sossutätien vierailu

Kyllä on hirveä tilanne, itse ainakaan en jättäisi asiaa siihen. Lapsiani jo joku kiusaa niin perästä kuuluu!

..sama tilanne.Musta tehtiin perätön ilmotus, aivan ihmeellisiä asioita oltiin kerrottu.Sossuntätit tulivat kotikäynnille, kävimme muutaman kerran sosiaaliasemalla.Juttelivat lasten kanssa, niin että itse olin paikalla ja myös ilman minua.Lopputulos oli se, että he totesivat ilmotuksen olevan perätön.



Kun kuulin tuosta ilmotuksen teosta olin itsekkin raivoa täynnä, mutta siihen täytyy vaan suhtautua aikuismaisesta (jos noin voi sanoa).Ymmärrän kyllä että jokainen ilmoitus täytyy tutkia, tuollaiset perättömät tutkinnat ovat vaan heiltä pois jotka apua oikeesti tarvitsevat ja jossa lapsilla oikeesti on joku hätä.

ootko se jonka uus miesystävä on mustasukkainen janne joka ei osaa käyttää tietokonetta?

Jospa 'kaverisi' ovat aidosti huolissaan tilanteestasi ja lastesi tilanteesta. Vaikka itse olet pystynyt jatkamaan eteenpäin nopeasti, lapsille perheenhajoaminen ja uusien isä- tai äitipuolien saaminen on isoasia.

Ja sinulla on oikeus saada kopiot kaikista perheesi papereista. Neuvoisin myös palkkaamaan saman tien lakimiehen, eikä luottamaan enää yhtään niihin sosiaalitäteihin.



Me haimme ilmoittajalle lähestymiskiellon ja nyt ollaan juuri haastamassa häntä oikeuteen yksityisyyden loukkaamisesta ja kunnianloukkauksesta.

tai sekaantuvat tuttavat.

et pysty tunnustamaan edes itsellesi, että lapset eivät voi hyvin - et suostu näkemään eron vaikutuksia lapsiin, silmien ummistaminen on yksi psyykkinen tapa puolustautua asioilta, mitä ei pysty kohtaamaan tunnetasolla, defenssi.

Se että ero muutaman kuukausi sitten ei ole heilahduttanut sinua millään tavalla kuulostaa minusta oudolta, sillä se on yleensä jättäjällekin suuri emotionaalinen stressitekijä, vaikka ero olisi siis ihan toivottua ja hyväkin asia. Yleensä ero vaikuttaa syvästi lapsiin, vaikka tapaamiset ja välit pysyisivätkin hyvinä kumpaankin vanhempaan.



Pystytköhän ap ihan objektiivisesti arviomaan perheenne tilannetta?

Ehkä tuttavasi näkevät jotain, mitä sinä et suostu näkemään?

Minulle tuli kuitenkin juttusi perusteella jotenkin huoli lapsistasi. Ei siksi, että olisit masentunut (mitä sanot ettet ole) vaan siksi, että oletko antanut lapsillesi aikaa surra eroa? Jos elämässäsi on jo nyt uusi mies, elät rakkauden huumaa jossa lapset usein jäävät valitettavasti ilman huomiota. Et pysty ehkä rakastuneensa tukemaan nyt lapsiasi, jotka saattavat olla hämillään. Se, miten aikuinen voi nopeasti siirtyä tilanteesta tilanteeseen, ei välttämättä lapsilla mene niin. Toivon että mietit asiaa noinkin päin.

Onko sinulle selvitetty virastosta selkeästi, mistä toimenpiteestä on kyse jne.? Oletko saanut jo kopiot ilmoituksista ja muista perhettäsi koskevista papereista?

Ei kukaan viranomainen puutu perheen elämään, jos siinä ei ole jotain todella pahasti hullusti eikä usein silloinkaan - ei millään kunnalla ole resursseja sellaiseen.



Jos kyse on väärästä hälytyksestä, ap voi olla luottavaisin mielin.



usein ne perheet, jossa oikeasti on jotain pahasti vialla, ovat niitä, jotka eivät suostu millään näkemään, että heissä on jotain vikaa ja he ovat ensiksi syyttelemässä viranomaisia ja muita kyttäämisestä yms. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

viimeisimpänä toimenpiteenä huostaanottoa. Kyllä nuo tädit ja sedät käyvät aika monessa "turhassa paikassa" ja hyvin monet oikeasti apua tarvitsevat lapset ja perheet jäävät sitä paitsi apua vaille, sillä sosiaalitoimessa pystytään ottamaan asiakkaiksi vain kaikkein räikeimmät tapaukset.



Miksi siis tuntea huolta, jos kerran mitään ei ole vialla?

jos joku tekee ilmoituksen. Ei sen tarvitse olla aiheellinen sen ilmoituksen. Se voi olla myös vain kiusantekoa ja häirintää.

Tai ainakin vastaavassa elämäntilanteessa on erän nettituttuni.



Olen itsekin miettinyt sossuun ilmoituksen tekemistä. Ulkopuolelta on paljon helpompi huomata monia asioita joita itse siinä tapahtumien keskellä oleva ei huomaa tai halua myöntää tapahtuvan.

Eikös se silloin ole vain rangaistus?

Ei kukaan viranomainen puutu perheen elämään, jos siinä ei ole jotain todella pahasti hullusti eikä usein silloinkaan - ei millään kunnalla ole resursseja sellaiseen.

Jos kyse on väärästä hälytyksestä, ap voi olla luottavaisin mielin.

usein ne perheet, jossa oikeasti on jotain pahasti vialla, ovat niitä, jotka eivät suostu millään näkemään, että heissä on jotain vikaa ja he ovat ensiksi syyttelemässä viranomaisia ja muita kyttäämisestä yms. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

Täytyy olla aikamoinen rautahermo joka ottaisi asian ihan tosta noin vaan. Äärimmäisen loukkaavaahan se olisi ja pelottavaa.

Ap:eelle sen verran että, tuskin sun lapsia ollaan sulta samantien pois ottamassa. He joutuvat tutkimaan asian ja voi olla että saat jotain apua jos he katsovat teidän sitä tarvitsevan. Avun vastaanottaminen ei tee kenestäkään huonoa tai heikkoa, se on vahva joka uskaltaa avun ottaa vastaan kun huomaa että yksin ei pärjää.

selkeät riskit perheessä. Tukitoimilla pyritään turvaamaan lapsille mahdollisuus turvallisuuteen - niin fyysiseen kuin emotionaaliseen.



Kuka lapsiensa hyvinvoinnista välittävä aikuinen ei halu turvata lapselleen riittävän hyviä kasvun edellytyksiä? Lapsella on siihen lainmukainen oikeus.

Jos vanhempi ei suostu antamaan lapselleen rittävää hoivaa ja hyvinvointia, sitten on varmaan parempi, että lapsi saa sitä muualta, jos tilanne nähdään riittävän vakavana. Aika vakava pitää tilanteen suomessa olla ,että lapset otetaan huostaan.



jotkut vanhemmat eivät kerta kaikkiaan näe itse, kuinka vahingoittavissa oloissa ja kuinka vahingoittuneita heidän lapsensa ovat ja kuinka kipeästi he - lapset ja aikuiset - tarvitsisivat psykiatrista yms. apua. En nyt tarkoita ap.tä, koska en tiedä heidän tilanteestaan mitään.

kun olin juuri päässyt sairaalasta ja miehellä oli tosi paljon töitä. muistaakseni sosiaalitoimistosta soitettiin pari kertaa mulle ja miehelle.



eikä siinä ollut sitten sen kummenpaa. totesivat aiheettomaksi ilmoitukseksi.

Meistä myös tehtiin ilmoitus, koska riitelimme mieheni kanssa aika paljon ja kerran mieheni löi suutuspäissään nyrkillä seinään. Kävin tuolloin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan luona pahasta olostani, joka teki kertomani perusteella ilmoituksen. Ilmoituksen jälkeen kävimme kerran keskustelemassa mieheni kanssa. Lopetin sairaanhoitajalla käynnit ja hakeuduin kunnolliselle lääkärille ja sain masennuslääkkeet. Masennuksestani huolimatta hoidin lapset ja kodin ihan ok, mutta riitelimme mieheni kanssa aika usein. Mieheni ei koskenut minuun eikä lapsiin, emmekä myöskään ole koskaan käyttäneet päihteitä ja normaaleija koulutettuja ihmisiä olemme.



Tilanne oli vaikea, mutta siitä selvittiin. Nykyisin käyn juttusilla toisella paikkakunnalla sairaanhoitajan kanssa, joka on usein maininnut, kuinka hyvä vanhempana olen. Ehkä tuo kriisi minua sitten kasvatti.



En kokenut ilmoitusta aiheelliseksi, olisin kaivannut tukea ihmiseltä, en todellakaan tuollaista kohtelua. Tilanne oli hankala, jälkikäteen sanoen vaikea sanoa mitä olisi pitänyt tehdä. Kaikki onneksi ohitse ja lapset terveitä ja normaaleja, parisuhde ok.

Tosin omasta pyynnöstäni. Tuntui todella pahalta, kun lastensuojelu totesi ilmoituksen tarpeettomaksi. Tarpeeksi monta kertaa kun päiväkodin kanssa soiteltiin, saatiin vihdoin tapaaminen sovittua - yli puoli vuotta sitten. Ja sen jälkeen ei ole asioissa tapahtunut mitään käännettä, vaikka olen itse ollut yhteydessä lastensuojeluun, päiväkoti myös.



Ilmeisesti äidin väsyminen ei ole riittävä syy apuun... :(

Tosin omasta pyynnöstäni. Tuntui todella pahalta, kun lastensuojelu totesi ilmoituksen tarpeettomaksi. Tarpeeksi monta kertaa kun päiväkodin kanssa soiteltiin, saatiin vihdoin tapaaminen sovittua - yli puoli vuotta sitten. Ja sen jälkeen ei ole asioissa tapahtunut mitään käännettä, vaikka olen itse ollut yhteydessä lastensuojeluun, päiväkoti myös.

Ilmeisesti äidin väsyminen ei ole riittävä syy apuun... :(

Mä tunnen perheen jonka kanssa sossu on tekemisissä. Ja olen ihan vilpittömästi kauhistunut kun sossu ei kuitenkaan oikeastaan mitään tee. Lapset kokevat siinä perheessä henkistä väkivaltaa ja näkevät fyysistä. Ei ole mitään säännöllisä rutiineja, nukkumaan mennään milloin mennään ja kaksi koululaista eivät aina jaksa nousta kouluun ja vanhemmat eivät edes heitä sinne patista.

Tää tilanne on jatkunut perheessä jo pari vuotta, mä olen huolissani tän perheen lapsista ne niinkään aikuisista.