Lue keskustelun säännöt.
Ihme syyttelyä tuo kun joku katui lyötyään lastaan
18.02.2009 |
Minä olen 9v kotiäitiyden aikana läimässyt lapsiani (5 lasta) ehkäpä yhteensä viitisen kertaa enkä pode mitään tunnontuskia. Lähes jokaisen pinna palaa joskus; on väsymystä, PMS, rahahuolia ja sitten vielä se 4v kiusaa pikkusiskoa koko päivän eikä mikään tunnu tehoavan...turhautuu ja hermot menee yhtäkkiä.
Kyllä meidän lapsilta on pyydetty aina jälkikäteen anteeksi ja sovittu asia, että sellaista ei saisi tehdä mutta miksi näin nyt kävi...mitä he teki väärin ja mitä äiti, kyllä ne sen ymmärtää että äitikin on vain ihminen eikä jaksa kaikkea.
Ne mitään traumoja ole saanut, nyt on mennyt mammoilta puurot ja vellit sekaisin LAKI KIELTÄÄ LAPSEN RUUMIILLISEN KURITUKSEN, EI SATUNNASESTA KERRAN VUODESSA TAPAHTUNEESTA SUUTTUMISESTA MIHINKÄÄN HOITOON EDES PÄÄSE. Jos kyse ei ole kasvatuskeinosta vaan hetkellisestä hermostumisesta, jonka tietää itsekin olevan väärin ja pyrkii oikeasti välttämään, niin kaksi aivan eri asiaa nuo.
Aika jännä että tuo läimäytys on hurja rikos av-mammojen silmissä mutta lapsen suuta sitten pestään saippualla, ja kaikki täällä kannatti 2vuotiaan istuttamista jäähyllä tuntikausia!
Luulenpa että lapsi jota seisotetaan nurkassa "häpeämässä" muistaa sen vielä aikuisenakin, mutta minun lapseni tuskin muistelevat pahalla jos äiti oli inhimillinen ja pinna paloi kerran kahdessa vuodessa. Ekassa tapauksessa kyseessä on toistuva, tarkoituksellinen ja nöyryyttävä kasvatuskeino ja tokassa taas tarkoitukseton, satunnainen tapaus.
Enkä kehuskele näillä teoillani vaan peräänkuulutan Suhteellisuutta. Kadun joka kertaa kun teen jotain väärin mutta näitä sattuu. Olisitte armollisia itsellenne, ilmankos masennusta riittää nyky-Suomessa kun syyllistetään itseä ja kanssaihmisiä joka virheestä.
Kommentit (50)
Saako lapselle opettaa, että itsepuolustus on sallittua? Tuli mieleen, että olen sortunut tukistamaan uhmaikäistä tilanteessa, jossa hän on upottanut hampaansa käsivarteeni. Pitäisikö pysyä tyynenä kun lapsi pahoinpitelee vanhempaa? Tällaisessa tilanteessa lapsi mielestäni oppii, että jos toisia satuttaa, he todennäköisesti puolustautuvat eikä aina helläotteisesti. Ja älkää sanoko että lapsi on jotenkin jo häiriintynyt, kyllä useimmat uhmaikäiset purevat, potkivat ja lyövät vanhempiaan, vaikka kaikkein rauhallisimman temperamentin sattumalta saaneet lapset eivät niin tekisikään. Ja teille, jotka neuvotte soittamaan neuvolaan: vastaako teille muka joku? Ainakaan täällä Helsingissä ei kovin helposti pääse puhelimella läpi. Vaikka pääsisikin, ei olisi järkeä sanoa mitään, koska hoitajan täytyy ilmoittaa lastensuojeluun, niinkuin tässä ketjussa on jo tuotu esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kasvatuksessa peräänantamattomuus ja johdonmukaisuus on kyllä tuottanut tulosta. Jos kiellän jonkun asian niin sanani myös pitää.
Meillä käytetään jäähypenkkiä rangaistuksena tottelemattomuudesta. Jos 3v on lyönyt 1 vuotiasta, joutuu hän yläkerran rapulle istumaan ensin 3 min. jonka jälkeen kysyn onko hän ymmärtänyt, miksi joutui istumaan. Jos vastausta ei kuulu istuu taas 3 min. ja tämä jatkuu niin kauan, kunnes myöntää lyöneensä pikkusiskoa. Myöntämisen jälkeen pyytää anteeksi siskoltaan ja lupaa, ettei enää lyö.
kyse nyt olikin lähinnä siitä onko se lapselle ikuinen trauma josta äidin tulee kantaa syyllisyyttä. Eikä se kyllä ole, enemmän avioerokin vaikuttaa lapseen.
En vieläkään ymmärrä miksi tämä aihe on suurempi tabu kuin mikään muu, johtuneeko edellisten sukupolvien kovasta kurituksesta vai äidinrakkauden ylivoimaisesta myytistä.
Ja aviopuolison pettäminen on kyllä täysin eri asia. Aika hidas ja harkittu tapahtuma missä ehtii kyllä hyvin perääntymään jos vain haluaa, ihan tarkoituksellahan siihen hakeudutaan.
Kun uhmis syöksyy kesken ravarinsa yhtäkkiä ja paiskaa kovalla lelulla siskoaan niin harva siinä jää pohtimaan että "otanpa nyt hellästi sen pois tuosta", miten on, eiköhän vähintään viisi äitiä kymmenestä hermostu ja kiikuta sen turhankin kovakätisesti pois?
Mutta olkoonpa tämä aihe taas puolestani, koska näyttää olevan ikuisuuskysymys mikä on tahallista ja kerran/kaksi tapahtunutta, mikä taas sellaista "oli muka pakko"-satuttamista. Olen yhä sillä kannalla että laki on alunperin tarkoitettu nimenomaan väkivaltaa kurinpitokeinona käyttäville, mutta nykyään vapaakasvatuksen kulta-aikana on vähän sotkettu tämäkin asia...yksikin lyönti on pysyvä trauma. (varmaan parinkymmenen vuoden päästä tämäkin sääntö taas käännetään ylösalaisin)
t.ap
Päiväkoti takuulla traumatisoi lapsia hiukka enemmän. Kun eivätpä nuo sinne ikinä suostuisi menemäänkään, kohtalaisen hyvä kiintymyssuhde, sanoisin, kun kerhoon aloituskin sai itkemään äidin perään useamman viikon ajan.
Että ei ne tunnu mun hoidosta kärsivän koska itse haluavat kotona olla, ja innoissaan ryntäävät ovelle vastaan kun tulen illalla kauppareissulta :D
T. kamala ap joka on joskus Läimäissyt lasta
Lapsi jolla on kiintymyssuhde kunnossa vanhempiinsa ei itke paljoakaan vanhempiensa perään; hän on varma vanhemmistaan, heidän rakkaudestaan häneen. VAnhempiensa perään jatkuvasti itkevä ja ikävöivä , kotona viihtyvä lapsi ei yksinkertaisesti uskalla läheteä kotoa, hän pelkää menettävänsä vanhempansa.
Fyysistä kuritusta en hyväksy minäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä tottumuksesta olla erossa vanhemmasta - siis aikaisemmista kokemuksista. On ihan normaalia, että lapsi itkee ja kaipaa muutaman viikon hoidon aloittamisen jälkeen, se ei ole merkki mistään.
Perheväkivallasta vielä sen verran ,että ainakin miehellä "pimahtaminen" ei yleensä jää yhteen kertaan, vaan vähäinenkin väkivalta yleensä toistuu ja sen käyttö uusiutuu nopeutuvalla frekvenssillä. Onko naisten hallinnan menetys jotenkin erilaista? Toki on miehiä - kuten myös naisia - joilla lyöminen tai tukistus jää yhteen kertaan, jos asiaa tosissaan työstää ja pystyy reflektoimaan toimintaansa, analysoimaan sen syitä ja miettimään keinoja ettei tilanne uusiutuisi vastaavassa mielentilassa. Surullisen usein kyse on kuitenkin ihmiselle tyypillisestä tavata toimia stressitilanteessa, kun psyykkinen ahdistus käy liialliseksi sietokyvylle.
Sekä tottumuksesta olla erossa vanhemmasta - siis aikaisemmista kokemuksista. On ihan normaalia, että lapsi itkee ja kaipaa muutaman viikon hoidon aloittamisen jälkeen, se ei ole merkki mistään.
Epävarma tilanne kotona näkyy juurikin lapsen takertumisena. Ja nyt en kirjoita viikon-parin aikajaksosta vaan jopa kuukauden kestävästä. Älä hyvä ihminen nyt tähänkin tunge niitä temperamenttisöpellyksiä :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin on turvallisesti kiinnittynyt lapsi (lastenpsykologin arvio, perustuu vierastilanne-testiin), silti lapsi aika arka, hyvin hitaasti lämpenevä temperamentiltaan ja ikävöi ja itkee perään. Kotona kaikki on ollut turvallista ja tasapainoista.
Ja tämän vuoksi teidän kaikkien kurkut viillellään auki, ettäs tiedätte!
On huomattavasti tulkinnanvaraisempaa, ja lapselle vaarallista, vetää se siihen, että lasta ei lyödä "lujaa." Ja ei itseään tarvitse hallita täysin, vaikka lastaan ei löisikään. En minäkään hallitse, vaan olen esimerkiksi lähtenyt ovet paukkuen kylppäriin vetämään henkeä, olen huutanut lapselle turhan vihaisesti, olen polkenut jalkaa (todella aikuismaista) ja olen itkenyt raivosta. Mutta minä en lyö lapsiani, sen verran sentään itseäni hallitsen ja jos on niillä rajoilla, otan aikalisän.
Ja se, että kaduttaa, ei kerro yhtään mitään siitä, onko antanut itselleen luvan toimia niin kuin toimi. Jos miehesi jäisi kiinni pettämisestä, niin uskoisitko, että niin vain kävi ja hän ei voinut hillitä itseään ja hän ei ollut tietoisesti antanut lupaa itselleen mennä sen toisen naisen kanssa sänkyyn, koska häntä kerran jälkikäteen kaduttaa.
Me ihmiset olemme varsin kykeneviä katumaan jälkikäteen monia asioita, jotka olemme aikanaan ihan tietoisella päätöksellä, joskus jopa tarkoituksella ja harkiten, tehneet. Katumus ei kerro mitään siitä, että tapahtunut olisi alunperin ollut täysin poissa vallastamme. Turhahan sitä olisikin katua sellaista, jota emme mitenkään olisi voineet tehdä toisin.