Onko lapselle "pakko" tehdä sisarus?

on yllinkyllin. Vilskettä riittää :) ja se on kiva.



Uskon myös, että ainokaisen kaverisuhteisiin tulee "panostettuakin" enemmän kuin jos lapsia olisi useampi ( on halua, resursseja ja jaksamista pitää kavereita kylässä ja mukana riennoissa ja reissuissa).



Minunkin lapsellani on ystävä, joka on meille kaikille rakas ja läheinen. Kuin perheenjäsen. Ja ystävät voivat valita toisena - sisarukset eivät.

nyt on minulla 2 ja 4vuotiaat ja monet monet kerrat olen lämmöllä seurannut kun lapset keskenään leikkii kuinka ne ikävoi toista ja on toisille niin rakkaita, tunnen itse kolme aikuista vanhin isäni reilu 50v he ovat ainoita lapsia ja todellakin päätöstäni vahvistivat kuinka eimissään nimessä halua vain yhtä lasta..olisin vaikka adoptoinut.. niin inhottavia itsekkäitä piirteitä näissä että noinkin vanhana huomaa monesta asiasta että on ollut ainut lapsi... itelläni on sisko joka on paras ystäväni..olenkin ajatellut elämääni jos häntä ei olisi ollut niin aivan kauheaa...tottakai lapsena tapeltiin mutta nyt aikuis iälläkin rakaampaa rakkaampi..olisin myöhäis murkuksi asti halunnut että vanhempani olisi hankkinut lissä lapsia...sen lahesempiä ihmisiä ei ole kuin sisarukset ja ne todella on lahja...(onhan joukossa mätämuniakin)

Meillä on yksi elävä lapsi, jonka isoveli on kuollut. Hän ei siis ole ainokainen, vaikka käytännössä onkin.



Olen monta kertaa saanut kuulla, miten kamalian ilkeitä ja itsekkäitä ainoista lapsista tulee... mutta oman kokemuksen mukaan ne ilkeimmät ja itsekkäimmät lapset tulevat suurista sisarusparvista, joissa jokainen vahtii haukan lailla, ettei kukaan vaan saa yhtäkään ylimääräistä karkkia tai isompaa palaa kakkua kuin itse..

ei taida minun äidistä vaan olla enää synnyttäjäksi ;)

Kaverillani on useampi sisarus, ei tykännyt yhtään että koko ajan piti vaan jakaa kaikki heidän kanssaan. Monet sisarukset eivät tule toimeen ja se johtuu ihan henkilökemiasta.

sisaruksia ja onneksi sainkin monta lasta. Itselläni on yksi sisko ja kiitollinen olen hänestä. On joku jolla on sama historia kuin minulla. Joitakin asioita voi jakaa vain oman siskon kanssa. Nykyään on suvutkin niin pieniä, ettei serkkujakaan välttämättä ole. Sitten kun lapsen vanhemmista aika jättää on aika orpoa, jos ei ole ketään sukulaista. Sukulaiset on itselle olleet turvaverkko.



"Jääköön pois nyt palapelit, kyllä sentään pikkuveli mulle paras joululahja ois", lauloi jo Irwin...

ONko jäänyt iltalääke ottamatta, vai mistä on kysymys? Kyllä se täältäkin on helppo bongata miksi jotkut sisarussuhteet on niin kovin vaikeita. Yleisimpiä syitä on se, että lapsia ei kasvateta ollenkaan kunnioittamaan toisiaan. Mä en ymmärrä, miksi ihmiset kuvittelee, että on ok kohdella omia perheenjäseniä huomattavasti huonommin kuin ihan tuntemattomia ihmisiä. Totta kai lapset riitelee jne. Kysymys on lähinnä siitä MITEN riitelee, saako isompi aina rääkätä pienempää, onko vanhemmat aina puolueellisia jne.

Lapsia voi myös opettaa toimimaan yhdessä ja saamaan iloa toisistaan. NÄin on tehty omassa lapsuudenkodissani ja niin teen nyt omien lasteni kanssa.

PS. meidän suvussa perinnöt on aina jaettu sovussa. Mutta ei kyllä ollakaan mitään ökymaterialisteja, eikä myöskään yritetä paikata lapsuudentraumoja tavaroilla.

Sisaruksista on paljon iloa toisilleen. Jotkut toki eivät osaa kasvattaa lapsiaan elämään sovussa, ja silloin sisaruksista voi olla toisilleen enemmänkin haittaa.

Taidat olla vielä perinnönjaossakin parasta kaveria siskosi kanssa, joka sai sen tytön, jota sinä et saanut.

Buaahahahahh

nyt on minulla 2 ja 4vuotiaat ja monet monet kerrat olen lämmöllä seurannut kun lapset keskenään leikkii kuinka ne ikävoi toista ja on toisille niin rakkaita, tunnen itse kolme aikuista vanhin isäni reilu 50v he ovat ainoita lapsia ja todellakin päätöstäni vahvistivat kuinka eimissään nimessä halua vain yhtä lasta..olisin vaikka adoptoinut.. niin inhottavia itsekkäitä piirteitä näissä että noinkin vanhana huomaa monesta asiasta että on ollut ainut lapsi... itelläni on sisko joka on paras ystäväni..olenkin ajatellut elämääni jos häntä ei olisi ollut niin aivan kauheaa...tottakai lapsena tapeltiin mutta nyt aikuis iälläkin rakaampaa rakkaampi..olisin myöhäis murkuksi asti halunnut että vanhempani olisi hankkinut lissä lapsia...sen lahesempiä ihmisiä ei ole kuin sisarukset ja ne todella on lahja...(onhan joukossa mätämuniakin)

muta on aika hauskaa että yhden lapsen äiti kertoo totuutena että yhden lapsen kasvattaminen voi olla vaativampaa kuin useamman. Ethän sinä sitä voi tietää...



On totta että lapsista on myös seuraa, mutta ei sitä voi ajatella että toinen tai kolmas menee samalla kuin yksi. Lapset ovat yksilöitä ja usein kun yksi on tyytyväinen/terve/nukkuu hyvin tms niin toinen (tai muut) eivät, joten kyllä siinä mielessä yhden lapsen perheet pääsevät helpommalla, joten ap on ihan oikeassa siinä, että kyllä se elämä hieman "vaikeutuisi".



Mutta se ei pidä paikkaansa että ystävät/kaverit muut sos. kontaktit voisivat korvata sisarukset. Kun katselen esim. omia lapsiani ja kuinka läheisiä he ovat en voi verratákaan heidän suhdettaan ystäviin. Aivan toisella tasolla.



Mutta ap,tee juuri niin niin sinusta tuntuu. Jos yksi lapsi on teidän perheen juttu, niin hienoa. Elätte itsellnne, ette muille, eikös?! Mukavaa kevättä!

Mä en oikeastaan tajua miten mulla sitä kamalasti enemmän olisi, jos olisi vain yksi tai kaksi lasta.

Kun mä otan omaa aikaa, niin mies hoitaa lapsia. Kun tehdään miehen kanssa yhdessä jotain, lapset on isovanhemmilla/kummeilla/kavereilla.

Kun meillä oli vain yksi lapsi, mä en osannut edes ajatella, että me ollaan perhe. Toka lapsi teki perheen, ja kolmas täydensi sen : ) Tällä hetkellä on tarpeeksi touhua ja tohinaa tässä taloudessa, mutta ehkä vielä joku päivä meille tulee 1-2 lasta lisää.

T: Äiti, jolla on kolme lasta, ura ja ELÄMÄ...

Välillä tuntuu, että tuo yksi on aivan riittävästi, välillä taas ajattelen, että toinenkin olisi kiva. Toisen lapsen hankkimisessa varsinkin oman ajan (sen vähäisenkin) menettäminen kauhistuttaa. Joo, nimittäkää vaan itsekkääksi, kun äitiys ei ole koko elämäni.

Sisaruksista on paljon iloa toisilleen. Jotkut toki eivät osaa kasvattaa lapsiaan elämään sovussa, ja silloin sisaruksista voi olla toisilleen enemmänkin haittaa.

voisitko kertoa, miten lapset kasvatetaan elämään sovussa?

Meillä lapsiluku on täynnä ja yksi lapsi siis ainoastaan on. Tuttujen ja tuntemattomien mielestä se ei kuitenkaan tunnu olevan oikein, vaan olemme erittäin itsekkäitä ja huonoja vanhempia, kun emme anna lapselle sisarusta, joka hänelle kuuluu. Ihmetyttää eniten, että toisten ihmisten lastenhankintaa on oikeus ja vapaus ruotia tuohon tyyliin.

Meidän perhe on tällaisena 3-henkisenä täydellinen, enkä kaipaa toista lasta yhtään. Mielestäni lapsen "oikeus" sisarukseen ei ole lähellekään niin vahva kuin vanhemman oikeus haluta/olla haluamatta lasta. Mikään pakko toisen lapsen hankkiminen ei ole, vaikka mahdollisuuden käyttämättä jättäminen tuomitaankin yleisesti. Minä yritän sisaruksen sijaan tukea lasta muiden sosiaalisten kontaktien saamiseen; ystäviin, harrastuskavereihin, serkkuihin, päiväkotikavereihin jne.

Lapseni on maailman ihanin, mutta toista en kaipaa :-)

näin viiden lapsen äitinä ja itse ainoana lapsena otan kantaa näin...itse olin hemmoteltu ja aina huomion keskipisteenä ja joskus olin kateellinen kavereille joilla oli sisaruksia toisaalta taas nautin siitä että sain olla "helmenä"perheessä.ja itse olen tehnyt monta lasta koska nautin säpinästä ympärilläni ja hoivaus vietti on suunnaton siis kumpikin vaihtoehto on hyvä:)ihan miten vaan teit sisaria tai et aina teit oikein :)

Parasta vaan tehdä niin kuin otse haluaa eikä kuunnella muiden mielipiteitä.



Tosiasia on että yhden lapsen kanssa on helpompaa. Onko elämä sitten rikkaampaa, se onkin tulkintakysymys.



Yhteiskunta tarvitsee kaikenlaisia ja -kokoisia perheitä eli ei tarvitse mennä samaa rataa kuin muut.

Kukapa sinua voisi pakottaa, jos et toista lasta halua.



Toisilla on hyviä kokemuksia sisaruksistaan ja toisilla huonoja, eihän kaikki ihmissuhteet aina toimi.



Minulle oli aina selviö, että haluan useamman lapsen ja hetkeäkään en ole sitä katunut. Voi sitä ilon, onnen ja ylpeyden määrää kun katselen tyttöjen leikkivän yhdessä, kun kuuntelen illalla kuinka supisevat ja kikattelevat vielä hetken ennen nukahtamista sängyissään, kuinka puollustavat toisiaan tarpeen vaatiessa, kuinka avoimesti näyttävät toisilleen rakkautensa toisaan kohtaa, sanoja ei tarvita. Ja tietyllä tavalla minua lohduttaa se ajatus, että heillä on aina toisensa, sitten kun meitä vanhempia ei enää ole.



Ja minusta ainakin on elämä helpompaa kahden kanssa kuin yhden.



Itselläni on isoveli, joka on aina ollut minulle todella läheinen ja on sitä vieläkin. Lapsuudessani olisi iso aukko, jos hän ei olisi ollut sitä jakamassa kanssani.

En koskaan unohda isäni äkillistä kuolemaa odottaessani esikoistani (ainoata lastamme), kun minulla oli mahdollisuus jakaa isäni kuolemaan aiheutunut suru yhdessä sisareni kanssa. Tottakai minulla oli myös muita läheisiä, mutta sisareni kanssa yhdessä koettu suru helpotti meitä molempia. Ei sitä voinut korvata kukaan muu läheinen ihminen.



Nyt olen vihdoin onnellinen, kun odotan toista lasta, esikoisellemme sisarta. Jokainen tekee kuten parhaiten näkee, mutta sisarta ei korvaa mikään eikä kukaan. Vauva-aika on taas niin lyhyt, mutta ei elämää voi liikaa suunnitella eikä aikatauluttaa. Se on ainakin osittain otettava niin kuin se annetaan ja iloittava siitä.

mukavan rauhallista, seesteistä, helppoa, siistiä, taloudellista, yksinkertaista, läsnäolevaa, kiireetöntä, riidatonta, kateudetonta ym. ym.



t. mukavuudenhaluinen äiti, jonka lapsikin nauttii mukavuudesta.

Aina se ei vaan ikävä kyllä mene niin.

Tai saa nähdä. Meillä ei olisi varaa asua edes lähiössä vaan jossain landella, jos tekisimme toisen lapsen. Mielestäni kerrossänky ei ole hyvä ratkaisu ainakaan isommille lapsille. Eikä kyse ole vain siitä huoneesta, olisi sitten muutenkin vähemmän rahaa, aikaa jne.



Olen miettinyt paljon samaa kysymystä ja tullut siihen tulokseen, että olisi suorastaan väärin sitä toista lasta kohtaan tehdä hänet vain siksi, että "esikoinen tarvitsi sisaruksen". Koko perheemme olisi onnettomampi, jos tekisimme lapsen, jota kumpikaan vanhempi ei halua, tehdään vain sen takia että "pitää". Saa nähdä, olemme vielä melko nuoria, ja elämäntilanteet ja mielihalut ehtivät muuttua.



Itse olen ison perheen lapsi, ja vaikka sisaruksista on ollut ja on edelleen paljon iloa, on isosta perheestä haittaakin. Muistan itse usein lapsena haaveilleeni, että olisin ainoa lapsi ja saisin enemmän huomiota, ja miks ei materiaakin. Ihminen tosiaan kaipaa aina sitä, mitä ei saa, ja elämässähän kaikkea ei saa.

Sulla on osittain samoja aatoksia kuin mullakin. :) Minulla on neljä sisarusta, ja tyytyväinen olen heistä, läheisiä olemme. En silti kaipaa enempää kuin tämän yhden lapsen. Olisi todella, todella väärin juurikin sitä toista lasta kohtaan tehdä hänet vain siksi että "lapsella pitää olla sisaruksia".



Onneksi tämä on vain minun ja mieheni päätös, ei tätien ja setien, anoppien, mummien, kummien ja kavereiden jne. Yhden kanssa on helppoa ja ihanaa, rahaa riittää, tilaa riittää nykyisellään (jos toinen tulisi, ei tämänkokoinen asunto riittäisi, ihan oikeasti ei riittäisi, en halua asua missään "persreiässä"). Elikkä mukavuudenhalumme ja itsekkyytemme menee sen edelle, että pitäisi toista lasta tehdä. En oikeasti ajattele, että mitä sitten kun minusta ja miehestä aika jättää, yritämme vain kasvattaa lapsemme parhaan mukaan kestämään myös surua ja pettymyksiä. Niin se elämä menee, että kaikki joskus kuollaan ja siihen ei voi valmistautua. Ja lapset yleensä hankitaan puhtaasti itsekkäistä syistä. Niinpä siis voidaan ihan rauhassa itsekkäästi olla myös hankkimatta toista lasta jos emme sitä halua.



Btw, pakko sanoa tähän, että onpa kamalaa kun niin monet sanoo että "tehkää nyt pari vielä lisää, siinä samassahan ne menee kuin se yksikin". Tuo on todella kamalaa! Ne "tulevat lapset" ei tosiaankaan saa mennä "siinä samassa", ne olisivat ihan omia yksilöitään ja niitä kuuluisi kohdella tasapuolisesti, ihan samalla lailla kuin esikoistakin. Ei se perhe ole mikään pakettiratkaisu! "3 yhden vaivalla!" Perkele että mua suivaa. *anteeks* :)

Ja pakko VIELÄ sanoa, että jos päätätte useamman lapsen tehdä, niin älkää ainakaan valittako sitten. "Ei ole aikaa, väsyttää, mitään ei ehdi, mihinkään ei ole rahaa." En minäkään yhden lapsen äitinä valita, itse olen tähän tilanteeseen halunnut.

Ihan sama jos joku sanoo tietävänsä esim. 3:n lapsen äitinä kasvatuksesta niin paljon enemmän kuin minä, niin se vain silti on että minä tiedän juuri tämän yhden oman lapseni kasvatuksesta kaikista eniten maailmassa (ja tietty mieheni myös). Muiden kasvatuksiin en sekaannu.



Sori jos vähän kärjistetysti kirjoitin, taisin purkaa kaiken vihani niitäkin ihmisiä kohtaan jotka lakkaamatta muistuttelevat meillä olevan "velvollisuus" tehdä lisää lapsia. Huoh.

Niin ja pyydän myös anteeksi termiä "hankkia/tehdä" lapsia, tiedän ettei asia ole niin, mutta helpoiten kirjoittamalla sen ilmaisin noin.