Onko siinä jotain pahaa, että haluaa lapselleen vain parasta?

tai muut saavat kärsiä.

Onko se sinun olettamasi lapsen paras, joka onkin jonkin muun tahon (esim. yhteiskunnan) kannalta huonompi.

pahaa haluaisi? Kuuluu normaaliin ajattelutapaan haluta lapselleen hyvää/ parasta. Itsekkin toivon lapseni opiskelevan pidemmälle kuin minä yms.

eli se, että haluat hyvää ja parasta ei vielä tarkoita sitä, että sinulla olisi harkintaa sen suhteen, että se, mitä tarjoat lapselle, on todella sitä, mitä HÄN tarvitsee kasvaakseen.

heidän eteen tehdä. Pettymykset kasvattavat.

-curlingäiti-

saada parasta. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan, ja jos on aina tottunut "parhaaseen" voi olla isoja vaikeuksia tyytyä vähempään.

Mitä tarkoitat parhaalla? Onko se materiaa vai rakkautta vai mitä? Onhan tehty paljon tutkimuksiakin, että monissa köyhissä kulttuureissa ihmiset ovat paljon onnelisempia kun me "länkkärit". Tottakai jokainen haluaa lapselleen parasta, eiköhän se ole päivänselvää... Mut, mitä tarkoittaa sun "parasta"....

-curlingäiti-

Esimerkiksi koulussa ei kukaan aina onnistu eikä kavereiden kanssa mene kaikki aina putkeen.

-curlingäiti-

Toki kehut kasvattavat, mutta pettymykset ja elämän realiteetit samoin. On kurjaa nähdä lapsia, jotka ovat kasvaneet pumpulissa ja kun ensimmäinen suuri tragedia sattuu, niin maailma romahtaa ja esim. mielenterveysongelmat tulevat. Ei vaan olla totuttu minkäänlaisiin elämän realiteetteihin. Toki curlingäidillä (oletko provo?) on ihan kaunis ajatus, mutta maailma on raadollinen!

Pettymykset auttavat luomaan hyvää itsetuntoa! Kun lapsi saa kokemuksia pettymyksistä ja niistä selviämisestä, hänen itsetuntonsa vahvistuu. Elämäss tulee vääjäämättä pettymyksiä ja niihin tulee osata valmistautua.

Eli jos äärimmäisyyteen asti haluaa lapselleen vain parasta, niin kyllä sillä kasvattaa lapselleen niin epärealistisen kuvan maailmasta, että jossain vaiheessa se totuus sitten iskee kovaa.



Curling nähdään todellakin nykyään huonona vanhemmuutena. Pettymyksiin opettaminen ei tarkoita jatkuvien turhien pettymysten tuottamista lapselle, mikä jo voisi olla pahastakin. Mutta curling tarkoittaa, ettei tuoteta edes niitä tarpeellisia pettymyksiä lapselle. Kehut toki kasvattavat itsetuntoa, mutta curling-lapsen itsetunto kasvaa yli-isoksi, ja näillä lapsilla on sitten jo kouluiässä sosiaalisia ongelmia ja isompana suuri masennusriski, kun maailma ei pyörikään heidän vaatimustensa mukaan.

Mun mielestäni Dr Phil kiteytti hyvän kasvatuksen osuvasti: tärkeintä on opettaa lapsi pärjäämään ja toimimaan oikein hänen omassa ympäristössään ja yhteiskunnassa.

Jos lapsen kasvattaa ihan eri todellisuudessa, missä muu maailma elää, se ei ole lapselle mikään palvelus.

Mä ajattelen, että mun lapsilleni nimenomaan sitä parasta on tämä ihan normaalielämä pettymyksineen ja vastoinkäymisineen. Osataanpahan sitten iloita niistä hyvistä asioista. Miten lapsi, joka ei koskaan kohtaa pettymyksiä, osaa edes iloita? Eipä oikein mitenkään, sen takia ne curling-kasvatetut kersat on joka asiaan tyytymättömiä loputtomasti narisevia nahjuksia.

Eikö se ole ihan evoluutionkinkin kannalta oletusarvo?

[





curlingäiti KIRJOITTAA MIELIPITEENÄÄN, ETTÄ "PETTYMYKSET LUOVAT HUONON ITSETUNNON"



Kyllä itsetunto kasvaa hellyydestä ja pyytettömästä rakkaudesta, lapsen läheisyydentarpeen huomioon ottamisesta, siinä mielessä ei lapselle saisikaan tuottaa pettymystä.



Mutta mitä tulee esim tavaraan ja toimintaan, ja niin se, että aina ei maailmassa saa mitä toivoo, on vain hyvästä.



Miltä maistuu ilo jonkin saavuttamisesta, jos ei ole koskaan kokenut sitä surua tai pettymystä, ettei ole saanut jotain? Samoin saattaa pettymysten kautta löytää ihan omia keinoja selvittää ongelmatilanteita, eli kaikkea ei odota kannettavan valmiiksi purtuna eteensä.



Maailma kun on muutakin kuin hyvää tarkoittavat vanhemmat ja lähipiiri. Maailmassa harvoin saa itsestäänselvyytenä haluamansa eteen kannettuna.