Mä en jaksa!!!!

Toinen ei syö sitä ja tätä, tee monipuolista ruokaa ja taas valitetaan etten tykkää!!



Hyvä ettei kohta joudu muuttaa keittiöön asumaan!!

oloni helpottui todella paljon :)



Ihanaa kun vihdoinkin tällä palstalla joku muukin on sitä mieltä, ettei se lapsiperhe-elämä ole niin ihanaa kun yleensä täällä saa kuvan.



Joskus on hyvä tuoda nämäkin puolet tästä arjesta esiin ja päästellä höyryjä muiden samaa mieltä olevien äitien kanssa ulos.



Jospa se huominen sujuisi jo paremmin.

Voi tehda asioita, joista kaikki nauttivat. Ja valilla tehdaan juttuja, joista aiti nauttii ja taas toisella kerralla on lasten vuoro, jne. Me kavimme eilen puistossa, tanaan oltiin shoppailemassa, tuloksena yksi alekirja ja jaateloa. Kivaa oli. Sunnuntaina syotiin ulkona koko perhe. Huomenna esikoinen menee kaverille kylaan koulun jalkeen. Torstaina mina ja taapero kahvilaan aitiporukkaa tapaamaan.



Lapset taytyy vaan vieda eri paikkoihin ja opettaa hyvaa kaytosta, vaikka vakisin. Kivaahan se ei kylla aluksi ole. : ) Mutta lopputulos onkin sitten helpotus kaikille, kun voidaan kulkea eri paikoissa ja tapahtumissa ja lapsetkin osaavat kayttaytya (ainakin noin 70% ajasta).

Ei kaiken tarvitse pyoria leikkipuistojen, ym. ymparilla, (jos siis inhoaa naita paikkoja) voi tavata ihmisia ja tehda aidinkin mielesta mukavia asioita. Nain meilla kaikilla ainakin on useimmiten oikein kivaa yhdessa, vaikka valilla meneekin tietysti hermot. : ) Tsemppia!

Inhoan ruuanlaittoa, siivoaisin mieluiten yksin ja en jaksa sitä jatkuvaa loputonta kitinää, mikä kuuluu aamu seitsemästä ilta kahdeksaan eli sen aikaa kun lapset ovat hereillä. Toinen vaihtoehto olisi herätä viideltä, viedä lapset hoitoon kuudelta, hakea heidät klo 12, koska joku sairastuisi kumminkin ja kuunnella sitä kitinää klo 20 asti kuitenkin.



Rakastan kotona oloa ilman mitään ylimääräistä tekemistä ja kitinää, mutta koska lapsemme ovat infektiokierteessä, kitinää riittää koko päiväksi. Ehkä tämä tästä joskus helpottaa, mutta kauhulla odotan sitä päivää kun nuorimmainen täyttää kolme ja on pakko mennä töihin.Siitä se ura urkenee, kun yrittää tasapainoilla työn ja kipeiden lasten välillä (tiedän, olen pessimisti).

siis tämä ikuinen sama arki.



-kolme kertaa saan kokata päivän aikana

-olen herännyt jo 9 vuotta lastentakia viideltä aamulla

-olen herännyt 9 vuotta useaan kertaan yöllä imettämään vauvaa (pienet ikäerot lapsilla)



- saan pestä pyykkiä monta koneellista päivässä.

-kun istahdan telkun ääreen, joku huutaa heti äitiä.

-9 vuoden aikana en ole tehnyt päivää pidempää reissua, kertaakaan en ilman lapsia.



Pakko sanoa, että ahdistaa välillä, mutta toisaalta en osaa edes enää tehdä mitään ilman lapsia. Loppun lopuksi aika jonka joutuu lasten kanssa viettämään elämässä on niin pieni, että kohta tätä jo ikävöi. Koitan mahdollisimman paljon nauttia tästä nyt, ja vietän sitten omaa aikaa joskus... ehkäpä niiden parin kymmenen lapsen lapsen kanssa. Päivääkään en pois antaisi, vaikka välillä väymys vie kaikki voimat. Näin se vaan on.

Aika kova on syömään, jos koko päivä pitää keittiössä viettää ;)...



Sun kannattas ottaa sosiaalitoimistoon yhteyttä ja kysyä vaikka yhdeksi vklopuksi kuukaudessa sijaisperhettä. Saisit vähän omaa aikaa ja sen jälkeen tuntus kummasti helpommalta olla lapsen kanssa. Lapsi todella vaistoaa ettet tykkää olla hänen kanssaan ja koet hänet rasitteeksi. Se voi aiheuttaa lapselle ikuiset arvet ja huonon itsetunnon.



Onko lapsesi jättänyt koulun kesken vai miksi kirjoitat, etää jatkaa TAAS syyskuussa??



Sun kirjoitusten perusteella vaikuttaa, että olet aika masentunut. ? Ehkä sinun ois hyvä käydä jossain terapiassa tms? Tsemppiä anyway teille molemmille! Toivottavasti jaksat antaa lapsellesi onnellisen ja tasapainoisen elämän. (sen voit antaa sitten kun tunnet itse olevasi onnellinen.. elämästä ja lapsestasi)

miksi ihmeessä aina kehotetaa sossuun ottamaan yhteyttä??



Kai nyt JOKAISELLA äidillä on joskus mä en jaksa, ei kiinnosta päiviä?

Joskus ne sitten purkautuvat näin sanan muodossa ja kirjoittaa asiat pahemmin kuin ne onkaan..



Minullakin aina välillä tulee tuo tunne että mitä helkuttia olen ajatellut kun tähän ryhdyin..

Sitten taas yöunien jälkeen päivä näyttää paljon valoisammalta!

kyllä



Ja ei se helpota vaikka lapset kasvavat. sitä samaa se on sapuskaa pöytään ja sitä pitää olla koko ajan enemmän. ruokahalu kasvaa.



Ja ekat pari vuotta äitiyttä ei tullut näitä ajatuksia, mutta nyt alkaa olla hemmetin väsynyt.

AIVAN KAIKKI sukulaiset asuvat kaukana. En jaksa edes pyytää kylään koska haluaisivat olla yötä ahtaissa tiloissa. Ja työmäärä sen kuin kasvaisi, sapuskaa tiskikonetta pyykkikonetta pyykin ripustamista kuivumaan. no tuo pyykki on pienin työ, astianpesukone pitää nelihenkisesssä perheessä jopa 2 kertaa päivässä täyttää ja tyhjentää. 100 kertaa päivässä tiskirätti käteen. thjennä pöytä pyyhi se.



minä tiedän mistä ap puhuu. olen niin täynnä arkea ja kotitöitä.



On hyviäkin asioita. lasten keskinäinen tappelu on jonkin verran vähentynyt heidän kasvaessa. joka kerta kun lähtee ulos, ei tarvitse hävetä.

En todellakaan kritisoi ketään vaan nää on vain minun ajatuksia, en oikein ymmärrä esim. 4 lapsen äitiä joka valittaa että saa keittiössä seistä koko ajan. Eikö se tullut selväksi jo toisen tai kolmannen lapsen kohdalla? Miksi sitten hankkia lisää? Ja vielä pienellä ikäerolla? Siis tottakai minun mielestä saa valittaa ja jokaisella saa olla huono päivä, mutta onko siis tämä suurperheen äidin väsymys jne jatkuvaa vai onko kyse vain huonosta päivästä? Koska jos on jatkuvaa niin en vain ymmärrä miksi niitä pitää hankkia sellainen määrä, mun mielestä jo ekassa näkee miten paljon hommaa siinä on ja kyllähän jokainen voi kuvitella että toisen ja kolmannen jne. kanssa niin hommat tuplaantuu, triplaantuu jne.



Ap kirjoittajaa ymmärrän tosin paljon paremmin koska hän on tilanteessa mitä ei suunitellut, harva varmaan odottaa jäävänsä yh:ksi. Mulla on ollut mies ulkomailla reissussa nyt kuukauden verran, ja täytyy sanoa että nostan hattua kaikille yh:ille. Se lapsi on todellakin kiinni sinussa joka ikinen sekunti, itse huomaan että jos esim. pitäisi kaupasta hakea jotain niin yritän viimeiseen asti korvata sitä jollain muulla koska onhan se helvetin rasittavaa pukea sitä uhmaikäistä 10 minsaa huutojen säestyksellä että voisi nopeasti kipaista kaupassa, jättää sit mielummin ostamatta. Tosin kun mies on kotona ja ollaan kaksi jakamassa arjen ongelmia, uhmaa ja väsymystä niin eipä tunnu minun mielestä lapsi rasitteelta. Mutta toisaalta tämä "yh-kuukausi" on saanut minut ajattelemaan etten välttämättä halua toista lasta, koska vaikka meillä meneekin nyt hyvin, niin mitä jos mies päättää häippäistä ja minä jäisinkin KAHDEN lapsen kanssa yksin. Ja vaikka mä tiedän että mies ei koskaan "jättäisi" lapsiaan niin kyllähän se arki kuitenkin jäisi minun vastuulleni koska haluaisin lasten asuvan minun kanssa, joten siinä mielessä niin yhdessä on riittävästi hommaa. Eli toinen on kyllä nyt todellakin mietintä-myssyssä enkä ole ollenkaan enää niin varma että hankitaan lisää lapsia.

Mutta onneksi olen nuori vielä sittenkin kun lapsi on täysiikäinen. Voin aloittaa elämän alusta.



Mutta kyllähän tuo muksu saa monta kertaa päivässä hymeilemäänkin :)

Itsekkin olen nuori ja omaa aikaa jää kun tuo tuosta kasvaa.



Nyt jo jaksaa nähdä positiivisia asioita.

Lapsi todellakin saa hymyilemään monesti päivässä. Tämä päivä vaan mennyt niin totaalisissa uhmakohtauksissa ja raivareissa että alkoi kaikki taas tympimään.



Ihanaa oli palata lukemaan, ettei kaikilla ole sitä ruusunpunaista arkea vaan muutkin ajattelevat välillä samaa.



Eiköhän huominen ole jo parempi päivä

Ap,vaikka olisit lapseton niin tuskin sitä rahaa sulla hirveästi enempää olisi ja jos olisi niin se tulisi kusena ja paskana alas!



Myönnän kyllä että itselläkin hermo menee välillä,olen viikot yksin hoitamassa kahta lastani (mies reissu hommissa) ja sitä kitinää kuuluu PAAAALJOOON päivän aikana ja en itsekkään ole mikään happy hiekkalaatikko seisoja...me keksitään paljon kotona tekemistä esim.palapelejä,muovailuvaha askartelua,vesivärimaalausta,jopa siivousta niin että lapset on apuna.Otan heidät mukaan myös tekemään ruokaa.Olen huomannut että kun välillä ITSE RAUHOITUN kuuntelemaan ja olemaan läsnä lapselle niin seuraavat tunnit kuluu paljon lepposammin!

Mulla on siis "vain" (ei koskaan yhtään enempää, sterilisaatio on tehty) 2 lasta, joten ehkä olen jäävi vastaamaan. Mutta silti vastaan monilapsisten puolesta.



Yhtä lasta kun kaksin hoidimme ja lisäksi kävin töissä, en ollut rasittunut vielä. kaikki oli niin uuttakin ja ei lasten välistä mustasukkaisuutta ja tappelua.



Ja jos on tosi pienet ikäerot lapsilla, voi kuvitella, että helpottaa, että työtä on vain se aivan lyhyt pikkulapsiaika. Ei ehdi tajuta, että se on 20 vuotta sapuskaa pöytään siivoa jäljet. Koullaisten läksyt, harrastukset ,ruoanlaittto koululaisillekin, kaikki päätökset lasten puolesta ja hyväksi, henkisesti rasittavaa työtä. omat toiveet syrjään 20-30 vuotta.



ja ainakin kun imetin, jostain tuli virtaa ja voimaa ja olin pirteä. Jospa todellisuus vain tulee tajuntaan liian myöhään.



tai sitten monilapsisen perheen äitikin vain rakastaa lapsiaan, muta joskus on pakko purka väsymystään.

Etkös vain valittanut, kun ei ole KETÄÄN kuka voisi lasta välillä hoitaa, kun JOKAINEN päivä tuntuu raskaalta ja lapsi työläältä. Silloinhan sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sosku josta ehkä saisit apua.. Pakkohan se on jostain nöyrtyä apua pyytämään, jos ei ole minkäänlaista tukiverkkoa.



Ja todellakin, jos ihan rehellisesti olet 99% ajasta sitä mieltä, että lapsesta on vain työtä ja rasitetta niin parempi hänen on olla välittävien ihmisten seurassa.

Ymmärrän, jos päivän mittaan pahimmissa paikoissa tuntuu tältä (itsestäkin monesti tuntuu), mutta jos ajatukset suurimman osan ajasta tuollaisia kuin sinulla on niin silloin parempi hakea sitä apua..

Välillä väsyttää tosi paljon. Meiltä puuttuu tukiverkosto kokonaan. Löytisikö täältä äitejä/perheitä, jotka haluaisivat ystävystyä ja joskus vaihdella päikseen lasten hoitovuoroja?

kaikkea kivaa, mikä itse kiinnostaa!

Siis ei ole mikään pakko notkua hiekkalaatikon reunalla joka

päivä, jos se ei itseä kiinnosta.

Kahden, saati kolmen kanssa se on jo vähän haastavampaa. :)

(Kokemusta löytyy.) Mutta kyllä useammankin kanssa voi

tehdä muuta kuin vain itsestä tylsiä juttuja.

Esim. isommat lapset voi laittaa IKEAn tai ostoskeskuksen lapsiparkkiin

ja pienimmän kanssa voi kiertää kauppaa ja shopata. Sitten voi viedä

isommat lapset ranskalaisille ja jätskille, itse syödä kasvisruokaa ja

vauva saa purkkiruokaa.

Välillä taas on kiva vain olla kotona kaikessa rauhassa. Lapsetkin

nauttivat, kun ei tarvitse mennä minnekään.

Miksi teette lapsenne kanssa sellaisia asioita, jotka ovat niin tylsiä??? Kait teitä kiinnostaa joku juttu edes? Käykää lapsenne kanssa ostoskeskuksissa, shoppailemassa, kahvilla, ystäviä tapaamassa, ruokakaupassa tai ihan mitä vain tulee mieleen, sellaista josta myös itse voisitte nauttia. Ei sillä lapselle ole niin välttämätöntä päästä juuri sinne puistoon, varsinkin jos se on äidille yhtä tuskaa. Sen kyllä lapsi vaistoaa ja nauttii varmasti enemmän siitä mistä vanhempikin nauttii. Ei kannata tehdä elämää liian vaikeaksi!

-Ihme valitusketju, vaikka purkautumiskeinon ymmärränkin. Kuitenkin rakastatte niitä kakaroita ja vaikka kuolisitte niiden puolesta.



Elämä on.

tuli tässä mieleen että eikö kukaan ystäväsi käy luonanne kylässä? tuossa kun kirjoitit että ystäväsi menee töitten jälkeen shoppailemaan tuli asia mieleen.

kummallisia ystäviä jos ei tule sinua auttamaan kun olet selvästikkin tosi maassa! minulla oli paljon kavereita ennen lapsia, suurin osa tippui pois jo ensimmäisen vauva-aikoina. mutta onneksi minulla on vielä kaksi sellaistakin ystävää jotka ihan itse tulevat käymään meillä, pyytämättä! soittavat että sopiiko tulla töitten jälkeen! se on ihanaa, ja olen hyvin onnellinen heistä! he tietävät että minun on kahden pikkusen kanssa vaikea liikkua kun minulla ei ole autoa, sitäpaitsi minusta on ihanaa että ystäväni tuntevat että he ovat aina meille tervetulleita!

Ovatko ystäväsi ymmärtäneet että tarvisit vähän apua? tai edes vähän enemmän aikuisten seuraa? jos et ole puhunut heidän kanssaan niin puhu! varmasti saat sieltäkinpäin auttavia käsiä jos he ovat oikeita ystäviä!

toinen neuvoni on sama kuin jollain edellisellä tuolla, eli rauhoitu! leiki lapsesi kanssa! ja anna itsellesi lupa ottaa rennosti! itse huomaan että jos olen stressaantunut niin se "tarttuu" lapsiin, alkaa kitinä.

te olette tiimi lapsesi kanssa! voitatte varmasti nämä ankeat ajat! kohta on kevät ja kesä, mieli piristyy kummasti! voimia sinulle!

se on juuri tuota mitä täällä on pahimmillaan kuvailta ;)

Mutta itse nautin siitä kun meillä on nyt kolme ekaa kouluiässä (10-14v). Ne ovat aivan ihania ja nautin heistä todellakin. Päätin tehdä toisenkin sarjan lapsia, koska nyt minulla on nämä ekat auttamassa ja elämä on huomattavasti helpompaa. Jos jokainen heistä hoitaa pieniä sisaruksia 2 tuntia päivässä ja hoitaa jonkun siivoushomman niin minulla on jo ruhtinaallisesti omaa aikaa.

Enkä enää stressaa ruoka-ajoilla. Teen yhden lämpimän ruuan päivässä ja muuten jokainen käy kaapilla silloin kun nälättää. Toimii paljon paremmin. Ei ole enää tyytymättömiä naamoja ruokapöydässä että TAAS pitää syödä ja vielä väärää ruokaa. Nukkumaan menen kahdeksalta, lapset hoitavat itsensä ja toisensa petiin kymmeneen mennessä. Eli näin aamullakin on ihanasti omaa aikaa :D

En lähde mielelläni ulkoilemaan, kauppoihin, reissuun, lapsettomiin kyläpaikkoihin meidän lasten kanssa. Joka kerta samat tappelut. Kotona ollessa varsinkin pää savusi jokapäiväisestä samojen asioiden toistamisesta. Onneksi pääsin töihin. Jaksan lastenkin kanssa paljon paremmin, kun ei tarvi 24/7 olla pyörittämässä sitä kuviota. Siinä vaiheessa kun todella tekee mieli lyödä rukkaset tiskiin, niin töihin palaaminen voi olla paikallaan. Ei arki sillä helpotu, ja työssäkäynti aiheuttaa myös omia ongelmia, mutta työssä pääsee hetkeksi aikuiseksi aikuisten maailmaan, ei tarvi jatkuvasti vetää viisaan vanhemman roolia, alkaa nähdä maailmassa muutakin kuin potan, pinnasängyn ja puurolautasen muodostaman bermudan kolmion.