Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Leikkipuistoetiketti ihmetyttää
01.03.2009 |
Kertokaapa onko jokin sääntö, että leikkipuistoympyröissä ei saa puhua työelämästä, yhteiskunnallisista asioista tai juuri mistään muustakaan. Ainoa puheenaihe ovat lapset ja erityisesti mitä kukakin tekee minkäkin ikäisenä. Mitä negatiivisemmin/välinpitämättömämmin osaa lapsesta puhua, sitä parempi.
Käydään usein samassa helsinkiläisessä asukaspuistossa, jossa naamat ovat tuttuja, mut kaikki tuntuu tuntevan toisensa vaan sen ja sen äiteinä. Uusilta ihmisiltä udellaan aina lapsen ikää ja nimeä, mut edes äidin nimeä ei ilmeisesti ole tapana kysyä. Jos ihmisiltä kysyy esim. mitä tekevät työkseen, he vaihtavat helposti saman tien puheenaihetta. Häh? Onko liian henk. koht? Tulkitaanko se tulojen uteluksi vai mitä?
Jotenkin olisi kiva jaaritella jotain mielekästä ja vähän tuntea ihmisiä, joiden kanssa samassa tilassa hengaa.
Kommentit (39)
on oikeasti niin vähämielistä eli keskustelut usein tyyliä "Kuolemanrangaistus takaisin Pekka-Ericeille ja heidän koko suvuilleen" ja "Tamppaamme matot kolmesti viikossa tai hukumme paskaan!". Ei siellä oikein viitsi avautua mistään henkilökohtaisemmasta asiasta. Itse usein vain nyökkäilen, paitsi pari kertaa olen katsonut parhaaksi poistua kun mamuja on alettu kilvan haukkumaan sossun pummeiksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä monien äitien ammatit, koska on niin monesti saanut kuulla miten hirveän hankalaa on esim. hoitotyö ja kaupan kassana toimiminen. Juu, on varmaan.
Minä asun kyllä Helsingissä ja joka kerran ilman, että itse olen aloittanut jutustelun, on joku tullut kanssani keskustelemaan. En ymmärrä, mitä merkitystä ammatilla pitäisi olla? Ja miksei lapsista saisi keskustella, kun ollaan lasten kanssa puistossa?
Lapset ovat turvallinen puheenaihe, mistä aloittaa. Ehkä ammatit sun muut tulisi puheeksi, jos ystävyyssuhde syvenisi.
Sensijaan kun asuin Itä-Suomessa, kukaan ei koskaan tullut sanomaan mitään, ellen itse aloittanut juttua...
Ekan vuoden joudut olemaan tuppisuuna eikä kukaan ole kiinnostunut sinusta, mutta sitten kun olet todistanut olevasi kunnon kotiäiti ja jäänyt sen vuodenkin jälkeen sinne puistoon notkumaan niin johan alkaa tulla "ystäviä". Kaikki vaan eivät jaksa norkoilla siinä sitä vuotta vaan tekevät sen johtopäätöksen että etsivät ystävät muualta.
Muutettiin ja tultiin uuteen puistoon, vuoden käytiin ja sit pääsin piireihin. Nyt tosin suurin osa näistä sisäpiiriäideistä on lähtenyt töihin. Mua kyl melkein nauratti kun olin vuoden jo seissyt puistossa lähes päivittäin niin sitten yksi äiti tulee kysymään, että mikä sun lapsen nimi olikaan?
ainakin meidän puistossa. Meillä "kokoontuu" sairaanhoitajia, perhepäivähoitajia, kaupan kassa, röntgenhoitaja, siistijä ja pari taiteilijaa, hitsaaja...Itse hoitajana en kärsi siitä jos joku näyttää mulle lapsensa ihottumaa tai näppyä. Kukaan ei ole vielä kotiin soittanut ja tuskin soittaakaan. hyvin ollaan toimeen tultu jo vuosia ja mukavaa on ollut. Olemme puhuneet ihan kaikesta ja käyneet läpi vanhempien kuolemat, avioerot ja lasten vaikeudet.
Monella täällä tuntuu olevan kovin kiinnostava tai uteliaisuutta herättävä ammatti. Ehkä heille siitä sitten tulee ongelma ja puistossa on vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit että et viitsi keskustella työasioista.
Ehkä se siivoja ei myöskään halua keskustella omasta työstään muiden kuin työkavereiden kanssa.
Itse vältän kertomasta työpaikkaani joka on sairaala.
En kertakaikkiaan jaksa ottaa sitä ryöpytystä vastaan... ihmisten ahdistuneita kertomuksia etc.
Työssäni joudun olemaan se "roskakori" johon tyhjennetään, kun muualle ei osata tyhjentää.
Ammattitaito estää minua itse joutumasta kaatopaikalle. Sinne viedään vain roskat.
tuo mieleen ikusyyllisyyden hoitoon viennistä/kotona lorvimisesta? Eihän sen niin pitäisi olla mutta...
Me suomalaiset ollaan erittäin huonoja small talkissa ja itsemme esittelyssä ja tutustumisessa. Mä asun uudella paikkakunnalla ja opettelen oikeen tätä, että jossain vaiheessa tarjoan käteni ja sanon että mä oon muuten se ja se, silloin toisen on pakko kertoa nimensä. Tällä tavalla aion hankkia ystäväpiiriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
korkeasti koulutettuna ja vielä sellaisella alalla joka usein herättää ihmisten mielenkiinnon halusin viettää äitiyslomani ja hoitovapaani miettimättä töitä. HALUSIN olla "senjasen ÄITI", en lääketieteen tohtori tutkimustyössä. Siksi halusin jättää ammatin mainitsematta.
Kelpaako?
Kerran babybiossa tapasin yhden näistä äideistä ja aioin huutaa perään "Hei, öö....Kallen äiti!". Mutta sen sijaan menin liki, taputin olalle ja moikkasin. Kättelimme ja esittelimme itsemme, vaikka olilmme tavallaan tunteneet jo pitkään. Leffassa istuimme vierekkäin toistemme nimet tuntien ja samalla tuli puheeksi ammatitkin. Sen jälkeen olemme jopa kyläilleet toistemme kotona.
Mutta joo, olet ap ihan oikeassa, että harva on kiinnostunut puhumaan muusta kuin lapsista. Mä oon useammankin kerran kysynyt lasten vanhemmilta näiden nimiä ja esitellyt itseni, mutta kyllä jotkut ovat selkeästi hieman hämmästyneet moista lähestymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan, että nyt toisen lapsen kanssa, että haluaisin jutella muustakin kuin lapsista. Ekan kanssa (7 vuotta sitten) olin ainut ystäväpiirissäni, jolla oli vauva. Silloin hakeuduin paljon puistoihin ja kerhoihin, jotta olisi ollut joku, jonka kanssa jakaa juuri lapseen liittyviä puheenaiheita. Ja onneksi heitä olikin :)
Ehkä on vain helpompaa puhua aluksi niitä näitä ja pikkuhiljaa alkaa puhua muistakin jutuista. Tälläkään hetkellä en kyllä halua tai pikemminkin jaksa puhua työasioista. Niitä saa sitten hoitovapaan jälkeen miettiä seuraavat 30 vuotta.
Onko muuten koirien emännillä ja isännillä sama juttu eli puhutaan vain koirista ennenkuin tutustutaan paremmin?
En esittele itseäni, en mainitse ammattiani enkä puhu edes lapsistani. En tykkää small talkista enkä aio sitä opetellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimeä ei tule usein kyseltyä paitsi juuri lapsen nimeä, mutta olen valmis puhumaan muustakin kuin lapsista. Yleensä ne vaan sattuu olemaan luonteva puheenaihe, miksihän?
Ollaan puhuttu ammateista, harrastuksista, kiinnostuksenkohteista, avioliitoista, juhlimisesta, ihan mistä vaan. Suurin osa kuitenkin haluaa puhua lapsista aluksi...
Olen asunut kotiäitinä kahdessa keskisuuressa kaupungissa, mutta kummassakin aivan samanlainen meno puistoissa.
Siinä me äidit töllötetään lapsiamme hiekkalaatikon ympärillä, mutta toisillemme emme juuri puhu. Saatamme olla siinä jopa pari tuntia, ja monena päivänä viikossa. Siltikään ei juttua synny. Tai jos lopulta alamme sanoja vaihtamaan, se on sitten sitä "Meidän Matti teki tänään kakat housuun" jne.
Toki myönnän, että minullakin on niitä päiviä, ettei huvita puhua kenenkään kanssa, mutta usein silloinkin vastaan keskusteluntynkiin koska se nyt vaan on kohteliasta.
Neljän kotiäitivuoden aikana olen vaihtanut 3 kertaa puhelinnumerot. Mutta nekin vasta sitten, kun olin kyseisten äitien kanssa nähneet kymmeniä kertoja, ja kun lapsilla tosiaan sujui leikit yhteen.
Mikähän muuttaisi meidän asenteet?
Millaisia sosiaalisia taitoja opetamme lapsillemme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista, että puistossa äidit tuijottelevat tuppisuina, mutta täällä palstalla jutellaan ties mistä!
Tosiaan voi miettiä, mitä lapsille opetetaan. Ja kuinka aitoja lasten ihmissuhteet puistoissa ovat, jos vanhemmatkin osaavat vain kyräillä satunnaisia tuttuja? Eikö niitä lapsia viedä puistoihin just siksi, että oppisivat olemaan toistensa kanssa?
Ymmärrän, etteivät kaikki jaksa puhua työstään, mutta eikö silloin voi vaikka sanoa, että olen se ja se, mutta äitiyslomalla keskityn lapsiini enkä halua edes miettiä töitä. Kyselijän täytyy olla aika puupää, jos ei tajua vihjettä.
Itse olen ammatissani tekemisissä tosi monenlaisten ihmisten kanssa, mut täytyy sanoa, että kotiäidit ovat harvinaisen örkkiä porukkaa. Esim. kysymyksen kiertäminen esittämällä ettei ole kuullutkaan sitä ei ole kovin sulavaa käytöstä, eikä sitä tunnu muut harrastavan.
Voihan sitä murjottaa kurjaa kohtaloaan, kun joutuu viettämään päivät pitkät puistossa. Itse teen mieluummin oloni mahdollisimman mukavaksi äitiyslomallakin. Vaikka se taisikin olla kiellettyä tässä kärsimystä ihannoivassa mammakulttuurissa....
ihan kuin lääketieteen tohtorilla tuossa aiemmin. Keskustelu jotenkin hyytyy aina, jos saadaan tietää, että porukassa on vaikka kaupankassa, siivooja, kampaaja ja oikeustieteen professori. Mutta kun kukaan ei tiedä, että "oikeassa elämässä" se yksi poikkeaisi joukosta aika rankasti, juttu luistaa ja puistopäivä sujuu letkeästi.
ja tutustua ..tehdä yhteisiä retkiä ym. Täällä meillä päin on vaan kouluikäisten vanhempia. Itselläni 3v muksu.
Olen aivan eri mieltä!!
Siis siinä että puistossa vaan möllötettäisiin!! Ainakin silloin kun minä siellä olen niin reippaasti moikkaan kaikkia ja juttelen ööööö.. lähinnä kyllä ihan ympäripyöreätä juttua. Joskus ei suoranaisesti kiinnosta ihmeempiä jutella, mutta nyt on alkanut pari kertaa kaupalla tulla vastaan ihmisiä jotka minua moikkaavat ja en vaan muista koko ihmistä!!! näin se on _ kaikki tuntee apinan ja apina ei tunne ketään..
On porukkaa niin laidasta laitaan, että harvoin ollaan samalla aaltopituudella edes small talkin verran. Kyllä sen professorin ja vessansiivoojan on vaikea löytää yhteistä kontaktipintaa, hyvä että on edes ne lapset.
Etpä ole hyvä esimerkki lapsellesi.
Miten kuvittelet lapsen oppivan edes alkeelliset käytöstavat!
Kipi kipi peilin eteen.
En esittele itseäni, en mainitse ammattiani enkä puhu edes lapsistani. En tykkää small talkista enkä aio sitä opetellakaan.
Alue: Aihe vapaa
Mutta ei täällä ole silti tapana kysellä mitään ammattiin liittyviä juttuja. On psykologia, opettajaa, siivoojaa, terveydenhoitajaa, farmaseuttia, rautakauppiasta, hedelmäosaston vastaavaa. Asuuko täällä Pirkanmaalla poikkeuksellisen huomaavaisia ja fiksuja ihmisiä?