Työpaikkakiusaaminen hoitoalalla

Tietääkö kukaan onko Lahessa tai Lahen lähellä sellaista hoitoalan työpaikkaa missä ei esiinny työpaikkakiusaamista? Tai onko missään päin Suomea sellaista työpaikkaa? Vai pitääkö joko lähteä ulkomaille töihin tai vaihtaa alaa vielä viisikymppisenä? Oon niin kyllästyny työpaikkakiusaamiseen, etten jaksa sitä enää

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:35"]

Olen työpaikassa jossa suuri osa työntekijöistä on nuoria, vasta valmistuneita tai vielä opiskelevia. Keski- ikä on varmaan jotain 27.

Ei siinä mitään, mutta ihmettelen tätä lastetarha- meininkiä, jota harrastetaan ammatillisuuden jäädessä sivuseikaksi.

Puhetyyliksi on valikoitunut lässytys ja nassutus. Murutellaan työkaveria (no moikka MURU!), puhutaan lapsen äänellä sössöttäen, ihastellaan uusien crocksien Hello Kitty ja My little pony- jiibitsejä, letitetään toistensa hiuksia, halataan näkyvästi kovaa ilosta hihkuen potilaiden katsoessa silmät pyöreenä, kerrotaan viikonloppusista baarireissuista "salaperäisesti vihjaillen" niin, että varmasti muut tuntevat itsensä ulkopuolisiksi, suunnitellaan tulevan viikonlopun hih hih hihihhiiii- baarireissua, hihitetään ja viljellään "jaxuhaleja, siideripissiksiä, eeppisyyttä, aikuisten oikeeta, parhautta ja broiskua".

Liittoudutaan kahden ihmisen joukkueiksi, bestiksiksi jotka sitten kahdestaan hihitellen pitävät lapsellsita hauskaa läpi työvuoron häpäisten siinä samalla niin itsensä kuin firman maineenkin potilaiden silmissä. Ja jos et jaksa osallistua tähän nassutukseen ja lässytykseen tekopirteä kumihymy naamalla, olet tylsimys jota selän takana avoimesti haukutaan ja ihmetellään kun se on niin jotenkin outo ja tylsä ihminen.

[/quote]

Totta. Tämä ero on nykyajan lähihoitajissa verrattuna entisajan perushoitajissa, mielenterveyshoitajissa yms. Ennen kouluun mentiin aikuisena ja suuri osa oli ylioppilaita. Töihin mentiin sitten ammatillisella mielellä ja vapaa-aikana hoidettiin vapaa-aika. Nyt nuoret lähärit tulevat töihin, kuin kaveribileisiin ja unohtuu se työnteko. Jos menet sanomaan asiasta, alkaa se vanhempien hoitajien kiusaaminen ja haukkuminen "vanhat kurttunaamat on niin tiukkiksia, valitan esimiehelle, että mua kiusataan".

Voi hoidon tasoa, kun vanhat perushoitajat jäävät eläkkeelle.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 18:50"]Oon sitä mieltä, että ainakin 50% ihmisistä on häiriöisiä.

Sitten ne kaikkein kilteimmät ja empaattisimmat on jossain masennuksessa, kun joutuvat elämään pershäröjen seassa.
[/quote]

Näin juuri.

Olen hoitaja ja jälleen kerran kiusatuksi tuleminen masentaa. Julkiseen terveydenhuoltoon tai työterveyteen en uskalla mennä asiasta puhumaan, jottei tiedot kulkeudu julkisen puolen työpaikoille. Sekin voi olla ulossavustamisen tai töihin ottamattomuuden syy, jos joutuu pershärön takia syömään masennuslääkkeitä, ainakin silloin kun on sijainen

Olisi ihan mielenkiintoista kun joku toisia kiusaava hoitaja suostuisi tunnustamaan julkisesti sen että kiusaa ja kertoisi ihan rehellisesti miksi kiusaa toisia. Ehkä kuitenkin häpeilevät sen verran, etteivät kehtaa tunnustaa tekemisiään.Tai sitten persoonallisuushäiriöisinä eivät tajua edes kiusaavansa. Jotenkin kierossa mielessään oikeuttavat tekonsa. Jokainen fiksu ihminen kyllä ymmärtää ja tietää sen, ettei kiusaaminen ole koskaan oikein. Ja ne kaikista fiksuimmat pitävät kiusatun puolta ja yrittävät lopettaa sen ääliömäisen kiusaamisen.

Minua ei ole koskaan kiusattu koska olen aika äijä hoitoalalla, jos joku aukoo päätään niin paukautan suoraan mitä hänestä ajattelen. Yleensä nämä kiusaajat häkeltyvät siitä. Myös pomoille kantelen näistä aktiivisesti. Jokaisessa työpaikassani on ollut 1-2 mätää omenaa jotka huonontavat ilmapiiriä. Mutta itseäni ei kukaan uskalla kiusata. Mieheni on töissä konepajalla ja on kertonut miten heillä kiusaaminen on suoraa pään aukomista, joka sitten ärsyttää ja suututtaa muita, mutta siellä ei selän takana jupista vaan sanotaan suoraan. Kannattaisi naisvaltaisillakin aloilla opetella kertomaan ongelmista suoraan. Kiusatut yleensä hiljenevät.

Sen verran lähihoitajista, että kyllä vanhemmissa varmaan ensimmäisinä vuosina lh-koulutuksessa olleet lähihoitajat ovat ihan hyviä ja mukavia työkavereita ja työntekijöitä, ammatillisia, tunnollisia, työorientoituneita yms. Kyllä mä ainakin arvostan niitä -90-luvulla ja 2000-luvun alussa valmistuneita lähihoitajia, jotka keskittyvät työntekoon, ovat ammattitaitoisia ja haluavat tehdä työnsä hyvin. Mutta niitä lastentarhalaisia en oikein ymmärrä. Kyllä parikymppisen olisi pitänyt jo kasvaa irti my little ponysta.

Olen tehnyt hoitotyötä 30 vuotta ja ei ne kiusaajat tajua kiusaavansa. Ovat todellakin jotain persoonallisuushäiriöisiä tai heillä itsellään menee niin huonosti, että töissä purkavat pahaa oloaan kiusaamalla. 

Meillä töissä kohta kuuskymppinen nainen, joka luki vanhoilla päivillä lähihoitajaksi ja on saanut tilanteen vuodessa sellaiseksi, että moni sijainen kieltäytyy tulemasta töihin, koska tämä nainen on haukkunut heidät päin naamaa pystyyn. Kyseinen nainen on mielettömän kateellinen toisille ja itse ei kyllä työpäivän aikana saa mitään aikaiseksi, mutta haukkuu muita, että he eivät tee mitään. Mutta on vilpittömästi sitä mieltä, että kaikki muut ovat paskoja ja hän itse vain tekee töitä, vaikka työpäivät menee kahvipöydässä istumiseen ja muiden työntekijöiden haukkumiseen. Ja kun muut menee töihin, tämä kyseinen nainen tuhraa jonkun paperin kanssa muka tärkeänä, ettei tarvitse mennä potilaiden luo. 

Sijainen on hän itsekin, mutta se, miksi ylihoitaja ei siirrä häntä pois, on juuri ikä. Onhan hän nyt melkein vanhus ja eihän sellainen nyt voi olla kiusaaja. Erittäin vakuuttava valheissaan. Itsekin menin aluksi lankaan tämän naisen kanssa, kunnes huomasin, että haukkui minuakin muille.

Osa näistä selän takana paskaajauhavista tyypeistä on katkeria siitä kun rahkeet eivät riittäneet pitemmälle, haukutaan muita kun todellinen tyytymättömyyden lähde löytyisi peilistä.

jos kiusattu on sijainen, niin aika vaikeaa siinä asemassa on kiusaajille vastaan sanoa. Sanoessaan saa varautua siihen, että edessä on uuden työpaikan etsiminen. Väärinhän se on, että sijaisen vaan pitäisi yrittää kestää ja olla niin kuin häntä ei kiusattaisi, jos haluaa siinä työpaikassa vielä sijaistaa. Tietenkin vakihoitajien joukosta voi löytyä hyväsydämisiä ja empaattisia kiusattujen puolella olijoita, jotka voivat kiusaamiseen paremmin puuttua. Eri asia sitten, jos kiusattukin on vakivirassa. Sijaisen oikeusturva vaan on niin olematon ja sijaisuus voi loppua sillä sekunnilla, jos joku niin päättää.

Kyllä muuten sijainen voi kiusata vakkariakin. Mulla on ollut tämmöinen keissi. Oli niin kateellinen että sain vakipaikan että alkoi puhumaan pahaa pomolle. 

Peiliin katsominen vaan on joillekin niin vaikeaa. Ja jos kyseessä on persoonallisuushäiriöinen ihminen, niin näkee peilistä heijastuvan sen täydellisen ja virheettömän ihmisen, jossa ei ole mitään vikaa eikä syytä mihinkään. Syy on aina muissa.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 13:44"]

Joskus olen miettinyt sitä, mistä johtuu kun terveydenhoitoalalla työskentelee kahden eri ääripään ihmisiä. Toiseen ääripäähän kuuluvat ne kiltit, empaattiset, ystävälliset, kohteliaat, auttavaiset, toisia ajattelevat ihmiset ja toiseen ääripäähän persoonallisuushäiriöiset, sadistiset, julmat, ylimieliset, alistavat ja vallanhaluiset ihmiset. Ehkä nämä kiltis, empaattiset ihmiset ovat kutsumustyössään ja nämä persoonallisuushäiriöiset ovat niitä vallan väärinkäyttäjiä, jotka nimenomaan haluavat valta-asemaan.

Olen tullut kiusatuksi ja olen joutunut katsomaan kun toisia on kiusattu. Onneksi minullakin on ollut sellaisia työkavereita ja alan opettajia, jotka ovat tarvittaessa puolustaneet minua ja minäkin olen puolustanut kiusatuksi joutuneita. Olen jaksanut olla alalla näinkin kauan (reilu 20 vuotta) keskittymällä hyvään. Muistelen mielelläni alalla kohtaamiani hyviä työkavereita, opettajia, harjoitteluohjaajia yms ja yritän aktiivisesti unohtaa ne ilkeät ihmiset ja heidän kavaluutensa.  Pyrin olemaan hyvä ja positiivinen työkaveri ja vältän kohtelemasta ketään huonosti. Jokaisen ihmisen tulisi miettiä sitä, miten muita kohtelee. Kenelläkään ei ole oikeutta kiusata eikä alistaa toisia, ei työkavereita, alaisia, potilaita/asukkaita/asiakkaita eikä muitakaan kanssaihmisiä. Ikävä kyllä hoitoalalla niitä kiusaajia riittää, mutta onneksi joukossa on niitä hyviä ja ihaniakin ihmisiä.

[/quote]

Mä olen miettinyt samaa. Siinä vaiheessa sitä vasta ihmettelinkin, kun yläaste päättyi ja kun näin ketkä aloittivat sosiaalipuolen opinnot - ne, jotka surutta käyttivät toisia ihmisiä hyväkseen, käyttivät aineita, viinaa ja tupakkaa ja elämä aivan holtitonta. Miessuhteista toiseen, ei kondominkäytsötä tietoakaan ja hiv- testeissä käyntiä jos jaksoi. Sisar hentoisuus oli helvetin kaukainen käsite, mutta kummasti töitä ja vastuuta on riittänyt. Mietin vain maailman epäreiluutta; itseltäni evättiin monesti vastuun otto koska munhun ei luotettu mutta nämä tällaiset porskuttavat minkä ehtivät. Mikä tätä palloa vaivaa? 

Totta, kyllähän me sijaiset tunnemme kateuden piston kun joku toinen hoitaja saa sen työpaikan, jota olemme hakeneet. Ainakin julkisella puolella tuntuu olevan sääntö, että uudet työntekijät valitaan talon ulkopuolelta. Silloin se ei ole valitun vika, kun on työpaikan saanut. Olen oppinut käsittelemään omat kateudentunteeni niin, etten kaada pahaa oloani valitun niskaan ja koitan toimia niin, etten kaataisi sitä muidenkaan niskaan. Kateudentunteenkin "yläpuolelle" voi päästä ja sitäkin tunnetta voi oppia hallitsemaan. Tunteet on hyvä tiedostaa ja käsitellä ja niitä oppii myös hallitsemaan. Jos kateuttaan ei tiedosta, käsittele eikä hallitse niin se voi johtaa kiusaamiseen.

Joo, savustaminenhan siitä tuli. Tosin olisin pomoni sanojen mukaan voinut ehkä syksyllä sille työpaikalle palata, mutta kesäksi eivät minua uskalla (?!) sinne ottaa. Sanoin sitten pomolle, etten tiedä haluanko syksyllä enää palata. 2 vuotta ollut lähes yhtäjaksoista taistelua työpaikasta. Enää en vaan jaksa sitä taistelua ja kiusatuksi tulemista. Uskon, että paras ratkaisu kaikille on se, että lähden muualle. Oikeastaan lähtö oli aika helppo, sillä minulta meni tässä prosessissa luottamus lähes kaikkiin työkavereihini. Erään entisen työkaverini mukaan vain 5 työkaveriani puolustivat minua, loput osallistuivat kiusaamiseen tai katselivat hiljaa vierestä.

Vielä kolmisen kuukautta aikaisemmin luulin, että tuosta työpaikasta lähteminen olisi vaikeaa. Se olikin yllättävän helppoa, kiitos minut pettäneiden työkavereitteni. Mutta 3 entistä työkaveriani kaipaan jo nyt työkavereina - olivat työkavereita sieltä ihanimmasta päästä. Mutta ystävyytemme varmaan säilyy.

Niille 2 - 3 savustamiseni arkkitehdille haluan sanoa sen, että teitä en tule kaipaamaan. Toivottavasti jonain päivänä ymmärrätte, mitä teitte ja että asian olisi voinut selvittää fiksumminkin. Millaisia ihmisiä sielultaan ovat ne, jotka haluavat vahingoittaa toisia ja tehdä heille pahaa - etenkin kun sen tekee valheellisin perustein

Kurjia nuo ulossavustamiset ja myös muu kiusaaminen. Kertovat kuitenkin enemmän tekijöistään kuin kohteistaan. Fiksut ihmiset eivät alennu moisiin tekoihin

Olen tullut kiusatuksi ja myös savustetuksi. Käsittelen asian ja otan opikseni sen, mitä voin oppia. Sitten koitan olla uhraamatta ajatustakaan näille raukkamaisille tyypeille. Ajattelen ja muistelen niitä ihmisiä jotka ovat ajattelemisen ja muistamisen arvoisia.

Kun mietin kohtaamiani hoitoalan ihmisiä, niin olen tavannut 25 aivan ihanaa ihmistä ja sitten suunnillen saman verran niitä ilkeitä. Tosin osa ilkeistä manipuloi muita puolelleen.

Kohtelu hoitoalalla on aivan kamalaa. Itse olin opintojen aikaan työssäoppimassa päiväkodissa ja koin kokoajan syrjintää. Olen perus humoristinen ihminen ja heittelen vitsejä kahvipöydässä. OLIN myös hyvin avoin ja jos joku kysyi, kerroin. Tästä päästäänkin siihen että jos mainitsin kahvitauolla että väsyttää, niin ohjaajalle juostiin kertomaan että en ollut motivoitunut harjoitteluun. Kerran näin villatakissa reiän ja vitsailin että "voi että kun valmistuisi ja pääsisi töihin, niin olisi varaa ostaa ehjiä vaatteita", niin työntekijä juoksi kertomaan että pilkkaan heidän palkkaansa (?!). Pahinta oli etten tiennyt näistä mitään, ennenkuin arvioinnissa. Ohjaaja oli kutsunut pomon paikalle koska olin ollut hyvin röyhkeä koko harjoittelun ajan. Tosi murskaava tilanne itselle.. Kyllä pelotti seuraavassa työpaikassa puhua mitään..

Olen työskennellyt hoitoalalla yli 20 vuotta. Olen tehnyt sijaisuuksia monessa rtöyhteisössä ja lähes jokaisessa on esiintynyt kiusaamista. Olen usein miettinyt sitä, miksi hoitoalan työpaikoilla kiustaan työkavereita. Mitä ihailtavaa toisten ihmisten kiusaamisessa muka on? Eikö heikommassa asemassa olevien ja kiusattujen puolella oleminen ole sitä ihailtavaa ja rohkeaa toimintaa? Kiusaaja ehkä pitää itseään täydellisenä, virheettömänä ja rohkeana huippuyksilönä. Todellisuudessa hän on vain säälittävä ja pelokas ihmisreppana.

Minua kiusattiin edellisessä työpaikassani ja lopulta savustetiin sieltä ulos, kun en muuten tajunnut lähteä. Onneksi minulla oli jo muita sijaistamispaikkoja, niin en jäänyt ihan tyhjän päälle. Tavallaan olen helpottunut siitä, ettei minun enää tarvitse mennä sinne kiusattavaksi.

Jotkut tuttavani kyselevät minulta, miten aion kostaa kiusaajilleni. En aio kostaa mitenkään muuten, kuin unohtamalla kiusaajani kokonaan. He eivät ole muistamisen arvoisia. Toivon kiusaajieni jättävän minut rauhaan, sillä minäkin jätän heidät rauhaan.