Minulla on valtava ikävä:``(

Varmasti on rankkaa, olisiko sulla jotain kenen kanssa muistella äitiäsi ?

En pysty kuin kuvittelemaan tuskasi määrää... Uskon että se on valtava ja surutyö vie pitkän ajan.

aika auttaa. Muistan ekan juhannuksen ilman isää....juhlapyhät on pahoja.

... koita jaksaa

Olen itse jäänyt 3 pienen lapsen kanssa leskeksi 28 v.

Silloin oli minua äitini tukemassa,samoin isä.

Onneksi minulla on vielä isäni vaikka vakavat sairaudet hänelläkin.

Toivottovasti vielä paljon elinvuosia jäljellä...

Minulla vaan kyseessä isä ja viikko sitten nukkui pois =(

Otan osaa suruusi ja toivon Sinulle jaksamista. Melkein uskallan sanoa, ainakin vähän tietäväni, miltä susta tuntuu. Menetin äitini helmikuussa ja kyyneleet tulivat tänään kaupassa silmiini, kun katselin äitienpäiväkortteja. Ei tule olemaan helppo päivä.



Olen muutenkin " herkistyneessä" mielentilassa, sillä laskettuaikani oli viime viikolla, mutta vauva ei ole vielä syntynyt. Pelottaa, miltä tuntuu, kun saan vauvan syliini, enkä äidille enää voikaan soittaa, että nyt hän on syntynyt.



Voimia.

Ensimmäinen vuosi on pahin, koska siinä käydään läpi juuri nämä " ensimmäinen äitienpäivä ilman äitiä" jne, sen jälkeen tuska vaimenee vaikkei koskaan kokonaan poistukaan.

ihmisen kuolema on maailman luonnollisen asia. Minusta kyvyttömyys luopua on luonnontonta

ihana ihminen. Anoppi on äkäistä laatua, joten lasten mummi kokemukset jäävät harmittavan ohuiksi.

Olen itse niin läheinen oman äitini kanssa, että tiedän jo nyt että sitten kun hän kuolee (todennäköisesti kuitenkin hän ensin) varmaan pimahdan surusta..



Suurensuuri hali sulle ap ja VOIMIA!!

Rakkaasta ihmisestä luopuminen on vaikeaa, olipa kuolema sinänsä kuinka luonnollista tahansa tässä elämänkierrossa. Vain sellainen ihminen, joka ei itse ole läheistään menettänyt tai jonka tunteet ovat täysin kuolleet, voi väittää muuta. Ikävää, että joku viitsii provoilla tällaisessakin ketjussa :( Paljon voimia ap:lle ikävän kestämiseen ja muistojen vaalimiseen! Muistot ovat ikuisia.