Ahdistun käydessäni Itä-Helsingissä.
Ihan kun saapuisi eri maahan. Väestö on niin erilaista.
Esimerkkinä Itäkeskus. Roskaista, likaista, maahanmuutajia, laitapuolenkulkijoita maleksimassa, epäsiistejä nuoria.
Miten siellä voi asua? Huomaatteko muut samaa? Entä itähelsinkiläiset itse? Huomaatteko että esim. kantakaupungissa on ihan toisen oloista porukkaa?
Kommentit (54)
että ulkomaalaiset liitetään kurjuuteen?
Olin ymmärtänyt, etä sivistyneet ihmiset ovat myös maailmankansalaisia. Matkustelleita ja moniin kulttuureihin tutustuneita.
Vai onko se niin, että muissa maissa matkoilla niitä erilaisia siedetään, se on kivaa ja sivistävää. Mutta omille kotinurkille niitä sitten ei halutakaan?
Hämmästyttävää.
Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Vuosaaressa, Vesalassa Kontulan kupeessa ja Itäkeskus kuului myös lapsuuteni maisemiin.
Nyt en asu enää pääkaupungiseudulla. Kun tulen käymään Itä-Helsingissä tulen aina tosi surulliseksi. Ala-aste ikäisenä kävin yksin tai kaverin kanssa harrastuksessa Itäkeskuksessa. Silloin Itäkeskuksen kauppakeskus oli pieni ja viihtyisä. En päästäisi omia lapsiani enää yksin sinne harrastuksiin.
Vuosaaressa kun metrosta nousen en näe enää mitään tuttua. Astun bussiin jonka bussikuski ei edes suomea ymmärrä. Matkustajat ovat kuin jostain Jenkki leffasta asunnottomien alueelta. Vedän vaistomaisesti lapsiani lähemmäksi itseäni. Tämäkö se on lapsuuteni ihana Vuosaari.
Tuntuu kuin ulkomaille olisi tullut.
Muutin pari vuotta sitten Aurinkolahteen enkä suin surmin muuttaisi takaisin kantakaupunkiin.
Minulla ei ole mitään syytä kuvitella, että muutun itse "sosiaalitapaukseksi" tai "vierasmaalaiseksi" tai "hulinoitsijaksi" tai mitä näissä viesteissä nyt on mainittu itä-Helsinkiläisten olevan.
Viihdyn omassa nahassani enkä arvosta itseäni sen mukaan, kuka asuu naapurikorttelissa tai kuka on edessäni kaupan kassajonossa.
Aurinkolahti on kaunista ja siistiä aluetta ja minusta on mielenkiintoista katsella Kolumbuksen kauppakeskukseen ja metroasemalle tullessani monenkirjavia ihmisiä. Joiden joukossa on niin köyhiä, rikkaita, duunareita, taiteilijoita kuin johtajiakin.
Lämpimin terveisin
ONNELLINEN ITÄHELSINKILÄINEN
Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Vuosaaressa, Vesalassa Kontulan kupeessa ja Itäkeskus kuului myös lapsuuteni maisemiin.
Nyt en asu enää pääkaupungiseudulla. Kun tulen käymään Itä-Helsingissä tulen aina tosi surulliseksi. Ala-aste ikäisenä kävin yksin tai kaverin kanssa harrastuksessa Itäkeskuksessa. Silloin Itäkeskuksen kauppakeskus oli pieni ja viihtyisä. En päästäisi omia lapsiani enää yksin sinne harrastuksiin.
Vuosaaressa kun metrosta nousen en näe enää mitään tuttua. Astun bussiin jonka bussikuski ei edes suomea ymmärrä. Matkustajat ovat kuin jostain Jenkki leffasta asunnottomien alueelta. Vedän vaistomaisesti lapsiani lähemmäksi itseäni. Tämäkö se on lapsuuteni ihana Vuosaari.
Tuntuu kuin ulkomaille olisi tullut.
asun Koivukylässä niin ei tarvii katella itä-Helsingin kauheuksia, alkoholisoituneita ja muuten syrjäytyneitä ihmisiä.
on se, että se sijaitsee itä-Helsingissä. Metroradan varrella... (tai toisessa päässä, itseasiassa).
Alue on täynnä maahanmuuttajia. Koulut täynnä maahanmuuttajia. Fiksut suomalaislapset joutuvat käymään koulua SEKALAISEN SAKIN kanssa. Porukkaan mahtuu niin suomalaisjuoppojen ja narkkareiden pentuja kuin maahanmuutajien, suomenkieltä taitamattomien, sosiaalitapausten lapsia.
Itse en haluaisi lastani Vuosaaren kouluihin.
En myöskään halua asua maahanmuutajien ja sosiaalitapausten keskellä.
En halua käyttää metroa koska se on täynnä epäsosiaalista sakkia.
Jos nämä asiat voisi poistaa niin varmaankin mielelläni voisin muuttaa Aurinkolahteen.
Taidat kulkea omalla autolla ? Oletko matkustanut metroasemalta 96 bussilla ? Minä olen monesti ja lapsena siellä oli ihan erinäköistä väkeä ja kuskikin oli aina suomalainen.
Vuosaari on kuitenkin edelleen se mielestäni paras paikka Suomessa. Metroaseman seutu on täysin muuttunut, urheilutalo on vanha tuttu. Harmittaa vaan kun ne ihanat metsät on tuhottu ja täynnä korkeita kerrostaloja.
Asuttiin pohjois Vuosaaressa ja se alue on entisellään. Muutaisin sinne vaikka heti, jos olisi rahaa ostaa sieltä asunto.
Aurinkolahti on ihan kivaa seuta myös. Olen käynnyt siellä työn merkeissä silloin kun se alue oli juuri valmistunut. En sen jälkeen.
ne on tavallisten duunarien saatavissa. Me asutaan paljon parjatussa Kontulassa. Jos ois asunnot joka puolella yhtä halpoja, ois valittu varmasti asuinpaikaksi joku toinen paikka. Kontulan ostari ei houkuta muuten kuin pikaisille ruokaostoksille. Mut eihän siellä muuten tarvitsekkaan viettää aikaa, ja teen kaikkeni että lapseni kasvaessaan ei myöskään viettäisi siellä aikaa. Toivon että elämämme ei ole tuhoon tuomittu vaikka asummekin KONTULASSA.
Ja bussi 96 on mukavien kuskien linja. Se on totta että Aurinkolahti söi ihanan Uutelan. Kun lapseni menevät kouluun, ,muutamme Sipoon puolelle ihan vaan kielikysymyksen vuoksi.
No oliskohan niin, että kun se taitaa olla ainoa suuri kauppakeskus, mihin ei tarvitse mennä autolla, vaan se sijaitsee metroradan varrella. Ja olisikohan jotain tekemistä asian kanssa myös sillä, että kuinka monta paikkaa siellä oikein on avattu narkomaaneille ja alkoholisteille, onko se kolme tai neljä ja kaikki siinä jossain kauppakeskuksen kupeessa. Itse ihmettelen sitä ratkaisua, että ovatko tosiaan liikkeiden harjoittajat siellä Itäkeskuksessa tyytyväisiä tähänkin ratkaisuun. Lähellä on kuitenkin kulttuurikeskuskin, jossa on paljon tapahtumia, ei oikein tuo mukavaa fiilistä sinnekään menoon.
ja perusteeksi riittää, että on metroradan varrella. Me kun ostettiin asunto, kriteerinä oli se, että sen tulee olle metroradan varrella. Ei haluta tuntikausia kököttää työmatkoilla jossain ruuhkabussissa.
Miten te ette ihmiset tajua että Helsingin eri lähioiden kultuurierot on niin minimaalisia että teidän jutuissa ei oikeesti ole mitään perää. Käykää joskus oikeasti huonossa lähiossä, joita ei mun tietääkseni edes loydy Suomesta. Niin ja ei se itä-Helsingissä asuminen ole mikään kirous sille joka sanoi että sääli niitä nuoria, ei niitä pelasta enää mikään. Pyh sanon minä. Teitä ei pelasta enää mikään tolta teidän pikkumaisuudelta. Suomessa on hyvin pienet tuloerot jos muuhun maailmaan peilaa. Vähän realiteetteja kehiin, please.
t. Itä-Helsingissä syntynyt ja kasvanut, nyt ulkomailla tosin ei ilmeisesti vieläkään "pelastunut" ?
Ovatko arvostetut (ja erittäin arvokkaat) Kulosaari, Jollas, Tammisalo ja Marjaniemi itä-Helsinkiä? Entäpä siisti, keskiluokkainen Herttoniemi ja Roihuvuori? Vai tarkoitetaanko idällä jossain määrin huonomaineisia Kontulaa, Vesalaa ja Meri-Rastilaa?
Hassu juttu muuten Meri-Rastilasta tuli mieleen...Kun erästä suomalaista tv-sarjaa tehtiin niin kuvausten piti alunperin tapahtua Meri-Rastilassa, mutta siellä oli liian siistiä...joten kuvaukset tehtiin Espoossa...Muistaakseni jossain Espoon keskuksen lähistöllä.
Myönnän, että paljon on "hulluja" ja juoppoja metrojen ympäristössä, mutta niihin on vaan tottunut eikä ne nyt kovin paljoa omaa elämää häiritse. Itse asumme Mellunmäessä tällä hetkellä (ei metron lähellä) ja olen erittäin tyytväinen tähän alueeseen. Aivan mahtavat ulkoilumaastot lähistöllä, todella rauhallista ja siistiä, noin kymmenessä minuutissa pääsee Itäkeskukseen, Helsingin keskustaan pääsee ruuhka-aikana kevyesti alle puolessa tunnissa, asunnot halvempia, harrastusmahdollisuudet kulman takana yms. yms.
Olen itse töissä Keskustassa ja en todellakaan nauti olostani siellä. Näitä ns. kerjäläisiä nykyään joka kulmalla ja hirvittävää huutoa ja epämääräisiä "hulluja" joka puolella. Esim. Munkkiniemessä olen viettänyt myös paljon aikaa, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä mikä siellä on sen hienompaa kuin idässä. Päinvastoin....
Olen asunut myos Hertsikassa ja mielestani molemmat alueet ovat aivan ihania! Meri ja ulkoilumaastot upeat, paljon harrastusmahiksia, koulussakin viihdyin. : ) Kaverit ja perhe edelleen noilla kulmilla, joten vietan paljon aikaa idassa Suomessa kaydessani. Ei ole ollut valittamista.
Itiksen spurgut ei ole kivoja, mutta suurin osa Ita-Helsingista on kylla upeaa aluetta kaikin puolin.
...Kun erästä suomalaista tv-sarjaa tehtiin niin kuvausten piti alunperin tapahtua Meri-Rastilassa, mutta siellä oli liian siistiä...joten kuvaukset tehtiin Espoossa...Muistaakseni jossain Espoon keskuksen lähistöllä.
Kyseessä oli se Mogadishu Avenue, joka olevinaan kertoi itä-Helsingin ongelmista. Ei ollut tarpeeksi rumaa paikkaa Meri-Rastilassa, joten kuvauksia tehtiin Pasilassa (Helsingissä) ja Espoossa!
töksen, että kaikki kauppakeskukset ovat kamalia. Siksi asioin vain Hgin keskustassa tai Tapiolassa.
Sellossa törmää myös aina esim. maha pystyssä röökaaviin wt-äiteihin, romaneihin ym. Ja se Sellon "välitila" ruokakauppojen ja muiden kauppojen välillä on aina todella likainen ja kuvottava ja siinä seisoskelee aina mäyräkoiran ulkoiluttajaa ja räkivää, vastenmielistä nuorisoa. Sellon dösäpysäkit ovat myös likaisia ja ällöttäviä.
muutettiin itä-Helsinkiin. Lontoossa oli tottunut monennäköisiin ihmisiin ja oli mukavaa muuttaa itään, jossa oli pienemmässä määrin monen kulttuurin ihmisiä.
Asumme myös Vuosaaressa, joka lienee kooltaan ja asukasmäärältään suurempi kuin monet Suomen pikkukaupungit, esim. Imatra. Sellaisen määrään ihmisiä mahtuu monenlaista. Vuosaari on kaikesta huolimatta todella rauhallinen paikka asua ja Itiksessä tulee käytyä pari kertaa kuussa. Päiväsaikaankin siellä on paljon porukkaa, näkeehän sen, että esim. työttömät ihmiset viettävät siellä aikaa, mutta kertaakaan ei ole mitään häiriötä ollut itselle. Spurguja on aukiolla, mutta hehän eivät kenellekään mitään tee. Ilta- ja yöaikaan Itis ei houkuttele, mutta eipä siellä tarvitsekaan aikaa viettää.
Itä-Helsingissä on upea luonto, erinomaiset palvelut ja toimiva julkinen liikenne. Uutelan rantoja voi verrata moniin muihin ulkomaan beacheihin, se on hienosti toteutettu. Onneksi Mustavuori säilyy rakentamattomana, päätös siitä tuli tällä viikolla.
Itä-Helsingissä on yhtä hyvä asua kuin monessa muussakin kaupunginosassa. Ne ketkä eivät täällä halua asua, ei onneksi tarvitsekaan, valinnanvaraa on. Mutta älkää parjatko jos teillä ei ole tarpeaksi tietämystä ja kunnioittakaa muiden valintoja!
se Laura Malmivaarakin perheineen löysi tänne itä-helsinkiin,Ramsinniemeen....
julkisella paikalla? Siihen saa varmasti apua ammattiauttajilta, ahdistukseen on onneksi saatavilla hoitoa.
Harvemmin siellä näkee fiksun oloista ihmistä. Kauppakeskus täynnä teiniäitejä, jotka tehneet ipanat ketkumaahanmuuttajien kanssa. Somaleita, surkeita teinejä...räkänokkaisia lapsia (Vika ei ole lasten vaan välinpitämättömien vanhempien).
Elämä maksetaan fattan kautta.
Huh! kerran vuodessa tulee käytyä (jostain ihmeen syystä) ja aina kokemus on yhtä karmaiseva.