Leikkipuistoetiketti ihmetyttää

Seuraava sukupolvi kökkii sen saman laatikon ympärillä ja kyräilee ympäristöään alta kulmien oman jälkikasvunsa kanssa. Siellä käytösnormi on kohdallaan....

Minä olen saanut puistosta ihan oikeita ystäviä, sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet muuttamiset paikkakunnaltakin. Tapailimme ja tapailemme edelleen myös pelkässä äitiporukassa, hoidamme toistemme lapsia jne. Nyt kuopuksemme ovat jo koulutulokkaita, esikoisemme komasluokkalaisia - kaikki alkoi esikoisten vauva-ajan toukkakerhosta. Töissäkin olemme olleet useamman vuoden, paitsi ne, jotka tekivät lisää lapsia.



Itsekin voi olla se aloitteen tekijä, sitä ei aina tarvitse odottaa muilta! Itse pidin kunnia-asiana toivottaa uusia äitejä puistoon, sillä todellakin siellä on paljon mukavampaa, kun tietää ihmisistä etunimet! Lopun voi kertoa harkintansa mukaan :))

Mutta ammatista en mäkään halua puhua. Työni on sellainen, että välittömästi satelee kysymyksiä, että no sähän sitten tiedätkin....

En todellakaan halua hoitovapaallani vatvoa työjuttuja! Jotkut ymmärtää vihjeen, kun välttelen asiaa, toiset senkun jatkaa tenttiä.



Alkuun kerroin ja siitä seurasi, että eräänä iltana soi kotona puhelin ja tämän naisen sisar soitti kyselläkseen neuvoja. En tuntenut soittajaa lainkaan ja sisarensakin vain pintapuolisesti puistosta. Olin toki esitellyt itseni ja puistotuttu painoi nimen muistiin, puhelinluettelosta sitten olivat kaivaneet nimeni ja numeroni. Sen jälkeen ei ole tietoja enää herunut puistotutuille.

Tykkään jutella, muustakin kuin vain lapsista, mutta työt jätän. Onhan näitä puheenaiheita maailma täynnä.

kuin kotiäitinä aion ottaa kaikkeni irti tästä yhdestä vuodesta jonka olen kotona. En todellakaan aio haaskata aikaani keskustelemalla ammatillisista asioista. En leikkipuistossa enkä muuallakaan. Aion välttää kysymykset ammatistani kauniisti ja korrektisti. Ehdin kyllä keskustella niistä asioista sitten vuoden päästä, kun palaan töihin. Tämän vuoden olen vain tyttäreni äiti. Mikäs tämän ihanampaa?

En asu helsingissä, joten en osaa sanoa miksi siellä saa lapsista vain puhua. Mutta tuosta ammtin kysymisestä. Pitäisin aika moukkana, jos joku suoraan kysyisi ammtia. tykkään puhua kierrellen ja uutisista ja säästä ja kaikesta mikä ei suoraan viittaa ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan.

Siitä on helppo tutustua ja lähteä liikenteeseen. Ei sitä heti ensimmäisellä kerralla viitsi paljastaa kaikkea itsestään. Sitten kun on tarpeeksi juteltu niitä näitä voi olla astetta syvemmälle menon paikka.



Nimet olisi kyllä kiva tietää, se on totta:) Jotenkin vain sitä ei tule kysyttyä, vain lasten nimet tulee tietoon..



Meillä ainakin täällä helsingin länsisuunnalla on niin isoja nämä puistot ettei millään voi kaikkien kanssa jutellakkaan.

Usein se on sitä kyllä että tietyt porukat juttelee keskenään ja monet istuskelee yksinään.

ettei toisista tiedä kovin paljon, vaan jutustellaan vaan kevyesti niitä näitä turvallisista aiheista, ja kaikki on tasapuolisia keskenään.



Ihan sama harrastuksissa. Ei sielläkään toitoteta, että tuo on sähkömies ja tuo on maatalouslomittaja ja kolmas on pankinjohtaja. Vaan parasta on, että kaikki voivat tehdä sen maalauksensa samalta pohjalta ja kehua toistensa töitä ilman sitä painolastia, että tietää toisen taustasta enemmän kuin on tarpeen.



Ammatti nyt ei oo vielä niin kamalan vaarallinen aihe, mutta politiikka, uskonto, tms. on vieläkin riskialttiimpi puheenaihe. Ja kyllä itsekin oon saanut pari kertaa kuunnella työpaikan kahvipöydässä, kuinka ne maanviljelijät elää vain maataloustuilla. Nololta se tuntuu puhujan puolesta, kun itse on maatilan tyttö, ja toinen puhuu pahalla mielellä omista vanhemmista.

Ei tietenkään kukaan ensimmäisenä lähde käsipäivää puistossa sanomaan kun toisen ekaa kertaa näkee (toisin kuin työelämässä).



Joten silloin kun ei olla tavattu useita kertoja, niin totta kai kannattaa pysyä etäisempänä ja jutella helppoa small talkia.



Asialla on kuitenkin toinenkin puoli.

Jos kuukausia saati vuosia nähdään lähes päivittäin puistossa, niin silloin voisi olla ihan kiva tutustua vähän enemmänkin, ainakin osan ihmisistä kanssa. Tarkoitan siis ihmisiä, joiden kanssa tunnutaan olevan samalla aaltopituudella noin muuten.

Saattaisi vaikka tutustua paremmin johonkin mukavaan ihmiseen ja kenties ystävystyä??? Harvalla meistä on ihan liikaa hyviä ystäviä.

Juu, tiedän tämä on ei-suomalaista ja meistä suurin osa mieluiten jurottaa itsekseen.

ehdi kummoistakaan ystävyyssuhdetta luomaan.



Itse olen vaihtanut 7 puistoäidin kanssa puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen ja olemme porukalla useinkin yhdessä. Tiedän kaikkien ammatit ja puhumme paljon muustakin kuin lapsista tai säästä. Mutta meidän puistossa nyt onkin pyörinyt sama porukka jo 3 vuotta. Vantaalla.

Juttu lentää ihan mukavasti muiden äitien kanssa. Missään tapauksessa ammatteja yms. ei kysellä. Haluan että kaikki ovat samalla viivalla, samanlaisia kotiäitejä (kuten me kaikki päivällä puistossamme kökkivät olemme). Heti jos joudun sanomaan ammattini niin tunnelmasta tulee vaivautunut tai saan kummallisia kysymyksiä. Politiikasta en halua vääntää naapureitteni kanssa tai mistään muustakaan tulenarasta aiheesta.



T: Perheneuvolan psykologi, hoitovapaalla

aika monella on niitä ammatteja, jotka herättävät kuulijoissa omituisia tunteita ja mielleyhtymiä. Mutta itselle nää omat ammatit on ihan arkea ja normaalia, eikä sen vuoksi halua tulla syrjityksi tai kieroon katsotuksi, eikä myöskään jaksa selitellä itsestäänselvyyksiä.

Ekan vuoden joudut olemaan tuppisuuna eikä kukaan ole kiinnostunut sinusta, mutta sitten kun olet todistanut olevasi kunnon kotiäiti ja jäänyt sen vuodenkin jälkeen sinne puistoon notkumaan niin johan alkaa tulla "ystäviä". Kaikki vaan eivät jaksa norkoilla siinä sitä vuotta vaan tekevät sen johtopäätöksen että etsivät ystävät muualta.

ehdi kummoistakaan ystävyyssuhdetta luomaan.

Itse olen vaihtanut 7 puistoäidin kanssa puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen ja olemme porukalla useinkin yhdessä. Tiedän kaikkien ammatit ja puhumme paljon muustakin kuin lapsista tai säästä. Mutta meidän puistossa nyt onkin pyörinyt sama porukka jo 3 vuotta. Vantaalla.

Kans vuoden kotona vauvan kanssa. Samaan aikaan mulla on vauvojensa kanssa kotona peräti 7 läheistä ystävää. En näe mitään tarvetta hakea enää lisää ystäviä leikkipuistoista, mutta ei se mitenkään sitä este, etteikö vieressä seisovan äidin kanssa voisi rupatella mukavia aikansa kuluksi. En kuitenkaan halua kertoa ammattiani, koska luulen leimautuvani uraäidiksi, vaikka ihan tavallinen työssäkäyvä äiti aion ollakin. Jos asia tulee jossain puheyhteydessä esille, niin ei se silti mun maailmaa kaada.

En mä töissäkään jokaisen työharjoittelijan kanssa ala henkilökohtaisia puhumaan. Kyllä lämpeneminen ystävyydelle vie enemmän aikaa.



Toki näille "käväisijöille" ollaan kohteliaita jne, mutta en heti alkais ystäviksi kutsumaan.

eli ollaan tavattu neuvolan järjestämässä äitiryhmässä, ovat ihan "oikeita" ystäviäni, jotka tunnen nimeltä ja joiden kanssa puhutaan ihmissuhteet ja politiikat, ammatit ja palkat. Tavataan siis kerran viikossa puiston tiloissa ja käydään myös välillä vaan aikuisten kesken syömässä tai kyläillään toistemme luona.



Mutta ne muut äidit, joita kyllä tapaa puistossa usein ja joita tervehtii, on kuitenkin vieraampia, koska ei olla koskaan siis "virallisesti" tutustuttu. Niistä tieädän vaan lasten nimet ja puhutaan lähinnä vaan lapsista. Joihinkin haluisin tutustua paremminkin, mutta oon sen verran ujo nja varautunut luonne, etten itse uskalla tehdä aloitetta.

Minulle lapset ovat hengähdystauko töistä ja kotiminäni on muutenkin eri kuin työminäni.



Leikkipuistoissa ollaan se tietty vaihe elämästä, lasten takia.

vaikka olen itse tohtori. Vaikkapa siitä, tuleeko siivoamalla hyvään fyysiseen kuntoon,mitä kaikkea vessoista löytyy ja miten ihmiset suhtautuvat siivoojaan. Saattaa olla paljon kiinnostavampi persoona kuin minä.

On porukkaa niin laidasta laitaan, että harvoin ollaan samalla aaltopituudella edes small talkin verran. Kyllä sen professorin ja vessansiivoojan on vaikea löytää yhteistä kontaktipintaa, hyvä että on edes ne lapset.

Musta olisi mielenkiintoista keskustella vessansiivoojan kanssa vaikka olen itse tohtori. Vaikkapa siitä, tuleeko siivoamalla hyvään fyysiseen kuntoon,mitä kaikkea vessoista löytyy ja miten ihmiset suhtautuvat siivoojaan. Saattaa olla paljon kiinnostavampi persoona kuin minä.

On porukkaa niin laidasta laitaan, että harvoin ollaan samalla aaltopituudella edes small talkin verran. Kyllä sen professorin ja vessansiivoojan on vaikea löytää yhteistä kontaktipintaa, hyvä että on edes ne lapset.

Vaikka sinua kiinnostaa puhua minun ammatistani, ei minua kiinnosta puhua siitä. Olen hoitovapaalla vapaalla työtäni, enkä todellakaan halua selvittää työhöni liittyviä asioita puistotutuille. Työni kun vielä sattuu olemaan muka niin kovin mielenkiintoinen monen mielestä että siitähän riittäisi jutun juurta loppuvuodeksi.

"Oikeista" ystävistäni vain harva kertoo ammattinsa puistotutuille. Siitä kertomisesta on usein vain haittaa. Kampaaja saa antaa koko ajan hiustenhoitovinkkejä ja kuulemaan toiveita "pienestä nipsasusta", kukkakaupan myyjä puutarhanhoitovinkkejä (joita ei osaa antaa), lääkärille ja sairaanhoitajalle näytetään kaikenlaiset ihottumat ja patit, opettaja ja lastentarhanopettaja saa tuta koko ammattikuntansa virheet jne.

Ihmisestä tehdään heti päätelmiä hänen ammattinsa kautta. Minusta on helpompi jutella vessasiivojan ja professorin kanssa kun en tiedä heidän ammattejaan.

josta kaikilla on mielipide... En jaksa kuunnella niitä juttuja vapaa-ajalla, enkä jakaa myöskään ilmaisia vinkkejä, miten työhön pääsee jne.



Lepään töistä kun olen lasten kanssa, joten olen just sitä äitityyppiä, joka juttelee kyllä niitä näitä, muttei sen syvällisempiä. Ja olen senjasen äiti, en muuta.