Mikä ihme mättää tässä suomalaisten kommunikoinnissa ?

Eipä turhaan yleistetä koko Suomeen... Mä olen törmännyt tän tyyppiseen käytökseen vain ja ainoastaan HELSINGISSÄ. Viime kesänä meidän puhelias 4-v. tapasi Helsingin retkellämme elämänsä ensimmäisen töykeän ihmisen, kun leikkipaikalla yksi isä (!) kommentoi lapsemme juttua todella töykeään sävyyn. Poikaraasu oli aivan hölmistynyt, kun ei ollut ikinä kuullut aikuisen puhuvan lapselle sillä tavoin. :(



Kohtuulllisen puheliaana ihmisenä törmään Helsingissä joka ainoa kerta siihen, että katsotaan kuin hullua, kun hymyilen ja saatan sanoa jonkun mukavan jutun ihan ex tempore. En ota sitä henkilökohtaisesti, kun tiedän jo sen olevan ihan paikkakuntakohtainen "vamma". ;)

Kun asiakas haluaa vaikkapa postimerkin, sen tekee moni vastaamatta tervehdykseen, ja sanomatta sanaakaan. Lykkää vaan kirjeen, josta puuttuu merkki eteeni euron kolikon kera. Se ärsytää, ja usein sanonkin jotain että "niin, haluatte postimerkin tähän? Se tekee 80 senttiä" Ja asiakas edelleen vain tuijottaa sanomatta mitään.

"ja 20 senttiä takaisin olkaa hyvä" asiakas ottaa kolikon, ei sano mitään, ja usein myös sanaakaan sanomatta jättää kuitin tiskille, ja poistuu.

En paljoa toivoisi... Vaikka "aijaa" on parempi kuin se että innokas pieni selittäjä on kuin ilmaa.

ap

voin yhtyä edelliseen. Mutta täytyy myös muistaa, että maailmalla liikkuu paljon avohoitopotilaitakin... Noin näppituntumaltakin voi sanoa, että joka 5. asiakas oli omituinen.



Moni pienten lasten vanhemmistakin saattaa olla lääkityksellä tai sen tarpeessa.

En ole tullut puistoon kuuntelemaan lapsesi horinoita vaan viettämään aikaa oman perheeni kanssa. Opeta lapsellsi että ei niille vieraille tarvii aina jutella.

kun suomalaiset olivat vielä metsäläisiä. Vielä ei ole kokonaan kitkeytynyt pois tietty jurous. Sen sijaan että aikuinen vastaisi lapselle se hämmentyy ja esittää alitajuisesti kuuroa. Sano että sellainen on ujo, tai ehkä ei vain oikeasti tajunnut että hänelle puhutaan koska on vieras.

kyllä mitä tässä haetaan takaa,mutta itsekään en välitä puhua tuntemattomille,miksi muka pitäisi??

kauheeta jos joku räkänokka lapsi tulee selittää mulle jotain..:D

ei vaan jaksa kiinnostaa!

turha sitä lapsia on mielistellä,ei maailma ole mikään leikkikerho,jossa kaikki on mukavia ja kavereita.

Pannaan vittumaisuus kiertämään ja tehdään seuraavasta sukupolvesta vielä v-mäisempi!





Ei munkaan kersa mikään vieraan lahkeessa riippuva jankuttaja ole, mutta voisi se aikuinenkin edes tervehtiä. Ei mun pentuni sitä sen enempää vaivaa. Mutta näitä mentaalisesti ahdistuneita riittää, joo.

Tää on niin tätä. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa käyttäytymistä. Muuttuukohan se ikinä?

Itsekin toivoisin, että ihmiset oppisivat edes tervehtimään. Tai edes yrittämään olemaan ystävällisempiä. Varsinkin lapsille! Suomessa tuntuu, että ihmiset on joskus tosi ilkeitä lapsille. ;(

Esimerkiksi palveluammateissa työskentelevät ihmiset ovat minusta tosi usein suomessa todella töykeitä...

En tarkoita nyt ehkä ihan hotelin respaa. Hotelin respat ovat yleensä ihan fiksuja. Johtunee ehkä siitä, että työskentelevät paljon ulkomaalaisten kanssa mutta esimerkiksi TODELLA MONEEN töykeään junan konduktööriin olen törmännyt. Mistäköhän se johtuu?

Toisaalta ymmärrän. Junissa törmää jos minkäkinlaiseen kusipäähän, että kai ne ei vaan kestä olla ilosia työssään.

olen tullut siihen tulokseen, että jos juttelee ystävällisesti ja iloisesti niin saa esim kaupassa tai vaikka tk:ssa aina aivan loistavaa palvelua. Jos vaikka jotenkin toheloi tai mokaa (kun on lapset ja kauppakassit ja kiire ja nälkä ja väsy) ja osaa itse lyödä sen leikiksi, niin siihen suhtautudutaan ystävällisesti, avuliaastikin. Hermoa säästyy todella paljon kaikilta.

Vähän aikaa sitten kävi niin, että mulla oli käsissä ihottuma (allergia) ja käytin puuvillaisia suojakäsineitä, tottakai. No kaupassahan mä en saanut niitä hedelmä- ja vihannespusseja auki tietenkään. Pyysin kanssakuluttajilta apua, ja valehtelematta piti joka kerta 2-4 tyypiltä pyytää että avaatko mulle muutaman pussin, ennenkuin sain apua. Ne ekat kanssaihmiset tuijotti niinkuin mä olisin halunnut niille jotain pahaa! Eikä ne sanoneet mitään!

Ja jotta tätä nyt ei ymmärrettäisi väärin, niin mä tarkoitan ihan tavallista ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta, toisten huomioon ottamista, en mitään tunkeilemista tai "adhd-mellastusta".

mitä on "höpistä turhia"? Kiitos? Anteeksi? Jäisin seuraavalla pysäkillä pois? Voinko auttaa noiden vaunujen/ kassien kanssa/ liukkaissa portaissa? Tarjoudutko koskaan, eli huomaatko mitä ympärilläsi tapahtuu? Enkä todella kysy tätä pahalla, vaan vilpittömästi.

Ei mulla ole muuta vinkkiä antaa, kuin että samalla kun hymyilet vaivaantuneesti sille 3-vuotiaalle, niin kuuntele mitä se selittää, voit kuulla jotain hauskaa tai koskettavaa.



Stadilaisuudesta vielä. Olen paljasjalkainen stadilainen, asunut nuorempana sekä Vaasassa että Tampereella. En ole havainnut paljon eroa käytöksessä.



Ja small talkistakin vielä. Mitä pahaa siinä on, että tilanteessa, jossa on paljon vieraita ihmisiä ja kaikki tuntee olonsa vähän tukalaksi, alkaa puhua vaikka säästä? Se rentouttaa kummasti. Ei siinä mitään ihmissuhteita olla luomassa, yritetään vain small talkilla tehdä tilannetta helpommaksi.



aiemmin 6:sta kommentoinut "rahikainen"

Mutta muista että kun SINUN räkänokkapentusi jättää vastaamatta lapselleni niin voi olla että MINUN kommenttini jälkeen juoksee kiiireen vilkkaan niistämään nenäänsä SINUN lahkeeseesi. Olkaa siinä sitten onnellinen pikku perhe omassa kuutiossanne ja pysykääkin siellä.

ap

Seuraavana aamuna 4.30 aloitti linjalla ja toivotti iloisesti ensimmäiselle bussiin nousseelle hyvää huomenta. Hyvin puettu ja meikattu noin 35v nainen vastaa, haista vittu. Tuttu päätti että antaa olla viimeinen hyvän huomenen toivotus häneltä.

eihän tästä kauaa ole kun tälläkin palstalla kauhisteltiin siinä ketjussa jossa oli kokemuksia lentokoneesta nimenomaan lasten kanssa, juuri sitä että

"miks vitussa minun pitäis puhua mitään tai edes hymyillä vierustovereille. on ollu rankka päivä muutenkin!..."

jOTENKIN VITSILTÄHÄN TUO KÄYTÖS KUULLOSTAA

Se ei ole hei ja päivää ja sellaisia käytöstapoihin liittyviä sanoja. Small talk on sellaista tyhjänpuhumista mitä toisilleen melko tuntemattomat aikuiset harrastavat, säästä yms. asioista mitkä eivät herätä suuria intohimoja mutta joista jokaisella on jotain sanottavaa.

tekopyhäksi small talkiksi?

Se on muuten kummallista ollut aina varsinkin pääkaupungissa. ite asuin koko lapsuuden,nuoruuden ja varhais aikuisuuden siellä ( 25v)

Ite olen kova puhumaan myös tuntemattomille, osaaan kiittää ja toivottaa hyvät päivät. Mutta 99% pääkaupunkilisista on niin julmetun töykeitä, tuntuu kuin kyseessä olis joku "salaliitto" me ollaa hesalaisia me ollaan maailman napa meidän ei tarvitse olla ystävällisiä.... Niin no miksiköhän muutin poisn 60 km päähän sieltä. Tääll maalla tervehditää, kiitetään, halataan autetaan jne. Ja muittenkin lasten perään katsotaan ei pyöritä vain oman navan ympärillä.



Se on aika sääli että ihmisistä tulee liian itsekeskeisiä, siksi varmaan isoissa kaupungeissa ihmiset ( vanhukset) unohtuu ja löytyvät kanttuvei monen kuukauden päästä. No toisaalta tätä kaupunkien mätääntymistä tukee minusta mm. vantaan "kalapuikko koulu" ollaan hysteerisiä ei oteta vastuuta ei opeteta tapoja ja sitten koulut ylireagoi, ja opettajat pelkäävät...





TERVETULOA ASUMAAN MAALLE, täällä välitetään vielä lähimmäisistä.

tuntee itsensä nykyään kovin yksinäisiksi niin eikö se small talk saa aikaan tunteen että sinut on huomattu?

Todella sydäntäsärkevää, kun lapsi kauniisti hymyillen ystävällisesti yrittää tervehtiä, mutta aikuinen tuijottaa naama peruslukemilla suoraan lapsen läpi. En voi ymmärtää.



Enkä käsitä, jos jotkut todella ajattelevat niin rumasti pienistä, herttaisista lapsista kuin tämän ketjunkin kommenteista voi päätellä. Onko se todella niin hirveää, jos vieras lapsi tervehtii puistossa? Minulle tulee siitä hyvä mieli.