Älkää koskaan, toistan KOSKAAN ota yh-äidin poikaa mieheksesi!!

Esim. minun avoukkoni on juuri tuollainen kuvailemasi tapaus, eikä todellakaan ole yh-äidin lapsi, vaan ukkoni vanhemmat ovat tukevasti naimisissa ja ukkoni on yksi VIIDESTÄ penskasta.

Onneksi anopissa on hyviäkin puolia.....

ja mun mies on hyvin hyvin kaukana äidistään. heillä ei ole mitenkään erityisen lämpimät välit ja mies haluaa tehdä asiat ihan toisin kuin äitinsä. minäkin olen itse asiassa läheisempi anopin kanssa kuin mieheni. miehen sisko on kopio äidistään, mieheni ei muistuta häntä lainkaan. eli mulla ei ole mammanpoika mies. onneksi.

onneksi minä ja lapsemme olemme miehelleni etusijalla.

Mä sain kylläkin anopin täyden vastakohdan. Sen sijaan tällä kokemuksella en ottaisi miestä jolla on äitipuoli. Siitä ei ole kuin harmia.

Että tytär etsii isänsä kaltasen miehekseen ja poika äitinsä? :D



Musta sää ap olet aika tuhma: eikö jokanen äiti helli lastaan ja kasvata tavallaan itsensä näköseksi?



Sinä sielä sängyssä siis anopilta näytät!

hyvin tyytyväinen yh-äidin kasvattamaan mieheeni. Sänkyhommista en osaa sanoa, kun en onneksi ole ollut anoppini kanssa sängyssä, mutta minulle riittääkin tieto, että minulla ja miehelläni on siellä riittävän kivaa.

Isä lähti ollessa 3-vuotias ja sen jälkeen naiset hoitivat aikuiseksi. Se näkyy tietyssä "äijämäisyyden" puutteessa, mutta tosi hyvä mies on. Ahkera, osaa kotitöitä paljon, rättikin on kädessä itsestään ja muutenkin omaa sitä naisellista silmää kodin ja perheen pikkujuttuihin.

Ja ovatko nämä äidit olleet sinkkuja koko ajan?

mulla kokemusta pian 10 v yh-äidin pojasta miehenä. Suhteensa äitiinsä on tiivis ja monesti ollaan taisteltu siitä että mies asettuu tavallaan äitinsä puolelle niin että yrittää olla meille molemmille lojaali. Mikä ei tietenkään onnistu, joskus on tilanteita joissa on vaan valittava puolensa!



Eron partaalla ollaan oltu tämän takia useamman kerran. Vihdoin alkaa miehelle selkiintyä että vaimo on 1 hänen elämässään, ei äiti. Äitii on tietenkin toisella lailla ykkönen.



Toisekseen anoppi on myöntänyt itsekin että teki karhunpalveluksen passaamalla poikaansa. Tyyöi oli kun se on ainoa niin teki kaiken valmiiksi vaikka opetti toki kotitöille. Mies aina taantuu anopin meillä käydessä/vieraillessa hänen luonaan. Mies solahtaa takaisin yh:n pojaksi eikä oikein viitsi tehdä kuin itseään kiinnostavia asioita.



Varmaan kuultaa tekstistä läpi että mulle alkaa riittää, lapsia on ja poika yksi niistä. Mietin, miten osaisin antaa pojallemme etenkin sen mallin että tasa-arvo toimii käytännössä...



Tilanne on ollut kinkkinen. Toisaalta anopin apu on korvaamaton mutta rajat lipsuvat hänellä liian usein. Minä olen ollut topakka ja saanut tietenkin hankalan ihmisen maineen mutta kaikkia ei voi miellyttää. Miehelle on ollut kova koulu päästä irti äidistään...

pps. jos jotain, koen, että yksinhuoltajan poikana kasvaminen on opettanut miestäni kunnioittamaan naisia ja äitiyttä valtavasti. Hän ei todellakaan halua tehdä niitä virheitä, joita isänsä teki, eikä loukata minua ja lastamme, kuten häntä ja äitiään aikoinaan loukattiin. Mies suhtautuu esim. hyvin kiihkeästi negatiivisesti vastuutaan perheessä pakoileviin tai vaimojaan pettäviin lurjuksiin!

Tästä syystä melkeinpä voisin suositella äitiään rakastavaa yh:n poikaa kaikille mieheksi!!!

Mieheni on yh-poika ja kyllä tuo on ihan erinlainen luonteeltaan kuin äitinsä ja erinäköinenkin.

Molemmat tosi mukavia.



Ollaan sen verran monta vuotta oltu yhdessä, että olen molemmat oppinut tuntemaan ja ehkä yhteinen piirre on huumorintaju ja sekään ei samanlainen, muuten ovat kyllä ihan erinlaisia.

pätevää luokkaa?



Yhtä hyvin voisi sanoa, että älä ikinä nai insinööriä/tummahiuksista/soulia kuuntelevaa tms. miestä, jos on sattunut lähipiirissä muutama tummatukkainen hölmöilemään.



Oman lapseni bioisä (kahden vanhemman "hyvässä perheessä" kasvanut) ei sitten jaksanutkaan kantaa vastuuta, rakastaa tai edes tutustua lapseensa, vaan häipyi ruotsiin vetämään spiidiä lapsen ollessa 3 kk ikäinen. Yksinhuoltajaäidin pojan tapasin parin vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen, ja siitä asti olemme lasta kasvattaneet tasavertaisina kumppaneina. Nyt tokaluokkalainen poika kutsuu miestä isäkseen, ja sitä hän onkin, kaikin tavoin! (Ja tämän palstan puheiden perusteella aika helvetisti paljon paremmin kuin moni muu -bio-isä). Minä kutsun häntä miehekseni, ja sitä hän onkin...KAIKIN TAVOIN! Paristeemme ja mieheni ovat yleisiä kateuden aiheita ystävä- ja tuttavapiirissä. Sen verran selkärankainen, miehekäs, isällinen, romanttinen, seksikäs, älykäs ja hellä kokonaispaketti hän on.

Joten omasta kokemuksestani en voi allekirjoittaa ap:n väitettä. Tämä mies antaa pojalleni kaiken sen rakkauden, ajan ja omistautumisen, mitä poikani oma bioisä ei kyennyt ja mitä mieheni oma isä ei hänelle aikoinaan antanut!



ps. Miehen äiti on tosi mukava!

Minä näkisin asian näin miten kohtelee äitiään niin kohtelee puolisoaan.

Minun mieheni äiti on kasvattanut poikansa todella hyväksi ihmiseksi, joka ei koskaan koltele naisia kaltoin, on hyväsydäminen ja ahkera, tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia ja on romanttinenkin. Kaikki eivät halua sellaista miestä, joka lyö tarvittaessa nyrkin pöytään.

- Eikä siis vain ja ainoastaan omasta vaimostaan.



Ap:n näkemys pohjaa siihen, että parisuhteen myötä ihmisellä ei saisi olla rakkautta tai velvollisuudentuntoa ketään tai mitään muuta, kuin omaa vaimoaan kohtaan? Ja että anoppi on välttämättä paha?



Minua ei ainakaan haittaa, että mieheni on pitkälti äitinsä kaltainen: älykäs, huumorintajuinen, luotettava, mukava, suoraselkäinen. Anopissa ei ole mitään vikaa, joten vaikka mies olisi täysin "miesversio" hänestä, ei haittaisi! Ja kuka sanoo, ettei voi olla äitinsä kaltainen olematta nössö ja naisellinen?



Itse asiassa minä olen paljon enemmän isäni kaltainen kuin äitini kaltainen luonteeltani. Kiinnostuksenkohteeni ja jopa alavalintani olen perinyt isältä, luonteissamme on paljon yhteistä! Vaan eipä ole miehekkääksi haukuttu, päin vastoin perinaiselliseksi. Eikä näyttäisi miestäni haittaavan näin olla "appensa kanssa sängyssä".

erittäin onnelliselta ja hyvältä aviomiehelta ja perheenisältä:)

ollaan oltu yksissä 15 vuotta ja eipä ole kyllä tuota seikkaa tullut syytettyä mahdollisista riidoista tms. Hyvin tullaan toimeen, jos äitinsä (joka kyllä vallan mukava tapaus) on joskus pienellä sanallakaan yrittänyt arvostella minua, niin mies kyllä ilmoittaa selväsanaisesti, että vain hänellä on oikeus arvostella vaimoaan ;-) Anoppi pitää turpansa siis kiinni. Muutoinkin minusta miehellä varsin normaali äitisuhde ts. ei jaksa olla oman äitinsä seurassa 2-3 päivää pidempää (esim. mökillä), kuten en minäkään oman äitini seurassa.



Osaa laittaa ruokaa, hoitaa lapsia, tekee kotitöitä ahkerammin kuin minä. On lasten synnyttyä pitänyt kaikki isävapaat ja ollut molemmista lapsistamme myös hoitovapaalla ½ vuotta, minä töissä tällöin. Eikä ole kyllä tullut mieleen, että olisin anopin kanssa sängyssä ,-) Ei yhtään mitään valittamista!

että äitinsä oli yh siksi että isänsä oli jättänyt hänet toisen naisen vuoksi.

Arvatkaa kaksi kertaa mitä poikansa teki mun kanssa...

Niillä on suvussa muutenkin tuota miehen mallia ihan liikaa.

Toinen pointti on se, että niille perhe merkitsee joukkoa sooloilijoita, joita voi sukulaisiksi sanoa. Mulle perhe on ME, kokoonpano jossa me menee itsen edelle. Tämä tosin voi johtua perhekulttuurierosta, tai sitten siitä että äitinsä joutui olemaan paljon töissä että sai perheen elätettyä.

Että tässä tapauksessa mies ei ole kopio äidistään millään lailla.

Älkää koskaan, toistan KOSKAAN ota yh-äidin poikaa mieheksesi!!...

Kaikenlisäksi on vielä ainoa lapsi. Mutta päivääkään en ole katunut. Ei ole anopin näköinen mies vaan ihan oma itsensä. Koska on itse kasvanut ilman isää ja sisaruksia, niin nyt nauttii täysillä perhe-elämästä ja tahtoo parasta lapsille.

Ihana mies.