mies vähättelee kotiäitiyttä

MIKSI ihmiset tekevät lapsia kaikenlaisten urpojen kanssa.

miksi juuri sen naisen pitää olla 10 v. himassa 4 lapsen kanssa. Eikö mies voisi olla siitä ajasta puoli vuosikymmentä?

olosuhteita ja perheitä kun on loputtomasti erilaisia..työssäkäyvän äidin asemaan en osaa vielä asettua,kotona kun olen ollut nyt 2,5 vuotta,eli esikoisen syntymästä lähtien..nyt meillä on myös 5 kuinen "yllätysvauva" ,ja omasta mielestäni kahden alle 3-vuotiaan hoitaminen on äärimmäisen rankkaa...10 syöttöä yhteensä molemmille päivässä (esikoinen osaa kyllä syödä itsekin,mutta jos nirsoilijan tahtoo saavan tarvitsemansa ravinnon on äidin vielä tartuttava lusikkaan),plus tietty imetykset,vaipanvaihtoja toistakymmentä (tähän lisäksi sitkeä pottatreeni),kylvetykset,sitten autotta kauppareissut,tiskit,pyykkäykset,siivous,yleisen järjestyksen ylläpito,isomman lapsen kanssa leikkimiset,vauvan liikkumiseen rohkaisu,ulkoilut plus sosiaalisen elämän ylläpito vievät ainakin allekirjoittaneelta voimat niin että illalla voikin vain väsyneenä kaatua sänkyyn odottamaan yösyöttöjä ja taas n.8 tuntia katkonaista unta ennen seuraavan aamun koittoa.

Että en nyt ihan tyhjän panttina kotona loikoiluna kotona lasten hoitamista pitäsi,kuten ei myös onneksi miehenikään.

kotona olevan henkilön täytyisi olla! Näytä minulle kohta, jossa otin millään tavalla kantaa tähän asiaan! Oli kotiin jäävä osapuoli mies tai nainen, en ymmärrä, miksi kukaan tekisi lapsia, jos heidän kanssaan oleminen koetaan raskaaksi TYÖKSI!



38

Hampaat irvessä eli ei aina jaksaisi, mutta kun lapsilla on lähettyvillä vähän leikkikavereita niin sitten käydään. Mutta ei tämä nyt työstä käy, lapset leikkivät toisten lasten kanssa ja itse puhun niitä näitä kahvikuppi kädessä. Eli helpompaa tämä on kuin lasten kanssa kotona oleminen. Kotielämässä on mielestäni se epäkohta, että on aina "pakko" tehdä jotain kun on kotona. Kuka viitsii sohvalla maata, jos on tiskit pöydällä tai pölypalloja nurkissa. Ja näitähän riittää. Mutta kun on kotoa poissa, ei näitä näe.



Ja tuosta lasten tehtailusta. Kukaanhan ei todella tiedä mitä se lasten kanssa eläminen on, ennen kuin niitä tekee, vai mitä? Ei se ole sitä pelkkää vapaa-ajan viettoa, vaan tietyt asiat on hoidettava tietyssä rytmissä. Ruokaa on oltava, puhdasta päälle, koti suht siisti jne. Ja lapsethan sotkee vaikka niitä kuinka kasvattaa ja opettaa, sotkua syntyy joka päivä aamusta iltaan. Jonkunhan ne pitää sitten siivota. Ja siitähän ne lapset mallia saa, kun näkee että asioita tehdään päivittäin eikä viikkoa kerätä kaikkea ja yhtenä päivänä sitten kuvitellaan saavansa kaikki hoidettua.



Ja työhön vertaaminen, toisten työ on raskaampaa kuin toisten. Sehän riippuu mihin vertaa.



Miesten asennetta asioihin kuvastaa hyvin ainakin seuraavat asiat ja yli 50-ikäisten naisten suhtautuminenkin asioihin näyttää olevan usein näin:

Perheen äiti "pääsee" ruokaostoksille yksin tai yhden lapsen kanssa = Ai, sinä olet ollut vapaanviettossa, olet päässyt irtautumaan kotihommista

Mies menee yksin ruokaostoksille = Mikä sankari, kun hakee raskaan työpäivän jälkeen vielä ruokakaupasta ruokaa.

Mies menee yön yli kestävään saunailtaan kun on ollut isyyslomalla ja hoitanut osan kotitöistä yhdessä naisen kanssa = kyllä se ansaitsee sen, raukka kun on ollut raskasta.

Perheen äiti menee yön yli kestävään kyläreissuun yksin = Mihin olet lapset jättänyt, miksi menet, mitä tuo tarkoittaa, meinaatteko erota, et kai juo...

Tulee heti mieleen lapseni muskarista eräs iloton äiti, joka koko muskarin ajan tekstiviestejä lähettelee ja puhuttelee lastaan todella ikävästi. Säälittää se lapsi. Muskarissa on minusta kivaa, lapsi ja minä tykätään todella siellä käydä, on hauska katsella kun lapsi oppii ja edistyy.

Mies sanoi aina, että suo minulla hengähdyksen työelämästä mielellään. Tottakai kotonakin on omat vaivansa ja työnsä, mutta se on niin oman tahtista, et ole selitysvelvollinen kenellekään suoritteistasi ja aikaa on runsaasti myös itselle ja puolisolle. Minulle ainakin kotivuodet oli ihan tarkoituksellinen breikki työelämästä ja olispa voinut jatkaa sitä loputtomiin...:)



Mitä pahaa siinä silti on, jos haluaa joskus ottaa elämässään hetken löysemmin? Itse olen käynyt koulut putkeen, suorittanut hirveää tahtia yo-tutkinnon, juossut jo opiskeluaikana työssä, luonut uraa, repinyt rahaa illat pitkät jne. Esikoisen jälkeen palasin nopeasti töihin, mutta kakkosesta nautin kotielämästä yli kahden vuoden ajan. Se on lapsen etu ja oma etuni.

Omasta lähipiiristäsikö?



Minä en tunne yhtäkään miestä (vähän reilu kolmekymppisiä ollaan), joka ajattelisi noin! Tai yhtäkään perhettä, jossa nainen ei saisi mennä ja harrastaa ihan siinä missä mieskin. Silti miltei kaikissa perheissä, jotka tunnen, se on nainen, joka jää kotiin lapsen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole siitä valittanut, vaan nimenomaan HALUNNUT jäädä kotiin. Pitää breikin työelämästä ja olla oman lapsen kanssa kotona. Eivät varmasti olisi vaihtaneet osia miehen kanssa.



Kolmekymppisistä akateemisista nyt pääosin kyse.

Mies arvostaa kovasti kotona tekemääni työtä. Luulee homman olevan raskaampaa kuin onkaan. Minä itse sen sijaan koen olevani lomalla. Kotiäitiys on ihanaa lepoa raskaiden työvuosien keskellä. Kuten moni jo sanoi, minähän teen päivittäin niitä asioita joita muuten tekisin vapaapäivinä ja lomalla. Olen lasteni kanssa ja hoidan kotia. Minun ei tarvitse koko ajan suorittaa hirveästi mitään, olen oma pomoni. Ei ole juurikaan aikatauluja, ei muiden vaatimuksia. Jos joskus väsyttää, pidetään löhöilypäivä, jolloin ei tehdä mitään ihmeempää.



Jos mies joskus on pari tuntia kaksin lasten kanssa kotona niin hän on suunnilleen hermoraunio. Lapset ovat kuulemma todella vaativia ja jatkuva isi-isi-isi -huuto on rasittavaa. Toinen haluaa yhtä ja toinen toista. Mitään kotitöitä ei pysty tekemään lastenhoidon ohella ja talo melkein räjähtää parissa tunnissa. Tällaisten kokemusten jälkeen mies luulee että kotonaolo on minullekin raskasta. Tottumuksestahan se vain on kiinni. Osaan järjestää jo asiat helpolla tavalla. Esim. tajuan laittaa vessan oven kiinni, jotta pienin ei repisi vessapaperia, heittelisi tavaroita vessanpönttöön ja joisi käsisaippuaa. Tiedän pienestä kolauksesta että nyt joku on takkavälineiden kimpussa ja osaan rynnätä paikalle ennen kuin kaikki paikat on sotkettu nokisilla kädenjäljillä.



Minusta on ihanaa kun on aikaa kokeilla uusia ruokareseptejä ja leipoa. Siivoan tavallisten siivousten lisäksi joka päivä jotain ekstraa (paitsi jos laikottaa) kuten jääkaapin tai pyyhin jalkalistat. Voin kuntoilla paljon lasten kanssa (punnerrus lapsi selässä on aika rankkaa) ja iltaisinkin jää aikaa oleiluun. Käytännössä kuitenkin joka toinen päivä käytän ajan klo 22-23 crossarilla polkemiseen, venyttelyyn + suihkuun. Koska olen pirteä ja hyväntuulinen, on aikaa myös miehelle ;) . Parasta tietenkin on se että SAA olla lastensa kanssa ja todella nähdä näiden kehittyvän ja kasvavan. Tiedän heidän olevan hyvässä hoidossa.



Kaikista kamalinta arki oli silloin kun kävin töissä ja esikoinen oli pieni. Se tosissaan oli raskasta. Liikkumiseen ei todellakaan ollut aikaa kun se lapsen nukkumaanmenon jälkeinenkin aika piti käyttää kotitöihin tai sitten kotiin kannettuihin paperihommiin. Nukkumista piti tinkiä ja lapsi vielä heräilikin öisin. Olo ei ollut töissäkään kovin tehokas vaikka pakko vaan oli selviytyä.



Kieltämättä on oikein ihanaa ja mairittelevaa kun mies kehuu minua vaimona ja äitinä. Hän kertoo kuinka tärkeää työtä teen lasten ja hänen hyväkseen. Vaikka itse siis vähättelen kotiäiti-työni raskautta, on mukavaa että toinen ei niin tee. Sitä jaksaakin paremmin, kun saa työstään kiitosta.

suurin osa ihmisistä tosiaan tekevät samat asia työpäivän jälkeen, kotiäidit ovat siis todellakin kotona lähes tyhjänpanttina, turhaa höpöilyä.

Kotiäiti on muutenkin vastuussa oikeastaa vain itselleen, toki lapsilleen ja miehelleen, mutta viimekädessä itselleen. Kyse vastuusta on siis siitä, miten haluaa kotinsa ja hoidettavan ja lapsensa kasvatettavan ja miten hoitaa partisuhdettaan. Hoidettava ne on oli töissä tai ei. Kotiäidillä pitäisi olla aikaa parisuhteella 5 tuntia joka ilta, miehen tultua kotiina ja aikaa hemmotella miestä.

Työelämässä, kun joutuu vastuuseen asiakkaille, pomolle työtoverreille jne, eli vastuu painaa ihan toisella tavalla ja aina vain vaaditaan työelämässä enemmän. kotiäitinä kun pärjää ihan niillä' avuilla jotka luoja on luonut, eli ei siinä joudu selkä seinää vasten suorittamaan kotiäitiyttä, eikä ole pelkoa perseen alla, että menee lapset alta tai että ne otetaan houstaan (työpaikan kun voi menettää koska vaan, jos työpanos ei ole joka päivä 110 %, mikään ei riitä).

Osittain tästä johtuen, varmasti monet naisvaltaiset alat ovat sellaisia "suojatuyöpaikkoja", koska naiset ovat kotiäiteinä oppineet siihen , että omasta työstä ei tarvitse olla vastuussa, kuten työelämässä ollaan. Kotiäitiys kun on varsin omaehtoista puuhaa. Sorry, mutta näin se on.

Kyllä se kuule työstä käy ja vastuu on suuri mutta kotiäideiltä löytyy rohkeutta ottaa se ja hoitaa hommat eikä lykätä niitä toisten vastuulle hoidettavaksi!!!! Monet sanoo että samat asiat on hoidettava töiden jälkeenkin ja siitä olen kyllä erimieltä. Jos olen itse töissä niin kyllä ne hoitavat ne ruuat, vaipanvaihdot, ulkoilut yms. siellä hoitopaikassa missä ovat ne TÖISSÄ hoitamassa lapsia. Töiden jälkeen jää illaksi se mikä muutenkin olisi eli iltaruuat ja touhut. Siivoaminenkin on tehtävä ja sitä tehdään kotona ollessa sitä mukaa kun pystytään mutta jos kaikki ovat päivän pois kotoa ei voi tulla sitä sotkuakaan samaan tahtiin. Työpäivän jälkeen kodin askareiden hoito on rankkaa mutta on kokopäiväinen kotona olokin ihan yhtä lailla!

SIinähän nauratte, mutta en ole henkilö joka voi hyvin seuratessaan uhmaikäisen jatkuvaa huutoa, sotkua kotona kun mitään ei ehdi tekemään sillä lapsi ei viihdy yksin tietyssä ikävaiheessa jne. Mieheni lukee kirjaa lapsen leikkiessä ja havahtuu vasta kun lapsi huutaa, jolloin tulkitsee huudon kiukutteluksi ja koittaa pistää lapsen nukkumaan. Ottamatta kantaa siihen onko tuo kovin järkevää, mies näyttää ottavan rennosti kotonaolemisen ja minä en.

kuin käydä töissä ja hoitaa silti samat hommat. Hyvä nro 3, ei muskarissa käynti ole mitään varsinaista työntekoa, jota kannattaa alkaa listaamaan, sehän on vapaa-ajan viettoa! Eli en yhtään ihmettele jos mies pitää hommaa vähäpätöisenä, jos täytyy alkaa joka tiski/pyykki/muskarikerralla pörhentelemään!

Mä kyllä handlaan nuokin hommat työelämän rinnalla, ilman omakehuja.

Kyllä se vaan on niin että kun on töissä niin on töissä. Jos tekee töitä erikoisjärjestelyllä ja lapset ovat samaan aikaan kotona niin molempia ei pysty hoitamaan 100%:sti.

Itse olen ollut niin töissä ja mieheni kotona kuin mieheni kotona ja minä töissä. Toki päivät olivat paljon ihanampia lapsen kanssa, mutta henkisesti siltikin kevyempiä kun olin ensin 8h työpäivän siivoamassa sairaalassa (siis fyysisesti oli raskaampaa) ja sain työmatkat, kahvitauot ja ruokatauot vain olla, istua ja syödä. Kotona joutuu kuitenkin olemaan koko ajan keskittynyt ja läsnä ja päivä on aamusta iltaan käytännössä samaa. Lasten kanssa oleminen on ihanaa ja palkitsevaa mutta kyllä se työstä käy.

Onko kenelläkään kokemusta siitä että mies pitää kotiäitinä olemista laiskotteluna eikä minkään arvoisena?

Käyköön kaupassa, laittakoon kaikki aamupalat, ruoat ja iltapalat, tiskit koneeseen ja sieltä pois, pyykit pesuun, imurointi, siivous, paikkojen pitäminen siistinä kotona jne.

Ja sitten kauheasti valitat jos ei jotain osaa tehdä. Kai se mies suostuu, jos tämä ei muka ole iso homma???

Ehkä juuri siksi pidän kotiäitiyttä ihan helppona nakkina kun minun ei tarvitse perustella miehelleni työni kovuutta. Kun mies kehuu kuinka hyvin osaan organisoida kotityöt, kuinka hyvää ruoka on, kodin siisteyttä ja taitoani kasvattaa lapsia ja tehdä heidän kanssaan kaikkea "kehittävää" niin helppoahan minun on sanoa että "Eipä tässä mitään rankkaa ole. Kaikkihan nämä kotihommat osaisivat hoitaa ja minultakin ne menevät ihan vasemmalla kädellä." . Jos mieheni väittäisi minun olevan vain laiska pa**a, ruoka pahaa ja kakaratkin kurittomia niin eipä juuri tekisi mieli tehdä mitään extraa. Mies saisi varmasti etsiä ruoakseen mitä itse löytää ja silittää omat paitansa kun äippä lähtisi jumppaan. Tekisi mieli oikein todistaa miehelle kuinka paljon teen ja kuinka rankkaa on.



No, onneksi mies siis arvostaa kotiäidin työtä ja minä ja lapset saadaan nauttia helpoista vuosista.

Ihan normaalisti panen pyykit koneeseen ja sieltä kuivumaan ja tekaisen ruoan. Ehdin myös harrastaa liikuntaakin ihan hyvin tässä sivussa.

terveisn 4 lapsen työäippä

neuvoppa sitte muaki miten hitossa handaisin vielä duuninkin itelleni tässä sivussa 4laspen äippänä mitähän sitä keksis kautta kerkeis tekemään sen lisäks että pesee kauheeta pyykkivuorta ulkoiluttaa lapset tekee niille ruokaa sivoo kodin ja pitää huolen perheestään että kaikilla on hyvä olla..???supernaine

Itse olen laikkarina ja kyllä sairaalasiivous aika kevyttä on. Ei juuri hiki pääse tulemaan missään vaiheessa. Asiakkaat saattaa olla henkisesti raskaita kun jotkut on väkivaltaisia ja pahasti dementoituneita. Mutta onpahan aikaa tauolla juoda rauhassa kahvia ja syödä. Tosin on sitä aikaa nyt kotona olevalla miehelläkin kun ei liiku koko päivänä sohvalta ja lapsi on ilman ruokaa... Riipii vain se, että kun tulee töistä kotiin niin kaikki on niin paskaista ja saisi siivota seuraavat 8 tuntia omaa kotiaan.

No mä olen kyllä kanssa sillä kannalla, että kotonaolo on aika helppoa pienten lasten kanssa. Itselläni oli "pahimmillaan" tosin vain kaksi alle 2-vuotiasta, joten ihan sankariäitikään minä en ole. Kotona sai kuitenkin määrät tahdin.



Ja mitä ihmeen kotitöitä teillä on valtavat määrät? Meillä ei laiteta kuin ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä. Pyykinpesukin täysin koneellista.



Ruoan teen alusta asti, mutta teen paljon pataruokia ja isoja annoksia, joten ei siinä lieden ääressä tarvitse koko aikaa.



Nykyaikana harvan kuitenkaan tarvitse enää lähteä perunoita hakemaan pellosta, pyykinpesu ei ala vedenkeitosta, vesi tulee hanasta eikä navettaankaan monen tarvitse mennä.



Puuduttavinta tosiaan mun mielestä on rutiinit. Lapsista saa iloa vaikka kuinka, mutta en mä tuosta kotitöiden organisoimisesta kovin paljoa jaksa motivoitua.



Töissä sitten joutuu juoksemaan tukka putkella asiakaspalaverista toiseen, vähän päästä joku on ovella mankumassa jostain ja johto painostaa milloin mistäkin tavoitteesta. No, itsepä olen sitäkin halunnut.

41: Kyllä kirjoitit varmasti monen tuntoja vastaavasti. Juuri tuon takia minä en haluakaan enempää lapsia kuin tämän yhden, joka on kohta 2v. Hoidan häntä kotona kun mies käy töissä, ja meidän päivät on oikeastaan aika lokoisia. Ruokaa laittaa tuosta vain vasemmalla kädellä, pyykit pesee kone, lapsi auttaa ripustamaan ne. Päiväuniaikaan saan tehdä omiani tai ottaa vaikka päiväunoset. Oikeasti pidän helppona ja mukavana tämänikäisen kanssa kotona olemista. Siivoukset sujuu aina mukavasti kun otan lapsen mukaan askareisiin. Ei ongelmaa. :)

Ja vielä taivastelevat puolitutut ihmiset, miksemme tee jo toista! "Missäs pikkukakkonen viipyy?" "Pitäähän lapsella sisaruksia olla!" jne.. Ei ne kukaan oikein ymmärrä, kun tyynesti selitän, että juuri kun ollaan vauva-ajan hankaluuksista ja huudoista päästy, ja lapsi alkaa olla ihanan omatoiminen ja oppii koko ajan uutta, miksi helkkarissa pilaisin tämän hyväksihavaitun systeemin hankkiutumalla uudelleen raskaaksi! En yksinkertaisesti halua enkä jaksa toista lasta tähän, yhden kanssa on ihanaa ja helppoa, siispä en toista tee.

Kun joskus vaan tuntuu että ihmiset tekee lisää lapsia vain valittaakseen sitten että on niin raskasta. No, kukin tyylillään. Minä nautin tästä hetkestä tällaisenaan ja omistaudumme tälle yhdelle lapselle. :) Vaikka sitten olisinkin useamman lapsen äitien mielestä kasvatuksesta mitään tietämätön ja muutenkin ihan kuutio. ;)

Mutta hupsis,sieltä se pikkukakkonen vaan ilmoitti tulostaan,ja tässä sitä nyt ollaan :) Rankkaa on arki joo tällä hetkellä,mutta sen ajatuksen voimalla jaksaa,että vauva kasvaa koko ajan,ja tuossa yhden ikävuoden rajapyykin jälkeen elämä helpottaa kummasti,kun lapsista on jo seuraakin toisilleen ja ovat omatoimisempia molemmat..ja meistä on ihanaa että lapsilla on pieni ikäero (olemme molemmat ns.iltatähtiä itse)..ja meille oli oli ehdoton fakta,ettei koskaan tehdä yhdestä lapsesta enempää :0

Työelämään olisi tarkoitus palailla vasta kuopuksen ollessa n.2-vuotias,jotta sitten vasta pystyn osallistumaan kinasteluun työssäkäyvän/kotiäidin roolien paremmuudesta :)

Meidän perhen on näin säästänyt tänä vuonnakin tuhansia (jopa kymmeniä tuhansia) euroja ja sisiaalisen verkoston ylläpitäminen on rahassa vaikea mitata. ne ovat kaikki kuitenkin vaativia tehtäviä, vaativampia kuin ne tylsät astian tiskaukset ja pyykkäämiset. .

Vaimolle jää ne tylsät tiskaukset ja pyykkäämiset. Ja sitten vaimon pitäisi vielä olla tyytyväinen, kun SAA tehdä niitä pirun tylsiä töitä vuodesta toiseen. Mutta kun niiden tylsien töiden arvoa ei usein voi noin hyvin rahassa mitata, niin moni mies ei siksi halua niihin koskea eivätkä arvosta vaimon tekemänäkään, kun ne eivät ole arvokasta työtä (rahallisesti).