Auttakaa, miten kertoa perheelle vauvasta?

Olette täysi-ikäisiä ja jos lasta toivotte niin minä ainakin olisin onnellinen lapseni puolesta.



Älkää alkako pimittämään tietoa, se jos joku on omituista ja antaa vaikutelman teidän kypsyydestä.



Eihän sitä enää voi itkeä jos paskat on jo housuissa, reippaasti ilmottelemaan ilosesta asiasta! :D

ainakin halkeaisin onnesta. Enpä parempaa joululahjaa voisi kuvitella!

Varmasti ovat onnesta ymmyrkäisenä kunhan ensin ymmärtävät tilanteen.



Onnea odotukseen!

En minä iloinen olisi jos tuon ikäinen lapseni tulisi kertomaan lapsenlapsesta, mutta parhaani tekisin ja varmasti iloksikin muuttuisi. Harmittaisi vaan lapseni puolesta kun noin nuorella iällä äidiksi/isäksi ryhtyy.

maailmaan?

Jos joku kuolisi tai sairastuisi vakavasti, silloin on joulu takuulla pilalla, mutta tuskin uudesta ihmisenalusta?

Minusta teidän ei kannata suhtautumista etukäteen jännittää, jos kerran teillä on vakaa parisuhde ja vauva tulossa molempien toivomuksesta. Tuskin olisi mitään syytä pelätä, vaikka ei olisi asiat edes noin hyvin vauvantulon kannalta...



Minäkin olen jännittänyt/pelännyt, vaikka esikoista odottaessa olin 27 v., toista odottaessa 28 v. ja kahden sittemmin kesken menneen odotuksen kohdalla 32 ja 33 v. sekä nyt tätä kolmatta odottaessa 34 v.



Erityisesti äitini on aina ollut "kauhuissaan": Esikoisesta ilmoittaessamme hän ihmetteli "miksi noin nuorena", toisesta kertoessani "miksi noin pian ekan jälkeen" ja sitten näillä kolmannen yrityskerroilla, että "eikö nuo kaksi jo olisi riittäneet, mitä te enää kolmatta, onhan teillä jo tyttö ja poika"... Tosin nyt kahden keskenmenon jälkeen "vastarinta" oli jo vähän laimeampaa.



Oma isäni ja onneksi mieheni molemmat vanhemmat ovatkin sitten ihan eri mieltä. Äitini vaan ei pidä vauvoista, on sanonut aikanaan halunneensa abortoida minut ja siskonikin, mutta ei ole saanut lupaa.

ehkäpä joku päivä rohkaistun kertomaan jotenkin... Ajatelkoon mut mitä haluavat, ja totta on että olemme täysi ikäisiä ja me siitä päätämme.. Paniikin tullessa sitä vain unohtaa tosi asiat..Suuri kiitos teille :)

ja oltiin asuttu yhdessä vuosi, tunnettu pari vuotta.



Kaikki meidän sukulaiset oli ihan innoissaan!



Pohjusta asiaa ensin, kysy vaikka äidiltäsi, että mitä mieltä hän olisi jos hänestä tulisi joskus mummo..

Oman tyttäreni kohdalla voisin sanoa, että ensin varmasti järkyttyisin, on minusta aika nuori ikä saada lapsia, ja moni asia, kuten opiskelut, ovat vaikeampia lapsen kanssa. Henkilökohtaisesti vielä toivoisin, että lapseni menisivät naimisiin ennen kuin saavat lapsia. Lapsi ansaitsee pysyvän parisuhteen.



Mutta nuo nyt ovat sellaisia tunteita, jotka vaan pitää käsitellä alta pois. Ja sitten iloitsisin täydellä sydämellä lapsenlapsestani, ja auttaisin ja tukisin kaikilla mahdollisilla tavoilla.



Kerro vaan joskus, ja anna sukulaisille aikaa ja lupa tuntea kaikki tunteet mitä heillä on, kyllä se vauva kuitenkin sulattaa sydämet. Jokainen lapsi on ihme ja lahja, ja ette te tosiaan mitään liian nuoria kuitenkaan ole.

Ekan kohdalla kun oli 19 kirjoitin äitille kirjeen,mies soitti omalle äidilleen..aika myrsky siitä nousi=)tokan ja kolmannen kohdalla ollaan pistetty tekstiviesti=)

ja koulua on niin vähän jäljellä että se on helppo suorittaa sitten myöhemmin..

Henkilökohtaisesti vielä toivoisin, että lapseni menisivät naimisiin ennen kuin saavat lapsia. Lapsi ansaitsee pysyvän parisuhteen.

ja haluaa naimisiin, kun on varma sitoutumisestaan, niin sellaiselle ihmiselle avioliitto on merkki pysyvästä suhteesta.



Jos taas kyse on ihmisestä, joka ei syystä tai toisesta halua virallistaa suhdettaan, vaan sitoutuu muulla tavalla, niin sitten sen sitoutumisen mittari on jossain ihan muualla.



t. se joka mainitsi avioliiton

ja joiden kanssa itse tekisin vastaavassa tilanteessa töitä, en asioina, jotka olisivat jotenkin todellisia ongelmia. Yritin vain miettiä, miten mahdollisesti vanhemmat voisivat reagoida. Kuitenkin uskon, että niin minä kuin suurin osa muistakin vanhemmista osaisimme asettaa ne omat tunteemme oikeisiin mittasuhteisiin sen ihan oikean ja rakkaan lapsenlapsen edessä.

Meillä äitini sai kunnon hepulin. Huusi, että pilaan elämäni, olenko ihan järjissäni jne. Ei onnitellut, melkein löi luurin korvaan. Myöhemmin raskauden edetessä aina kuin mahdollista muistutti, että "minä en kyllä kerro kenellekään että sinä saat vauvan".

Ja minulla oli esikoista odottaessani ikää 35 vuotta...

Mutta olin urasuuntautunut, kai äitini ajatteli, että en koskaan hanki mieheni kanssa lapsia. Nyt lapsia on jo kaksi, eikä äidistä ikinä arvaisi, että hän alkujaan oli lapsenlapsia vastaan. Nyt on oikein hyvä mummo ja hoitaa lapsia ja leikkii näiden kanssa ja lapset tykkäävät mummosta. Mutta ensireaktio oli kyllä kaikkea muuta kuin myönteinen.

Hassua, että ihmiset ajattelevat, että kun on aikuinen, niin omat vanhemmat automaattisesti hyväksyvät kaikki tekemiset. Ei kyllä minun vanhempani ainakaan.

ja alle toivottavat MM, NN ja pieni sydän (tms.). Tietty kannattaa harkita, kerrotteko sitten vasta kun ne kriittiset kolme ekaa kk on mennyt, aika monet odottaa sen verran ja kertoo vasta sitten. (Jos eka 12 vko menee hyvin, hyvin suurella todennäköisyydellä loppukin menee hyvin eli keskenmenoriski on huomattavan pieni sen jälkeen. Toki ongelmia ja murheita voi sen jälkeenkin tulla mutta valtaosa raskauksista sujuu hyvin loppuun saakka.)

oli isosiskoni noin 22 kun sain ensimmäisen vai oliko 21.. kukaan siskoistani ei ole naimisissa eikä se vaikuta meillä mitenkään niin arvostetulta lapsien kannalta.. nyt on meneillään vatsa viikko7 eli jos kerrottaisiin sitten joulunjälkeen :) kiitos rohkaisevista vastauksista!

Itse kerroin äidilleni esikoisen kohdalla ekan ultran jälkeen. Puhelimitse: sanoin vaan että istuthan tukevasti, susta tulee mummo!



Kakkosesta kerroin kortilla - oli äitienpäivä ja laitoin korttiin meidän kolmen nimet + massu