Huorittelitteko/homottelitteko tai kiroilitteko vanhemmillenne murkkuna?

Aikuisiällä kyllä on kiroiltu ihan yhdessä vanhempieni kanssa ja itse kiroilen joskus kun hermostun lapsiini " NYt jumalauta nicopetteri vaatteet päälle". En voisi olettaa että lapseni ei kiroilisi, kun itsekkin niin teen. Mutta kamalinta todella oli kun murkkuikäinen suutuspäissään huusi minua " vitun huoraksi", vielä ulkona että naapurit varmasti kuuli.

Sain niin pitkän ja tiukan puhuttelun aina jos niin tapahtui.

Rangaistukset oli tuntuvia ja ylimitoitettuja.

Kiroilua ei hyväksytty, mutta sitä katsottiin enempi läpi sormien, pehmosanoja hyväksyttiin, kiroilivathan vanhemmat itsekin. Puhuttelu siitäkin seurasi.

Olin avioeroperheestä, joten isäpuoli uhkasi aina tuhmista tekosista jättää minut isälleni, eikä hae enää takaisin. Pari kertaa veikin, ja ei kahteen viikkoon saanut tulla takaisin. No, kun äiti olis kahden viikon päästä ottanut takaisin, niin enpä sitten tullutkaan pariin kuukauteen protestiksi, tämä siis jo 15-vuotiaana peruskoulun päättäneenä. Luulivat että karkasin maailmalle ja olivat sitten noloina uhkailuistaan. Vieläkin tätä murehtivat kasvatusvirheenään.

Palasin silloin vain kotiin, omilla asettamillani ehdoilla, mm. kotiintuloajat, rahankäyttö, kaverit, ja tuo kiroilu. Tosin aika lailla kompromissiratkaisu näin aikuisen näkökulmasta. Äitini ja isäpuoleni mielestä on/oli edelleen liian vapaat säännöt. Ja eivät näe sitä, että millaisia itse olivat 15-vuotiaana.



Ehkä se hetki, kun omat lapset tulee murrosikään, sumentaa jotenkin vanhemman aivot, ja unohtaa oman murrosikänsä?

mutta raivosin kylläkin, esikoisena raivasin tietä pikkusiskoilleni, joilla on ollut yhteisymmärryksessä rakennetut pelisäännöt.. Mua ei oikeesti kuunneltu ikinä, ja sen takia kapinoinkin erilaisilla tempauksilla.



Välit aina olleet kuitenkin kunnossa.

En ole koskaan elämässäni huoritellut tai homotellut ketään, enkä aio sitä tehdäkään.

ja yhden ainoan kerran huorittelinkin mutsia, mutta siitä tuli niin paha morkkis etten toistanut moista. =D Ei oo onneks toi perintöasia viä tullu vastaan, vaan ei olis kyl mitään perittävääkään. Ja sitä paisti mutsi on yks mun parhaimmista kavereista näin 20 v murrosiän jälkeen, että tuskin se mua perinnöttömäks jättäis. ;)

Meillä vanhemmat oli vanhempia ja lapset lapsia.



Paljon raukkatta, hellyyttä ja ihania muistoja mutta kova kuri sekä säännöt ja rajat.

heitellyt,

mutta huutanut, kiroillut ja nimitellyt kyllä muuten.



toisaaalta muistan vieläkin oikein hyvin (varmaan lopunelämääni) kuinka isäni on minua huoritellut ollessani puoli tuntia myöhässä kotiintuloajasta, ja kaikkea muutakin sitä on tullut kuultua perheenjäsenten suusta. eipä niistä sen enempää, mutta aina tulen kyllä muistamaan osan niistä.



ei varmaan yllätä että en kauheasti välitä olla tekemisissä perheeni kanssa, olen yrittänyt kyllä mutta en vaan enää henkisesti millään jaksaisi kun lopputuoloksena siitä on aina kyyneleet, paha mieli ja riittämättömyyden tunne.

enkä ikinä halua omia lapsiani siihen ilmapiiriin enää altistaa.



kuvastaa varmaan hyvin kuinka 7v. poikani sanoi minulle hiljaa joulunpyhinä ettei haluaisi enää tänne mummolaan tulla ensi jouluna, ollaan vaan oman perheen kanssa kun meillä on niin paljon kivempaa.

lupasin tottakai sen hänelle ja tunsin huonoa omaatuntoa etten taaskaan omaa lastani suojellut enemmän tuolta ilmapiiriltä.



ja vaikkei hän mummoaan koskaan haukukaan, on hän saanut mummon suusta kuulla olevansa mm. paskapää viimeksi siellä ollessamme...

tai no, sanoi poikani tässä minulle pari päivää sitten että toinen mummo on paljon kivempi, ja tämä minun äitini on vähän semmoinen niinkuin noita-akka joskus.

hymyilytti, mutta toisaalta tuntuu kauhean pahalta lapsen puolesta :(

Ei olis tullu mieleenkään.