Työpaikkakiusaaminen hoitoalalla

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 21:39"]

Minua kiusattiin edellisessä työpaikassani ja lopulta savustetiin sieltä ulos, kun en muuten tajunnut lähteä. Onneksi minulla oli jo muita sijaistamispaikkoja, niin en jäänyt ihan tyhjän päälle. Tavallaan olen helpottunut siitä, ettei minun enää tarvitse mennä sinne kiusattavaksi.

Jotkut tuttavani kyselevät minulta, miten aion kostaa kiusaajilleni. En aio kostaa mitenkään muuten, kuin unohtamalla kiusaajani kokonaan. He eivät ole muistamisen arvoisia. Toivon kiusaajieni jättävän minut rauhaan, sillä minäkin jätän heidät rauhaan.

[/quote]

Hatunnosto niille kiusatuille, jotka eivät alennu samalle tasolle kiusaajiensa kanssa. Kostaminen ei ole se paras tapa selviytyä kiusaamisesta. Itseään ja ammatillista osaamistaan voi aina kehittää ja aina voi etsiä paremman työpaikan tai hakea vakituista virkaa jostain, jos on sijainen. Tai aina voi yrittää säilyttää ne hyvät puolet, joita monissa kiusatuissa on (empaattisuus, kiltteys, ystävällisyys, ahkeruus, tunnollisuus, eettisyys...). Useimmilta kiusaajilta nuo hyvät puolet puuttuvat tai ovat ne unohtaneet kokonaan. Ja kiusaajat eivät todellakaan ole muistamisen arvoisia. Ei niiden hyypiöiden kannata antaa tuhota elämää yhtään enempää. Paras jättää ne kokonaan taakseen. Olen itsekin kiusattu ja olen onnistunut unohtamaan kiusaajien nimet ja ulkonäönkin. Mukavat ihmiset kyllä muistan ja he ovat kaiken muistamisen arvoisia. Ainakin omalla kohdalla toimii paremmin se, että muistan hyvän ja olen siitä kiitollinen kuin se että kannan katkeruutta, vihaa ja kostomentaliteettia mukanani vuosikausia. Mutta tietenkin asiat on käsiteltävä ja alussa vihan ja katkeruuden tunteet ovat oikeutettujakin. Pelkästään senkin takia, että on joutunut kiusaajien juonon ja asiattoman kohtelun kohteeksi. Toisten kiusaaminen on aina väärin ja rikos ihmisyyttä kohtaan!

Mielestäni hoitoalalla rehottavaan kiusaamiseen ja yleensäkin työpaikkakiusaamiseen pitäisi puuttua kovemmin. Toisen ihmisen kiusaaminen kun on rikos ja siitä pitäisi saada rangaistus. Nauhoittavat kamerat ja "vahtikoirat" työpaikoille havannoimaan kiusaamistilanteita sekä tuntuvat rangaistukset kiusaajille (mm. palkan tuntuva alennus, varoitus ekasta kerrasta ja toisesta kerrasta kengän kuva takamukseen) niin eiköhän kiusaaminen vähenisi. Kiusatuille ja etenkin heidän puolustajilleen kiusaajien menetetyt palkkarahat ja muita bonuksia, niin kiusattujen puolustaminen voisi lisääntyä. Hyvistä teoista pitäisi palkita ja huonoista rankaista eikä päin vastoin. Hyvän ja pahan pitäisi saada ansaitsemansa palkka teoistaan. Ja kiusatuille kunnon korvaukset kärsimyksistään.

Bälillä tuntuu, että hoitoalalla työskentelee paljon lastentarha- tai korkeintaan alakouluikäisiä ihmisiä, jotka vielä leikkivät hiekkalaatikolla ja kuiskuttelevat toistensa korviin ettei olla ton kaa. Aikuiset naiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan kuin pahanilkiset lapset. Välillä tuntuu että ainoat aikuisen tasolla olevat ovat kiusattuja tai kiusattujen puolustajia. Passiiviset sivustakatsojat vaan pelkäävät, mutta omalta osaltaan mahdollistavat kiusaamisen. Kiusaajat ja heidän apurinsa pitäisi laittaa sinne minne kuuluvatkin eli lastentarhan hiekklaatikolle ja toivottavasti saavat siellä hiekkaa silmilleen ja lapioista päähänsä.

Niin tuttua, niin tuttua. Läheisin ystäväni tekee opettajan sijaisuuksia, ja sama meno myös koulumaailmassa. Usein kiusaamiseen osallistuu myös rehtori. Silti luulen, että hoitoalan ja joku päiväkoti ovat vielä pahempia. Molemmista kokemusta.

Sh

Kaikkein mieluiten teen yövuoroja, vaikken tässä iässä enää kovin paljoa yövalvomisesta pidäkään. Mutta yövuorossa saa olla rauhassa eikä tarvitse kokea tulevansa kiusatuksi, kun saa olla lähes koko yön omissa oloissaan.

Minulla on sama tuntemus kuin eräällä aikaisemmalla kirjoittajalla. Alan olla täysin kyllästynyt alani ihmisiin hoitaja-ystäviäni lukuunottamatta. Olen myös harkinnut alan vaihtoa, haluaisin taas sellaiseen työpaikkaan, missä olisi paljon miehiäkin. Reilu 20 vuotta akkavaltaisella alalla riittää minulle, olen väsynyt siihen lastentarhameininkiin.

Pakko sanoa että olen helpottunut tätä ketjua lukiessa. En siksi että olisin vahingoniloinen kenellekään, vaan siksi kun olen viimeiset 2 vuotta miettinyt että olenko ihan totaalisen paska ja toivoton työntekijä. Opiskelen siis kodinhuoltajaksi ja opintoihin kuuluu avustamisen kursseja. AINA kun olen ollut harjoittelussa päiväkodeissa, vanhainkodeissa tai missään hoitoalan paikoissa, olen saanut paskaa niskaan. Jokaisessa paikassa on ollut ainakin yksi joka on tehnyt työstä yhtä helvettiä. Vähättelyä, selän takana haukkumista, opettajalle valehtelua ym.. Opettaja on aina ollut puolellani, mutta viimeisin harjoittelu veti ihan maahan. En jaksanut uskoa enää vaikka kuinka kuraattori ja luokanvalvoja sanoivat että ongelmat olivat selvästi työpaikalta lähtöisin. Koulussa olen pärjännyt aina hyvin mikä on myös pistänyt ihmettelemään.

Ei voi sanoa kuin perkele. Voimia teille aidosti empaattisille hoitoalan ihmisille. Itsekin lähden lähäriksi tämän jälkeen, että on varmaan monet itkut edessä.

Meitä työpaikalla kiusattuja hoitajia tuntuu tässä maassa olevan paljon ja lisää tuntuu vain tulevan. En todellakaan ymmärrä sitä, mikä saa tämän alan ihmisen kiusaamaan työkaveriaan tai työkavereitaan. Kiusaaminen on kaikkea muuta kuin fiksua toimintaa. Oikeastaan ainoat fiksut ihmiset tällä alalla ovat syyttömiä kiusattuja ja heidän puolustajiaan. Tavallani ymmärrän myös sivustaseurailijoita, sillä kiusatun puolustaminen vaatii sellaista rohkeutta, mitä vain harvoilla ihmisillä on. Siinä on vaara joutua itsekin kiusatuksi.

Olen noin 25-vuotisen hoitajanurani aikana ollut kiusattu ja kiusattujen puolustaja. Eräs tuttavani sanoi kerran minulle, että minulla on suuri vaara muuttua kiusaajaksi ihan senkin takia, että voisin kostaa oman huonon kohteluni. Hän ei tuntenut minua eikä ajattelutapaani. En halua kenenkään joutuvan kokemaan sitä pahaa, mitä minä olen joskus boutunut kokemaan enkä halua kostaa kenellekään mitään, en edes kiusaajilleni. Minua on puolustettu silloin, kun olen joutunut kiusatuksi ja kaikkein eniten arvostan ja rakastan niitä rohkeita ja suurisydämisiä ihmisiä, jotka uskaltautuvat kiusattuja puolustamaan. Lisäksi rakastan kaikkia kiusattuja. Kiusaajia en pysty arvostamaan, ovat todellakin niitä säälittäviä reppanoita, jotka kuvittelevat olevansa täydellisiä ja virheettömiä. Kiusaajat ovat henkisesti keskenkasvuisia ja heillä on vielä opittavaa.

Hoitoalalla suurin osa naisia. Katsoisin että ongelmat johtunevat siitä. Jos työpaikalla on ollut miespuolinen joka sortunut näihin selän takana p:n jauhamisiin sun muihin, niin kyseessä aina sen tyypin mies kelle sopii hyvin hame päälle. 

Naisilla tuntuisi olevan pakottava tarve etsiä uhreja joita mollata työpaikalla, kahvipöydässä nolata ja savustaa jopa ulos duunista. Herääkö naisissa sitten persoonan pimeät puolet esiin työpaikalla jossa on mahdollisuus käyttää valtaa? Ja onko naisilla hormooniheittojen sun muiden vuoksi epävakautta persoonassaan? En kirjoita tätä ilkeilläkseni vaan olen vain väsynyt tuohon ilmiöön. Alalla on muutenkin raskasta, saatika sitten jos joutuu terapioimaan työyhteisöä.

Kai se ns. valtapeliä on ja etenkin vallan väärinkäyttöä. Joku tai jotkut haluavat näyttää kuka määrää. Joillain tuntuu olevan pakonomainen tarve kilpailla, voittaa, määrätä, nöyryyttää ja alistaa. Siinä tohinassa eivät pysähdy ajattelemaan esim. sitä toimivatko oikein, tasapuolisesti ja eettisesti oikein. Tai sitä miltä työkavereista tuntuu kun joutuvat joko kohteeksi, puolustamaan tai seuraamaan sivusta. Toisaalta jos kyseessä narsistiset persoonat, niin eivät kykene empatiaan eikä noudattamaan yhdessä sovittuja sääntöjä, koska heillä on ihan omat säännöt itselleen ja eri säännöt toisille. Toiset eivät välttämättä edes tiedä, mitkä narsistin asettamat säännöt ovat milloinkin voimassa. Ja voi olla niinkin, että narsistilla on jokaiselle ihmisille omat säännöt, joiden mukaan hovin jäsenen tai hoviin kuulumattoman pitäisi tajuta toimia.

Hoitoala on todellakin muutenkin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siihen kun laitetaan lisäksi huono työilmapiiri, käsittämättömät valtapelit, 1 tai useampi narsistinen persoona, syntipukkien etsimiset, p:n puhumiset selän takana, kiusaamiset, ulossavustamiset yms. typeryydet ja pieni palkka vaatimuksiin nähden niin huh huh!

Minä työskentelin lähihoitajaharjoittelijana ja valmistuneena neljä vuotta vuosituhannen alussa. Missään minua ei ole kiusattu tai en ole törmännyt kiusaamiseen. Yksi lähihoitajatyökaveri muuttui ivalliseksi kun yliopiston aloitettuani tein sijaisuuksia vanhaan työpaikkaani. Todella ärsyttävää piikittelyä "ylemmästä arvostani". Hänellä oli jokin ihme kompleksi. Minulla oli pääosin hyviä harjoitteluohjaajia ja työkavereita ja osaan pidän yhteyttä edelleen. Luen tätä ketjua todella järkyttyneenä. Kestämätöntä että aikuiset ihmiset eivät halua olla luomassa hyvää työyhteisöä, mikä on kuitenkin kaikille työhyvinvoinnin edellytys.

Minua kiusattiin 2 vuoden ajan ja huomasin sen käyvän myös puoliani pitävien työkavereiden voimille. He varmaan tajusivat tilanteen toivottomuuden ja sen, ettei kohdallani ole muuta hyvää ratkaisua kuin työpaikan vaihtaminen, sillä kiusaamiseni muuttui aina vaan rankemmaksi. Kun kaikki työkaveri-ystäväni ja 1 hyvä työkaverini kaikki neuvoivat minua hakeutumaan muualle töihin, niin otin vinkistä vaarin ja aloin hankkimaan toista työpaikkaa. Ikävä kyllä en ennättänyt poistua työpaikalta ennen ulos savustamistani. Olisivat nämä ulossavustajat odottaneet pari viikkoa, niin olisin lähtenyt itse omasta vapaasta tahdostani.

Tärkein syy siihen, miksi rupesin lähtöä ajattelemaan ja toteuttamaan oli se, että halusin päästää niin puoliani pitäneet työkaverini kuin itsenikin helpommalla. Meille kaikille on varmaan parempi kun lähden muualle. Tosin epäilen jonkun toisen hoitajan joutuvan tilalleni kiusatuksi, syntipukiksi ja lopulta ulos savustettavaksi. Eli tilanne ei muutu, uhri vain vaihtuu. Toivon sydämeni pohjasta ettei näin kävisi, koska en toivo kenellekään sitä osaa.

Entiset työkaveri-ystäväni ovat nykyään ystäviäni. En enää aio kuormittaa heitä omilla huolillani ja murheillani. Minulla on muita kanavia ja keinoja purkaa kokemuksiani. Aion kyllä kiittää heitä kaikkia ja olla taas se iloisempi ja aidompi oma itseni, jonka seurassa voi keskustella muusta ja jonka kanssa voi harrastaa, tehdä mukavia asioita, käydä kahvilla, syömässä, elokuvissa, teatterissa, rannalla, kirppareilla, shoppailemassa, tapahtumissa yms. Ystäväni ansaitsevat kaikkea tätä ja sen paremman, aidomman minäni, ei sitä itkuista ja huolia täynnä olevaa märehtijää. Enää heidän ei tarvitse terapoida minua vapaa-ajallaan eikä puolustaa minua työpaikalla.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 15:39"]

Minä työskentelin lähihoitajaharjoittelijana ja valmistuneena neljä vuotta vuosituhannen alussa. Missään minua ei ole kiusattu tai en ole törmännyt kiusaamiseen. Yksi lähihoitajatyökaveri muuttui ivalliseksi kun yliopiston aloitettuani tein sijaisuuksia vanhaan työpaikkaani. Todella ärsyttävää piikittelyä "ylemmästä arvostani". Hänellä oli jokin ihme kompleksi. Minulla oli pääosin hyviä harjoitteluohjaajia ja työkavereita ja osaan pidän yhteyttä edelleen. Luen tätä ketjua todella järkyttyneenä. Kestämätöntä että aikuiset ihmiset eivät halua olla luomassa hyvää työyhteisöä, mikä on kuitenkin kaikille työhyvinvoinnin edellytys.

[/quote]

Olen kokenut saman. Opiskelin yliopistossa ja tein sekä sh:n että lh:n sijaisuuksia. Muutama tai ainakin 1 työkaveri (sh) suhtautui tähän positiivisesti, mutta joukossa oli kyllä sellaisiakin, joille opiskeluni oli punainen vaate. Kerroin kyllä että opiskelujeni syy oli terveydellinen (olin kokenut työtapaturman ja minulla oli opiskelujeni alussa osastotyökielto ja mahdollisuus siihen, etten osastotyöhön voi enää palata, onneksi vamma parani kokonaan ja osastohommiin pystyin palaamaan. En siis mennyt opiskelemaan päteäkseni muiden silmissä vaan siksi, että voisin työllistyä johonkin jatkossa). Silloin harvoin kun tarvitsin työvuoron vaihtoa, niin ainoastaan tämä 1 sairaanhoitaja oli halukas tai ainakin valmis vaihtamaan vuoroa. Muilta työkavereilta oli turha toivoa vuorojen vaihtoa opiskelujeni takia. Lopulta en viitsinyt työpaikalla opiskelustani edes puhua ja työpaikan vaihtuessa organisaatiomuutoksen yhteydessä en uusille työkavereille ole puhunut mitään opiskeluistani. Luulen, että tällainen opiskelu herättää lähinnä vain kateutta ja sitä ajattelua, että opiskeleva hoitaja pitää itseään muka parempana. Jatkossakin vaikenen täysin kaikesta opiskeluihin liittyvästä. Jos ph/sh:nakin on vaikeaa ja "vaarallista" tehdä lh:n sijaisuuksia niin millaista se olisikaan maisterina.

Kaikille hoitajille tiedoksi, etten edes valmistu maisteriksi, koska en edes halua olla muita parempi. Minulla ei ole mitään pätemisentarvetta vaan haluan olla hoitaja hoitajien joukossa, samanarvoinen kaikkien kanssa.

Et valmistu maisteriksi koska et halua olla muita parempi? Ja mitenhän se maisterin titteli tekee paremman? Mä olen maisteri mutta en käsittääkseni ketään parempi!

Oletteko tosissanne? Eihän aikuinen ihminen voi kiusata? Eihän...?

[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 23:01"]

Meidän hoitoyhteisön mies tuli miesvaltaisesta työpaikasta ja sanoi, että miehet ovat paljo9n kovempia juoruajia ja kiusaajia, kuin naiset. Ja olen itse samaa mieltä, pahin juoru-ukko meidän työpaikalla on mies. Naisten kanssa pärjää aina.

[/quote]

Mun kokemuksen perusteella pahimmat kiusaajat ja akkamaisimmat ihmiset ovat kaikki puu-alan miehiä.

"Jos koko päivän haisee nenään paska, kannattaa tarkistaa omat kengänpohjansa"

Ei maisteri ole omasta mielestäni yhtään sen parempi kuin esim. lähihoitaja. Olen vaan kuullut muultamilta alani ihmisiltä sellaista, että maisterit muka pitävät itseään parempina kuin muita hoitoalan ihmisiä. Esimerkiksi th-opiskelujeni aikana opettajamme, jotka olivat maistereita, tulivat kiusatuiksi koska muka pitivät itsejään parempina ihmisinä. En tällaista huomannut yhdessäkään opettajassa, olivat tavallisia ihmisiä tavallisten ihmisten joukossa. Olen kuullut, että joku työkaveri puhui minusta selkäni takana samaa potaskaa (siis että pidän itseäni parempana ihmisenä kun opiskelen maisteriksi). Oleellista ei ole se mitä itse ajattelee vaan se, mitä muut kuvittelevat sinun ajattelevan tai mitä itse ajattelevat (projisoivat omat ajatuksensa toisen ajatuksiksi ja sitten syyttävät toista niistä).

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 17:08"]

"Jos koko päivän haisee nenään paska, kannattaa tarkistaa omat kengänpohjansa"

[/quote]

Kaiketi ansaitsin työkavereiltani paskaa niskaani tai olin se työpaikan paska, kun toimin työkaverina seuraavasti.

- tervehdin aina työpaikalla tavatessamme ensimmäisen kerran työvuoron aikana

- olin avoin ja keskustelin kaikkien kanssa

. olin ystävällinen

- olin kohtelias

- suhtauduin kaikkiin työkavereihini positiivisesti, kiusaajinikin vähintään asiallisesti

- en haastanut kenemkään kanssa riitaa

- kuuntelin kaikkia

- en kertonut minulle puhuttuja asioita eteenpäin, en juoruillut

- puolustin kaikkia työkavereita (osastolla aggressiivisia asukkaita). Päivystin ainakin lähistöllä ja menin heti apuun. Menin joskus väliin, estin potkuja ja lyöntejä, irrotin otteita. Pyysin asukkaita lopettamaan lyömiset, raapimiset, potkimiset, sylkemiset ja sanalliset haukkumiset heti ja tiukasti.

- jos joku moitti työkaveriani, puhuin tästä hyvää ja sanoin kaikkia työkavereitani hyviksi, päteviksi, ammattitaitoisiksi, mukaviksi

- osoitin kiitollisuuteni hyvästä työkaveruudesta sanoin, teoin, pienin lahjoin (kynttiläe ennen joulua, saivat ottaa cd-levyjäni ilmaiseksi...). Olin ainoa kuka teki näin.

- vein ystävänpäivätervehdykset sijaistamilleni osastoille. Korteissa kiitin hyvästä työkaveruudesta

- olin joustava, vaihdoin vuoroa aina kun työkaverini pyysivät. Tein tuplavuoroja, ettei osastoilla tarvinnut työskennellä vajaamiehityksellä tai kenenkään vakituisen ei tarvinnut tehdä pitkää päivää.

- en ollut sairauslomilla

- noudatin työaikoja. Menin mm. viikonloppuaamuihin taksilla, etten olisi myöhästynyt 1 - 5 minuuttia. Lähdin vuorosta tasan sillä minuutilla kuin vuoro päättyi ja mielummin muutama minuutti sen jälkeen.

Nähtävästi tein jotain väärää, kun sain paskaa niskaani, jouduin kiusatuksi, syntioukiksi ja ulossavustetuksi.

Voisiko joku kertoa mitä väärää tein, kun en sitä itse tajua.

Minkä takia lahjoa ilkeitä ihmisiä ja oikein KIITTÄÄ hyvästä työkaveruudesta, jos ei niitä oikeasti tarkoita?

Uskon vahvasti että omaa asennetta muuttamalla voi pärjätä ihan hyvin huonossakin työyhteisössä. Kukaan ei voi vahingoittaa sinua, jos et itse loukkaannu.

Jep näinhän se menee. En ole koskaan tavannut yhtään akateemista joka korostaisi paremmuuttaan. Sen sijaan liian monta duunaria ja amista oon tavannut joille on kova paikka kaikki "olevinaan olevat" akateemiset. Ihan omassa päässä heillä noi kuvitelmat siitä että akateemiset olisivat jotenkin ylemmyydentuntoisia. Olen saanut kärsiä itsekin tästä koska olen puolet työelämästäni ollut amis ja puolet akateeminen. Yhtäkkiä ihmiset joita luulin hyviksi kavereiksi muuttuivat ilkeiksi vain siksi että menin opiskelemaan.