Työpaikkakiusaaminen hoitoalalla

Minäkin taisin käyttää sanaa työkaveri-ystävä. Sellainen ihminen on työkaveri, joka on myös ystävä. Ei liity minulla mitenkään siihen ajatukseen, että jos et ole ystäväni, olet sitten kiusaaja. Loppujen lopuksi niitä kiusaajia on työpaikalla vaan se 1 - 2. Loput työkaverit voivat olla ihan hyviä, mukavia, reiluja ja fiksuja vaikkeivat olisikaan näitä työkaveri-ystäviä. Sen verran voi liittyä kiusaamiskokemuksiin, että ainakin minulle näillä työkaveri-ystävillä on suuri merkitys. Olen tullut sen verran rankasti kiusatuksi, että jotenkin sellaiset työkaverit, jotka ovat halunneet tai suostuneet ystävikseni erottuvat joukosta positiivisessa mielessä. En ehkä olekaan täysin arvoton tai mitätön kaikkien alani ihmisten mielestä, kun muutama on kelpuuttanut minut ystäväkseen.

Olen se "tapaus 14". Savustushan sieltä sitten loppuviikosta tuli. Oikeastaan olen kyllä aika helpottunut päästessäni siitä työpaikasta pois. 5 työkaveria kyllä tulee ikävä, heistä 2 kanssa yhteydenpito kyllä jatkuu jatkossakin. Kurjaa vaan kun tämän alan ihmisistä jotkut käyttäytyy halpamaisesti työkavereitaan kohtaan ja ovat sitten olevinaan niin täydellisiä ja virheettömiä. Jäi paska maku suuhun.

Minulla on onneksi 4 muuta paikkaa, mihin voin päästä sijaistamaan. Ei se paska paikka ole onneksi ainoa tämän alan työpaikka. Mutta seuraavissa työpaikoissa oleb todella varovainen. Olen aiemminkin kokenut sen, ettei kaikkiin työkavereihin kannata luottaa. Onneksi olen kohdannut tällä alalla myös hyviä työkavereita, niin tiedän etteivät kaikki tämän alan ihmiset ole niitä kusipäitä.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 23:20"]

Kohtelu hoitoalalla on aivan kamalaa. Itse olin opintojen aikaan työssäoppimassa päiväkodissa ja koin kokoajan syrjintää. Olen perus humoristinen ihminen ja heittelen vitsejä kahvipöydässä. OLIN myös hyvin avoin ja jos joku kysyi, kerroin. Tästä päästäänkin siihen että jos mainitsin kahvitauolla että väsyttää, niin ohjaajalle juostiin kertomaan että en ollut motivoitunut harjoitteluun. Kerran näin villatakissa reiän ja vitsailin että "voi että kun valmistuisi ja pääsisi töihin, niin olisi varaa ostaa ehjiä vaatteita", niin työntekijä juoksi kertomaan että pilkkaan heidän palkkaansa (?!). Pahinta oli etten tiennyt näistä mitään, ennenkuin arvioinnissa. Ohjaaja oli kutsunut pomon paikalle koska olin ollut hyvin röyhkeä koko harjoittelun ajan. Tosi murskaava tilanne itselle.. Kyllä pelotti seuraavassa työpaikassa puhua mitään..

[/quote]

Ihan sairaita ihmisiä. Itse toimin ohjaajana, opiskelijoita on muutama kymmenen vuodessa. Joskus ovat tosi arkoja enkä ihmettele jos tällaista kohtelua saavat. Itse olen saanut paljon positiivistä palautetta opiskelijoiltani, olen kriittinen mutta en koskaan ilkeä.

Miten savustaminen ilmenee? Tai kiusaaminen? Aloitan alalla kohta työt, alkoi vähän pelottamaan...

Olen työpaikassa ainoa sairaanhoitaja, muut ovat hoitajia ja hoitoapulaisia sekä siistijöitä. Sairaanhoitajan osa tällaisessa paikassa on todella haasteellinen ja kaksi aiempaa sairaanhoitajaa on joutunut kiusaamisen kohteeksi parin, kolmen hoitajan taholta. Samaa olen joutunut kokemaan ja selvittelyjä on tehty. Yhteenkään hoitajaan en voi luottaa esim. kertomalla omista asioistani, kaikki kertovat ne edelleen. Olen alkanut pitää linjaa, että teen työni ja puhun pakolliset asiat. Käyn tauoilla eri aikaan. Voin lähteä töistä hyvillä mielein, kun en itse juorua tai veljeile kenenkään kanssa kuin välttämättömän. Olen kyllä lähdössä pois heti, kun mahdollista. Esimies ei usko kohteluani, sillä suosikkijärjestelmä toimii.

Ihmettelin miesystävälleni noita nykyisiä valintakriteereitä. Miesystävä sanoi osuvan kommentin "Sinne varmaan valitaan niitä ikäviä ihmisiä siksi, kun fiksut ei niissä yhteisöissä kauaa jaksa tai viitsi olla". Työskentelin vähän aikaa sitten työyhteisössä, josta ainakin 4 sijaista savustettu ulos milloin mihinkin vedoten. Siihen savustuskoplaan kuuluu ainakin 3 hoitajaa, jotka ovat olevinaan juuri niitä täydellisiä ihmisiä ja hyviä hoitajia, työntekijöitä ja työkavereita. En viitsi sanoa minä heitä pidän, mutta sen sanon etten kyllä arvosta heitä pätkän vertaa.

Hoitoalan ongelma tuntuu olevan juuri se, että työpaikalta lähdetään hakemaan niitä ihmissuhteita ja yhteisöllisyyttä. Kaikista ei tule kavereita keskenään ja toisia jostain syystä ärsyttää suunnattomasti jos joku on erilainen, esim. hiljaisempi, ujompi, ei osallistu vapaa-ajallaan TEHY:n reissuille tai osastonhoitajan järkkäämille tupperikutsuille, ei jonkun mielestä leivo tarpeeksi tarjottavia kahvihuoneeseen, jollain taas on vääränlainen huumorintaju, joku on liian tiukkasanainen ja sillä on ouduon tuima ilme jne jne. Ja jotenkin se koko ajatusmalli siitä, että joku ei sovellu sinne tai tänne tai että tuo nyt ei täällä pärjää ja sitten jo se sorsiminenkin alkaa. Eli ne uudet, jotka ovat persoonaltaan sellaisia osastoa hallitsevaan porukkaan hyvin solahtavia, hyväksytään. Ne taas, jotka ovat persoonaltaan "väärän tyyppisiä" joutuvat saman tien sorsituiksi. Arviointia ei siis suoriteta sen perusteella kuinka hyvin kukin tekee työnsä, vaan sen perusteella kuinka henkilökemiat natsaavat yhteen.

Helpompaa ja kivempaa olisi, että kaikki ottaisivat duunin duunina eikä niin keskityttyisi siihen, että ollaanko kaikkien kanssa bestiksiä. En siis tarkoita etteikö työpaikalla saisi solmia ystävyyssuhteita, mutta ystävyyssuhteet eivät saisi olla se pääasia, vaan se, että hommat tehdään sujuvasti ja tehokkaasti, ei pyöritellä silmiä eikä väännellä naamoja ja jos joku nyt on vähän erilainen tai erikoinen niin ei keskitytä siitä asiasta stressaamiseen vaan tehdään ne hommat ihan normaalisti. Jos toinen ei vaikka jaksa jutella niin sitten ollaan vähän hiljempaa tai jos toinen on jostain syystääkeän oloinen niin annetaan sen olla rauhassa, eikä niin että haukutaan se toinen maanrakoon kun se ei nyt käyttäydykään just niinku mä haluan.

Kommentoin hoitoalaa lähietäisyydeltä seuraavana sairaalassa työskenetelevänä henkilönä. Ja olen todennut, että touhu on välillä aivan hullua. Huudetaan toisille, itketään, raivotaan, lapsellisesti ilmeillään toisten selkien takana, jaksetaan ja viitsitään suuttua sellaisesta jos joku ei tuonutkaan nimipäivänään herkkuja kahvipöytään jne jne. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä vähän parempaan.

Olen työskennellyt hoitoalalla kohta 20 vuotta, mutta kohdalleni on osunut aina vain hyviä työyhteisöjä. Tietenkin kun työkavereita on aina vähintään 50, mahtuu joukkoon muutama negatiivinen purnaaja ja toisista selän takana valittaja, mutta heidät olen aina ohittanut. Pääasiallisesti työyhteisöt ovstkin olleet todella kivoja, en ole luonteeltani itse niin negatiivinen, että lähden mustamaalaamaan koko 50 hengen porukan parin elämäntapavalittajan vuoksi. Mutta on myös niitä työkavereita, jotka eivät näe kuin ne pari ilonpilaajaa ja jättävät ne mukavat työkaverit kokonaan huomioimatta. 

Ihan valtavan paljon on myös omasta asenteesta kiinni, jos haluaa työskennellä mukavassa työporukassa!

Olen ollut hoitoalalla yli 20 vuotta ja ikävä kyllä on sanottava, että tällä alalla on ihan liikaa v-mäisiä ihmisiä töissä. Pitävät itseään juuri noina täydellisinä ja virheettöminä yksilöinä joilla on omasta mielestään oikeus kohdella työkavereitaan ja muita ihmisiä huonosti. Kumpa saisivat joskus maistaa omaa lääkettään ja kohtaisivat sellaisen ilkimyksen, joka ottaisi heiltä kaikki luulot pois. Ehkä sitten oppisivat jotain ja katuisivat pahoja tekojaan.

Olen harkinnut alan vaihtoa vielä vanhoilla päivilläni. En enää oikein luota oman alani ihmisiin lukuun ottamia niitä ihania kollegoitani, jotka olen ystäväkseni saanut sekä muutamaa muuta hoitajaa ja alan opettajaa.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 23:54"]

Olen työskennellyt hoitoalalla kohta 20 vuotta, mutta kohdalleni on osunut aina vain hyviä työyhteisöjä. Tietenkin kun työkavereita on aina vähintään 50, mahtuu joukkoon muutama negatiivinen purnaaja ja toisista selän takana valittaja, mutta heidät olen aina ohittanut. Pääasiallisesti työyhteisöt ovstkin olleet todella kivoja, en ole luonteeltani itse niin negatiivinen, että lähden mustamaalaamaan koko 50 hengen porukan parin elämäntapavalittajan vuoksi. Mutta on myös niitä työkavereita, jotka eivät näe kuin ne pari ilonpilaajaa ja jättävät ne mukavat työkaverit kokonaan huomioimatta. 

Ihan valtavan paljon on myös omasta asenteesta kiinni, jos haluaa työskennellä mukavassa työporukassa!

[/quote]

Koitin itse samaa viimeisellä työpaikallani. En kiinnittänyt huomiota purnaajiin ja olin yksi positiivisimmista työntekijöistä.Pidin työporukkaa mukavana ja myös sanoin sen. Silti tulin kiusatuksi ja lopulta savustetuksi ulos. Ei se aina ole omasta asenteesta ja käytöksestä kiinni, millaista kohtelua saa.

Eräs tietty työkaverini oli työkaveruutemme alkuaikoina parhaita työkavereitani siinä paikassa. Sitten hän keksi, etten muka halannut häntä yhdessä tietyssä tilanteessa. Jotkut työkaverini vakuuttivat tälle minuun pettyneelle työkaverilleni, että halasin häntä samalla tavalla kuin kaikki muutkin silloin vuorossa olleet hoitajat.

Kuulemma tämä pettynyt työkaveri aloitti sinä tiettynä päivänä minuun kohdistuvan selän takana ilkeilyn. hän on varmaan 4 - 5 vuoden aikana joka ikisessä työvuorossaan haukkunut minua selkäni takana ja manipuloinut joitain työkavereita minua vastaan. Ja ihan sen takia, ettei muista minun halanneen häntä.

En viitsisi tuollaisesta halaamatta jättämisestä edes vihoitella. Tai siitä, ettei minua onnitella nimi- tai syntymäpäivänä tai siitä, ettei joku tuo työpaikalle merkkipäivänään tai lomalta palatessaan herkkuja kahvipöytään. Siitä tuli mieleeni se asia, että yhteen opiskeluun liittyvän harjoittelujakson aikana vein ohjaajalleni kahvipaketin kiitokseksi hyvästä ohjauksesta. Heti kun olin antanut sen kahvipaketin, lensin harjoittelupaikasta ulos kuin leppäkeihäs.

Perheessä yksi sairaanhoitaja, joka kyllä kertoo huonosta työilmapiiristä ja sisäsiittoisista kiusaajista sairaalassa. Ei yhtään itseä ihmetytä, miksei tälle alalle halua montaa. Huonot työajat ja palkka todella raskaaseen työhön nähtynä, ja sitten vielä aivan vittumaiset eukot vikisemässä vieressä...

Olin työpaikassa missä vakihoitajat valittivat sitä, kun tulee uusia sijaisia, joita pitää opastaa. Olisivat kohdelleet meitä pitkäaikaisia sijaisia hyvin eikä savustaneet meitä ulos yksi toisensa jälkeen. Olin se viides ulossavustettu ja uskon seuraavan sijaisen jo "odottavan" vuoroaan. Näiden vakihoitajien kannattaisi nyt katsoa peiliin ja miettiä sitä, miten itse ovat toimineet.

Mikään ei oikeuta ketään kiusaamaan toisia. Omaa pahaa oloaan pitää oppia purkamaan fiksummin kuin kaataamalla se toisten niskaan. Yksikään ihminen ei ole kenenkään sylkykuppi vaan jokaisella täällä on samanlainen ihmisarvo ja oikeus tulla ainakin asiallisesti kohdelluksi. Toisia heikommassa asemassa olevia tai kiusatuksi tulevia pitää puolustaa eikä kiusata tai katsoa sitä kiusaamista sivusta. Kun me ihmiset oppisimme tämän niin maailma olisi kaikille parempi paikka elää. Ainakin hoito- ja opetusalan sekä seurakunnissa työskentelevien ihmisten pitäisi tämä asia ymmärtää ja sisäistää, mutta ovat ikävä kyllä aloja, joilla kiusaamista on eniten

Hyvän hoitajan tehtäväkuvaan ei kuulu toisten kiusaaminen vaan kiusattujen puolustaminen.

Ikävä kyllä kiusaaminen on hoitoalalla hyvin yleistä. Lähes kaikki hoitoalalla työskentelevät ihmiset ovat joutuneet ainakin havaitsemaan sitä alallaoloaikanaan. Ainoat alani ihmiset, joita todella arvostan ovat niitä, jotka eivät kiusaa toisia ja pitävät kiusattujen puolia sekä niitä kiusatuksi tulevia ja tulleita hoitajia, jotka eivät alennu kiusaajiensa tasolle ja kosta kiusatuksi joutumistaan vaan käyttävät sivistyneempiä selviytymistapoja. Kiusaajia ja heidän apureitaan en pysty arvostamaan.

Akkavaltaiset työpaikat on lähes poikkeuksetta tuollaisia.

EI ENÄÄ IKINÄ 

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 00:30"]

Kaikkein mieluiten teen yövuoroja, vaikken tässä iässä enää kovin paljoa yövalvomisesta pidäkään. Mutta yövuorossa saa olla rauhassa eikä tarvitse kokea tulevansa kiusatuksi, kun saa olla lähes koko yön omissa oloissaan.

Minulla on sama tuntemus kuin eräällä aikaisemmalla kirjoittajalla. Alan olla täysin kyllästynyt alani ihmisiin hoitaja-ystäviäni lukuunottamatta. Olen myös harkinnut alan vaihtoa, haluaisin taas sellaiseen työpaikkaan, missä olisi paljon miehiäkin. Reilu 20 vuotta akkavaltaisella alalla riittää minulle, olen väsynyt siihen lastentarhameininkiin.

[/quote]

Yökkö se vasta hampaisiin joutuukin. Herranen aika sitä kateellisuutta siitä muutamasta eurosta lisää, minkä tienaa yövuoroista. Päivävuorolaisten työaika menee siihen, että vaahdotaan, että kuinka helpolla yökkö saa palkkansa.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 23:53"]

Hoitoalan ongelma tuntuu olevan juuri se, että työpaikalta lähdetään hakemaan niitä ihmissuhteita ja yhteisöllisyyttä. Kaikista ei tule kavereita keskenään ja toisia jostain syystä ärsyttää suunnattomasti jos joku on erilainen, esim. hiljaisempi, ujompi, ei osallistu vapaa-ajallaan TEHY:n reissuille tai osastonhoitajan järkkäämille tupperikutsuille, ei jonkun mielestä leivo tarpeeksi tarjottavia kahvihuoneeseen, jollain taas on vääränlainen huumorintaju, joku on liian tiukkasanainen ja sillä on ouduon tuima ilme jne jne. Ja jotenkin se koko ajatusmalli siitä, että joku ei sovellu sinne tai tänne tai että tuo nyt ei täällä pärjää ja sitten jo se sorsiminenkin alkaa. Eli ne uudet, jotka ovat persoonaltaan sellaisia osastoa hallitsevaan porukkaan hyvin solahtavia, hyväksytään. Ne taas, jotka ovat persoonaltaan "väärän tyyppisiä" joutuvat saman tien sorsituiksi. Arviointia ei siis suoriteta sen perusteella kuinka hyvin kukin tekee työnsä, vaan sen perusteella kuinka henkilökemiat natsaavat yhteen.

Helpompaa ja kivempaa olisi, että kaikki ottaisivat duunin duunina eikä niin keskityttyisi siihen, että ollaanko kaikkien kanssa bestiksiä. En siis tarkoita etteikö työpaikalla saisi solmia ystävyyssuhteita, mutta ystävyyssuhteet eivät saisi olla se pääasia, vaan se, että hommat tehdään sujuvasti ja tehokkaasti, ei pyöritellä silmiä eikä väännellä naamoja ja jos joku nyt on vähän erilainen tai erikoinen niin ei keskitytä siitä asiasta stressaamiseen vaan tehdään ne hommat ihan normaalisti. Jos toinen ei vaikka jaksa jutella niin sitten ollaan vähän hiljempaa tai jos toinen on jostain syystääkeän oloinen niin annetaan sen olla rauhassa, eikä niin että haukutaan se toinen maanrakoon kun se ei nyt käyttäydykään just niinku mä haluan.

Kommentoin hoitoalaa lähietäisyydeltä seuraavana sairaalassa työskenetelevänä henkilönä. Ja olen todennut, että touhu on välillä aivan hullua. Huudetaan toisille, itketään, raivotaan, lapsellisesti ilmeillään toisten selkien takana, jaksetaan ja viitsitään suuttua sellaisesta jos joku ei tuonutkaan nimipäivänään herkkuja kahvipöytään jne jne. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä vähän parempaan.

[/quote]

Juuri tämä. Ei tehdä enää työnantajan töitä, vaan leikitään vieläkin sitä peruskoulun bestisleikkiä. Jos et oo mun bestis ja kulke meidän kanssa kaljalla, niin me savustetaan sut ulos. Mikä luulet olevasi.

Työntekijä, joka keskittyy työntekoon, on pahin vihollinen ja on saatava äkkiä pois. Kun työpaikalla verkostoidutaan kaveriverkostoksi, niin kaikilla on luurankoja kaapissaan ja kukaan ei uskalla käräyttää varastamisia ja laiminlyöntejä.

Yleensä nämä kiusaajat on niitä supersaikuttajia ja niitä jotka eivät viitsi tehdä töitä. Omat työt jaetaan muille, nuoremmille ja ite istutaan toimistossa ryystämässä kahvia ja vähän lääpitään asiakkaita/potilaita päivän mittaan. Vittuillaan eikä kerrota kun kysyt neuvoa. Voidaan jopa antaa väärää tietoa. Lääkäriltä haetaan todistus milloin minkäkin työn välttämiseen. Lähihoitajilla yleensä suihkutuksen ja siirtojen. Töihin tullaan mutta mitään ei viittitä tehdä, en ymmärrä. Itse vaihdan nyt 4v jälkeen työpaikkaa huonon työilmapiirin vuoksi. Siinäpähän tekevät.