetään kovana uhkana.
Mikä ei ole ihme, sen jokainen tajuaa pienellä arkipäättelyllä.
Mutta ylipäätään ihmisen jakaminen karkeasti somakseen ja psyykeen - "ruumiilliset" diagnoosit huomioidaan, "henkiset" ei - osoittaa paitsi yleistä kouluttamattomuutta myös sitä, ettei ymmärretä millainen kokonaisuus ihminen on. Syövän synnyssä kun stressillä katsotaan usein olevan osuus, ja pitkäaikainen ruumiillinen sairaus usein lopulta laukaisee masennuksen. Jne. Jne.
Tässä on mielestäni valtava ristiriita. Eli jos henkisesti uupuu jatkuvien synnytysten ja kasvavan perheen vuoksi, niin moni suhtautuu hyvin kevytmielisesti. Se on niin surullista! Moni ajattelee että jos äiti joutuu laitoshoitoon tai lapset joutuvat huostaanotetuksi niin se on Jumalan tarkoitus. Eikö se voi olla Kaikkivaltiaan Jumalan tarkoitus että vanhemmat paranevat? Tämä on suorastaan lakihenkistä ja hengellistä painostusta.
t:160
Yritän sanoa tämän kauniisti:
Minun on vaikea ajattelee, että tällaista "tiedon panttaamista" ja oman ajattelun kieltämistä tapahtuu vielä 2000-luvun Suomessa. Sitä niin helposti luulee, että vain kehitysmaissa köyhät/ naiset/ lapset pidetään nöyrinä ja riippuvaisina miehistä/ uskonnollisista auktoriteeteista/ vallanpitäjistä estämällä kouluttautumista ja mitätöimällä ihmisen omaa aktiivisuutta hankkia tietoa ja tehdä itse johtopäätöksiä.
Kun on itse väkertänyt itse läpi yliopistollisen koulutuksen ja oppinut saamaan kiksejä analyyttisyydestä, kysymysten esittämisestä ja eri vastausvaihtoehtojen etsimisestä, on mahdoton kuvitella, ettei tätä samaa oppimisen ja oivaltamisen riemua haluaisi myös lastensa saada kokevan (riippumatta menevätkö he yliopistooon, se ei ole nyt tässä pointti). Klassinen sanonta "oka tietoa lisää, se tuskaa lisää" pitää kyllä paikkansa. Kysymykseen löytynyt vastaus poikii lisäkysymyksiä ja alkaa hahmottaa, miten vähän kaikista maailman asioista tietää ja miten paljon monimutkaisempia asiat ovatkaan kuin äkkiarvaamalta luulee.
Jäin myös miettimään kirjoitustasi lukiessa, miksi Luther halusi kansankielisen messun (latinankielisen tilalle) ja miksi Lutherille oli tärkeää, että ihmiset voivat lukea Raamattua äidinkielellään (esim. meidän Suomessa ei tarvitse tavata Raamattua hepreaksi, kreikaksi tai latinaksi). Pienen Katekismuksen hän kirjoitti, jotta kansa sivistäisi itseään ja oppisi (luterilaisen) kristinopin perusteet. Nämä ovat mielestäni edelleen luovuttamattomia periaatteita. Ei teologista/ hengellistä ajattelua ole missään suojattu vain koulutettujen pappien yksinoikeudeksi.
Olen kertonut täällä omakohtaisista kokemuksistani - en niinkään puuttunut uskomme perusteisiin tai tapoihin.
Minulle on kuitenkin sanottu, että Raamatun lukeminen ja se, että yrittäisi itse sitä tulkita, voi johtaa omavanhurskauteen. Mitä en lainkaan kyllä ymmärrä! Toisekseen jos olen joskus asioita pohtinut, epäillyt, kysellyt ääneen, minua on kehoitettu vain uskomaan ja olemaan miettimättä, koska "monet, jotka ovat aiemmin kyselleet, ovat aika pian sen jälkeen kieltäneet uskonsa". Kysyjä on niin helppo vaientaa, koska kukapa uskoaan haluaisi menettää tai kieltää.
"Jumalan lasten" joukossa uskotaan, että Jeesus jätti Pyhän hengen vain meidän joukkoomme, koska vain meillä on anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja puhuja ei voi väärin Raamatun sanaa avata, koska Pyhä henki hänelle sanaa avaa ja Pyhä henki taas on erehtymätön. Siksi uskovaisen ei tarvitse kuin kuunnella puhujan selittämää sanaa ja uskoa se omalle kohdalleen. Joukossamme korostetaan että "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta" ja seuroissa käymisen merkitystä korostetaan tämän vuoksi. Jos ei käy seuroissa, on vaara, että pian tuntee, että ilman seurojakin pärjää ja ihminen kuvittelee voivansa pärjätä ilman Jumalan sanaa ja anteeksiantoa ja ilman yhteyttä muihin uskovaisiin. Omaa rauhanyhdistystä taas kutsutaan kotisiioniksi.
Tässä jotain yleisiä juttuja vanhoillislestadiolaisuudesta - käsityksiä, joissa elämme. Kenelläkään on tuskin näitä kiistäminen. Tämän pohjalta ehkä ymmärrätte ajattelua, jossa vanh.lestadiolaiset elävät ja kulkevat ja peilaavat ympäröivää maailmaa.
ystävällisesti ap
ja ne antavat myös paljon ajattelemisen aihetta.
Ja kiitos sillekin, joka (en muista numeroa) tuossa juuri ennen tätä kommentoi myös vl:n sisältä näitä asioita. Minusta on suorastaan käsittämätöntä, että Raamatun lukemiseen vl:n keskuudessa ei rohkaista. Olen saanut kristillisen kasvatuksen, ja aivan päinvastaiseen on lapsuudenkodissa ja seurakunnassa aina opastettu. Jo varhaisnuorena olin mukana raamattupiirissä ym. hengellisessä toiminnassa, ja suoraan sanottuna olen tottunut pitämään yhtenä kristityn ihan perus"merkkinä" sitä, että lukee Raamattua. Sillä sitähän HALUAAKIN lukea!
Tuossa on jotakin outoa että vain "johto" tutkisi Raamatun pyhiä kirjoituksia mutta "tavalliset" vl:t näin eivät mielellään saisi tehdä. Tulee hakematta mieleen keskiaika, jolloin saarnattiinkin latinaksi, jotta rahvas ei liikaa tajuaisi näitä juttuja.
Itselleni tulee kyllä vahva mielikuva, että sekä vl:n ehkäisypolitiikka että hlökohtainen Raamattuun perehtymiseen vastaisuus vl:n keskuudessa palvelevat molemmat tietynlaista valtarakennetta ko. yhteisön puitteissa. Yksilöt alistetaan johonkin koneistoon, eikä yksilön oikeuksia ikään kuin tunnusteta. Tärkeintä on valtarakenteen säilyminen, eikä sitä saa kyseenalaistaa.
Psyykkiset sairaudet ovat ylipäänsä yhteiskunnassa olleet aiemmin jonkinasteisia tabuja ja niitä ei ole rinnastettu fyysiseen sairauteen. Onneksi niistä nykypäivänä puhutaan yleisesti hyvinkin paljon. Se on pelkästään hyvä, sillä se ajaa väkisinkin jokaisen ajattelemaan niitä asioita. Yhteisössämme tämä murros on myös pikku hiljaa tapahtumassa.
Kyse ei ehkä ole mistään kouluttamattomuudesta sillä vl:n keskuudessa on hyvinkin paljon korkeasti kouluttautuneita ammattilaisia; lääkäreitä, psykologeja yms. Monet alan ammattilaiset ovatkin pikkuhiljaa ja varovasti nostaneet tätä kipeää aihetta puheen aiheeksi yhteisömme sisällä, mm. kirjoitusten ja erilaisten kurssien kautta. Omakohtaisen kokemuksen kautta tiedän että monilla amattilaisilla on hyvinkin suuri huoli monien äitien jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Se on totta että monetkaan eivät ymmärrä millainen kokonaisuus ihminen tosissaan on. Siihen kun vielä liitetään nämä hengelliset asiat mukaan niin aika moinen sekamelska on kyseessä. Asioihin suhtaudutaan monesti siitä näkökulmasta että ihminen on itsekäs, oman edun tavoittelija, mukavuudenhaluinen. Ne kommentit että "ottaa oikeudet omiin käsiin, eikä luota Jumalan luomistyöhän, pienet lapset vievät voimia mutta myöhemmin huomaa sen mikä siunaus lapsiin kätkeytyy"- on näitä juttuja joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kun ihminen on loppuun palanut tai sairastunut. Näiden kommenttien takana olevien ihmisten kyky ymmärtää asioiden vakavuus on aika olematon. Monet ajattelevat että jaksaminen on itsestä kiinni, haluaako jaksaa vai voittaako mukavuus. Tähän ehkäisyasiaan suhtaudutaan usein lakihenkisesti ja armottomasti. Pitää synnyttää vaikkei jaksaisikaan. No, niin moni lapsista joutuu sitten terapiaan parantelemaan haavojaan. Elämän suojelua ei niinkään korosteta kunhan vaan synnyttää.
Armo, mitä se yhteisössämme on? En aina tiedä kun näistä asioista keskustellaan. Useinmiten se on nimenomaan laki joka hallitsee. Ja mikä merkitys on omantunnon äänellä jos toinen pystyy sanomaan ettet voi olla uskovainen kun ehkäiset? Kuka voi päästä toisen ihmisen elämäntilanteeseen, pään sisälle tai kuka voi nähdä sydämeen niin hyvin että voi ulkopuolelta määritellä ollaanko väärällä vai oikealla tiellä? Minä vastaan; EI KUKAAN! Ei yksikään! Ja kenellä on oikeus tuomita ihminen epäuskoiseksi? Ei kenelläkään.Olen pelkästään kiitollinen Jumalalle että nämä ajat ovat koittaneet että näistä asioista keskustellaan. Jos joku ajattelee että ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti niin olkoon se hänen omantuntonsa asia. Mutta silloin kun me asetumme Jumalan asemaan ja alamme tuomitsemaan muita ympärillä olevia uskovaisia niin silloin ylitetään raja.
Lohdullista on se että Kaikkivaltias ja armollinen Hyvä Jumala näkee vain ja ainoastaan sydämeemme ja Hänen turvassa ja huolenpidossaan saamme levätä, ilman ulkoisia paineita ja vaatimuksia.
Elämä on lahjaa. t.160
olet rohkeasti lähtenyt muutoksen tielle ja ottanut asiat keskustelun alle. Olen tunnustava uskovainen ja siksi koen kaltaistesi naisten rohkeat esiinmarssit todella riemullisina. Yhteisösi jäsenet ovat uhreja ja tuntuu, että tähän saakka koko seurakunta on saatu pysymään hiljaisena ja alistettuna. Mutta siitä ei ole epäilystäkään, ettei yhteisössä olisi aitoa ja elävää uskoa. Siksi ei pidä niinsanotusti heittää lasta pois pesuveden mukana. Tarkoitan tällä sitä, että älkää hyljätkö Jumalaa ja uskoa Jeesukseen. Eikä se usko tietenkään mihinkään häviäkään, koska itse Jumala on sen aikaansaanut.
Nouskaa rohkeasti esiin, alkakaa puhua asioista oman seurakunna keskellä. Tällä tavalla kiihkottomasti, niinkuin olet tehnyt täälläkin. Mitä siitä, jos sitten joudutte vaikka mihin puhutteluihin ja jopa erotetuiksi ja yhteisön hylkäämiksi. Sillä tuntuu, että yhteisönne johtajat eivät liikahdakaan eivätkä varsinkaan kuuntele ketään. Uskon nimittäin, että muutos alkaa vasta siitä, kun jotakin "radikaalia" tapahtuu jäsenistön taholta.
Olen kertonut täällä omakohtaisista kokemuksistani - en niinkään puuttunut uskomme perusteisiin tai tapoihin.
Minulle on kuitenkin sanottu, että Raamatun lukeminen ja se, että yrittäisi itse sitä tulkita, voi johtaa omavanhurskauteen. Mitä en lainkaan kyllä ymmärrä! Toisekseen jos olen joskus asioita pohtinut, epäillyt, kysellyt ääneen, minua on kehoitettu vain uskomaan ja olemaan miettimättä, koska "monet, jotka ovat aiemmin kyselleet, ovat aika pian sen jälkeen kieltäneet uskonsa". Kysyjä on niin helppo vaientaa, koska kukapa uskoaan haluaisi menettää tai kieltää.
"Jumalan lasten" joukossa uskotaan, että Jeesus jätti Pyhän hengen vain meidän joukkoomme, koska vain meillä on anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja puhuja ei voi väärin Raamatun sanaa avata, koska Pyhä henki hänelle sanaa avaa ja Pyhä henki taas on erehtymätön. Siksi uskovaisen ei tarvitse kuin kuunnella puhujan selittämää sanaa ja uskoa se omalle kohdalleen. Joukossamme korostetaan että "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta" ja seuroissa käymisen merkitystä korostetaan tämän vuoksi. Jos ei käy seuroissa, on vaara, että pian tuntee, että ilman seurojakin pärjää ja ihminen kuvittelee voivansa pärjätä ilman Jumalan sanaa ja anteeksiantoa ja ilman yhteyttä muihin uskovaisiin. Omaa rauhanyhdistystä taas kutsutaan kotisiioniksi.
Tässä jotain yleisiä juttuja vanhoillislestadiolaisuudesta - käsityksiä, joissa elämme. Kenelläkään on tuskin näitä kiistäminen. Tämän pohjalta ehkä ymmärrätte ajattelua, jossa vanh.lestadiolaiset elävät ja kulkevat ja peilaavat ympäröivää maailmaa.
ystävällisesti ap
Mutta miten se näkyy konkreettisesti käytännön elämässänne ja arjessanne?
Kun samaan aikaan kerrotte täällä että edes niissä kokouksissanne ette saa puhua näistä asioista.
Ristiriitaista vai mitä.
Olen sitä mieltä ettei hedelmöityshoidot ole syntiä.. Ajattelen, että jos sen tuloksena syntyy lapsi, se on Jumalan luomistyötä ja lahja siinä missä muutkin syntyvät lapset. Jos Jumala ei ole tarkoittanut perheelle lapsia, niin uskon ettei Hän niitä heille anna ei myösään hedelmöityshoitojen tuloksena.
Mutta niin se vaan käytännössä on, että linja on tässä uskossa erilainen näiden kohdalla. Hedelmöityshoidon avulla lapsia saavat saavat käyttää järkeä lapsien hankkimisen suhteen, toisin kuin muut. Vastatkaa nyt joku, miksi muut eivät saa käyttää järkeä, vaan on lisäännyttävä niin paljon kuin mahdollista? Onko joku vl kuullut tähän selityksen? Minä en ole ja siksi sitä tivaan.
Etkö ymmärrä sitä, että jos nämä lapsettomat eivät käyttäisi hoitoja ei heille todennäköisesti syntyisi sitä yhtäkään lasta? Mitä heidän pitäisi tehdä?
Kovasti vain suren sitä, ettei vl-yhteisössä masennusta katsota niin vakavaksi syyksi, että ehkäisy olisi "täysin luvallista" . Jos kohtu on niin sairas, että se joudutaan poistamaan asia on ok, mutta se jos mieli on sairas, ei se enää niin hyväksyttävää olekkaan.
Vastatkaa nyt joku, miksi muut eivät saa käyttää järkeä, vaan on lisäännyttävä niin paljon kuin mahdollista? Onko joku vl kuullut tähän selityksen? Minä en ole ja siksi sitä tivaan.
Kuka sinua kieltää käyttämästä järkeä? KUKA? Sinun oma omatuntosiko? Ellei se kiellä niin kuka sitten? Kenellä on valta kieltää sinua käyttämästä järkeäsi? Jos sinun mielestäsi järjenkäyttö on sallittua, niin käytä toki.
Huom: SINUN mielestäsi. Enpä usko että kukaan tulee teidän makuuhuoneeseen vahtimaan mitä siellä teette. Päätös on ihan teidän kahden. Jos vaimosi on eri mieltä, jompikumpi teistä joutuu taipumaan, mutta kellään muulla ei pitäisi olla sananvaltaa asiaan. Te teette juuri niin kuin teidän oma omatuntonne asiasta sanoo. Turha katkeruus pois! Vastuu on teillä itsellänne.
Se on pyhää Jumalan sanaa, ei se voi teitä vahingoittaa. Päin vastoin, teitä ei voida viedä harhaan, kun te tiedätte, mitä Jumala itse mistäkin sanoo. Nyt olette erilaisten mahdollisesti valheellisten opettajien armoilla, kun turvaatte ihmisten opetukseen ettekä Jumalaan.
koska en ole tästä asiasta koskaan keskustellut uskovaisten kanssa. Mutta omasta kokemuksestani tiedän, että kirjat eivät saa minua kaipaamaan entistä elämääni, jossa olin vielä tästä uskosta osaton. Mutta musiikki ja elokuvat kyllä saavat. Ne tuovat mukanaan huomattavasti voimakkaammat tunteet ja kiusaukset kuin kirjallisuus. Eli voin sanoa, että ainakaan minulle ne eivät tuo mitään hyvää - ainoastaan valtavasti kiusauksia.
t: eräs kaksi vuotta sitten parannuksen armon saanut