Onko lapselle "pakko" tehdä sisarus?

henkilökohtaisesti en ymmärrä ollenkaan että aivan vierailta ihmisiltä kysellään tällaisia kysymyksiä. Vastauksia on juuri niin monta kuin ihmistä joka tämän lukee. Itsehän sen parhaiten tietää.



Mutta kun kysyit.... minusta on maailman typerintä ajatella niin että tehdään esikoiselle sisarus. Sehän lähtökohtaisesti asettaa esikoisen erityisasemaan ja mitätöi toisen lapsen ainutlaatuisuutta. Lapsia pitäisi tehdä vain silloin jos niitä vanhemmat palavasti haluavat omina itseinään useita. Ei ikinä niin, että ajatellaan että lapsella PITÄÄ olla sisarus.

vaativampaa vanhemmille kuin kahden tai useamman lapsen.

Yhden lapsen vanhemmalta vaaditaan aikaa ja panostusta lapseen paljon enemmän kuin esim. kaksilapsisessa perheessä, jossa lapset leikkivät keskenään ja viihdyttävät toisiaan. Surullista huomata isoissa perheissä, miten vähän vanhemmilla on aikaa lapsilleen. Siitä syystä me olemme yksilapsinen, erittäin onnellinen perhe. En ole koskaan katunut päätöstäni ja lapseni vaikuttaa kaikin puolin iloiselta ja onnelliselta. Eikä ole piloille hemmoteltu eli osaa myös jakaa tavaroitaan ystäviensä kanssa jne.

Terveisin äiti, joka ei ole missään tekemisissä omien sisarustensa kanssa eli aivan sama vaikka heitä ei olisi. Vaikeampaa vaan, kun tulee riitaa vanhempien hoidosta, jonka mieluiten hoitaisin ihan itsekseni.

yksi lapsi vaan on meilläkin ja ei lainkaan suunnitelmissa toista. Itse olen ainokainen myös ja joskus olen sisarusta kaivannut, mutta ei se kyllä noin ole, että sitten ei ole ketään. Itselläni on läheisiä sukulaisia, serkkuja, tätejä, setiä, oma perhe, miehen sisarukset perheineen... Olisihan se kivaa, jos olisi vielä sisko tai veli, mutta hyvin pärjään näinkin. Ja väitän, että olen keskimääräistä sosiaalisempi ja enemmän tekemisissä sukulaisten kanssa kuin ikäiseni keskimäärin.

Opettaahanhan sekin tietysti elämästä jotain.



Meillä on monta lasta, mutta ei minusta se mikään ihanne ole. Jos teille sopii parhaiten yksi lapsi, niin hyvä niin. Tuntemani ainoat lapset ovat ihan symppiksiä, ja tilastollisestikin kuopukset ovat luonteeltaan 'pilatumpia' kuin ainoat lapset.

Itselläni oli isoveli, mutta olen aina kaivannut isosiskoa ja oikeastaan olisi aika kivaa, jos olisi toinen kaksosista. Valitettavasti vaan aikuisuuteen kuuluu senkin asian tajuaminen, että kaikkea mitä haluaa ei vaan voi saada.



Omalla lapsellani ei ole sisaruksia eikä tule, koska enempää lapsia en halua. Oman veljeni kanssakaan en ole kovin läheisissä väleissä - kun ei ole mitään yhteistä niin ei siinä paljon auta se, että samaa sukua ollaan.

"Ihmisen elämästä tulee tasapainoista ja tyytyväistä, kun hän toimii sopusoinnussa itsensä kanssa. Jos pyrkii väkisin muuttamaan itseään taipumustensa vastaiseksi, uupuu". Näin sanoi Keltikangas- Järvinen jossain haastattelussa. Olen tismalleen samaa mieltä.



Meillä on ihana perhe ja elämme omannäköistämme, onnellista elämää piittaamatta muiden perheistä tai mielipiteistä.



Sydäntä kehottelen kuuntelemaan :)

Kerran kyllä vetistelin bussissa lukiessani kahdesta siskoksesta, jotka ovat todella läheisiä toisilleen: "nyyh, minun tytölläni ei ole koskaan siskoa". Ja sitten havahduin, että eipä ole minullakaan, enkä ole koskaan siskoa kaivannut.

Meillä yksi lapsi ja oikein hyvä näin. Sisaruksia hänelle emme edes harkitse. Muita sosiaalisia suhteita ja ystävyyttä voi tukea jo pienelläkin lapsella ja ne suhteet voivat kantaa koko eliniän, ei siihen verisiteitä tarvita.



Joskus, kun lapsi on hiukan vanhempi, voisimme harkita esim. tukiperheeksi ryhtymistä.

mutta lapsi on sosiaalisempi, jos on sisaruksia perheessä lyhyellä ikäerolla

mutta lapsi on sosiaalisempi, jos on sisaruksia perheessä lyhyellä ikäerolla

Tuo ei ole mikään sääntö. Sosiaalisuus kehittyy muutenkin kuin sisarusparvessa ja monilapsisissa perheissäkin on ujoja, hiljaisia syrjäänvetäytyjiä. Toiset vaan on sosiaalisesti lähtökohtaisesti orientoituneita ja toiset ei.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon että silloin on hyvä olla läheisiä sukulaisia jne. Lapsi ei välttämättä myöskään muodosta helposti ystävyyssuhteita. Minulla eri sattumusten seurauksena ei ole yhtään läheistä ystävää. Olen aina joutunut kolmanneksi pyöräksi ja koulukiusaamisen uhrina en tutustu ihmisiin kovinkaan helposti. Onneksi minulla on kolme sisarta joihin on läheiset suhteet. Aikoinaan tietysti ei ollut niin kivaa kun oli ahdasta ja jouduin jakamaan huoneen siskon kanssa.

tappelu ja kadehitiminen sisarusten välillä sosiaalisuudeksi? Siltä tuo touhu monessa monilapsisessa perheessä vaan näyttää.....?

On :) MInä olen ainokainen ja toivoisinpa niin, että joku mukin olisi jakamassa lapsuusmuistoja.. ja hautaamassa vanhempia.



Ostatte kerrossängyn. Ei kai se nyt mikään pakko ole muuttaa minnekkään!

Meillä on kaksi lasta, koska heidät olemme saaneet ja halunneet. Emme halunneet "tehdä esikoiselle kaveria" tai "antaa esikoiselle oikeutta sisarukseen". Juu, toki on hienoa, että hänellä sisarus on, muttei se ole SE juttu. Jokainen fiksu ihminen tajuaa, ettei näihin lapsilukuasioihin ole yhtä oikeaa vastausta. Yksi lapsi on yhtä juttu kuin kymmenenkin lasta.

henkilökohtaisesti en ymmärrä ollenkaan että aivan vierailta ihmisiltä kysellään tällaisia kysymyksiä. Vastauksia on juuri niin monta kuin ihmistä joka tämän lukee. Itsehän sen parhaiten tietää.

Mutta kun kysyit.... minusta on maailman typerintä ajatella niin että tehdään esikoiselle sisarus. Sehän lähtökohtaisesti asettaa esikoisen erityisasemaan ja mitätöi toisen lapsen ainutlaatuisuutta. Lapsia pitäisi tehdä vain silloin jos niitä vanhemmat palavasti haluavat omina itseinään useita. Ei ikinä niin, että ajatellaan että lapsella PITÄÄ olla sisarus.

...ei kovin fiksua tekstiä.

Yhtä hyvinhän voisi sanoa, että jos sulla ei olisi sisaruksia, niin ehkä olisit oppinut tutustumaan ihmisiin paremmin! Se, mitä yritän sanoa on, ettei tuolla sisarusten lukumäärällä kannata liioitella asioita yksilön kannalta suuntaan eikä toiseen.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon että silloin on hyvä olla läheisiä sukulaisia jne. Lapsi ei välttämättä myöskään muodosta helposti ystävyyssuhteita. Minulla eri sattumusten seurauksena ei ole yhtään läheistä ystävää. Olen aina joutunut kolmanneksi pyöräksi ja koulukiusaamisen uhrina en tutustu ihmisiin kovinkaan helposti. Onneksi minulla on kolme sisarta joihin on läheiset suhteet. Aikoinaan tietysti ei ollut niin kivaa kun oli ahdasta ja jouduin jakamaan huoneen siskon kanssa.

Välillä tuntuu, että tuo yksi on aivan riittävästi, välillä taas ajattelen, että toinenkin olisi kiva. Toisen lapsen hankkimisessa varsinkin oman ajan (sen vähäisenkin) menettäminen kauhistuttaa. Joo, nimittäkää vaan itsekkääksi, kun äitiys ei ole koko elämäni.

Sisaruksilla ei ole osaa eikä arpaa ystävätilanteeseeni. Olemme niin eri ikäisiä että aikoinaan emme edes leikkineet keskenämme. LÄhinnä tilanteeni on koulukiusaamisen ja pelkän sattuman ansiota, kuten sanoinkin. Iloa sisaruksista on ollut enemmänkin vasta aikuisiällä. Tietysti voisi olla niinkin että välit olisivat huonommat. Meillä kuitenkin näin.

...ei kovin fiksua tekstiä.

Yhtä hyvinhän voisi sanoa, että jos sulla ei olisi sisaruksia, niin ehkä olisit oppinut tutustumaan ihmisiin paremmin! Se, mitä yritän sanoa on, ettei tuolla

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon että silloin on hyvä olla läheisiä sukulaisia jne. Lapsi ei välttämättä myöskään muodosta helposti ystävyyssuhteita. Minulla eri sattumusten seurauksena ei ole yhtään läheistä ystävää. Olen aina joutunut kolmanneksi pyöräksi ja koulukiusaamisen uhrina en tutustu ihmisiin kovinkaan helposti. Onneksi minulla on kolme sisarta joihin on läheiset suhteet. Aikoinaan tietysti ei ollut niin kivaa kun oli ahdasta ja jouduin jakamaan huoneen siskon kanssa.

Ei voi sanoa että olisin kärsinyt siitä että olin ainoa lapsi. Hienoahan se oli kun mummot jakoi rahaa niin ei ollut liuta sisaruksia rivissä. Olisi osingot nääs pienentyneet ;) ja ne joulut aijai!

Muuten olisin kasvanut varmasti ihan vain aikuisten maailmassa jollen olisi ollut päivähoidossa ihan kapaloryhmästä alkaen (70-luvulla äidit lähti heti takaisin töihin). Tavallaan tuo ryhmässä sumpalaaminen tuli sitä kautta tutuksi. Toisaalta vietin paljon aikaa itsekseni ja olin hyvinkin itsenäinen. Maalla menin pitkin maita ja mantuja itsekseni tai koiran kanssa, kävin kalassa tai rakensin majoja.

Lapsuutta kun ajattelen se oli erittäin hienoa aikaa. Silloin kaikki oli hyvää ja kaunista. Tänäpäivänäkin viihdyn yksin mutta olen myös sosiaalisesti avoin ja toimeentuleva.

Nyt mulla on kaksi lasta ja halusin kyllä lapselleni sisaruksen, mutta en siksi että lapsuuteni ainoana lapsena olisi ollut jotenkin ankea.

Ap se on ihan teidän perheen ratkaisu. Jos lapsella on mahdollisuus ikäiseensä ja muiden lapsien seuraan ei hän mitenkään kieroon kasva.

Olen sivusta seurannut muutamaa keskenään koko ajan riitelevää sisarusparia, ja todennut ettei sisarus välttämättä ole mikään onnen tae.



Riippuu siis tapauksesta onko sisaruksista enemmän iloa vai haittaa.

Lasta ei pitäisi tehdä vain sen takia, että esikoisella olisi sisarus. Jos tämä on ainoa syy, jättäkää tekemättä. Mutta jos aidosti molemmat haluatte toisen lapsen, niin sitten tehkää se.



Me mietittiin pitkään toisen lapsen hankkimista ja päätettiin sitten tehdä se, kun esikoinen oli 4-vuotias. Itse olen hyvin onnellinen tästä päätöksestä.