Kuinka pääsee eroon kaukokaipuusta?

Eikä sitä olotilaa ymmärrä sellainen, joka ei ole sitä itse kokenut. On ollut turha mainitakaan asiasta tutuille. Meillä paluumuutto vasta lähimenneisyydessä, joten en oikeasti voi repiä lapsia nyt täältä. Odotan aikaa tulevaa ja olen miettinyt, että auttaisiko matkustelu. Ehkä ei, sillä on ihan eri oikeasti sukeltaa uuteen kulttuuriin kuin vain piipahtaa viikkoseltaan. Tämä kaipuu on yksi suuri syy, miksi mietin yhä, että oliko sittenkään viisasta aikoinaan lähteä. Avasi jonkun sellaisen tien, jota ei voi sulkea.

Aikuisuus on juuri sitä, että mietitään, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä ja sitten tehdään kompromisseja vähemmän tärkeiden asioiden suhteen.



Kumpi siis sinulle ap on tärkeämpää: asuminen lämpimässä ja ostarin valojen välkkeessä vai se, että elät perheesi kanssa siellä, missä muut perheenjäsenet ovat onnellisia?



Totta kai voit yrittää taivuttaa perhettä myönnytyksiin esim. lomien suhteen. Mutta jos haluat ASUA muualla, sinun pitää itse miettiä, kumpi on tärkeämpää ja sitten sopeutua siihen ratkaisuun.



Itse olen matkustellut tosi paljon, enkä koe enää pahempaa kaukokaipuuta. Elämä on loppujen lopuksi hyvin samanlaista eri puolilla maailmaa. Nyanssit vaihtelevat, mutta kaikkialla on hankittava työtä, hankittava asunto, ostettava ruokaa ja palveluita, turvattava eläminen ja oleminen ja luotava sosiaalinen verkosto. Lasten kanssa ulkomaille muutto lisää ratkaistavien asioiden määrää ja tekee hommasta monin verroin vaikeampaa.



Kuulostaa siltä, että ongelmasi ei niinkään ole asuinmaa kuin elämisen muoto. Mitä "menevämpää" oikeastaan haikailet ja kaipaat? Ehkäpä olet tylsistynyt myös mieheesi, jonka kuvaat tuossa tietynlaiseksi kahleeksi elämässäsi. Olisiko olemassa mitään muuta tapaa muuttaa elämää jännittävämmäksi kuin muutto ulkomaille? Mieti.

Matkustelu on ihan eri juttu.

Olen itsekin miettinyt tuota, että tuliko tehtyä itselle karhunpalvelus, kun silloin aikoinaan muutti muualle. Tuliko sitä silloin tavallaan nähtyä liian paljon sitä, mitä muu maailma tarjoaa. Silloin sitä mietti, että elämästä otetaan kaikki irti ja muihin kulttuureihin tutstuminen on rikkaus.



Nyt kuitenkin mietin lapsuudenystäviäni, jotka eivät ole paikkakuntaa vaihtaneet (välttämättä edes opintojen vuoksi). He kasvattavat onnellisena perheitään ympäristössä, jossa itsekin kasvoivat. Heillä ei ole tietoa "paremmasta" tai edes muista tavoista elää. He eivät kaipaa muualle.



Itsellani parisuhde kunnossa, sosiaaliset suhteet jaettuna usealle paikkakunnalle, mutta kuitenkin kunnossa. Työt, koulut, päiväkodit... Kaikki ok. Silti viikottain mietin millaista elämä olisi ns. positiivisemmassa ja lämpöisemmässä maassa.

Missä mielessä muuten matkustelu on sinusta eri jutttu, kun puhumme kaukokaipuusta? ;-)

Olen jutellut kollegojen kanssa paljonkin siitä, millaisia kokemuksia meillä itse kullakin on ulkomailla elämisestä. Osalle jää muualla eläminen "veriin", mutta heillä on kyse enemmänkin työn tuomasta haasteesta, eikä niinkään siitä, että muualla olisi jotenkin olennaisesti hohdokkaampaa kuin täällä. Mutta useimmat sopeutuvat hyvillä mielin paluuseen Suomeen ja kokevat, että täällä moni asia toimii ja on todella hyvin.

Mutta toki tässä on taustalla se, että asun (ja kollegatkin asuvat) pk-seudulla - paluu vaikkapa perähikiälle on toki vähän toinen juttu.

En jaksaisi yhtään elää täällä, mutta olen eronnut ja lasten isä tahtoo tavata lapsiaan säännöllisesti. Hän on siis suurin syy siihen etten voi lähteä. Ammattini on sellainen, että hyviä työpaikkoja olisi tarjolla missä vain ja saisin siis itseni ja perheeni elätettyä. harmittaa ajoittain todella paljon se, että ainakin 14 vuotta on asuttava täällä. Synkkääkin synkempää. Kaikenlisäksi olen yksinäinen ja onneton nykyisessä lähiössä, en käy missään muualla kuin töissä ja elämä pyörii vaan lasten ympärillä.

En tiedä miten tätä tulee kestämään. Matkustelu ei auta, se vaan pahentaa ahdistusta ja olo on kuin vankilassa paluun jälkeen taas.

Minä en niinkään kaipaa ostareita ja sellaisia, vaan sitä ystävällistä ilmapiiriä sekä niitä ihania ystäviä jotka jouduin jättämään sinne jonnekin kauas.



Minua ahdistaa todella paljon tämä Suomessa vallitseva ilmapiiri, joka oli minulle kyllä aika shokkikin. Taitaa olla totta että muualla asuvat suomalaiset ovat enemmän suomalaisia, kuin ne jotka asuvat koko ikänsä täällä.



En tiedä, toipuuko tästä ikinä. Nyt on mennyt jo puolivuotta ja silti en vaan tunne, että mun koti ei olisi täällä. Ja samanlailla olen miettinyt oliko se sittenkään hyvä asia käydä muualla ja huomata minkälaista elämä voisi olla ja sitten palata tänne, plaah :-(

Juuri niin. Hetkeäkään en vaihtaisi ulkomaankokemuksista pois, mutta toisaalta katselen jonkinlaisella kateudella noita ystäviä, jotka ovat tyytyväisiä asumiseensa täällä omalla kotipaikkakunnalla. Ajattelen kuten sanoit, että he eivät tiedä, mikä heiltä puuttuu ja silti kärsin siitä, että minä tiedän, mitä minulta puuttuu. Nämä on kiemuraisia tunteita. Ehkä tähän auttaa vain uusi lähtö tai vuosien kuluminen. Minulla mielessä kyllä, että joskus vielä mentävä. Vaikkapa eläkeläisenä ja lopullisesti, ellei aiemmin onnistu.

Eniten masentaa kylmyys ja pimeys. Nyt helmikuussa aletaan olemaan jo voiton puolella ja parin kuukauden päästä on jo kivat ilmat, mutta taas syyskuun puolessa välissä alkaa se ankeus. Masentaa kauheasti kun yli puolet vuodesta on tätä kylmyyttä. Tänä talvena on sentään luntakin ollut, mutta monesti täällä Etelä-Suomessa on lokakuusta huhtikuun alkuun pelkkää loskaa, sadetta, räntää jne.



Itse olen ulkoilmaihmisiä, mutta talviulkoilu ei kiinnosta. Inhoan sitä, että pitää pukea monta vaatetta päälle ja oikeastaan kävely on ainoa liikuntamuoto mitä voin talvisin harrastaa. Toki on uimahallit, kuntosalit, mutta ei niihin vain tule mentyä. Talvista hiihtoa tai laskettelua en harrasta. Kesäisin pyöräilen (talvipyöräilystä en tykkää ja nytkin niin liukasta ettei edes onnistuisi), uin ja muutenkin nautin liikunnasta ihan eri tavalla.



En ole onneksi kuitenkaan sitoutunut liiaksi Suomeen, ei siis ole mitään pidättävää syytä olla täällä enää kovin pitkään. Sitten varmasti muutan ulkomailla. Mitään muuta huonoa ei täällä ole kuin tämä ilmasto! Se on niin masentavaa ja rajoittavaakin. Ei se arkielämä ulkomaillakaan mitään ihmeellistä ole, mutta minulle sopii enemmän lämmin ilmasto, jossa koen todella eläväni.



Niin ja tuosta matkustelusta, kyllä se ainakin minulla helpottaa kaukokaipuuseen, mutta tavallaan siitä saattaa myös masentuakin kun tajuaa, että onko elämässä mitään järkeä, että säästetään 11 kuukautta, että pääsee kuukaudeksi (tai kahdeksi viikoksi) nauttimaan rakastamastaan ilmastosta. Mutta kyllä kuitenkin talvimatkat ovat olleet kantava voimavara viime vuosina.



Suomessa haluaisin asua Helsingissä, siellä sentään on vähän enemmän "elämää", tosin nyt en sinne voi muuttaa elämäntilanteesta johtuen, mutta jos joskus aion pysyvästi Suomeen asettua niin ehdottomasti Helsinkiin.

ei kai tuohon nyt ulkomaille muuttoa tarvita. Miksi olet luonut itsellesi tuollaisen vankilan, ihan vapaaehtoisesti?

Sinulla olisi työpaikkoja tarjolla, miksi et muuta jonnekin sieltä lähiöstä? Mikä pakko sinun on sahata työn ja kodin väliä? Miksi elämäsi pyörii vain lasten ympärillä?

En jaksaisi yhtään elää täällä, mutta olen eronnut ja lasten isä tahtoo tavata lapsiaan säännöllisesti. Hän on siis suurin syy siihen etten voi lähteä. Ammattini on sellainen, että hyviä työpaikkoja olisi tarjolla missä vain ja saisin siis itseni ja perheeni elätettyä. harmittaa ajoittain todella paljon se, että ainakin 14 vuotta on asuttava täällä. Synkkääkin synkempää. Kaikenlisäksi olen yksinäinen ja onneton nykyisessä lähiössä, en käy missään muualla kuin töissä ja elämä pyörii vaan lasten ympärillä.

En tiedä miten tätä tulee kestämään. Matkustelu ei auta, se vaan pahentaa ahdistusta ja olo on kuin vankilassa paluun jälkeen taas.

Minusta tässä ketjussa nyt verrataan sitä, millaiseksi olette arkenne luoneet ja sitä, millainen haavekuva teillä on "elämästä siellä jossakin".

Jos muutto kotimaahan on kovin lähimenneisyydessä, mennyttä aikaa kuuluukin kaivata. Sitä kaipaa, vaikka olisi muuttanut Suomessakin toisaalle, saati sitten ulkomailta palatessa, kun olosuhteiden muutos on isompi.

Ei ole olemassa Ihanaa ja Ongelmatonta Ulkomaailmaa, josta tavalliset suomalaiset eivät tiedä ja sitten Ankeaa Kauheaa Suomea.

Tai kuten Moskovassa kolme vuotta asunut työkaveri totesi: onpa ihanaa asua taas Helsingissä, jossa ei ole ruuhkia, kaikki toimii, eikä tarvitse koko ajan pelätä henkensä puolesta...

Hyvähän se on, että ihmisillä on hyviä muistoja ulkomaankomennuksiltaan - mutta on vähän hoopoa jumiutua haikailemaan niitä. Get on with your lives!

Jos on joskus kokenut saman tunteen kuin ap, ei todellakaan kommentoi siihen, että get on with your lives. Silloin ei tiedä, mistä puhuu. Jos ulkomailla asuminen on ollut positiivinen kokemus, on ihan normaalia kaivata sitä. En koe olevani lainkaan jumiutunut tähän ajatukseen, mutta Suomeen paluu osoitti, että ihan oikeasti varsin hyvää elämää voi elää muuallakin kuin täällä.



Itse en edes haluaisi palata komennusmaahamme, vaan nähdä jotakin ihan uutta yhtä läheltä. Elää sitä arkea jossain uudessa maassa, eikä vain piipahtaa hotellissa asuen ja nähtävyyksiä katsellen. Kaipaan sitä huimaavaa tunnetta, minkä saa kun selviytyy jostain ongelmasta ulkomailla. Kun huomaa pärjäävänsä siellä ja oppivansa uusia asioita. Kun voi toimittaa arkisia askareita jossain kaukana ja tajuta, että samaa elämää siellä vietetään kuin Suomessa ja silti niin erilaista. Tämä paikka taitaa olla ihan väärä foorumi tälle keskustelulle, koska silloin siihen ottavat osaa nokkelat vastaajat, jotka eivät lainkaan tiedä, mistä puhuvat.



3 ja joku muukin numero mulla jo oli

neuvoja kaukokaipuusta eroon pääsemiseksi (kuten otsikossaan kysyy) vai samanmielisten hyminää?

En ymmärrä. Musta toi neuvo on hyvä, että kandee yrittää kompensoida tylsyyttä muilla keinoin, jos ei perhe suostu lähtemään ulkomaille.

Voithan sä hakata päätä seinään, ja naputtaa miehelle tasaiseen tahtiin. Voit saada sen päänkin käännettyä. Mutta entä, jos sitten muutatte, eikä se uusi asuinmaa olekaan kiva? Koko perhe kaipaa kotiin, tunnette ittenne ulkopuolisiksi? Paluu ois hankalaa, kun työpaikat on irtisanottu ja asunto myyty. Ei hjyvä, siinä olet sitten sä ap syntipukki, jos projekti ei onnistukaan.

Mä suosittaisin välimuotona muuttoa kaupunkiin. Stadissa on olo jo asteen verran mukavampaa, talvisinkin.

Kyllähän sitä arkea tietenkin eli myös ulkomailla, mutta kuten 3 kirjoitti, se arki oli kuitenkin erilaista. Ja juuri se, että tuo aika oli hyvin antoisaa kaikin puolin. Edelleen tuo lämpö, positiivisuus, aktiivisuus/aktiviteettien paljous, edulliset ostosmahdollisuudet...

Lisäksi oli koko ajan takaovi auki, että halutessaan voi aina palata Suomeen. Nyt on vaan tämä. Ja oli ulkomailla toki asioita, joihin ärsyyntyi, mutta kyllä se positiivinen kokonaisuus ja sen kaipuu on jäänyt kai lähtemättömästi pintaan.

Se, ettei ole samaa mieltä sinun kanssasi ei merkitse, ettei tiedä asiasta. Olen asunut ulkomailla kahteen otteeseen (kahdessa maassa), yhteensä vajaat 2 vuotta minkä lisäksi olen matkustellut kymmenissä maissa, työksenikin.



Kyse ei nyt ole siitä, että "normaalisti kaivataan" jotain menneisyydessä koettua mukavaa asiaa. Ap ja jokunen muukin tässä ketjussa kuvaa sitä, ettei koe ollenkaan nykyistä elämäänsä tyydyttäväksi, koska se tuntuu niin harmaalta ja ikävältä verrattuna "menevään elämään jossain muualla".



Minä tulkitsen sellaisen haikailuksi ja siihen saa hukattua hirmuisen määrän energiaa. Kun luo jostakin menneisyyden ajanjaksosta itselleen kullatun kuvan, johon vertaa kaikkea nykyisyydessä, mikään ei VARMASTI tunnukaan tyydyttävältä. Oli se menneisyyden ajanjakso sitten mitä tahansa: voi olla vaikkapa menetetty parisuhde tai nuoruus tai mitä vain.



Mitä tulee maailmalla pärjäämiseen, niin se on totta: se on hieno tunne. Mutta tiedätkös: kun elää niin huomaa, että ihan samaa tyydytystä saa myös monenlaisista muista haasteista. Pääasia, että on haasteita.



Eli se, mitä ajan takaa on, että JOS ei sinne ulkomaille voi muuttaa, ei kannata liikaa jäädä asiaa kaipailemaan. Elämä ON hyvää täälläkin, kun tarttuu toimeen ja tekee asialle jotain.

mitä tarkoitat. En ole koskaan asunut ulkomailla tai matkustellut laajasti. Jonkinlainen kaipuu on kuitenkin aina ollut. Tiedän, että arki on samanlaista tai vaikeampaa vieraassa maassa, mutta silti se houkuttaa.

Jätätte suomalaiset työpaikat niille, jotka niitä osaa arvostaa.

Jätätte suomalaiset työpaikat niille, jotka niitä osaa arvostaa.

-Ihmiset jotka eivät ole asuneet ulkomailla, eivät vaan voi tajuta tilannetta.

Itse asuin toisaalla kuutisen vuotta, siihen lisäksi pari vuotta matkustamista kahden maan välillä. Olen nyt onnellisesti Suomessa asumassa, kaikki on loistavasti. On kaksi tervettä lasta, okt maalla, upea aviomies ja hyvät tukijoukot perheellä.

..Mutta silti sitä huomaa haaveilevansa jonnekin muualle. Mieheni ei voi sitä ymmärtää, hän on aina asunut Suomessa. Meillä on kaikki hyvin, mutta silti aika ajoin kaipaan "jonnekin" niin että ihan koskee. Tutkailen eri maiden työtilanteita ja avoimia paikkoja. Maahan jossa asuin, en edes tahdo. Lasten kanssa vaatisi hirveästi rahaa että siellä voisi asua mukavasti. Suurkaupunki jossa suurkaupungin ongelmat.

Itse en tiedä edes että minne kaipaan :,)

Jonnekin pois, sitä lähtemisen tunnetta.

Ymmärrän niin hyvin toisia jotka samaa potevat. Eikä se ole mitään Suomen aliarvostamista, päinvastoin sitä on tajunnut miten hyvä on esim. lasten kanssa täällä kuitenkin asua. Tulee kotihoidontuet, neuvolapalvelut ja täällä on kuitenkin turvallista.

Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni merimies :)

Itse kieriskelin samoissa tuskissa, muutama vuosi sitten. Nyt asumme ulkomailla, suurkaupungissa. Valilla on vaikeeta, mutta on se vaan niin ihanaa; lapset saavat kansainvalisen kasvatuksen, tuntuman monikulttuuriseen ja suvaitsevaiseen elamanmenoon. Ihanat ruoka elamykset ja valtavan kulttuuritarjonnan.



Suommi on pintapuolisesti hyvin lapsiystavallinen maa on paivahoito ja aitiyslomat, lapsilisat sun muut. Mutta se ihmisten asenne, kuinka tympeita ollaan lapsia kohtaan. Ei tama paikka missa me asutaan ole taydellinen onnela, mutta ihmiset ovat ystavallisia ja lapset huomioidaan ihan toisella tavalla.

miksi te ruikutatte, ettekä vain _lähde_ ?

Siis jos se ruoho on vihreämpää jossain muualla..

Itse asuin sinkkuna ulkomailla melkein kymmenen vuotta. Löysin suomalaisen miehen lomalla, ja muutin Suomeen. Nyt on kolme lasta, mies joka ei innostu muuttamisesta. Haaveissa on kyllä että kunhan lapset muuttavat pois (n.12 vuotta) niin lähdemme aina talveksi Intiaan. Mutta kokonaan mies ei tahdo muuttaa. Minulle kyllä sopii tuokin että kesät painetaan töitä ja talvet ollaan poissa.